Profetia afganistanin kriisistä ja Euroopan tulevista tuomioista

Anonyymi

Minä näin näyn jo kriisin alussa että Euroopan on avattava rajansa sille määrälle pakolaisia jonka Jumala sallii tänne tuleva.

Muuten Jumalan ruoska lyö koronaakin kovemmin Eurooppaa.

Korona on rangaistus kun kreikan raja suljettiin alkuvuodesta 2020.

Ei ole meidän päätettävissä haluammeko siirtolaisia vai ei.
Jumala haluaa afgaaneista osan pelastaa turvaan länsimaihin.

Mutta profetioiden mukaan länsimaat tulevat sulkemaan rajansa.

Lähitulevaisuudessa eurooppalaiset yrittävät itse paeta vitsauksia afrikkaan.

Mutta Afrikka laittaa silloin myös rajansa kiinni eikä päästä eurooppalaisia maahan.
Se lukee myös Wilkersonin näky kirjassa tämä profetia.

8

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos Jumalan rangaistus tulee, se tulee siitä ettei huolehdi omasta leiviskästään eli perheestään, suvustaan, heimostaan ja rodustaan.
      Eurooppalaisia rangaistaan koska he eivät puolusta itseään.
      Maahantunkeutujat pitäisi torjua samalla päättäväisyydellä millä juutalaiset taistelivat roomalaisia vastaan.
      Mikä olisi valkoisilla eurooppalaisilla vastaanotto mikäli meitä kävisi menisi kymmeniä miljoonia Afrikkaan pakolaisiksi. Ilmoittaisimme että tulimme tänne pysyvästi, elättäkää meidät! Mikä olisi paikallisten mielipide asiasta esim. Masai-heimon parissa?

    • Jumalakin on nyt liittynyt vihreisiin. Kannattaa varmaan muitakin punavihreiden aloitteita. Miljoona matua Suomeen niin saadaan tännekin sharia-laki.

    • Anonyymi

      Synkkiä ovat aloittajan profetiat...

      • Anonyymi

        Ne ovat myös vääriä. Eurooppalaiset eivät tule pakenemaan vitsauksia Afrikkaan lähiaikoina. Tuskin koskaan.

    • Anonyymi

      Miksi näette vain ikäviä asioita? Koskaan ei tule profetiaa jossa sanotaan jotain hyvää tapahtuvaksi.

      No onneksi mikään näistä ennustuksista ei toteudu, koska kukaan ei näe tuilevaisuuteen. Jos väittää toista, on valetelija.

      • Anonyymi

        He sanovat "Ennustakaa meille mukavia, ihania asioita korvasyyhyymme" :)
        Kyllähän eräs ennustus toteutui juuri sinussa.

        Jes. 30:10

        jotka sanovat näkijöille: "Älkää nähkö", ja ennustajille: "Älkää ennustako meille tosia, puhukaa meille mieluisia, ennustakaa silmänlumeita.

        Kyllä hän näki tulevaisuuteen ja sinä olet sen itse todistanut, joten taidat itse olla valehtelija.

        Mitä jos ennustan sinulle jotain iloista ja mukavaa?
        Miten olisi mammonaa mahan täydeltä?
        Ennustan, että pankkitilisi saldo paisuu suuremmaksi kuin koskaan ennen, tuudittaudu siihen ja iloitse siitä, rakenna sen varaan.

        Samalla jotain ikävää ennustusta niille muillekin.
        Te muut, varautukaa tulevaan inflaatioon ja rahan arvon romahdukseen, hintojen nousuun.
        Älkää turvautuko mammonaan.

        Yleensä profetiat ovat varoituksia ja kehotuksia.

        Mutta hyvääkin on tulossa, sitä vain edeltää paha.
        Pahuus on nousemassa sellaisiin mittoihin, että tarvitaan oikeutta.
        Oikeus on poljettu joten maailmasta ei löydy vastavoimaa pahuudelle.
        Siksi tulee todellinen oikeus ja todellinen tuomari ja oikeat tuomiot.
        Se on hyvä, vihdoinkin maailma tulee saamaan oikeutta ja tuomionsa.
        Hyvä ja Paha saavat kumpikin palkkansa ja se on hyvä asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Yleensä profetiat ovat varoituksia ja kehotuksia."

        Väärin, ne ovat kaikki valetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Yleensä profetiat ovat varoituksia ja kehotuksia."

        Väärin, ne ovat kaikki valetta.

        höpö höpö

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      37
      2726
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1174
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      127
      979
    4. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      60
      950
    5. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      66
      907
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      76
      858
    7. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      70
      805
    8. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      99
      802
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      718
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      684
    Aihe