Esinahka - hyvä vai huono juttu

Anonyymi

Täällä aina silloin tällöin esinahka tulee jutuissa esille. Ehkä sallitaan keskustella asiallisesti tästä meitä miehiä koskevasta ilmiöstä. Intti tuli juuri käytyä ja se jatkuva vitus on jo laskenut ja nyt muistot kuultaa vain hiton kivat muistot sekä tosi reilut kämppäkaverit. En enää hetkeäkään kadu, että sinnikin tuli mentyä. Sivaruus ei ollut kyllä edes vaihtoehto. Ajatuskin jo inhotti.

Nyt sitten asiaan. Kämpässä kerran joku jannu vain nostia esinahkajutun esille. En enää muista mistä syystä. Meidän kämppä oli kyllä siitä erikoinen, että se keskusteli vitusti aika ajoin eri jutuista. Toki yleisin aihe - kuinkas muuten oli - naiset sekä se rakas pillu. Siitä kyllä riitti jutua vaikka kuinka paljon. Toki myös tyhmyksistä, joita kuikin oli jo ehtinyt elämänsä aikana tehdä jne. No se esinahka. Siitä oli puolesta ja vastaan. Meidän kämpässä oli myös erikosta se, että joukossa oli sekä juutalaistaustainen sekä maahanmuuttajaa taustainen jätkä. Juutalainen oli ympärileikattu jo vauvaikäisenä ja taas maahanmuuttaja kertoi, että se tapahtui kai vähän ennen murrosikää. Muistot siitä ei olleet kovin mukavat. Nyt kummatkin puhuivat suu vahdossa leikkauksen puolesta- Muuten jos oikein ymmärsin, niin juutalaisuus periytyy perhessä äidin eikä isän kautta, kuten olin luullut. Keneltäkään ei kysytty mitään, vaan jokainen sai kertoa omat juttunsa tai olla kertomatta. Kämpässä oli parinkin estoja täynnä olevaa kundia, jotka punottivat kasvoistaan kuin juuri saunasta tulleina. Pelkäsivät varmaan, että joku kysyisi jotain häneltä. Jutuissa kävi selville, että suurimmalla osalla oli murrosiän alkaesa ollut vaikeuksia esinahan ahtauden kanssa ja mulkkua varten oli nahkaa pitänyt venyttää. Yli puolella niistä, jotka itse kertoivat, omistivat ns. pitkä esinahan, jota pitivät terskan päällä. Muuta oli saaneet lyhyen nahan, joka itse vetäytyi terskan taakse. Samoin löytyi pari kolma, jotka kertoivat omistavansa siinä puolivälissä terskaa olevan nahan.

Esinahasta on myös hyötyä ainakin runkuissa. Eräs aviossa oleva sanoi, että yhdynnässä esinaha myös auttaa nautinnon saannissa, kun kulkee koko ajan terskan päällä sisään ulos työnnöiisä. Väitti, että nahassa on paljon myös hermotäätteitä.
Huonoina puolina pidettiin, jatkuvaa kyrvän pesua, jotta voi varmistua hajuttomuudsta.
Jos halut kertoa oma kokemuksesi ja mielipiteesi, niin kerro myös suurin piirtein ikäsi ja käytännön kokemuksesi asiasta.

9

1570

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulla esinahka on väljä, ja olen pitänyt sitä teini-ikäisestä asti terskan takana. Minusta kalu on näin paremman näköinen. Terska on varmaan menettänyt jonkin verran tuntoherkkyyttään, muttei se ole haitannut millään lailla. Yhdynnässä ainakaan minulla ei esinahka kulje edestakaisin terskan yli vaan pysyy koko ajan takana. Mutta ei se ollenkaan vähennä nautintoa.

