Mitä Islam opettaa?

Tällä palstalla on välillä esitetty huoli ongelmista kuten sananvapauden, uskonvapauden ja tasa-arvon puutteesta naisten ja miesten välillä. Nämä ovat asioita jotka ovat erityisesti näkyviä muslimimaissa.

Tälläiseen huoleen vapauden puutteesta on välillä vastattu että olisi jonkinlainen väärinkäsitys koska islam ei uskontona kuulemma voi vaarantaa yhtään mitään. Että nämä ongelmat enemmänkin johtuvat siitä että muslimit ovat vain ihmisiä ja se että muslimi tekee jotain ei välttämättä tarkoita, että hän toimii islamin sääntöjen mukaisesti.

No, ensinnäkin on aika selvää että nämä yksilölliseen vapauteen liittyvät ongelmat ovat kaikkien nähtävissä erityisesti muslimimaissa. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Voitaisiin kanssa huomioida että muslimimaissa ihmiset koulutetaan Islamin uskontoon pienestä pitäen. He siis kasvavat kulttuurissa jossa Koraania luetaan päivittäin.

Ja että suurin osa maailman muslimimaista ovat olleet Islaminuskoisia jo satoja vuosia. Eli siis kokonaisia kansakuntia on kasvanut Koraanin sanoja tavaten jo useiden sukupolvien ajan.

Kuitenkin kaikissa muslimimaissa on samat ongelmat näiden vapauksien kanssa. Jokaisessa niistä naisen asema on heikompi kuin miehen ja joissain niistä se on kauhean paljon pahempi.

Ja mikä on vielä hullumpaa on se että niissä maissa joissa ihmiset ovat fanaattisen innostuneita Koraanista, käytäntö on vielä paljon rajoittavampi kaikenlaisen sananvapauden, uskonvapauden ja tasa-arvon kohdalla.

Eli siis niissä maissa, joissa Koraania on TODELLA yritetty oppia, lukea, ja toteuttaa näkee että mitä enemmän sen ajatuksia toteutetaan, sitä vähemmän on yksilöillä vapauksia elää omaa elämäänsä.

Tästä olisi sitten aiheellista kysyä että jos Islam on muka niin hyväntahtoinen uskonto ja jos Koraani on muka niin hyväntahtoinen kirja, miksi se ei vieläkään, yli tuhat vuotta perustamisensa jälkeen, ole pystynyt tuottamaan seuraajissaan hyvää hedelmää?
461120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Tuohon voisi lisätä että jos se ei ole tuhat vuotta perustamisensa jälkeenkään tuonut itään käytännön parannusta ihmisten (ja erityisesti naisten) elämään, miksi ajatella että se tuottaisi sellaista joskus tulevaisuudessa?

Albert Einstein on kuulemma sanonut että hulluuden merkki on yrittää tehdä samaa asiaa kerta toisensa jälkeen ja odottaa sen tuottavan eri tulosta.

Äänestä

Koneeltas löydät aivan toisenlaista mietettä näistä vaaroista mitä aloittaja meinaa
-mitä leviämisillään tuovat elämäämme ja kultuuriimme, omaa kuniakuutaan korostaen pyrkivät kaiken oikeamilisyyden hävitämään ja tilalle tuomaan näitten kehitymättömät ympäristöt ja arvomailman 600-luvulta

Kahteles konettas, en viitsi niitä tähän heitellä

Äänestä

No ei voi odottaa että he arvostaisivat mitään sukupuolien tasa-arvoa kun heidät kasvatetaan sellaisten ajatusten kanssa mitä on tässä alempana. Nämä on otettu heidän pyhästä kirjastaan, Tämä on sellaista 600-luvun (yleistä ajanjaksoa) mentaliteettiä ja koska se on heille pyhää, he eivät tule näistä ideoista itse koskaan pääsemäänkään eroon.

