Jäikö jälkeesi särkyneitä ?

Ihminen on alkukantainen eläin,
se osaa vain rikkoa,
tuottaa pahaa
ja kärsimystä ympäristöönsä,,,

vaikuttaa kuin korkeakoulutus, sivistys ei voisi mitenkää
poistaa pahuutta ihmissuhteista,

Miksi ihmisen pitää olla niin kipee ettei voi omia rakkaita isovanhempaan mennä kattomaan ja apua pyytämään,
itte ainaki just omat vanhempani olivat minun itkujeni ja kipujeni lohduttajat, he hoivasiavat hierovat harteita, antoi omia elänän ohjeita, vaikka ne oli itsestään selvyyksiä ja ärsyttiki jos se tuputtaminen,
mutta helpotti olotilaa, oli sentään joihin voi luottaa, ja jotka kuunteli,

miksi nyky ihmiset ei tule omien läheisten helmaan kun vaikeuksia ilmenee,
vaikka ovat omia jälkeläisiä toisessa polvessa, siis lapsen lapsia
se ihmetyttää,

kun itse käyttäydyin aivan eritavalla,

Kuinka autamme nuorta ihmistä
kun pienenä lapsena on jo rikki revitty,
myrskyn keskellä kasavanu
vastuuta kantanu jo muutaman vuoden ikäisestä asti,
on nyt aikuisena haavoilla sielu tuskaa täynnä,
tuntee vain turvattomuutta,
ilmeisesti nyt saa osakseen vain moiteita läheiseltään,

kuinka autamme rikkirevityn ihmisen jälleen tasapainoon,
kun isovanhemat ei lähelle pääse
koska lapsena jo on revitty eri maailmaan, eristetty,
kun yhteys oikekeisiin rakastaviin läheisiin on kadonnut,

--
ja kun
kaikki on jo valmiina, korkea koulutus, firma, johtotehtävät,
mutta ylpeys ei anna periksi ottaa valmista vastaan,
miksi ihminen voi olla niin rikki ,
niin ylpeä ettei vanhempien luoma ura kepaa,

mistä kumpuaa niin suuri ylpeys ihmiseen, ettei voi ottaa vanhempien luomaa uraa vastaan,


kuinka saadaan rikki revitty ihminen huomamaan
kuinka hyvin kaikki oikeesti onkaan,
kaikki on siinä valmiina
mutta ei
kaikki pitää repiä hajalle, hyljätä,
tehdä aivan jotain muuta kuin vanhemmat toivoo,

kauinka pahasti vielä pitää käydä että kaikki muuttuu hyväksi,

MIKSI ( PSYYKE) IHMISEN ELÄMÄ ON NIIN VAIKEETA


kuinka korjaataan psyykkisesti lyöty ihminen ehjäksi,,,

alotus on arka aihe,
käsittelee monen perheen suuria ongelmia,

enimmäkseen suuret ongelmat salataan,
niistä ei uskalleta puhua , hävetään, pelätään ,

yhteiskuntamme jäset on suuressa määrin hyvin sairaita, kipeitä,
sen kertoo suuret määrät syrjäytyneitä,
valtavat määrät työttömiä,
se on selkeä oire sairaasta yhteiskunastamme,
kansalaistemme psyykettä pitkää hoitaa heti tarhoista, alakoululaisista lähtien
sillä nyky riitaisat eroperheet särkee lapsemme jo pienestä pitäen,

Kuulostaa tutulta... Vanhemmat lähti maaseudulta 1954, töihin, opiskelemaan, töihin. Ei maaseudulla olisi ollut tulevaisuutta, nyt maaseutu on hiljentynyt.

Tulee mieleen laulu, hiljainen on kylätie...

On vaikeaa ja turhaa etsiä syyllisiä,
itse kullakin on oma paikkansa ja toimii sen hetkisten taitojensa ja kykyjensä mukaan.
Jokaisella on oma paikka ja apua ei voi tyrkyttää jos asianomainen ei itse halua,
väkisin kannettu vesi ei pysy kaivossa tässäkään asiassa., kuten vanha sanonta sanoo.

Me ihmiset olemme sekä haavoitettuja että myös haavoittajia. Monet haavat kulkevat usein suvuissa ja perheissä eteenpäin, etllei kukaan osaa tai halua katkaista tilannetta.
Etäisyyden otto voi olla kasvun paikka, vaikka se ulkopuolisesta ehkäpä isovanhemmista näyttää väärältä.

Ei me voida elää toisten elämää, emme edes lapsiemme tai lapsenlapsiemme elämää,
rinnalla kulkeminen on parasta ja lämpimän puheyhteyden ylläpito tärkeää..