Suomisotilaiden uhkarohkea pelastustoimi urheutta!

Moni suomalainen pitää pelastustehtävää Afganistanissa oikeaan osuneena tai jopa sankarillisuutena.

Usa on arvostanut suomalaisten osuutta pelastustoimissa.
1078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Oliko suomen Utista Afganistan pelastustehtävään lähtenyt lentokone ulkomailta vuokrattu?

Äänestä
  • Espanjasta hankittu Suomeen kuljetuskoneeksi, käytetään myös Utin laskuvarjomiesten kuljetuksiin.

    Äänestä

  • Presidentti Niinistö ja pääministeri Marin pitivät ylistävät puheet tänään televisiossa suomen osuudesta maailmalla, Sauli herkistyi puhumaan ilmastosta kuin konsanaan Ohisalo.

    Äänestä

Tulee mieleen Kollaa, Häyhä, Marokon kauhu ja Sven Tuuva ja Vänrikki Stoolin tarinat.

Äänestä

Kannatti Suomen osallistua nato-maiden mukana Afganistan-operaatioon.
Nato otti Suomen vuonna 2014 erityiseksi kumppanimaakseen. Yhteisiä harjoituksia on.

Äänestä
  • Kyllä, Suomi suorastaan haluttaisi natoon, sen tietää Putin eli Suomi voi vedättää Putinia, todellisuudessa Suomi liittyisi Natoon kun uhka kävisi liian suureksi.

    Äänestä

Sauli Niinistö: muuttoliikkeestä pakko puhua - ”viime kädessä meidän kaikkien on puolustettava suomalaista yhteiskuntaa”
Eikä suinkaan minkään muslimimaan "oikeuksia" kuten suvakki haluaisi.

Äänestä

Joo, Suomi natoon ja tänne palkka armeija. Vahvuus???

Joku peruskoulutus vapaaehtoisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moni suomalainen pitää pelastustehtävää Afganistanissa oikeaan osuneena tai jopa sankarillisuutena.

Usa on arvostanut suomalaisten osuutta pelastustoimissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu