Heippa,
Ajattelin kirjoittaa omasta kokemuksestani pienen viestin, jos tästä vaikka olisi apua jollekin. Nimittäin päädyin hiljattain keskeytykseen koska aika vauvalle ei nyt vaan ollut vielä oikea. Suoraan sanoen hirvitti kun huomasin että olen raskaana, ja tottakai mietin kaikki vaihtoehdot ja tunteet heittelehti hormonimyrskyissä. Etsin kuitenkin tietoa netistä, ja läheisen tuella päädyin miettimään asiaa järjellä tunteen lisäksi, tajusin että nyt ei ole hyvä aika, ja varasinkin sitten sydän pamppaillen ajan lääkärille. Hän oli onneksi tosi mukava, asiallinen ja voimaannuttava. Varattiin aika ja sitten kun menin, niin henkilökunta hoitaja etunenässä oli tosi mukava, ja kaikki oli helpompaa ja kivuttomampaa kuin pelkäsin. Toimenpide oli melko nopea, poistuin huojentuneena kotiin.
Ehkä viestini onkin että miettikään rauhassa omaa tilannettanne, ja tehkää päätös tiedon varassa ja järki kädessä, ilman turhaa pelkoa. Nykyään terveydenhuoltoalan ammattilaiset ovat tosi mukavia ja ymmärtäväisiä, ja ei kannata turhaan jännitellä mihin ratkasuun sitten päädyttekin. Sain täältä foorumiltakin vähän apua ja keskusteluseuraa, kiitoskset siitä ja tsemppiä kaikille foorumilaisille.
Anna <3
Oma kokemus ja kiitokset avusta
Anonyymi
4
181
Vastaukset 4
- Anonyymi
Hohhoijjaa ja trollolololllololoooo... XD Onx tylsää?
Aika lapselle elää on juurikin oikea silloin kun se on alkanut.
"voimaannuttava"
;'D Paljastuit. Taas kerran. Voi voi kun kiukuttaa.....
- Anonyymi
Uskon kyllä että kiukuttaa kun jää aina vain kiinni näin lapsellisen läpinäkyvistä trollauksista.
- Anonyymi
Älähän nyt, voimaa sinullekin. Sain täältä paljon tsemppiä ja kannustusta, ja kuten nähtiin elämä kantaa.
Valoa päivääsi!
<3 Anna
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 64811
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21716Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64605
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551