      • Anonyymi

        Sinulla on varmaan ns. lyhyt esinahka, joten ei se tetysti mihinkään liikukkaan yhdynnöissä. Et kertonut ikääsi, jotta voisi kommentoida tuntoherkyydestä mitään, Minulla itselläni on pitkä esinahka, joka suojaa nuppia. Ei kai se Luoja sitä nahkaa turhaan luonnut, Kai sillä on oma suojelutehtävänsä. Kyllä se tuntoherkkyys on tärkeä pitää yllä, jos siihen on mahdollisuutta. Toivon itselleni pitkää ikää, jolloin voin vielä viisikympipsenäkin selvitä kohtuuajassa laukeamiseen, eikä tarvii tehdä tunti työtä, jotta selviää aviovelvollisuuksista.


    • Anonyymi

      Miksi jonkun pitäisi kertoa täällä _ikänsä_ ja lisäksi kokemuksia asiasta, ellei halua alaikäisiltä jotain lerssi materiaalia kokoelmiinsa?

    • Anonyymi

      Multa se poistettiin ahtauden takia ja oli kalu kipeenä pari viikkoa, koska en pystynyt pitämään näppejä erossa edes toipumisen ajan ja mopon tärinäkin sai kipuu aikaan. Koulussa kyseltiin toki et miten meni ja koulu-uinneissa oli kiinnostusta kyl kavereilla nähä et miltä näyttää vaik siis heteroita ovat ja mä ehkä hieman liioittelin sitä operaation aiheuttamaa kipua, koska halusin esittää jotenkin kovaa jätkää ku olin kestänyt sen😂 itse en osaa sanoa olisiko elämäni parempi jos mun esari olis ollu kunnos ja toimiva mut ei tää mun elämä parempaa olis jos mul ois se ahdas nahka mikä mulla oli. Välillä tulee kyl mietittyä et oisko esim itsetyydytys kivempaa jos ois toimiva esari mut ei nyt kumminkaan kovin paljon koska ei se miettiminen mitään auta.

      • Anonyymi

        Varmaan ainakin joka toisella on murrosiässä ahdas esinahka. Niin oli myös minulla. n halunut leikkausta ja siksi venytin esinahkani siihen asti, että se nahka meni terskan taakse. Aikaa toisin kului monta kuukautta ennen kuin olin tyytyväinen. Minulla ei ollut mitään tulehdusta, joten ei ollut myös mitään kiirettäkään asian kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan ainakin joka toisella on murrosiässä ahdas esinahka. Niin oli myös minulla. n halunut leikkausta ja siksi venytin esinahkani siihen asti, että se nahka meni terskan taakse. Aikaa toisin kului monta kuukautta ennen kuin olin tyytyväinen. Minulla ei ollut mitään tulehdusta, joten ei ollut myös mitään kiirettäkään asian kanssa.

        No mulla se jotenkin haitasi pesua ym haittaa oli ja lääkärin mukaan se PITI leikata. Ei siin ruvettu kyseenalaistamaan vaan vanhemmat sopi ajan ja sit se leikattiin.


    • Anonyymi

      Mulla on puolisälissä terskaa oleva nahka ja kyllä sitä piti itse venyttää teininä, että se liikku kunnolla liikkuvat taakse toiminnolla. MIlestäni tää on kyllä ihan paras ja toimiva juttu. Sitä ihmettelen ku monet on kirjoittanu että vetää liikkuvat taakse ja jättää sen sinne vaikka päiväksi.... en tiiä onko toi huijausta vai mikä, kun itellä se nahka ei kyllä oo ikinä pysyny siellä takana vaan tulee kyllä eteen takasin.

    • Anonyymi

      Olen monesti ihmetellyt, miten nyljetyt (lue: leikatut) pystyvät runkkaamaan kun ei oo eskaria apuna. Joku kuulemma käyttää sukkaa ???? apunaan. Tosilla taas menee aikaa öyljyämiseen. Sylki ei taida riittää, niin kuin nahallisilla. Kerro mitä tiedät tästä

      • Anonyymi

        Samaa mäkin olen ihmetellyt. Mitä netissä oon nähny runkkuvideoita, niissä leikatut ovat käyttäneet sylkeä tai muita liukasteita. Itellä ei oo tarvinnu käyttää mitään aineita kun esari on ehjä ja runkkaaminen on helppoa ja yksinkertaista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe