Yleensä aina kun netissä keskutellaan mielialalääkkeistä niin puhutaan aina vain sivuvaikutuksista ja siitä miten lääkkeet eivät tehoa mitenkään... Kuitenkin ne ovat myydyimpien lääkkeiden joukossa koko ajan, eli ihmiset niitä nyt kuitenkin jostain syystä käyttävät!
Haluaisinkin lukea myönteisiä, rohkaisevia kokemuksia näistä lääkkeistä. Miten ne ovat parantaneet mielialaa, antaneet energiaa, aloitekykyä ja poistaneet estoja yms. Kyllä kai näitä vaikutuksia nyt sentään on, kun ihmiset näitä pillereitä niin kovasti tykkäävät popsia!! Vai onko niin että ne, jotka reagoivat hyvin mielialalääkkeisiin, eivät enää ole masennusfoorumeilla kertomassa asiasta? ;)
Haluaisinkin lukea myönteisiä, rohkaisevia kokemuksia näistä lääkkeistä. Miten ne ovat parantaneet mielialaa, antaneet energiaa, aloitekykyä ja poistaneet estoja yms. Kyllä kai näitä vaikutuksia nyt sentään on, kun ihmiset näitä pillereitä niin kovasti tykkäävät popsia!! Vai onko niin että ne, jotka reagoivat hyvin mielialalääkkeisiin, eivät enää ole masennusfoorumeilla kertomassa asiasta? ;)
Vastaukset 4
Vanhimmat
on hyviä kokemuksia Efexorista. On rauhottanut aggressiivisuutta, ei vienyt seksihaluja, ei lihota ja antanut energiaa ja keskittymiskykyä. Luulenpa vaan, etten tule ikinä pärjäämään ilman Efexoria. Kun kokeilin vuoden jälkeen olla ilman, ei elämästä tullut mitään.
Olen syönyt yli 3v seroxatia masennukseen ja viime syksynä sain vielä tasaavan liton. Hitaasti, mutta varnasti on olo kohentunut.
Mulla kans auttoi seroxat...meni noin 1kk ennen kuin alkoi vaik.päivä päivältä olo parani,vielätulee huonoja päiviä,mut eihän elämän kuulu ollakaan jatkuvaa auringon paistetta,kiitollinen olen hyvistä päivistä ja pinistä elämän iloista.
Joo, kyllä minusta noista lääkeistä on oikeasti apua,jos sairaus on todella jonkin asteinen masennus.
Itselläni masennus oli toden näköisesti kestänyt jo todella pitkään, kenties koko elämän.
Sillä eihän sitä itse tajua vasta kun jotain vakavaa tapahtuu...
Minun kohdalla masennus alkoi tulla ilmi mentyäni naimisiin ja saadessamme lapsen. Kaikki alkoi mennä koko ajan huonompaan suuntaan mikään ei kiinnostanut, ei edes lapsi se suuremmoinen poika joka nyt on jo 8kk.
Koti elämä ei voinut vähempää kiinnostaa, ei jotenki vaan kiinnostanut olla kotona, se oli jotenki niin tylsää ja ahdistavaa, lapsikin tuntui olevan vaan pelkkä rasite.
Halusin olla vapaa ja mennä ja riekkua iskeä naisia, olla haluttu. Jotenki oli huono itsetunto halus että musta tykättäs täysiä. Vaimo oli jotenki vaan kokoajan lapsen kans ja itse tunsin jääväni kaiken ulkopuolelle.
Sitä mietti että kuka on ja mitä haluaa koko elämältä, minähän nyt olin saavuttanut sen mitä useampi haaveilee ja tavoittelee koko elämän, kuten myös minä.
Talon, hyvän vaimon, koiran, lapsen. kun kaikki se oli se ei riittänyt, ei osannut rauhoittua.
Piste iin päälle oli se kun petin vaimoani ja jäin kiinni. (onnekseni)
Se herätti kun ero oli todelinen ja hiuskarvan varalla.
se pani miettimään että mitä vittua tässä oikein touhuan.Vaimo oli koittanut saada minua menemään psykologin juttusille jo paljon aiemmin, mutta jokainen joka sitä on miettinyt tietää mikä se kynnys on.
No nyt olin pakon edessä ja kun sinne menin juttelimme "ongelmastani" lapsuudestani ja kaikesta, se sai jotenkin miettimään asiaa aivan uudesta kulmasta, samalla aloitin lääkityksen (optipar) ja se auttoi kyllä mutta muutaman viikon käytön jälkeen oli muutaman päivän tauko kun olin hidas uusimaan reseptin tuntui jotenkin oudolta päässä SYKKI jotnki oudosti kaikki tuntui kaatuvan päälle . kunaloitin lääkityksen uudelleen kaikki oli taas hyvin ja nyt tätä kirjoittaessani olen taas ilman lääkkeitä.
Huomena niitä saan lisää ja en koskaan enää jätä päivääkään väliin.
päässäni sykkii.
Mies 24
voin kertoa kyllä vielä lisääkin mutta nyt en jaksa.
Pärjätään(hän)me