Onko tietoa, miten maksakirroosiin menehtyy? Tuleeko verensyöksy vai lakkaavatko sisuskalut vain toimimasta?
Alkoholikuolema
tuskallinenko?
63011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaksi tuntemistani ihmisistä on kuollut maksakirroosiin.
Molemmat ensinnäkin laihtuivat lyhyessä ajassa suht puoleen entisestään.
Toinen sai verensyöksyn syötyään korppua, ja korpun siru oli tehnyt haavan jonnekin ruokatorveen? ja sairaalassa hän sitten kuoli parin päivän sisällä.
Toiselta romahtivat samalla kaikki sisuskalut ja hän meni niin heikkoon kuntoon, ettei itse päässyt sängystä ylös ja oli syötettävänä. Tästä päivästä hän ei tiennyt enää mitään eikä tunnistanut omaisiaan. Sinne hän hiipui sängynpohjalle terveyskeskuksen vuodeosastolle.
Olen ollut saattamassa kahta maksakirroosiin sairastunutta "tuonpuoleiseen". Molemmat olivat vain varjo menneestä, pelkkää luuta ja nahkaa. Molemmilla oli äärettömän kovia tuskia jota kai morfiinilla yritettiin lievittää tuskien kuitenkin olleessa äärimmäisen kovat. Jossakin vaiheessa toinen heistä oli sidottu sänkyyn hänen piehtaroidessaan tuskissaan, eikä hän ollut lainkaan tolkuissaan...
Kaikille teille jotka tietoisesti hankitte itsellenne tuota sairautta tiedoksi; Maksakirroosipotilaan kuolema on tuskallinen ja hidas, viikkoja tai kuukausia kestävä äärimmäisen tuskallinen kuolinkamppailu..... Enpä haluaisi olla maksakirroosiin sairastunut...
Huh..en ota enään, Älkää naurako !
Läheiseni on todella kuolemassa maksakirroosiin ja haluaisin tietää, voinko mitenkään helpottaa hänen oloaan. Ihan sama juotko sinä itsesi tärviölle.
muihinkin sairauteen kuoleviin. Anna aikaa, ole läsnä ja kuuntele.
Eipähän ollut tarkoitus pelotella, kerroin vain kuinka asia todella on. Siinäpä ei paljon voi tehdä kuin olla läsnä ja seurana. Kyllä maksakirroosista saattaa selvitäkkin....edes pieni lohdutus...
Muuten, rekisteröin nimimerkkini...