"Kutsu kaksi miestäsi todistajaksi. Jos et voi löytää kahta miestä, yksi mies ja kaksi valitsemaasi naista voivat todistaa - niin että jos yksi naisista unohtaa, toinen heistä voi muistuttaa häntä"
Koraani 2:282
https://quran.com/2/282

"Allah käskee sinua näin lapsiasi kohden: miespuolisen lapsen osa tulee olemaan kaksinkertainen naispuolisen lapsen osaan verrattuna"
Koraani 4:11
https://quran.com/4/11

"Myös kiellettyjä ovat naimisissa olevat naiset - paitsi naispuoliset sotavangit jotka ovat hallussasi"
Koraani 4:24
https://quran.com/4/24

"Mutta niiltä vaimoilta jotka ovat ylimielisiä, ensin neuvo heitä; jos he jatkavat käyttäytymistään, älä jaa sänkyäsi heidän kanssaan, ja lopulta, lyö heitä"
Koraani 4:34
https://quran.com/4/34

Äänestä
  • Siis Koraanin kohdan 4:34 mukaan mies saa lyödä vaimoaan. Ja kohtien 2:282 ja 4:11 mukaan naisen arvo näyttää olevan puolet miehen arvosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis Koraanin kohdan 4:34 mukaan mies saa lyödä vaimoaan. Ja kohtien 2:282 ja 4:11 mukaan naisen arvo näyttää olevan puolet miehen arvosta.

    Niin siis koraanin tuki naisille on juuri sellaista = siis yhtä tyhjän kanssa.

    Tietysti jotkut muslimit sitten sanovat että "no kotiväkivaltaa on jokaisessa maassa, länsimaissakin" ja "hyvätahtoiset miehet ymmärtävät itse että naisten hakkaaminen on väärin". Tälläiset mielipiteet eivät kuitenkaan tule koraanista, tuosta "pyhästä" kirjasta.

    Voisi kysyä miksi tukea uskontoa joka haluaa ylläpitää omaa valtaansa ja puhuu ihmisille roskaa saadakseen heiltä rahaa mutta ei kuitenkaan mitenkään paranna yhteiskuntaa?

    Äänestä

Kyl netistä löytää kaikki ihmeelisyydet näitten tavoista ja se kivi mitä kuuvesti päivässä kumartavat, mikäs näitä sitten käskee
- saapi jokainen mielissään pähkäillä miten käskynmukaisesti levitäytyvät kuniassaan

Äänestä
  • Mutta jos se täytyy itse päättää niin ihan hyvin voisi elää ilman koko koraania ja islamin uskoa.

    Miksi tätä on niin vaikea ymmärtää?

    Äänestä

Näitten seas rauhantuvaus on aivan turhaa, näette nyt miten vain intaantuvat levitäytymään ja samaa tukujaan tuovat kehitysastetta sekaamme

Äänestä
  • Miten monessa näitä maissa on pyritty rauhottamaan - niin ei muutakuin yltyvät vain ja tyrkytämään tätä häsäkiä ja vaatien vielä sitä nouvattamman

    Kaik rauhan turvaajat ja leputäjät on tuolta noitten seasta pois ja ee muutakuin kunnon vehkeitä vain noille kaupaan jot niitot pyöri ja kunnolah

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten monessa näitä maissa on pyritty rauhottamaan - niin ei muutakuin yltyvät vain ja tyrkytämään tätä häsäkiä ja vaatien vielä sitä nouvattamman

    Kaik rauhan turvaajat ja leputäjät on tuolta noitten seasta pois ja ee muutakuin kunnon vehkeitä vain noille kaupaan jot niitot pyöri ja kunnolah

    Netti näyttää
    Kabulin lentokentällä tulitaistelu –

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Netti näyttää
    Kabulin lentokentällä tulitaistelu –

    Miksi näitä rauhoitellaa se on aivan turhaa, eikä missään muualla rauhoitella kuin näitten seassa, mitä nämä ovat

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Netti näyttää
    Kabulin lentokentällä tulitaistelu –

    Tää rupeaa meneen täysin pellen hommiksi

    Äänestä

Nyt vois-jo kysyä tosiaan mitä tämä ISLAM OPETTAA

Äänestä

Misään muissa maissa ei taistella eikä rauhanturvaajia ole kuin näissä kivveesä kiertävissä kultuureissa, näin juonien sit levitäytyvät hemmokultuureihin vaatien kaikkien kultuureita kiertää kivveesä näitten tavoin, näin helvetöinit etennee

KYLÄHÄN TÄMÄ ONKII ULLATUSTA KERRAKSEEN

Äänestä

Miksi ihmiset eivät herää, elämä on yhtenäistä heräämistä,
- muttei se tarvii kiirestä olla SILLÄ ELÄMÄ ON IKUISTA

