Saako nyrkkeilyssä hakata toista niin, että se joutuu kelan vaativaan kuntoutukseen liikuntakyvyttömänä ja puhe puuroutuneena vai onko se pelkkää teatteria niinkuin tuntuu olevan kaikki lajit?
Saako nyrkkeilyssä hakata toista
9
783
Vastaukset
- Anonyymi
Saa lyödä.Saa myös väistää iskuja.
- Anonyymi
Tuo vaatisi, että jatkat ottelua vaikka kehätuomari tai valmentaja ovat jo ilmoittaneet, että ottelu on ohi.
Miksi kysyt ennen kuin edes luet säännöt? - Anonyymi
Kuntonyrkkeily on kyllä, kunto paranee eikä tarvitse tappaa toisisa, kun joskus harrastanut paljonkin.
- Anonyymi
Suurin osa otteluista on käsikirjoitettuna.
Suurimman osan on käsikirjoittanut Laila Hietamies, Martin Thol tai Jussi Parviainen.- Anonyymi
Carl Mesterton käsikirjoitti aikanaan kaikki King's tallin matsit. Siksi Halme voitti ja hävisi vuorotellen. Draamaa piti olla.
- Anonyymi
Se on teatteria.
- Anonyymi
Ei kaikki matsit ole teatteria. Esim. joissain maissa ei ole sellaisia resurssejakaan, että nyrkkeilyä käsikirjoitettaisi.
Mutta toki isot matsit, ja ns. hyvinvointivaltioiden ottelut, niissä on käsikirjoitus valmiina jonka mukaan näytellään. - Anonyymi
Joo. Halme-Järvinen I oli kyllä ihan totaalinen ylilyönti kässärin osalta. Liikaa vaikutteita vapaapainihommista. Mutta sitten uusinta olikin kirjoitettu 10 erän shakkimatsiksi, josta ei tullutkaan mitään, kun revanssia janoava Halme otti homman omiin käsiin jo avauserässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2082479Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32099Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3171837- 951605
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois831485Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001230- 671170
- 251111
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73996