Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

En ole ottanut rokotusta

Anonyymi

En ole fanaatikko, joka uskoo kuoleman korjaavan rokotetut muutaman vuoden päästä, mutta en silti ole ottanut ensimmäistäkään rokotusta. Yritän pelata varman päälle. Voihan olla, että rokotus aiheuttaa jälkiseuraamuksia. Elelen aika paljon yksikseni. Käyn vain kauppa-asioilla pari kertaa viikossa. Usein käytän vieläkin maskia, mutta joskus se unohtuu pois.
Uskon olevani turvassa koronalta ja melko varmasti tiedän, että en sitä ainakaan levitä.
Oulainen on kuitenkin melko puhdas paikkakunta. Koronatapauksia on, mutta sairastuneet ovat olleet hajatapauksia.
Kuten sanottu, en ole intoilija puoleen tai toiseen, mutta en ole tullut ottaneeksi rokotuksia.

53

1923

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Käy ottamassa rokote tulee sunkin tylsään elämään vähän vilun väristyksiä ja pumpun vajaa toimintaa

    • Anonyymi

      No sepäs kiva, mutta entäs sitten?

      • Anonyymi

        No sitä sitten, että ymmärrys hoiiiiiiiiiiiiiii!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitä sitten, että ymmärrys hoiiiiiiiiiiiiiii!

        Eihän tuossa ollut mitään pointtia edes, turinointia vain jostain mitä jätti tekemättä.

    • Anonyymi

      Lasareetti kutsuu, kuuletko kutsun...

    • Anonyymi

      Minä olen ottanut kummatkin rokotteet.
      Täytyy taudilta suojautua. Rokottamattomat vanhemmat tartuttavat tautia lapsiinsa.

      • Anonyymi

        Ootahan vain, kun koulut on olleet pariviikkoa käynnissä niin näet.

    • Anonyymi

      Ei kannata ottaakaan. Rokotetut sairastuu samallain koronaan.

      • Anonyymi

        Mutta tulee miedompana. ☺️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta tulee miedompana. ☺️

        Juu suorastaan lantrattuna.

      • Anonyymi

        Olet ilmeisesti lukenut lauseen sieltä ja lauseen täältä, kun tuollaisia kirjoittelet. Teksti voi olla osin tottakin, mutta rokotettu selviää aina vähemmällä. Saadessaan tartunnan, rokotettu ainakin selviää todennäköisesti ilman tehohoitoa. Tehohoitoa en suosittele kenellekään. Se on liian rankkaa kelle tahansa koettavaksi. Tiedän ja tunnen näitä tarinoita. Rokotettu ei koskaan koe yhtä rankkaa tautia kuin rokottamaton.

        Ei sitä vielä tiedä kukaan.

    • Anonyymi

      Liekkö tuota koko koronaa olemasakkaa rupes tuntuun. Taitaa olla mediavirus vain.

      • Anonyymi

        Taidat lukea vain tätä Mv lehteä persuko olet .

      • Anonyymi

        Seuraava on sitten sarkasmia!! : Joo, ihan varmaan on mediavirus ja lääkeyhtiöiden, kansainvälisen lääkäriliiton, Kiinan, Yhdysvaltojen ym. isojen valtioiden junailemaa SUURTA salaliittoa, jolla saadaan väki luulemaan olemattomia ja voidaan lisätä rokotuksiin sekaan mikrosiruja, joilla hallita tyhmiä ihmisiä!

        Niin ja rutiköyhät lääkeyhtiöt tienaamaan isoja voittoja!

        Ne. ketkä pelastuvat, ovat trumpisteja ja suomen persuja ym. muita populisteja!

    • Anonyymi

      Reipastuppa nyt, monet odottaa jo kolmatta innolla

    • Anonyymi

      Ei sitä kannata ottaakaan. Pelkkiä haittoja vaan.

      • Anonyymi

        Mulla ei ainakaan ole mitään haittaa ollut, kummastakaan rokotteesta! Melko pölkkyä porukkaa nämä rokotevastaiset ja millä oikeudella jättävät rokottamatta itsensä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla ei ainakaan ole mitään haittaa ollut, kummastakaan rokotteesta! Melko pölkkyä porukkaa nämä rokotevastaiset ja millä oikeudella jättävät rokottamatta itsensä?

