Pihalampi sammakoille

Anonyymi

Tarkoitus olisi perustaa pieni pihalampi (noin metri-puolitoista) ja toiveena olisi saada sammakko tai vesilisko sinne asustamaan. Onko kenelläkään kokemuksia minkälainen pohjamateriaali olisi niille sopivaa tai onko jotain muuta mitä niiden kannalta pitäisi ottaa huomioon?

3

2155

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sammakko ei välttämättä vettä tarvitse kuin kutemiseen, kudun kehitykseen ja nuijapäille. Sitä varten lammen tai vesialueen olisi oltava riittävän rehevä, että siellä olisi nuijapäille syötävää, eli pieniä vesiötököitä.
      Sammakko muuten oleskelee aivan maalla ja hakee sieltä ruokansa, eli sellainen kostea ja ja ruohikkoinen/puskainen piha on sammakolle paras. Siellä kasvillisuuden keskellä sammakon on hyvä lepäillä kesän helteiden aikaan.
      Voithan sinne lammikkosi hakea keväällä jostain rehevästä luonnonlammesta kutua ja sitten ruokkia nuijapäitä akvaariokaupasta saatavalla kalanruualla.
      Kyllä ne poikaset sieltä lähtevät heti kehityttyään ja levittäytyvät ympäristöön. Hyvä niin, sillä tietysti pieni lammikkosi jäätyy talvella pohjia myöten, vai oletko suunnitellut sulanapitolämmitystä ja siitä aiheuvia sähkökuluja?

      • Anonyymi

        Kiitos vastauksesta.
        Heti pihan jälkeen alkaa käytännössä viidakko, joka kuhisee kotiloita, joten siellä ne varmaan viihtyisivät.

        Sammakoita ei ole lähialueella näkynyt, juuri kun puhdasvetistä kalatonta vettä ei ole alueella, joten kudun onnistuminen auttaisi niitä varmaan paljon. Konna on joskus tullut nähtyä.

        Lammikon on tarkoitus antaa jäätyä, mutta kesällä voisi olla hieman veden lorotusta happea tuomaan.


    • Anonyymi

      Pieniä lammikoita varten on allasmuoveja ja valmiita altaita. Itse olen käyttänyt muovia, mutta valmis allas ollee pienitöisempi. Hae sanalla suihkulähde.

      Pienessäkin altaassa on melko paljon kaivuutyötä ja tarvitaan sekä kiviainesta, esimerkiksi seulanpääkiviä, että hiekkaa kankaan/altaan alle. Vesiaihe tarvitsee toimiakseen sähköä, eli läheisyyteen pitää vetää pistorasia.

      Mitä suurempi allas, sen näyttävämpi. Jos hakee oikein näyttävää, niin kannattaa googlettaa karppialtaita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1640
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      151
      1103
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      970
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      333
      948
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      681
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      644
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      611
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      581
    Aihe