Elämme kaikeudessa mukana, eikä millään vipuohjauksessa olla mitä tuossa esitelmässä meinataan vaan olemme tässä täysin rakenteessa mukana

->> Kari Enqvist: Uskomukset ja maailmankuvat youtube

Äänestä
  • Ikuisuus on tunteen rakentumaa

    Äänestä

  • Ei tule koskaan lopumaan elämän vaihtoehdot

    ->> Kari Enqvist - Mitä alkuräjähdykselle kuuluu tänään (Harppi 9.11.2019) youtybe

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ikuisuus on tunteen rakentumaa

    Elämää on eletävä eteenpäin, se on aivan turhaa yhen kiven kiertäminen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ikuisuus on tunteen rakentumaa

    Kaikkeus loi ihmiset täydellisyyteen ja siinä ei meinattu ajasta mitään
    - mut eipäs se meitä tyydyttänyt, siitä tämä työmaa sitten alkoikin ja lapiointi
    - puhuttiin heti mailman täyttämisestä jne.

    Raamattua kun vilikoi ikuisuus mielissä siinä tulee hengen vaellukselle aivan uutta ilmettä
    TUUMAA SIIRAKKI

    Raamattu kertomus on Jeesus kuvauksin HENGEN NOUSUA kaiken yläpuolelle
    - USKON SIIVITTÄMÄNÄ

    Äänestä

Katelkaas iltalehteäh esimerkiksi millä säänöilä pelaavat nyt valtauksessa,
- on se opetusta tämäkin
ON VAIN YKSI

Äänestä

Islam on autiomaiden uskonto, jossa hedelmän kantaminen on tavanomaista vaikeampaa.
Kuitenkin islam on välittänyt lähes kaiken arvokkaan länsimaihin mitä täällä on.
Aina apokryfeistä alkaen.

Työnjako maapallolla suosii Amerikkaa, Kiinaa, Intiaa ja Eurooppaa ja samoin ilmasto.
Ootteko koskaan kuulleet Saharasta tai luuletteko Arabiassa olevan sademetsiä?

Äänestä
  • Uskonollakos nuo elävät mitään tekemättä, misäs sovussa eläisivät tunkeilijat
    - kaiken hyvän pyrkivät mäsäämään tyyleilleen
    - ei viitsi kaikkea näiten koukuista tänne pistää

    Äänestä

  • Sorretun esitämisilläkös meinaat taas pyhittää näiten kunialliset tavat ja muut lait jot voisivat käyvä länsimaista kohin

    Äänestä

  • Jos suomalaiset siellä eläisivä asuisivat paikka olisi ns. keidas ja varmasti sitten

    Äänestä

  • Islam, yhdestoista vitsaus!

    Norjalaisen kirjailijan Hege Storhaugin kirjan ISLAM yhdestoista vitsaus, sen kolmas luku, sivut 95-107; "FANATISMI, TAI PROFEETTA MUHAMMED". Tässä poliitikoille otteita sieltä täältä, sanasta sanaan seuraavassa.
    Aikaisemmin politiikan ja tieteen suurmiehet eivät vältelleet islamin ja profeetta Muhammedin arvostelua jyrkin sanoin omien havaintojensa ja kokemustensa pohjalta - heitä ei pilkattu julkisesti, heidän henkeään ei uhattu, heitä ei yritetty tappaa, eivätkä he joutuneet maksamaan arvosteluaan hengellään, kuten Charlie Hebdon toimituksen henkilökunta.
    Voltaire tuo esiin muun muassa Muhammedin kavaluuden, kun hän järjesti vastustajansa ja arvostelijansa hengiltä ollessaan vallassa Medinan kaupungissa.
    Teatterikappaleen Muhammed on erittäin väkivaltainen ja kaksinaamainen, ja kappaleen pääteema on, miten uskontoa käytetään poliittisten tarkoitusperien ajamiseen. Voltaire selitti itse, että "kappale on kirjoitettu valheellisen ja barbaarisen lahkon perustajaa vastaan". "Mutta että yksinkertainen kamelikauppias (Muhammed) lietsoisi kapinaa kotikaupungissaan yhdessä joidenkin vähäpätöisten seuraajiensa kanssa, joille hän vakuuttaa puhuvansa enkeli Gabrielin kanssa; hän kehuu, että hänet vietiin taivaaseen, jossa hän otti vastaan osia tuosta käsittämättömästä kirjasta (Koraanista), jonka jokainen sivu saa terveen järjen puistatuksiin; tämän kirjan ylistäminen saa hänet asettamaan raudan ja tulen maansa päälle; että hän katkaisee isiltä kaulat ja kidnappaa tyttäret; että hän jättää voitetuille valinnan kuoleman ja hänen uskontonsa välillä.

    OIKEUDENMUKAISUUS PUUTTUU

    Razi syntyi vuonna 865 ja oli lääkäri, fyysikko, kemisti ja niin sanottu uskonoppinut. Razi kertoi, että jos "kysyy islamin kannattajilta todistusta" islamin "uskottavuudesta, he kiihtyvät ja tulevat raivokkaiksi ja aiheuttavat verenvuodatusta kenelle tahansa, joka tämän kysymyksen heille esittää. He kieltävät järkevän ajattelun ja tekevät kaikkensa tappaakseen vastustajansa.
    Tuomas Akvinolainen haukkui Muhammedia henkilöksi jota "kukaan viisas mies" ei uskonut ja joka "muutti melkein kaikki Vanhan ja Uuden testamentin todistukset omiksi teoikseen, minkä kaikki ne, jotka lukevat hänen lakejaan, voivat todistaa. Siksi Muhammed teki tuiki tarpeellisen päätöksen kieltää kannattajiaan lukemasta Vanhaa ja Uutta testamenttia, koska nämä kirjat paljastavat väärennöksen".
    Dante sijoittaa Muhammedin helvettiin sisälmykset jalkojen välissä roikkuen.
    USA:n kuudes presidentti, John Quincy Adams (1767 - 1848), merkitsi muistiin: Muhammed "julisti hävityssodan muulle ihmiskunnalle uskontonsa osana. Koraanin viesti on ikuinen sota kaikkia niitä vastaan, jotka kieltävät, että Muhammed on Jumalan profeetta". Adams luonnehti Muhammedia "petkuttajan fanaattiseksi ja epärehelliseksi hengeksi", joka levitti "tuhoa ja valhetta laajalla alueella".
    Muhammed "muokkasi" islamin "sukupuolisen tyydytyksen" saavuttamisen välineeksi. Hän "myrkytti inhimillisen onnen lähteet", säätämällä "alistavat ehdot naissukupuolelle ja sallimalla moniavioisuuden...HÄNEN OPPINSA PÄÄSANOMA OLI VÄKIVALTA JA HIMO. RAAKUUDEN ASETTAMINEN HENKISYYDEN YLÄPUOLELLE". Niin kauan kuin "väärän profeetan" "armottomat ja häilyvät dogmit" ohjaavat "inhimillistä toimintaa", "ei rauha maan päällä eikä hyvä tahto ihmisten kesken ole mahdollista".
    Koraanista hän sanoo, että "tämä kurja kirja auttoi aloittamaan maailmanuskonnon, joka tyydyttäisi miljoonien ihmisten metafyysiset tarpeet kahdeksitoista vuosisadaksi, se oli heidän moraalinsa perusta ja siihen sisältyi tärkeänä osana kuoleman haveksunta ja se innoitti heidät verisiin sotiin ja suuriin valloituksiin. Käännöksessä on saatettu hukata paljon, mutta en ole löytänyt kirjasta yhtään arvokasta ajatusta".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Islam, yhdestoista vitsaus!

    Miten kauvan vielä pällistelevät suomessa näillä menetelmin

    Äänestä

Netistä löytyy täysin selvenystä näitten pyrkimyksille ja tosiaan hemmokultuurien murentamiset omille menoilleen, tähän pyrkivät siis joka paikassa mihin pääsevät ankuroitumaan

Äänestä

Islam opettaa Kommunismia!

Äänestä
  • No ei todellakaan. Kommunismista puuttuu jumalauskonto kokonaan, ja islamissa taas kaikki rakentuu täydelliseen allahin tahdolle alistumiseen ja sen seurauksena on uskonnollinen diktatuuri. Alkuperäinen marksilainen kommunismi taas on utopinen rakennelma, jossa eletään ilman rahaa ja hallitsijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei todellakaan. Kommunismista puuttuu jumalauskonto kokonaan, ja islamissa taas kaikki rakentuu täydelliseen allahin tahdolle alistumiseen ja sen seurauksena on uskonnollinen diktatuuri. Alkuperäinen marksilainen kommunismi taas on utopinen rakennelma, jossa eletään ilman rahaa ja hallitsijoita.

    Hakekaas noilla :

    > Alkuperäinen marksilainen kommunismi
    ja
    > täydelliseen allahin tahdolle alistumiseen

    MIKS ISLAMIT TAISTELEVAT KESKENÄÄN JA SOTKEVAT HAJOTTAVAT PAIKAT
    - onkos tämä allun tahtoa vaikos systemaatista islam levitystä hemmo porukoihin

    Äänestä

ISLAM opettaa levitäytymään muihin maihin,
- ja kiven kiertäminen on näille aivan etunenäs tärkeetä myös

Äänestä
  • Syvimpiä syvereitään nämä eivät pysty enään koskaan avaamaan, kun se on jo järkevien immeistä käsityksissä vapaassa mailmassa ja netistä on kaikki siitä jo ilmaistuna monin versioin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syvimpiä syvereitään nämä eivät pysty enään koskaan avaamaan, kun se on jo järkevien immeistä käsityksissä vapaassa mailmassa ja netistä on kaikki siitä jo ilmaistuna monin versioin

    Noi pitää jättää muusta mailmasta erilleen ja aijat ympärille, päriätköön sieläh sitten tai eivät

    Äänestä

No siitä mitä Islam opettaa toisen ihmisen elämän arvosta näkee tästäkin Hesarin artikkelista...

Qatar ei tutki helteessä kuolleiden siirto­työläisten kuolinsyitä eikä maksa omaisille korvauksia

QATARIN viranomaiset ovat jättäneet tutkimatta tuhansia siirtotyöläisten kuolemia kuluneella vuosikymmenellä, vaikka on ollut olemassa todisteita kuolemien ja surkeiden työolojen välisestä yhteydestä, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tuore raportti.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008218359.html

Äänestä

On siellä Koraanissa muitakin villejä juttuja joista ei Muslimit paljon puhu.

Äänestä
  • Villeistä villein on kokonaan näitten aate olla parempia ja kunnialisia
    - vaikka kaikki näitten jälet paistaa aivan muuta tyhyjyyttä ja muista riipuvaisen elämän ylläpitoa

    Äänestä

Huutoa ja raivo, kun kahtelette näitten määrääjiä miten näitä ajetaan euroopa ottamaan haltuunsa, annetaankosme tämä näitten hävittää tavoilleen
- youtube näyttää näitten ajurien mekastusta ja omistushaluja kun pöntöstään riehuvat, siin ei almuista meinata mitään

Äänestä

Tulipahan eilenelämän pilaaja tyyli konkonokala oli nuori vaimo ja joku 7v poka jolle olivat näköjän makosia ostaneet, nainen kulki isossa marketissa kaukana edellä tästä vanahasta jermus uljasryhtisenä ja katseli varmaan suomalaista vapauttaa ja tämä jermy siinä vahän uhiteli pojallekin liikein kun ei meinannut pysyä mukana

Miks pitää elämäsä mäsätä näin epäsuhtaseksi, siin nuoren vaimon elämä pilataan ja kerralla ja mitäs pojalle jääpi elämän viriketä tulevaan tuosta jermusta
- eihän tämä mistään piittaa eikä käsitä mitään normaalisuudesta

Äänestä
  • Tämähän on näillä normi parisuhetta ja oli jermulta paukkuset vishin lopuneet, kun yksi poika vain oli muassa, oli niin suuri tuo ikäero ja vanaha oli jo kepsutelijakin siin kaupan ihmeissä huuhailemassa

    URKUPILLI SARJA EI OLLUTKAAN ENÄÄN ONNISTUNUT

    Äänestä

ONKOS ELÄMÄSI AINOAT PÄÄMÄÄRÄT
KUUNNELLA KIVEÄ JA KATELLA NEITSEITÄ

Kaikki muu siis pois elämästäs
- haluaisitkos olla elävä ihminen vaiko tuokos orjahtava

ORJAHTAVA EI TAJUA OLLENKAAN OSAANSA OLEVANSA ELÄMÄN ORJA
- ja mitäs elämää tuo on, mistä todellisuus puuttuu ja täysin

Äänestä

Islamistit ainakin opettavat meille suomalaisille kädestä pitäen tapojaan sekä kulttuuriaan. Nuoret tytöt, joskus mummotkin kärsivät tästä opetuksesta eniten.

