Evoluutiokäsitys

Mikä on vl:llien suhtautuminen evoluutiokäsitykseen?. Tiedän että se on ristiriidassa Raamatun kanssa.
Rippikoulussa meille opetettiin että se on totta, mutta Jumala on sen pannut alulleen ja pitää "ohjia käsissä" ja taas seuroissa sanottiin että se on pakanien selitys koska ne ei usko Jumalaan
101014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tulikin näin konkreettisesti esille, että vl:aisuudeessa on kahta kantaa asiaan. Toiset pitävät evoluutiota pirun keksintönä ja pakanallisena, toiset hyväksyvät sen tieteellisenä selityksenä. Vaakakuppi kallistuu vuosien mittaan yhä enemmän jälkimmäiseen kantaan. Vielä 80-luvun lopulla srk:n kirjallisuudessa kiistettiin evoluutio.

Äänestä

Missä on ristiriita evoluutioteorian ja Raamatun välillä?

Äänestä
  • Ristiriitaa ei ole, koska Jumalan luomistyö tapahtuu ja on tapahtunut Jumalan itsensä asettamien luonnonlakien puitteissa. Luomakuntaa tutkimalla ihminen pystyy selvittämään luomistyön ihmeitä. Teoriat on toki teorioita, mutta luomiskertomusten tulkinnan ovat myöskin tulkintoja. Koska myös faktat ovat faktoja, saattaa olla joskus tarpeen viilata tulkintoja luomiskertomuksesta. Tämä on tosin vaikeaa, jos ne tulkinnat on lausunut tarpeeksi "arvovaltainen" taho.

    Esimerkiksi taitaa olla alle 20 vuotta siitä, kun katolinen kirkko virallisesti tunnusti, että maapallo kiertää aurinkoa eikä päin vastoin.

    Elikkä yhteenvetona sanoisin, että luonnontieteessä ja uskonnossa ei pitäisi olla mitään ristiriitaa, koska tiedehän vain tutkii Jumalan ihmeitä luonnossa.

    Äänestä

vl2003 kirjoittikin perusidean tiivistäen jo, mutta kuittaan vielä mistä tosiaan TIEDÄT ristiriidan olemassaolosta? Olisitkohan oppinut ristiriitaan fiilispohjalta?

Peruslähtökohta on jo aivan eri. Biologia yrittää antaa tieteellisen tutkimuksen todisteiden valossa selityksen sille miten elämän alku alkoi, miten elämä kehittyi ja kehittyy, raamattu yrittää pureutua johonkin aivan muuhun.

Jos olen väärinymmärtänyt, korjatkaa teologit ja muutkin raamattua lukeneet. Oliko se sielu ja sielun pelastuminen, tuonpuoleisuus jotakin niitä keskeisiä selvitettäviä asioita tuon raamatun valossa? Biologilla ei ole niihin mitään sanottavaa biologian pohjalta. Jopa biologi voi joutua uskomaan asioita. Mutta evoluutioteoriassa en ristiriitaa koe uskovana biologina. Uskon teorian niin kauan kunnes riittävät todisteet toisin todistavat. Uskoni ei siitä romahda, jos joudun muuttamaan tieteellistä maailmankuvaani. Tieteen luonne tuleekin olla dynaamisuus, parempien hypoteesien etsiskely. Darwinia haastanutta biologia voi vaan etsiä. Ei riitä monella lahjat siihen. Tieteeen einsteineja ei synny kovin usein.

Äänestä
  • Joskus männävuosina kun Suviseuroissa nuorukaisena nurtsilla istuskelin niin saarnattiin, että evoluutio on tapahtunut justiinsa 7, anteeksi 6:ssa päivässä niinkuin Raamatussa sanotaan ja tiedemiehet eivät tiedä mistä puhuvat. Saman olen vielä kuullut rakkaan Suomen pääkaupungin RY:llä joten enpä vallan panettelekaan.

    Äänestä

  • vl-kulkuri kirjoitti:

    Joskus männävuosina kun Suviseuroissa nuorukaisena nurtsilla istuskelin niin saarnattiin, että evoluutio on tapahtunut justiinsa 7, anteeksi 6:ssa päivässä niinkuin Raamatussa sanotaan ja tiedemiehet eivät tiedä mistä puhuvat. Saman olen vielä kuullut rakkaan Suomen pääkaupungin RY:llä joten enpä vallan panettelekaan.

    Hyvä osoitus siitä, että myös saarnamies voi puhua täysin omiaan.

    Äänestä

  • huuhaa kirjoitti:

    Hyvä osoitus siitä, että myös saarnamies voi puhua täysin omiaan.

    Eikös Raamatussa sanota (kaksi kertaa, kummassakin eri järjestys), että Jumala loi kerralla,muutaman päivän sisällä kaikki eläimet; kuitenkin evoluutiokäsityksen mukaan ihminen on kehittynyt apinasta vuosimiljoonien kuluessa.
    (Huom: evoluutio_käsitys_, ei enää teoria vaan yleisesti hyväksytty käsitys!)

    Äänestä

  • Osku kirjoitti:

    Eikös Raamatussa sanota (kaksi kertaa, kummassakin eri järjestys), että Jumala loi kerralla,muutaman päivän sisällä kaikki eläimet; kuitenkin evoluutiokäsityksen mukaan ihminen on kehittynyt apinasta vuosimiljoonien kuluessa.
    (Huom: evoluutio_käsitys_, ei enää teoria vaan yleisesti hyväksytty käsitys!)

    Raamattu ei ole mikään "Tieteen kuvalehti" tahi tarkka historiankirja. Eikö tätä jo uskota?

    Ihan järjetöntä lähteä väittämään, ettei evoluutiota olisi. Kyllä ihminenkin on evoluution tulos. Ja sitäpaitsi evoluutio toimii ja kehittyy edelleenkin, koko ajan.

    Olisi mielenkiintoista nähdä miltä ihminen näyttää esim. 500 000 vuoden päästä. Tuskin lainkaan muistuttaa enää tämänpäiväistä tallaajaa. (Vaikka voihan olla, että ihminenkin on kuollut sukupuutton jo siihen mennessä. Evoluutiota, nähkääs...)

    Äänestä

  • Osku kirjoitti:

    Eikös Raamatussa sanota (kaksi kertaa, kummassakin eri järjestys), että Jumala loi kerralla,muutaman päivän sisällä kaikki eläimet; kuitenkin evoluutiokäsityksen mukaan ihminen on kehittynyt apinasta vuosimiljoonien kuluessa.
    (Huom: evoluutio_käsitys_, ei enää teoria vaan yleisesti hyväksytty käsitys!)

    Eikö siellä jossakin ole sanottu myös, että Jumalan edessä yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä? Ei ne kai samassa mittakaavassa ole. Sen perusteella voi rauhassa ajatella, että evoluutioteoria ja Jumalan luomistyö ovat yksi ja sama asia.

    Eikös sekin ole todistettu, että ihminen on kehittynyt meren elävistä? Ja ensinhän Jumala loi ne meren elävät. On sitä siinä laskussa ihmisellä ollut aikaa mönkiä kuivalle maalle ja nousta pystyasentoon.

    Äänestä

EI JÄRJEN!!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Osku kirjoitti:

Mikä on vl:llien suhtautuminen evoluutiokäsitykseen?. Tiedän että se on ristiriidassa Raamatun kanssa.
Rippikoulussa meille opetettiin että se on totta, mutta Jumala on sen pannut alulleen ja pitää "ohjia käsissä" ja taas seuroissa sanottiin että se on pakanien selitys koska ne ei usko Jumalaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu