Synnytys lähestyy uhkaavasti kesäkuun alussa. Vielä jonkin aikaa sitten olin aivan vakuuttunut, että lasta en alateitse pysty synnyttämään vaikka mikä olisi. Olen käynyt pelkopolilla ja siellä vierailen lääkäirn vastaanotolla kesäkuuhun asti. Nyt kuitenkin sektiokomplikaatio-pelottelut ovat saaneet mieltäni muuttumaan hieman "normaali synnytykseen" päin. On päiviä, kun olen varma, että pystyn siihen, mutta toisinaan taas olen vakuuttunut, että ne pysty kuuna päivänä siihen suoritukseen. Olen ollut hullu, että edes ajattelen suoriutuvani "tehtävästä".
Eniten pelottaa se, kun ei tiedä mitä on vastassa. Kipukynnykseni on varmaan epänormaalin alhainen ja ajatus siitä, että en pysty itse kontrolloimaan tilannetta, saa paniikin aikaiseksi. Sitä eniten pelkäänkin, että joudun synnytyksen aikana niin paniikkiin, ettei mistään tule mitään. Ja se, että "kyllä sinä siihen pystyt" tai "miljoonat naiset synnyttävät koko ajan" eivät auta nyt tätä tilannetta ollenkaan. Samaa hokevat siellä pelkopolilla - ai, että suututtaa! Tästä alkaa tulla jo painajainen pikku hiljaa =(
Teitä muita on varmasti vastaavassa tilanteessa pohtimassa samoja kysymyksiä. Pliis, laittakaa mietteitänne tännekin!
Eniten pelottaa se, kun ei tiedä mitä on vastassa. Kipukynnykseni on varmaan epänormaalin alhainen ja ajatus siitä, että en pysty itse kontrolloimaan tilannetta, saa paniikin aikaiseksi. Sitä eniten pelkäänkin, että joudun synnytyksen aikana niin paniikkiin, ettei mistään tule mitään. Ja se, että "kyllä sinä siihen pystyt" tai "miljoonat naiset synnyttävät koko ajan" eivät auta nyt tätä tilannetta ollenkaan. Samaa hokevat siellä pelkopolilla - ai, että suututtaa! Tästä alkaa tulla jo painajainen pikku hiljaa =(
Teitä muita on varmasti vastaavassa tilanteessa pohtimassa samoja kysymyksiä. Pliis, laittakaa mietteitänne tännekin!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suosittelen sinulle käyntiä hypnologilla jos sinulla on siihen mahdollisuus sekä rentoutuskasettien kuuntelemista. Pelkäsin mielettömästi ennen ensimmäistä synnytystä, mutta hypnologilla rentoutuksessa käynti auttoi valtavasti. Toiseen synnytykseen mennessä en pelännyt ollenkaan enkä ajatellut koko asiaa etukäteen. Mielestäni suurin ongelma onkin se itsensä hallinta, siis nimenomaan hermojen hallinta. Synnytyksessä et voi hallita sitä tapahtumaa, se etenee omaa aikaansa. Minulla ainakin auttoi ajatus siitä, että ajattelin itseni vain välikappaleeksi, jolla on sivuosa siinä vauvan tehdessä pääroolia! Rentoutus on kaiken a ja o! Muutenkin sellaiset tilanteet, joita pelkään ja jännitän, saan helpotuksen ajattelemalla aina jotain vielä kamalampaa ja hirveämpää mihin voisi joutua! Varmasti hyiseen mereen joutuminen myrskyssä ja hengestä kamppailu on pahempaa kuin sairaalassa synnyttäminen kätilöiden ja lääkäreiden valvonnassa. Itseäni lohdutti ainakin ajatus, että he ovat sitä varten että auttavat jos jotain tapahtuu! Hyvin on synnytykset menneet ja kannattaa kaikilla myönteisillä mielikuvilla vahvistaa omaa ajattelua, ei siis ajattelemalla miten kauheaa ja hirveää ja kivuliasta se on... Suosittelen lukemaan rentoutukseen ja jännittämiseen / pelkoihin liittyvää kirjallisuutta ja sinua tekemään päivittäin reuntoutusharjoituksia ja ajattelemaan positiivisia mielikuvia synnytyksestä! Se ON maailman ihanin hetki kun saa vauvan vatsan päälle ja siihen jää ne kivut! Ja lohtuna vielä, että kyllä meitä monia se synnytys jännittää ja pelottaa, itselläkin on kolmas synnytys ihan näinä päivinä, joskus tulee hetkiä että apua... mutta sitten vain rentoutan ja rauhoitan itseni ja ajattelen että kyllä tästä selvitään! Se synnytyshetki on kuitenkin niin pieni hetki elämän kokonaisuutta ajatellen, mutta kuitenkin valtavan tärkeä, jos sen osaa ottaa myönteisesti ja avoin mielin!
Meillä kolme lasta ja neljäs tulossa. Vieläkään synnytykseen ei osaa suhtautua silleen että kyllä se siitä ainahan siitä on selvinny. Kukaan äiti ei mene synnyttämään silleen ettei vähän jännittäis tai jopa pelottais. Mä en pelänny ensimmäistä synnytystä hirveesti, mut sit toinen synnytys lähestyi ja ihan kauhee paniikki iski. Kävin jutteleen synnytyspelkopolilla useemman kerran. Toiveitani synnytyksen suhteen kyseltiin ja käsiteltiin sitä pelon aiheuttajaa. Useimmillehan se on se ettei pysty hallitsemaan sitä kauheaa kipua ja eka synnyttäjillä se ettei osaa pyytää oikeaa kivunlievitysmenetelmää.
Toisesta synnytyksestäkin selvisin hengissä vaikka ajattelin ensin sektioo. Alateitse vaavin kuitenkin synnytin ja jäi paljon paremmat fiilikset ku eka synnytyksestä vaikken kerinny saada mitään kivunlievitystä.
Kolmanteen synnytykseen lähdettiin sitten silleen, että olin kotona pari tuntii aika kipeenä mies hieroskeli selkää ja yritti rauhotella mua.No sit lähdettiin synnärille ja mä pääsin suoraan "puskemaan" vaavia ulos eli olin auennut kotona jo niin että olisin voinu synnyttää jo kotia. Viimeinen synnytys on ollu paras mulle. Sairaalan hajut ja kaikki se saa jo mut niin paniikkiin, että en pysty oikein ottamaan rennosti. Viimeisessä synnytyksessä olin niin pitkään ku mahdollista kotona enkä menny ku hoiteleee "loppurutiinit" synnärille niin oli paljon paljon mukavampi kokemus. Pystyin jopa naureskelemaan ponnistusvaiheessa kätilön kanssa kun en ollut kerennyt maata sairaalan kaavuissa monta tuntia hirveässä paniikissa.Tosi tärkeää mun mielestä on pyrkiä pysymään rauhallisena ja rentona vaikka kuinka sattuis.Jos kipu saa paniikkiin ja vartalon jäykäksi niin ku mulla kävi eka kerralla, niin synnytys hidastuu ja on kipeempi. Eka synnytyksessä sain epiduraalin ja musta se on hyvä. Se rentouttaa ja vie pahimmilta suppareilta sen kivun mikä saa huutamaan tuskasta. Muista kivunlievitysmenetelmistä ei oo kokemusta.Ilokaasuu oon yrittäny ottaa muissa synnytyksissä, mut en osannu hengittää maskista oikein eli ei vaikutusta.Epiduraali antaa vähän aikaa levähdellä ja kerätä voimia loppurutistukseen. Synnytys sinällään ei oo paha juttu´, ku osais vaan ottaa rennosti.