Melankolinen...

Moi!

Mä tunnen syvää myötätuntoa sua kohtaan! mulla oli sama asia itse ja nyt olen saanut ammatti auttajan apua...Kerroin hänelle pahoista asioista joita pidin kauan sisälläni niin E-Postin kautta ja se auttoi asiaa kun en pystynyt suoraan sanomaan olen itsekkin Jousimies tyttö ja iloinen päälle päin mutta kätken kanssa kaiken sen surun sisälleni ja päälle päin näytän iloiselta maailman parantajalta ;) Terv: Saman Kokenut Jouskari

Vaikeaa,sun kirjoitus tuntui niin tutulta,haluan myös kertoa kaikille tunteistani,mutta en pysty.Esitän muille iloista,onnellista ja pirteää ihmistä,en kerro edes parhaalle ystävälleni mitä Oikeasti tunnen sisälläni,ja etsin vieläkin omaa itseäni,ja tuntuu että sitä etsimistä kestää vielä vuosia.
Olen aina ollut haaveilija,pohdiskelija,jota ei kukaan oikein ymmärrä siksi,koska tunnun olevani aina omissa maailmoissa,ja kun muut ihmiset pitävät mua hyvänä kuuntelijana,kuuntelen kyllä,mutta kun tuntuu että kuulen vain sen mitä haluankin kuulla.Ja sitten kun itse haluaisin kertoa muille ehkä mitä tunnen, ja haluan,muut eivät yksinkertaisesti jaksa kuunnella minua,koska luulevat että olen juuri sellainen hälläväliä-tyyppi,joka ei kauaa edes murehdi asioita,vaan jatkaa täysillä eteenpäin jokaisen vastoinkäymisen jälkeen,ja joka on aina iloisella tuulella,MUTTA kun en ole oikeasti sellainen!

Ehkä tämä kaikki vielä muuttuu jonakin päivänä,ehkä en itse halua muuttua,sillä pidän itseäni omana täydellisenä persoonanani,vaikka muut sanoisivat mitä,ehkä jatkuvasti toivon että muut ihmiset muuttuisivat ja vaihtaisivat asennettaan,ehkä itse haluan vain olla vapaa,nähdä maailman kaikki ihmeet,matkustella,saada erilaisia ystäviä,sillä mikään muu ei ole minulle nyt tärkeämpää.

Heippa, tiedän mistä puhutte. Mä olen 26-vuotias jouskarinainen enkä minäkään ole vielä löytänyt itseäni.

Juureton olo. Olen tuuliviiri. Kaikkien rakastama aina-iloinen, reilu kaveri joka on kova järjestämään juttuja ja aina mukana menossa. Olen ennakkoluuloton matkailija-luonne ja syvästi allerginen arkipäivän rutiineille...

Totuus on se, että iltaisin kun menen nukkumaan, olen tosi yksinäinen. Tuntuu kuin olisin ihan ypö-yksin tässä maailmassa. Kaikki riippuu minusta itsestäni. Minä itse olen se ainoa ihminen jonka kanssa voin suunnitella mitään. Sitoutuminen on ihan vieras käsite: eihän kukaan edes ihan oikeasti ymmärrä minua!!

Miehet on mukavia. Kukaan ei silti tunnu miltään!!! Elämää suurempaa rakkautta etsin enkä ole valmis kompromisseihin mutta en taida olla valmis edes vastaanottamaan mitään vakavampaa..

Pohjimmiltaan ajattelen aina, että mä olen jotenkin erilainen kuin muut. Jotenkin syvempi tyyppi. En tiedä pitääkö paikkansa. Eri sfääreissähän mä kuljen kuin moni muu, mutta ei se musta parempaa ihmistä tee todellakaan.

Iki-sinkkuilu ei ole mun juttu. Haluan todellakin vakiintua. Olen henkeen-ja-vereen-lojaali ja uskon että minäkin osaan (oikean tyypin tavattuani) ottaa jonkun toisen ihmisen ihan tosi lähelle ja JAKAA mun elämääni. Se on varmaan kaikkein vaikeinta. Jousimiehet ovat itsekästä porukkaa ja mä olen varmaan sieltä hankalimmasta päästä. ..

Jousimiehet eivät kai osaa myöntää ettei kaikki todellakaan mene aina niinkuin ITSE HALUAA. Epäonnistuminen on hirveää ja itsekritiikki on pahempaa kuin ruoskinta..

Tähän asti olen todennut että kaksi jousimiestä sopivat yllättävän hyvin toisilleen. Molemmat on piirun verran "hulluja" ja impulsiivisia tyyppejä. Kunhan ei karkaa mopo käsistä kun tulee tehtyä kaikkia ex tempore-juttuja..

Hauskaa vappua kaikille jousimiehille. Elämä on ihanaa! Se on suuri seikkailu! Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Ja se on tosi jännää!!

Ja mitä siihen yksinäisyyteen tulee. Jousimiehet eivät koskaan jää yksin jos eivät halua.. Kyse on kai ITSENSÄ LIKOON LAITTAMISESTA!!

Et ole tunneköyhä, päinvastoin. Kuka ei haluaisi paeta metsään ja vuorille, kun loukataan. Rohkeutta tarvitaan, ja se rohkeus löytyy omasta sisimmästä. Anna itsellesi aikaa, vastaukset tulevat kyllä aikaa myöten. Kokemusta on.

Kuulosti hirveen tutulta tuo hyväuskoisuus..itse olen ollut (ehkä jossain määrin vieläkin =))hyväuskoinen. Ei se ole huono asia ollenkaan mutta muut (kieroutuneet) ihmiset käyttävät sitä häikäilemättä hyväkseen, kokemusta löytyy. Mutta jos ei usko ihmiseen, mitä jää jäljelle? Toivo ja rakkaus.. Noi kolme asiaa on vahvasti mun ajatusmaailmassa ja niin pitäisi olla kaikkien. Voimia sulle.. =)

Kuulostaa niin minun elämäntilanteeltani...

Minä en kylläkään sanoisi itseäni tunneköyhäksi. Kuu-oinaana olen sitä paitsi avoin kertomaan asioistani, mutta kuittaan ne aina huumorilla. Suurin osa ystävistäni pitää minua melko ihmeellisenä kun nauran oikeasti pahoillekin asioille, esim. meinasin kuolla viime vuonna 2 kertaa alkoholin vieroitusoireisiin (tyypillistä jousimiestä..) Ja kaikki kuntoutukset sun muut on koettu jo ennen 20-v syntymäpäiviä.

Nykyään olen kyllä huomannut, että alan pitämään asioitani enemmän sisälläni kuten jouskarit yleensä. Päällepäin menee hyvin (paitsi krapulassa) ja nauran ja suhtaudun huumorilla... Sitten yksin ollessani olen oikeasti yksin ja jatkuvasti muutenkin todella masentunut. Ja väitän että nyt menee hyvin, niin kuin muka pitäisikin, kun nyt muutin ja olen oikein yliopistossakin. Vaikka oikeasti uudella paikkakunnalla vaan tuijotan seinää ja vois melkeen mereen hypätä.

Mutta naurattaa mua siltikin koko ajan. Ja kyllä se vielä tästä joku päivä, jos ei huomenna niin ehkä ens vuonna :)