        Ei siihen mitään lupia eikä oikeuksia tarvitse olla. Se on vapaaehtoista ja jokaisen oma asia. Eikä kukaan varmasti noin yksinkertaiselta kaverilta tule mitään lupaa kysymään "mulle ei tullu mitään niin ei voi tulla muillekaan" voi ristus %€&#@%le että voi olla ihminen typerä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla ei ainakaan ole mitään haittaa ollut, kummastakaan rokotteesta! Melko pölkkyä porukkaa nämä rokotevastaiset ja millä oikeudella jättävät rokottamatta itsensä?

        Kuules, vaikka sulle ei olisi mitään rokotteesta tullukkaan, niin ei se tarkoita etteikö joku muu ole voinut saada pahojakin sivuvaikutuksia. Millä oikeudella sinä tuomitset muita, eikös tämä rokote ole vapaaehtoinen?

        Useita sydän ja verisuoni komplikaatioita on ollut lähipiirissä näistä rokotteista ja paljon muita haittoja. Saapa nähdä sitten pidemmällä tähtäimellä mitä kaikkea ihmisille näistä aiheutuu.

        Turhaa sie täällä valehtelet muka lähipiiristä .Tampereellakin 70% koronan takia sairaalaan otetuista on "Rokottamattomia."!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaa sie täällä valehtelet muka lähipiiristä .Tampereellakin 70% koronan takia sairaalaan otetuista on "Rokottamattomia."!

        Missä kuplassa sie elät? Et varmasti tunne ketään joka olisi sairastunut koronaan. Sen sijaan rokotteista kärsineitä tuntenet josset aivan säkissä elä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla ei ainakaan ole mitään haittaa ollut, kummastakaan rokotteesta! Melko pölkkyä porukkaa nämä rokotevastaiset ja millä oikeudella jättävät rokottamatta itsensä?

        Olet varmaan suolaliuosta sitten saanut. Rokote on testivaiheessa vuoteen 2023, osa saa oikeaa ainetta, osa on saanut suolaliuosta ja sitten olemme me kontrolliryhmä joita kutsutaan nimillä ”foliohattu” ”rokotevastainen” ”juu7alainen”

    • Anonyymi

      Harvinaisen typeriä rokotevastaisia törppöjä, jotka uskovat kaikenlaiseen huuhaatietoon!

    • Anonyymi

      Vain idiootti ottaa rokotteen jonka yleisissä haittavaikutuksissa on listattuna kuolema ja sydän ongelmat ja verisairaudet...

    • Anonyymi

      Kaippa suakon on sentään pentuna rokotettu, mutta oma on asias, älä änkee sitten sairaalaan, kun korona on kimpussas, et ole hoitoa ansainnut.

    • Anonyymi

      Turhaa vouhkaamista rokotevastaiset! Koronapassiin oli pakko mennä, muuten mm. kapakoissa viruslingot meuhtovat ja tartuttavat muita asiakkaita koronalla.
      Ei ihmisten suojaaminen ole syrjintää. Ei teidän ole pakko tuppautua, jos paperit (passi) ei ole kunnossa! Eikös vaan niin mennä. Nyt pääsee pitämään taas ravintolahauskaa! Jes jes....ihanaaaaaa.....
      Luonto hoitaa rokottamattomat. Nyt asiantuntijoiden mukaan osumalle on suurin todennäköisyys.

      • Anonyymi

        Olen koittanut kysyä kaksi kertaa mitä on tuo ravintolahauska? Vastausta en ole saanut, kysymys poistetaan. Onko se liian vaikea😅

      • Anonyymi

        Eihän sinne kapakkaan ole pakko mennä, pysy POIS !

    • Anonyymi

      Ei kannata lähteä tuohon kokeelliseen korona piikitys rulianssiin. Eivät suojaa tartunnalta eikä muutenkaan. Monet ihmiset on saanut heti komplikaatioja eikä pitkä aikais vaikutuksia vielä tiedetä. Oma imuniteetti paras suoja eikä sitä kannata tuhota näillä.

    • Anonyymi

      Piikithän on kuin oopiumia eliitille. Ja tuomio työväestölle. Melko kliffaa

      • Anonyymi

        Vain idiootti jättää rokotteen ottamatta mutta näitähän MV lehden ja Suomen uutisten humpuuki juttujen masinoimia aivopestyjä idiootteja kyllä löytyy joka kylältä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain idiootti jättää rokotteen ottamatta mutta näitähän MV lehden ja Suomen uutisten humpuuki juttujen masinoimia aivopestyjä idiootteja kyllä löytyy joka kylältä.

        Tai sitten meitä jotka ovat taudin sairastaneet eikä ole tarvetta piikille :)

    • Anonyymi

      Aloittajakin piikillä käynyt kun rupes puntti tutiseen.

    • Anonyymi

      Jokaisen oma asia, jos ei ota rokotetta. Ei se minua haittaa. Pidä vain maskia kaupassa, siitä rokottamattomat tunnistaa hyvin. Rokotetut ei maskia tarvitse.

      • Anonyymi

        Ei kannata liian itsevarmaksi alkaa. On niitä muitakin kulkutauteja liikkeellä joten suosittelen maskin käyttöä ehdottomasti edelleenkin!

      • Anonyymi

        Kaikki tuntemani, varmuudella 2 kertaa rokotetut käyttävät maskia edelleen. Minä taas en käytä, ja viimeinen rokotus on neljä vuotta sitten pistetty jäykkäkouristuspiikki. Että se siitä tunnistamisesta, yleistäminen on virhe.

      • Anonyymi

        Ei se ole jokaisen oma asia, jos rokotetta ei ota! Tämä asia koskee meitä kaikkia Suomalaisia, kun haetaan suojaa sille ja niille pahimmille oireille ja tartunnoille!!

        Ei kato kannata panikoitua ja aiheuttaa itselleen hysteriaa!

        Kyllähän se on nimenomaan jokaisen oma asia. Suosittelen tutustumaan ensimmäiseksi Suomen perustuslakiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se on nimenomaan jokaisen oma asia. Suosittelen tutustumaan ensimmäiseksi Suomen perustuslakiin.

        Suosittelen käyttämään järkeä ja jos sitä pientä ripettä inhimillisyyttä myös toisia kohtaan, joille on kuolemaksi, jos tartunta tuleee ja en puhu pelkästään vanhuksista!

        Mietippä tuhannen pölkkypää sitä, jos kykenet!!

        Itsekkyys näyttää persumaisesti valtaavan alaa.,mutta vain vähemmistössä, onneksi!

        Kelle se on kuolemaksi?

    • Anonyymi

      Älkää ottako, parin kolmen vuoden kuluttua alkaa pienet verisuonet keuhkoissa tukkeutua, ja niitä ei pysty aukomaan ja hoitamaan, silloin on väistämättä se kuolema edessä, ja tämä on totuus.

      • Anonyymi

        Sie taidat potkasta tyhjää jo ennen kun on kulunut kolmevuotta kun et ota rokotetta.

      • Anonyymi

        Ja tietosi perustuu persutoimiston "asiantuntija lausuntoihin"!??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tietosi perustuu persutoimiston "asiantuntija lausuntoihin"!??

        Vastoin asiantuntioiden lausuntoja yrität tehdä koronasta politiikkaa. Sinua ei kukaan ota vakavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastoin asiantuntioiden lausuntoja yrität tehdä koronasta politiikkaa. Sinua ei kukaan ota vakavasti.

        Kuinka voi täällä olla noin tyhmää porukkaa. Elätte keskiajalla näköjään. Onneksi suurin osa ihmisistä on järjissään ja luottaa siihen mikä on tutkittu. Nämä valheiden levittäjät pitäisi asettaa syytteeseen ja jos sairastuvat koronaan niin maksakoot itse hoitonsa. Älykääpiöitä täynnä tämäkin kylä.

        Olen täysin samaa mieltä, rokotettujen osalta. Ei hekään pysty varmaksi sanomaan, mitkä ovat rokotteiden pitkäaikaisvaikutukset. Mielestäni rokoteusko ei ole riittävä peruste ottaa rokotetta.

    • Anonyymi

      Rokottamaton saa tartunnan ennemmin tai myöhemmin. Rokottamaton ei usko asiantuntijoihin vaan pitää itseään asiantuntijoitakin etevimpinä. Siksikin kannatan asiantuntijoiden perustelemaa rokotepakkoa. Yli 3000 €/vrk maksaa tehohoitovuorokausi ja se kaikki on pois pitkäaikaissairailta ja sairaalatoimenpiteitä tarvitsevilta. Rokote maksaa vain muutaman kympin. Helppo laskea esim. , paljonko maksaa rokottamaton koronaan sairastanut, tehohoitoa vaativa potilas. Esim. 10 vrk voi maksaa 30000-50000 €. Rokotuskielteinen uhmakas nuori tai uskossaan vahva siis aiheuttaa tuollaisen kustannuksen yhteiskunnalle.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2444
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1798
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1591
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1525
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe