Kissan oksentelu

Moikka!

Meidän 7v kissa alkoi viime viikolla oksentelemaan - ensin pieniä oksennuksia jonka jälkeen omituisen n. 1cm x 3cm tumman pötkylän jossa näytti olevan karvoja mukana, tämän jälkeen oksenteli kaiken syömänsä ruuan, mahanesteitä ja pian myös juomansa veden. Vein kissan kiireesti eläinlääkäriin jossa otettiin labrat, röntgenit ja tehtiin yleistutkimus. Kaikki oli kunnossa, ei tukoksia mutta vatsalaukussa ruokaa paljon. Kissa nesteytettiin ja sai injektiona pahoinvointilääkettä.

Kolme päivää meni hyvin ja oksentelematta, annettiin eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti ruuaksi useita hyvin pieniä annoksia päivässä hyvin sulavaa ruokaa (keitettyä seitiä ja lihapitoista märkäruokaa) sekä kissan mallasta.

Nyt taas sama alkoi uudestaan - ensin pieniä oksennuksia, sitten samanlainen pötkylä, pian kaiken syömänsä ja mahanesteitä. Vettä ei ole ainakaan toistaiseksi juonut.

Mitä ihmettä tämä voi olla, onko kenelläkään ollut samanlaista ongelmaa? Eläinlääkäri tuumi että varmaan karvaa vaan niin paljon vatsassa/suolistossa, mutta tuntuu jotenkin oudolta. Ei kai noin valtavia matojakaan voi kissalla olla mitä se pötkylä oli 😅

Taas soiteltava varuilta eläinlääkäriin, mutta koska viimeksi oli sitä mieltä ettei oikein muuta voida tehdä ja kun yleisvointi kissalla on hyvä niin ei ole niin suurta hätää niin en tiedä mitä ne tälle nyt sitten pystyvät tekemään - ehkä antamaan ainakin uuden pahoinvointilääkeinjektion?

Lisätietona vielä että on ulostanut ja virtsannut nyt näiden "normaalien" kolmen päivän aikana kyllä.

3

405

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tyypillinen ikäväksi päässyt tukos: karvoja. Kissalle pitäisi nyt pikaisesti juottaa paraffiiniöljyä ensiavuksi.
      Jatkossa: kissan pitää saada syödä ruohoa, joko ulkoilun yhteydessä luonnon ruohoja, tai kasvatatte kauraa tai muuta sopivaa kissanruohoa.
      Tukos voi olla hengenvaarallinen, toimikaa.
      Merkillinen eläinlääkäri kyllä, jos ei tuota osannut diagnosoida.
      Jos suolistossa on tukos, ei siitä kulje ohi mikään sapuskamassa.

    • Anonyymi

      Otettiinko kissaltasi labrat ja ultra? Kissasi on jo sen ikäinen, että perusteellinen terveystarkastus ja ainakin veri- ja virtsakokeet pitäisi vuosittain ottaa. Kissan pahoinvointiin ja oksenteluun voi olla montakin syytä. Laitan oheen lainauksen Koirakissaklinikan nettisivuilta kun ilmeisesti linkkejä ei saa laittaa. Toivottavasti olet käyttänyt kissaasi pieneläimiin erikoistuneella klinikalla etkä ns. konitohtorilla. Tämä ei ole mainos, en ole em. klinikan asiakas.

      Lainaus alkaa: "Oksentelu voi johtua ruuansulatuskanavan tukoksesta, tulehduksesta tai toksiineista eli elimistölle vieraista aineista. Vierasesineet ja kudoksen liikakasvu voivat johtaa tukoksiin. Kudosmuutoksia aiheuttavat sekä tulehdukset että kasvaimet. Tulehdussairauksien syitä ovat loiset, allergiat tai immunologiset tekijät. Kissat ovat tunnettuja siitä, että monet lääkkeet aiheuttavat oksennusreaktion.

      Oksentaminen voi olla peräisin myös ruuansulatuskanavan ulkopuolelta: tulehdus vatsaontelossa (vatsakalvontulehdus), neurologiset sairaudet, kuten sisäkorvantulehdus, tai aineenvaihduntasairaus aiheuttavat oksenteluoireita. Stressaava kissa oksentaa herkästi. Tämä tulee esille matkapahoinvointina, tai kuolaamisena esimerkiksi eläinlääkärin vastaanotolla.

      Monet sisäelinperäiset sairaudet oireilevat kissalla oksenteluna. Näitä ovat maksa- ja munuaissairaudet, haimatulehdus, sokeritauti, kilpirauhasen liikatoiminta ja jopa virtsatietulehdus. Aineenvaihduntasairauksia selvitetään veri- ja virtsanäytteillä. Kuitenkin hyvin monilla kroonisesti oksentavilla kissoilla ongelma on ruuansulatuskanavassa. Tällöin veri- ja virtsanäytteet saattavat olla täysin normaalit. Ruokatorven sairaudet eivät tyypillisesti aiheuta oksentamista vaan regurgitaatiota: kissa pulauttaa ruuan, usein sulamattomana, ilman oksennusrefleksiä. Suurin osa ruuansulatuskanavan ongelmista on ohutsuoliperäisiä tulehdus- tai kasvainsairauksia" Lainaus loppui.

    • Anonyymi

      Hei. saiko kissa tukoksen pois autettuna, vai kävikö pahemmin? Pitikö leikata?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe