Siis jos lämmittää saunan ja lyö saunanpellin kiinni siinä vaiheessa kun pesässä on enää hiillos jäljellä? Vai onko mahdollista ettei kuolekkaan ja jää aivovammaiseksi koko loppuiäkseen?
Vastaukset 7
- Anonyymi
Voi kuolla jos kukaan ei pelasta sua hähämyrkytykseltä.Häkämyrkytyksen oireita ovat aluksi ja lievissä tapauksissa pahoinvointi, päänsärky ja limakalvojen punoitus hapenpuutteesta huolimatta. Vakavammassa myrkytyksessä seuraa tajunnantason lasku (humalaisen kaltainen käytös) sekä tajuttomuus, jota varoittavat oireet eivät aina edellä häkäpitoisuuden ollessa suuri.
Häkämyrkytyksistä toipuneista 10–30 prosentille ilmaantuu päivien tai viikkojen kuluessa persoonallisuuden muutoksia, dementiaa tai Parkinsonin taudin oireita.[
Eli tarkista ettei lähistöllä ole ketään pelastamassa sua.Tuskin haluat dementiaa tai parkinsonin tautia itsellesi.- Anonyymi
Häkämyrkytyksestä pelastuminen on vaikeaa, vaikka itsemurhaa yrittänyt tai vahingossa häkää saanut löydettäisiin ajoissa. Hiilimonoksidi syrjäyttää hapen verestä niin tehokkaasti, että tarvitaan tehokasta happihoitoa ja pitkään, jotta vereen saataisiin riittävästi happea eloon jäämiseksi.
- Anonyymi
Tukehdut kuumuuteen ennen sitä? Ihosi palaa, juokset ulos saunasta. Elät palovammojen kanssa loppuikäsi? Hymy tekee sinusta jutun? Sitäkö haluat?
- Anonyymi
Jos tukehtuu niin ei kait sillä ihon palamisella sitten ole mitään väliä.Jos kuolee niin eihän se ihminen enää tunne mitään.
- Anonyymi
Jos menee vasta sitten sinne saunaan kun se on jäähtynyt riittävästi ja jäljellä on enää hiillos pesässä ja lyö pellin kiinni? Siinä välissä voi naukkailla vaikka alkoholia ja unilääkkeitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos menee vasta sitten sinne saunaan kun se on jäähtynyt riittävästi ja jäljellä on enää hiillos pesässä ja lyö pellin kiinni? Siinä välissä voi naukkailla vaikka alkoholia ja unilääkkeitä.
Kai siitä kuitenkin jollain tavalla joku varoitus on syytä jättää ulkopuolisille että talo on täynnä häkää mutta syytä tehdä se niin ettei kukaan löydä sitä varoitusta liian aikaisin.
- Anonyymi
Eikä kai kenenkään tavisten kuolemista ja itsemurhista juorulehdet julkaise uutisia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471502Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64921Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87647
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 46598
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7562
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24551- 44531
- 61525
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14501Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469- 45454
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409