Äänestä

Tulipahan eilenelämän pilaaja tyyli konkonokala oli nuori vaimo ja joku 7v poka jolle olivat näköjän makosia ostaneet, nainen kulki isossa marketissa kaukana edellä tästä vanahasta jermus uljasryhtisenä ja katseli varmaan suomalaista vapauttaa ja tämä jermy siinä vahän uhiteli pojallekin liikein kun ei meinannut pysyä mukana

Miks pitää elämäsä mäsätä näin epäsuhtaseksi, siin nuoren vaimon elämä pilataan ja kerralla ja mitäs pojalle jääpi elämän viriketä tulevaan tuosta jermusta
- eihän tämä mistään piittaa eikä käsitä mitään normaalisuudesta

Tämähän on näillä normi parisuhetta ja oli jermulta paukkuset vishin lopuneet, kun yksi poika vain oli muassa, oli niin suuri tuo ikäero ja vanaha oli jo kepsutelijakin siin kaupan ihmeissä huuhailemassa

URKUPILLI SARJA EI OLLUTKAAN ENÄÄN ONNISTUNUT

Äänestä
  • Käsittäkää tässä on se ensimäinen lähtökohta millä rakentuu se rajuus näitten kultuureihin
    - siis lapsiin heijastuva pohjaton viha nousee näistä esiin

    Äänestä

  • Kiveesa kiertäjila on vaino päisäh, eivätkä tuu koskaan siitä parantuman
    - toisen halinta mielivalloin on kivveekiertäjän elämän motto ja kunialisesti vielä

    TÄHÄN NÄITTEN KUNIALLISUUTEEN ON NIIN MONTA SELITYSTÄ
    - kuin taivaala on tähtiä

    Äänestä

Ei suomalainen ole mitään velkaa näille mailman tuhhoojille
- siksi kaikki tuki apu näille on loputava ja ulos vain kaikki nämä suomesta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tällä palstalla on välillä esitetty huoli ongelmista kuten sananvapauden, uskonvapauden ja tasa-arvon puutteesta naisten ja miesten välillä. Nämä ovat asioita jotka ovat erityisesti näkyviä muslimimaissa.

Tälläiseen huoleen vapauden puutteesta on välillä vastattu että olisi jonkinlainen väärinkäsitys koska islam ei uskontona kuulemma voi vaarantaa yhtään mitään. Että nämä ongelmat enemmänkin johtuvat siitä että muslimit ovat vain ihmisiä ja se että muslimi tekee jotain ei välttämättä tarkoita, että hän toimii islamin sääntöjen mukaisesti.

No, ensinnäkin on aika selvää että nämä yksilölliseen vapauteen liittyvät ongelmat ovat kaikkien nähtävissä erityisesti muslimimaissa. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Voitaisiin kanssa huomioida että muslimimaissa ihmiset koulutetaan Islamin uskontoon pienestä pitäen. He siis kasvavat kulttuurissa jossa Koraania luetaan päivittäin.

Ja että suurin osa maailman muslimimaista ovat olleet Islaminuskoisia jo satoja vuosia. Eli siis kokonaisia kansakuntia on kasvanut Koraanin sanoja tavaten jo useiden sukupolvien ajan.

Kuitenkin kaikissa muslimimaissa on samat ongelmat näiden vapauksien kanssa. Jokaisessa niistä naisen asema on heikompi kuin miehen ja joissain niistä se on kauhean paljon pahempi.

Ja mikä on vielä hullumpaa on se että niissä maissa joissa ihmiset ovat fanaattisen innostuneita Koraanista, käytäntö on vielä paljon rajoittavampi kaikenlaisen sananvapauden, uskonvapauden ja tasa-arvon kohdalla.

Eli siis niissä maissa, joissa Koraania on TODELLA yritetty oppia, lukea, ja toteuttaa näkee että mitä enemmän sen ajatuksia toteutetaan, sitä vähemmän on yksilöillä vapauksia elää omaa elämäänsä.

Tästä olisi sitten aiheellista kysyä että jos Islam on muka niin hyväntahtoinen uskonto ja jos Koraani on muka niin hyväntahtoinen kirja, miksi se ei vieläkään, yli tuhat vuotta perustamisensa jälkeen, ole pystynyt tuottamaan seuraajissaan hyvää hedelmää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu