Minne pakoon verotusta?

Anonyymi

Mihin maahan kannattaisi muuttaa pakoon tätä järjetöntä verotusta ja vihervasemmiston tuhoamaa taloutta? Pystyn tekemään nykyistä palkkatyötäni missä vain, missä on nettiyhteys ja lisäksi pääomatuloista tulee saman verran rahaa kuin palkkatyöstä. Viro houkuttaisi mutta mitä muita vaihtoehtoja olisi, esimerkiksi aasian suunnalla?

Ketuttaa maksaa veroja yli hyvätuloisen bruttopalkan kun juuri mitään ei niiden vastineeksi saa. Eikä tuohon summaan kuulu muut kuin suorat tuloverot edes, todellisuus on vieläkin karmeampi.

456

12952

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei mihinkään maahan. Muuta kuuhun.

      • Anonyymi

        Ensinnäkin seuraappa eduskunnan äänestyksiä ei naistenlehtiä.
        Vihreet on oikeistopuolue kuin kokomus ja keksuts äänestää aina veroja ja kuluja duunareille.
        Viimeksi työttömyysturvan heikennyksen puolesta.

        Oikeisto puolueet
        Kokomus
        Kesutsta
        Persut
        Vihreet
        Kristilliset
        Ruotsaliset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin oikeinkirjoitusasusta päätellen taidatkin jo olla Itä-Euroopan väestöä...

        Kesutsta ? Kuulostaa kiinalaiselta. Tarkoititko kenties Kes kusta.

        TUO ON TOTTA

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Ensinnäkin oisko alakoulu pitänyt käydä uudestaan että oppii edes kirjoittamaan onko keksus muka suomea? Tämmösiä on sossujen helppo höynäyttää.

        Eihän kommarit osaa suomea, ne opiskelee venäjää.

        Lopeta ryyppääminen. Vai oletko oikeistoropakantaa levittävä. Ellet kumpikaan sitten politiikantiedossa ISO aukko. Osallistu vain marjanpoimintakeskusteluun. En väheksy marjanpoimioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Mulle ihan sama ,hävitköön Suomi Oy kokonaan kartalta tai liitetään Venäjään, sitten on vihreät onnellisia ja Sanna Marin varmaan saa kunniamerkkejä itse Putinilta hyvin hoidetusta Suomen sosialisoinnista.

        Vasemmisto parempi,se saa Suomen konkurssiin, ja maahanmuuttajat pelastaa Suomen ja Ohisalosta tulee presidentti. Niin on ennustajalla käynti todistanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin oisko alakoulu pitänyt käydä uudestaan että oppii edes kirjoittamaan onko keksus muka suomea? Tämmösiä on sossujen helppo höynäyttää.

        Tämän nimen Antti Rinne paljasti. Hän on Arvo Pohja. Kuten nimi kertoo, vanhemmat halusivat hänestä kunnon miestä, mutta niin siinä sitten kävi, että pohjasakkaa hänestä tuli. Aivan niin kuin oikeassa maailmassakin, hän sitten eksyi herätyskokoukseen, jossa puhujina oli Eduskunnan vasen laita puolueiden puheenjohtajien johdolla. Kas siellä hän havaitsi, että tie sosialistiseen ihanuuteen on auki. Kuokat, heinähangot ja potkukelkat vaan kollektiiviseen omistukseen ja mäkitupalaiset luovuttakoot ensi kevääksi varatut siemenviljat kommunistiseen yhteishallintoon aamiaistarvikkeiksi.
        Hän myös huomasi, että kaikki varakkaat, mukaan lukien vanhan Findatsunin omistajat, ovat Nalle Wahlroosin sukulaisia ja heiltä on verotettava kaikki omaisuus ja kahlittava rautakangen vahvuisella maastapoistumisverolailla pysymään maassa tai lähtiessään luovuttamaan pääomakertymät ja kummien tuomat syntymäpäivälahjat Mielikki Aurinkoisen hovinpidon tarpeisiin. Onhan Mielikki kaunein, viisain ja palvotun eikä muita kauniita ole olemassa Saturnuksen tällä puolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Oikeisto yrittää saada maahan mahdollisimman paljon työttömiä, että palkkoja saatas alemmas, sama ajatus on myös maahanmuuttajien suhteen, eli mahdollisimman halvalla.

        Vasemmisto on onnistunut luomaan työpaikkoja Suomeen enempi, mitä oikeistokokoomus ikinä. Työllisyys on korkeammalla tasolla kymmeneen vuoteen, elikkä koita etsiä se oikea tieto, sieltä mututuntuman seasta. Yle: kin on oikeiston asialla ei Sauomen, eikä hallituksen. Ehdottomasti oikeudenmukainen hallitus on parempi, mitä kaiken kurjistava kokoomuslainen leikkaus politiika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kommarit osaa suomea, ne opiskelee venäjää.

        ano11:48 kerroppa miksi. Ei taida kunnon komukka putleria kovin paljon ihailla. Putleri taitaa olla enemmänkin persujen idoli.

        Ihan sama.
        Poliittiset yhdistykset, puolueet toimivat aina oma etu ensin, ideologia edellä.
        Suomen ja kansalaisten etua ajetaan vain jos se sattuu sopimaan senhetkisen puolueliitin tavoitteisiin. Puolue-eliitti päättää ja määrää miten puolueen "kansanedustaja" äänestää ja mitä asioita hän jukisesti kannattaa. Ryhmäkuri on perustuslain vastainen. Silti sitä ei haluta muuttaa. Lisäksi meiltä puuttuu perustuslakituomioistuin. Sitä vastoin meillä on perustuslakivaliokunta, joka koostuu yllätys yllätys, poliitikoista. Edellämainitusista syistä edustuksellinen demokratiamme on oikeasti harvainvaltaa.
        Tämä kongretisoituu äänestysakstiivisuuden alenevana trendinä.

        Ehkä vastakkainasettelun sijaan olisi hyvä miettiä ihan aluksi mikä kuuluu valtion ydin- ja perustehtäviin ja sitä myötä saattaa tulot ja menot balanssiin.
        Esim. kuuluuko niihin rahoittaa vuosittain miljardilla eurolla kehitysyhteistyötä? Varsinkaan kun tällaisen "yhteistyön" vaikuttavuus on usein negatiivinen.
        Kuuluuko valtion perustehtäviin miljardien eurojen vuosittainen yritystuki jos ja kun se vääristään markkinataloutta?
        Tai mitä teemme raskaalla hallinnolla kun EU kuitenki päättää asioistamme, ainakin tulevaisuudessa?

        Vastauksena kysymykseesi:
        riippuu miten asioita arvottaa. Kumpikaan ei ole toistaan parempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TUO ON TOTTA

        Mikä höpötys!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kommarit osaa suomea, ne opiskelee venäjää.

        Höpö höpö tyhmyrit! Venäjä on nykyisin äärioikeiston vallassa, ortodoksi kirkko pappeineen Putinin sylikoira.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulle ihan sama ,hävitköön Suomi Oy kokonaan kartalta tai liitetään Venäjään, sitten on vihreät onnellisia ja Sanna Marin varmaan saa kunniamerkkejä itse Putinilta hyvin hoidetusta Suomen sosialisoinnista.

        Eihän Butler ole kommunisti vaan oikeistolainen, ennen kuin rustaatte tänne ottajaa jumalauta asioista edes selvää, saakutti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Kokoomuksen ollessa hallituksessa korotettiin tuloveroja, alv:ia, yritysveroa. Saman aikaisesti Kokoomus enemmistöiset kunnat korottivat kuntaverojaan ja progressiivisia päivähoitomaksuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin oikeinkirjoitusasusta päätellen taidatkin jo olla Itä-Euroopan väestöä...

        Iso sormenpää tekkee kiriotusvirheitä yhessä tekoälyn kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin oisko alakoulu pitänyt käydä uudestaan että oppii edes kirjoittamaan onko keksus muka suomea? Tämmösiä on sossujen helppo höynäyttää.

        Persut noita tyhmiä höynäyttää. Kaikki persujen "viisaat" on puoluejohdossa ja vajakit on puolueen kannattajia. Kannattajat tuskin osaavat nimeään kirjoittaa. Osa käyttää puumerkkejä kuten "X" ja "O".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin oikeinkirjoitusasusta päätellen taidatkin jo olla Itä-Euroopan väestöä...

        Ja mitä vikaa on Itä-Euroopassa? Sentää Bysantin jälkeläisiä siellä :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kommarit osaa suomea, ne opiskelee venäjää.

        Kommarit opiskelee kaikkia kieliä, sillä kansainvälinen vallankumous vaatii monipuolista osaamista ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Vihreät yrittää sitten lopettaa eri ammattikuntia ja vihaa yli kaiken Helsingin ulkopuolista Suomea!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksen ollessa hallituksessa korotettiin tuloveroja, alv:ia, yritysveroa. Saman aikaisesti Kokoomus enemmistöiset kunnat korottivat kuntaverojaan ja progressiivisia päivähoitomaksuja.

        Aivan, koska silloiseen kulutukseen ei ollut tarpeeksi varoja. Nyt ero tulojen ja kulujen välillä on yli kaksinkertainen, mutta kukaan ei välitä kun hilloviivahallitus lainaa pää märkänä tulevaisuutenne tuhlattavaksi jo nyt.

        Jotta kaikki varmasti ymmärtäisi, kuinka tolkuttomasti lainaa on otettu sen voi todeta näin: Suomen lainataakka on lisääntynyt 40 % sinä reilun kahden vaivaisen vuoden aikana jolloin punahallitus on ollut vallassa. KePu:n ja RKP:n on todella syytä hävetä valintaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Oikeisto haluaa suomeen orjamarkkinat: ensin yritetään pakolla saada vastaanottamaan huonopalkkaista työtä (jotta ansiosidonnainen työttömyysturva pienenee mahdollisimman paljon). Kun sitten oikeiston toivoman helpotetun irtisanomissuojan myötä on helppo laittaa työntekijä kilometritehtaalle, ei enää työttömyysturvalla elä. Seuraava steppi onkin sitten karsia rajusti sosiaalista turvaverkkoa ettei voi mitenkään saavuttaa edes kohtuullista toimeentuloa. Ja ellei tuokaan riitä, nostetaanpas vielä eläkeikää ja pienennetään eläkkeitä. (Nämä kiristykset eivät tietenkään koske suurituloisia.) Eli halutaan, että duunari ei pääse eläkkeelle hengissä, jotta nekin rahat voidaan käyttää suurituloisten kohtuuttoman suuriin eläkkeisiin.

        Ps. En ole sosiaalipummi, vaan 40v työhistoria takana joka jatkuu edelleen (varmaan hautaan asti tällä menolla).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada maahan mahdollisimman paljon työttömiä, että palkkoja saatas alemmas, sama ajatus on myös maahanmuuttajien suhteen, eli mahdollisimman halvalla.

        Vasemmisto on onnistunut luomaan työpaikkoja Suomeen enempi, mitä oikeistokokoomus ikinä. Työllisyys on korkeammalla tasolla kymmeneen vuoteen, elikkä koita etsiä se oikea tieto, sieltä mututuntuman seasta. Yle: kin on oikeiston asialla ei Sauomen, eikä hallituksen. Ehdottomasti oikeudenmukainen hallitus on parempi, mitä kaiken kurjistava kokoomuslainen leikkaus politiika.

        Älä nyt höpötä Sipilän hallituksen aikana Suomeen työssä käyvien määrä nousi yli 72%:tiin. Koronan aikana ja siitä johtuen työllisten määrä putosi 10:tuhansia, mutta nyt kun koronan aiheuttamia rajoituksia on alettu purkamaan niin työllisyysaste on nousemassa takaisin sinne 72% ja vähän ylikin tasolle. Vasemmiston ns. luomat työpaikat on kautta aikain olleet suurimmalta osalta tempputyöllistämistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ano11:48 kerroppa miksi. Ei taida kunnon komukka putleria kovin paljon ihailla. Putleri taitaa olla enemmänkin persujen idoli.

        Kyllä ne Kremilin nuolijat löytyvät edelleenkin demareista ja vassareista. Varsinkin vanhemmanpolven demarit ovat hyvin venäjämielisiä, samoin osa keskustalaisista.Siellä nämä edellä mainittujen puolueiden edustajat hääräävät pääpäsmäreinä Suomi-Venäjä seurassa. Ps. katsopa ketä kyseisen seuran hallituksessa on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin seuraappa eduskunnan äänestyksiä ei naistenlehtiä.
        Vihreet on oikeistopuolue kuin kokomus ja keksuts äänestää aina veroja ja kuluja duunareille.
        Viimeksi työttömyysturvan heikennyksen puolesta.

        Oikeisto puolueet
        Kokomus
        Kesutsta
        Persut
        Vihreet
        Kristilliset
        Ruotsaliset

        No kyllä tuo on täyttä bullshittiä. Kyllä vihreät on vasemmisto puolue, sen juuretkin on syvällä kommunisti puolueessa.

        Mikähän 20 vuotias (arvioni) siellä yrittää nyt lausua suuria totuuksia asioista, joista et mitään ymmärrä....

        Rkp ja keskustakin alkaa tätä menoa olemaan jo aika vasemmistolaisia, kun ovat niiden kelkkaan hallitukseen lähteneet...

        Ainoat kunnon oikeistopuolueet on tällä hetkellä persut, kristilliset ja kokoomus.

        Rkp ja kepu tehnevät takin kääntö tempun ens eduskuntavaalien jälkeen, ja yrittävät taas sulautua oikeistoon, kun vihreät jää muiden vasemmistopuolueiden kanssa oppositioon.

        Vai että vihreät olis oikeistopuolue..mitähän itsesuggestiota tuo on olevinaan... Taitaa kaduttaa, kun äänestit vihreitä, vai?

        No, äänestä ens kerralla paremmin. Ja opettele oikeinkirjoituksen alkeet. Tuo sun viestis on kuin jonkun mamun tai känniläisen kirjoittamaa, vai ootko jotain huumeita vetänyt...

        Teidän punavihervasemmiston kannattajien takia tää maa velkaantuu, saamme jatkuvasti lisää turvapaikanhakijoita, ja talous ajautuu huonompaan suuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt höpötä Sipilän hallituksen aikana Suomeen työssä käyvien määrä nousi yli 72%:tiin. Koronan aikana ja siitä johtuen työllisten määrä putosi 10:tuhansia, mutta nyt kun koronan aiheuttamia rajoituksia on alettu purkamaan niin työllisyysaste on nousemassa takaisin sinne 72% ja vähän ylikin tasolle. Vasemmiston ns. luomat työpaikat on kautta aikain olleet suurimmalta osalta tempputyöllistämistä.

        Kannattaa kiinnittää huomiota työvoiman määrään. Ei ole väliä, vaikka työllisyysaste oli 100 % jos työvoimaa on vaikka vain 10 % väestöstä. Oikea mittari on huoltosuhde. Se on tänään Suomessa 1:3. Todellisuudessa se on heikompi, sillä se 36 % kansanosa joka on töissä, on vähemmistöltään nettomaksajia. Työvoiman määrä vähenee jatkuvasti suurempien ikäluokkien eläköityessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin oisko alakoulu pitänyt käydä uudestaan että oppii edes kirjoittamaan onko keksus muka suomea? Tämmösiä on sossujen helppo höynäyttää.

        Kun täällä arvostelet mitättömiä kirjoitusvirheitä, niin tässä myös sinulle apua pilkun käyttöön.

        https://www.kielikello.fi/-/pilkku

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmisto parempi,se saa Suomen konkurssiin, ja maahanmuuttajat pelastaa Suomen ja Ohisalosta tulee presidentti. Niin on ennustajalla käynti todistanut.

        Marin ja Ohisalo sekä Haavisto että vähäjärkinen OIKEUSMINISTERI veivät Suomen kaaokseen. Muistakaa äänestää Megamarinin hallitus nurin jotta Suomi nousee demokratiaksi. Imbesillit ämmät johtavat Suomen kansalaiset vaikeuksiin vieraslajeja tänne hyysäämällä. Eivät tajua, että nämä ovat jo työnsä tässä maailmassa tehneet. Loisimaan on hyvä nyt tulla, kun idiootit toivottava tervetulleeksi. Missä ovat oikeat suomalaiset miespoliitikot. Piilossa hillotolpillaanko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ano11:48 kerroppa miksi. Ei taida kunnon komukka putleria kovin paljon ihailla. Putleri taitaa olla enemmänkin persujen idoli.

        Itse lähtisin poliittiseksi pakolaiseksi Kanadaan mutta Suomen viranomaiset ovat merkinnöillään järjestäneet minulle sinne porttikiellon, koskee juuri samaa vainoamista jonka takia lähtisin. Ei ole mitenkään rikollista Kanadassa mutta kun on merkintä täällä niin rikolliseksi olet leimattu, ja miksi? Koska tahtoisin lääkitä hermokipuani Jumalan luoman luonnollisen yrtin avulla!

      • Anonyymi

        Tuo kuuhun muuttaminen on hyvä idea, lähde heti loisiin sinne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Oikeiston tarkoitus on tehdä Suomesta orjakansamarkkina alue ja Vasemmisto yrittää estää sen ja toivottavasti onnistuu siinä, muuten ottaa ohrakyrsä koko työtä tekevän kansan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kommarit osaa suomea, ne opiskelee venäjää.

        Ei tarvitse opetella, hehän osaa jo kaikki venäjää, mutta oikeistokokoomus kyllä saisi lakata VALEHTELEMASTA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, koska silloiseen kulutukseen ei ollut tarpeeksi varoja. Nyt ero tulojen ja kulujen välillä on yli kaksinkertainen, mutta kukaan ei välitä kun hilloviivahallitus lainaa pää märkänä tulevaisuutenne tuhlattavaksi jo nyt.

        Jotta kaikki varmasti ymmärtäisi, kuinka tolkuttomasti lainaa on otettu sen voi todeta näin: Suomen lainataakka on lisääntynyt 40 % sinä reilun kahden vaivaisen vuoden aikana jolloin punahallitus on ollut vallassa. KePu:n ja RKP:n on todella syytä hävetä valintaansa.

        Lopeta valehtelu heti, sillä kokoomus on ottanut Suomen velasta yli 100 miljardia velkaa ja tämä oikeudenmukaisuuteen suuntaava hallitus on ottanut velkaa, noin 25 miljardia, eli kokoomus on ottanut Suomen velasta omiin taskuihinsa 80 % ja tämä Marinin hallitus on laittanut rahat suurimmaksi osaksi yritystukiin ja normaalin elämän pyörittämiseen, joka kaikenlisäksi tuottaa jotain takaisinkin, eli ei ole toisten taskuilla, kuten kokoomus aina on.

        Marinin hallitus on 2000 luvun suosituin ja Sanna suosituin pääministeri. Mietippa sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt höpötä Sipilän hallituksen aikana Suomeen työssä käyvien määrä nousi yli 72%:tiin. Koronan aikana ja siitä johtuen työllisten määrä putosi 10:tuhansia, mutta nyt kun koronan aiheuttamia rajoituksia on alettu purkamaan niin työllisyysaste on nousemassa takaisin sinne 72% ja vähän ylikin tasolle. Vasemmiston ns. luomat työpaikat on kautta aikain olleet suurimmalta osalta tempputyöllistämistä.

        Elä höpötä, tämän hallituksen aikana työllisyysaste on ylittänyt jo Sipilän hallituksen keplottelemalla tekemän 72 %. kaikenmailman kikytykset, joilla ei merkitystä ollut, mutta prosenttilukua nosti. Tämän hallituksen samalla laskutavalla laskettu työttömyysaste on jo yli 75 %, eli kaikki hallituksen työllisyystavoitteet on ylitetty ja ylitetty vielä nostetutkin työllisyystavoitteet ja tiesitkö ihan ilman keppiä, muutama porkkana vain.

        Tuo tempputyöllistäminen on ollut kyllä voimissaan koko 2000 luvun, elikkä koko ajan, mitä kokoomus on ollut hallituksissa, eli älä sekoita Vasemmistoa tähän, mihin se ei syyllinen ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa kiinnittää huomiota työvoiman määrään. Ei ole väliä, vaikka työllisyysaste oli 100 % jos työvoimaa on vaikka vain 10 % väestöstä. Oikea mittari on huoltosuhde. Se on tänään Suomessa 1:3. Todellisuudessa se on heikompi, sillä se 36 % kansanosa joka on töissä, on vähemmistöltään nettomaksajia. Työvoiman määrä vähenee jatkuvasti suurempien ikäluokkien eläköityessä.

        Oisko tuo nyt parissa kolmessa vuodessa miksikään muuttunut ? Epäilen aika paljon kokoomuksen valehteluyritykseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeiston tarkoitus on tehdä Suomesta orjakansamarkkina alue ja Vasemmisto yrittää estää sen ja toivottavasti onnistuu siinä, muuten ottaa ohrakyrsä koko työtä tekevän kansan.

        Kyllä ne ovat kaikki suvakit ja EU:n kannattajat jotka yrittävät tehdä Suomesta orjakansaa, ja EU:sta riippuvaiseksi. Kaikki valtion omaisuuskin myydään pois. Eiköhän tällä menolla maa köyhdy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut noita tyhmiä höynäyttää. Kaikki persujen "viisaat" on puoluejohdossa ja vajakit on puolueen kannattajia. Kannattajat tuskin osaavat nimeään kirjoittaa. Osa käyttää puumerkkejä kuten "X" ja "O".

        Näin olen myös havainnut asian olevan, puoluejohto naureskelee kannattajilleen.

      • Anonyymi
        ciccero kirjoitti:

        Kyllä ne Kremilin nuolijat löytyvät edelleenkin demareista ja vassareista. Varsinkin vanhemmanpolven demarit ovat hyvin venäjämielisiä, samoin osa keskustalaisista.Siellä nämä edellä mainittujen puolueiden edustajat hääräävät pääpäsmäreinä Suomi-Venäjä seurassa. Ps. katsopa ketä kyseisen seuran hallituksessa on.

        persut kovasti nuolee putlerin takalistoa.oikein fanittaa putlerin puoluetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Nimenomaan, hinnalla millä hyvänsä niitä työpaikkoja. Palkalla, työoloilla ja moraalilla ei niin väliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksen ollessa hallituksessa korotettiin tuloveroja, alv:ia, yritysveroa. Saman aikaisesti Kokoomus enemmistöiset kunnat korottivat kuntaverojaan ja progressiivisia päivähoitomaksuja.

        Ja möivät sähköverkon ulkomaisille. Kiitos Katainen ja kumppanit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeiston tarkoitus on tehdä Suomesta orjakansamarkkina alue ja Vasemmisto yrittää estää sen ja toivottavasti onnistuu siinä, muuten ottaa ohrakyrsä koko työtä tekevän kansan.

        Hulluna lainaa ottavat vasurit ovat Suomen pelastus? Ei ihme, että täyspäiset ovat jo pakanneet omaisuutensa muuttoautoihin ajat sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta valehtelu heti, sillä kokoomus on ottanut Suomen velasta yli 100 miljardia velkaa ja tämä oikeudenmukaisuuteen suuntaava hallitus on ottanut velkaa, noin 25 miljardia, eli kokoomus on ottanut Suomen velasta omiin taskuihinsa 80 % ja tämä Marinin hallitus on laittanut rahat suurimmaksi osaksi yritystukiin ja normaalin elämän pyörittämiseen, joka kaikenlisäksi tuottaa jotain takaisinkin, eli ei ole toisten taskuilla, kuten kokoomus aina on.

        Marinin hallitus on 2000 luvun suosituin ja Sanna suosituin pääministeri. Mietippa sitä.

        Faktat eivät paljokaan pakota?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja möivät sähköverkon ulkomaisille. Kiitos Katainen ja kumppanit.

        Eikö se ollutkaan kriminaaliPekka joka senkin möhli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Kylläpä vitsin murjasit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kommarit osaa suomea, ne opiskelee venäjää.

        Lopeta kokoomuspelle jo ryyppääminen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada maahan mahdollisimman paljon työttömiä, että palkkoja saatas alemmas, sama ajatus on myös maahanmuuttajien suhteen, eli mahdollisimman halvalla.

        Vasemmisto on onnistunut luomaan työpaikkoja Suomeen enempi, mitä oikeistokokoomus ikinä. Työllisyys on korkeammalla tasolla kymmeneen vuoteen, elikkä koita etsiä se oikea tieto, sieltä mututuntuman seasta. Yle: kin on oikeiston asialla ei Sauomen, eikä hallituksen. Ehdottomasti oikeudenmukainen hallitus on parempi, mitä kaiken kurjistava kokoomuslainen leikkaus politiika.

        KOKOOMUS ON HYVINVOINTIVALTION TÄYSTUHO PUOLUE

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt höpötä Sipilän hallituksen aikana Suomeen työssä käyvien määrä nousi yli 72%:tiin. Koronan aikana ja siitä johtuen työllisten määrä putosi 10:tuhansia, mutta nyt kun koronan aiheuttamia rajoituksia on alettu purkamaan niin työllisyysaste on nousemassa takaisin sinne 72% ja vähän ylikin tasolle. Vasemmiston ns. luomat työpaikat on kautta aikain olleet suurimmalta osalta tempputyöllistämistä.

        Ai Jummi jammi mikä Sipilän per---eennuolija SIPILÄ on oikea tempputyöllistäjä jos nämä puupäät SIPILÄ ja herra orpo pääsis taas valtaan olis työväestölle TÄYSTUHO ja enemmän mammonaa PORHOILLE

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeiston tarkoitus on tehdä Suomesta orjakansamarkkina alue ja Vasemmisto yrittää estää sen ja toivottavasti onnistuu siinä, muuten ottaa ohrakyrsä koko työtä tekevän kansan.

        Näin on mutta kun tämä HYVINVOINNIN TÄYSTUHO PUOLUE KOKOOMUS on kaiken pahan alku ja juuri ,HERRA Holkeri kokoomuksineen pääsi oikein tunaroimaan 30 vuotta sitten kyllä KEKKONEN OLI OIKEASSA ETTÄ EI KOKOOMUSTA KOSKAAN valtaan ja nyt tämä ÄÄRIOIKEISTOLAINEN luihu RIISTÄJÄ valehtelija PUOLUE on olevinaan koko Suomen asialla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        persut kovasti nuolee putlerin takalistoa.oikein fanittaa putlerin puoluetta.

        PASKAN latit persut on oikea kokoomuksen narripuolue

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Yhteiskunta ei pyöri ilman veroja.
        Esim Infran kunnossapito nielee valtavia summia rahaa, esim. teiden määrärahoja on leikattu jo niin paljon että niitä ei pystytä pitämään enää kunnossa, eikä verojen alentaminen ainakaan paranna tilannetta.

        Oikeisto on hävittänyt Suomesta lukuisia valtion yhtiöitä joiden myötä on menetetty kymmeniä tuhansia työpaikkoja, ne valtavat rahasummat joita nämä yhtiöt toivat valtiolle.

        Oikeisto haluaisi lahjoittaa kaiken kansallisomaisuudenkin pois näille ulkomaisille yhtiöille muka työllisyyden varjolla.
        Antaako esim. Norja ulkomaisten yhtiöiden tulla poraamaan heidän öljyään?
        No ei hitossa anna!
        Joten miksi sitten Suomen täytyisi lahjoittaa omat luonnonrikkautensa ulkomaisille yhtiöille, ja luontonsa raiskattavaksi?
        Senkö takia jotta saadaan muutamalle ihmiselle töitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada maahan mahdollisimman paljon työttömiä, että palkkoja saatas alemmas, sama ajatus on myös maahanmuuttajien suhteen, eli mahdollisimman halvalla.

        Vasemmisto on onnistunut luomaan työpaikkoja Suomeen enempi, mitä oikeistokokoomus ikinä. Työllisyys on korkeammalla tasolla kymmeneen vuoteen, elikkä koita etsiä se oikea tieto, sieltä mututuntuman seasta. Yle: kin on oikeiston asialla ei Sauomen, eikä hallituksen. Ehdottomasti oikeudenmukainen hallitus on parempi, mitä kaiken kurjistava kokoomuslainen leikkaus politiika.

        Oikeisto yrittää saada maahan mahdollisimman paljon työttömiä, että palkkoja saatas alemmas, sama ajatus on myös maahanmuuttajien suhteen, eli mahdollisimman halvalla.

        Vasemmisto on onnistunut luomaan työpaikkoja Suomeen enempi, mitä oikeistokokoomus ikinä. Työllisyys on korkeammalla tasolla kymmeneen vuoteen, elikkä koita etsiä se oikea tieto, sieltä mututuntuman seasta. Yle: kin on oikeiston asialla ei Sauomen, eikä hallituksen. Ehdottomasti oikeudenmukainen hallitus on parempi, mitä kaiken kurjistava kokoomuslainen leikkaus politiika.

        Mistähän työpaikoista mahdat puhua vasemiston osalta ? Tarkoitatko virkamies suojatyöpaikkoia ??. Yksikän kommari tuskin on yrittäjä ja yrittäjät luovat niitä työpaikkoja ei politikot . Eli taita nyt olla puurot ja vellit vähän sekaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada maahan mahdollisimman paljon työttömiä, että palkkoja saatas alemmas, sama ajatus on myös maahanmuuttajien suhteen, eli mahdollisimman halvalla.

        Vasemmisto on onnistunut luomaan työpaikkoja Suomeen enempi, mitä oikeistokokoomus ikinä. Työllisyys on korkeammalla tasolla kymmeneen vuoteen, elikkä koita etsiä se oikea tieto, sieltä mututuntuman seasta. Yle: kin on oikeiston asialla ei Sauomen, eikä hallituksen. Ehdottomasti oikeudenmukainen hallitus on parempi, mitä kaiken kurjistava kokoomuslainen leikkaus politiika.

        Hallituksella ei ole mitään tekemistä työllisyyden kasvun kanssa. Itse asiassa ennen koronaa tilanne oli luisumassa katastroraaliseksi. Suomi sai moitteita taloudenhoidosta ekonomeilta EUta myöten ja Vanhanen joutui ottamaan talouden ohjat käsiinsä.

        Se mikä muuttui oli, että covid-19 korona sulki rajat ja sisämarkkinat alkoivat toimia.

        Kävi sama ilmiö joka nosti 1930-luvulla kansallissosialistit ennätys syvästä lamasta muutamassa vuodessa. Rajat suljettiin ja elvytettiin sisämarkkinoita, tuettiin yrittäjiä ja valtio antoi työtä. Suomen hallitus toimi kuin suoraan kansallissosialistien oppikirjasta.

        1930-luvulla Saksa nousi toimien ansiosta talousmahdiksi. Nyt sulkutekijä on virus, mutta sisämarkkinat ja elvytys toimivat täsmälleen samoin.

        On suorastaan surkuhupaisaa, että natseja demonisoivat vasemmistotahot joutuvat käyttämään oikeiston menetelmiä; elvytystä kunnile, tukea pienyrityksille ja keinoja, joilla sisämarkkinat saadaan tuottamaan. Mm. Kotimaisen matkailun tukeminen.

        Mutta tästä kaikesta saamme kiittää rajat sulkenutta koronaa.

        Ps. Jos et tunne historiaa, etkä ymmärrä hallituksen käyttämiä elvytysmekanismeja, mutta olet henkeen ja vereen jonkun aatesuunnan kannattaja - älä viitsi nolata itseäsi ja aukoa päätä. Itse olen poliittisesti neutraali. Historiallisten toimien ja hallituksen toimien sekä tapahtumien yhtäläisyydet ovat faktoja. Ne eivät muutu vaikka kuinka sinun vasemmistolainen tai oikeistolainen pikkusielusi ei tapahtuneita halua hyväksyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin seuraappa eduskunnan äänestyksiä ei naistenlehtiä.
        Vihreet on oikeistopuolue kuin kokomus ja keksuts äänestää aina veroja ja kuluja duunareille.
        Viimeksi työttömyysturvan heikennyksen puolesta.

        Oikeisto puolueet
        Kokomus
        Kesutsta
        Persut
        Vihreet
        Kristilliset
        Ruotsaliset

        Kokomusta ja kepu tarvitsevat renkejä. Muuten ei olisi niin paljon kartanoita. Thai- hieronta näyttää olevan tuottoisa Busines, kun niitä näyttää olevan joka nurkalla! Lupaavat kuulemma onnellisen lopun. Vietkut myyvät päivällä toreilla ja illalla tarjoavat hierontaa. Yhteiskunta vielä maksaa hyvät korvaukset. Kaikki tulot ovat verovapaita esim.kirppismyyntikin 5000e asti jne. Niinhän ne huutokauppakeisaritkin tekee bisnestä voitolla! Eivät taida veroja maksaa!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        persut kovasti nuolee putlerin takalistoa.oikein fanittaa putlerin puoluetta.

        Olet demari tai vassari tai ihan muuten sekaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja möivät sähköverkon ulkomaisille. Kiitos Katainen ja kumppanit.

        Myös puistopuolue eli vihreät oli mukana sähköverkkokaupan aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse lähtisin poliittiseksi pakolaiseksi Kanadaan mutta Suomen viranomaiset ovat merkinnöillään järjestäneet minulle sinne porttikiellon, koskee juuri samaa vainoamista jonka takia lähtisin. Ei ole mitenkään rikollista Kanadassa mutta kun on merkintä täällä niin rikolliseksi olet leimattu, ja miksi? Koska tahtoisin lääkitä hermokipuani Jumalan luoman luonnollisen yrtin avulla!

        Kanada ei ole yhtään parempi. Sen paremmuus on väärä mielikuva.

        Itä-Euroopan maat ovat vahvoja kandidaatteja. Outo kieli vaan on miinuksena monen maan osalta.

        Aasiassa tykästyin Kamputseaan, mutta se ei sovi läheskään kaikille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elä höpötä, tämän hallituksen aikana työllisyysaste on ylittänyt jo Sipilän hallituksen keplottelemalla tekemän 72 %. kaikenmailman kikytykset, joilla ei merkitystä ollut, mutta prosenttilukua nosti. Tämän hallituksen samalla laskutavalla laskettu työttömyysaste on jo yli 75 %, eli kaikki hallituksen työllisyystavoitteet on ylitetty ja ylitetty vielä nostetutkin työllisyystavoitteet ja tiesitkö ihan ilman keppiä, muutama porkkana vain.

        Tuo tempputyöllistäminen on ollut kyllä voimissaan koko 2000 luvun, elikkä koko ajan, mitä kokoomus on ollut hallituksissa, eli älä sekoita Vasemmistoa tähän, mihin se ei syyllinen ole.

        Julkinen sektori ja maan velat ovat vain paisuneet tän räkänokka sukkahousuhallituksen myötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        persut kovasti nuolee putlerin takalistoa.oikein fanittaa putlerin puoluetta.

        Ja sä onanoit vieläkin Stalinia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin oisko alakoulu pitänyt käydä uudestaan että oppii edes kirjoittamaan onko keksus muka suomea? Tämmösiä on sossujen helppo höynäyttää.

        Kissaallakkin on jottain tekemistä lyöntivirheitten kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhteiskunta ei pyöri ilman veroja.
        Esim Infran kunnossapito nielee valtavia summia rahaa, esim. teiden määrärahoja on leikattu jo niin paljon että niitä ei pystytä pitämään enää kunnossa, eikä verojen alentaminen ainakaan paranna tilannetta.

        Oikeisto on hävittänyt Suomesta lukuisia valtion yhtiöitä joiden myötä on menetetty kymmeniä tuhansia työpaikkoja, ne valtavat rahasummat joita nämä yhtiöt toivat valtiolle.

        Oikeisto haluaisi lahjoittaa kaiken kansallisomaisuudenkin pois näille ulkomaisille yhtiöille muka työllisyyden varjolla.
        Antaako esim. Norja ulkomaisten yhtiöiden tulla poraamaan heidän öljyään?
        No ei hitossa anna!
        Joten miksi sitten Suomen täytyisi lahjoittaa omat luonnonrikkautensa ulkomaisille yhtiöille, ja luontonsa raiskattavaksi?
        Senkö takia jotta saadaan muutamalle ihmiselle töitä?

        Teiden kunnossapidon ratkaisu on todella helppo. Annetaan teiden parannukseen edes yhtenä vuotena puolet siitä, mitä tienkäyttäjiltä kupataan ja homma on selvä. Korjausvelka häipyy sen sileän tien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kanada ei ole yhtään parempi. Sen paremmuus on väärä mielikuva.

        Itä-Euroopan maat ovat vahvoja kandidaatteja. Outo kieli vaan on miinuksena monen maan osalta.

        Aasiassa tykästyin Kamputseaan, mutta se ei sovi läheskään kaikille.

        Tuntuu todelta hassulta, että joku kirjoittaa oudosta kielestä suomeksi, eikä aiheena ole suomenkieli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Ihanko totta? Oikeistohallituksen aikaan minustakin työtön tuli. Eikä yhtään yritystä ollut työllistämiseksi porvareilla. Päinvastoin, aktiivimalli söi ostovoimaani entisestään. Että milloin sen hallituksen työllistämistoimet alkavat toimia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksen ollessa hallituksessa korotettiin tuloveroja, alv:ia, yritysveroa. Saman aikaisesti Kokoomus enemmistöiset kunnat korottivat kuntaverojaan ja progressiivisia päivähoitomaksuja.

        Suomen syöpä on nimeltään Eurooppa Union, tappava tauti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa kiinnittää huomiota työvoiman määrään. Ei ole väliä, vaikka työllisyysaste oli 100 % jos työvoimaa on vaikka vain 10 % väestöstä. Oikea mittari on huoltosuhde. Se on tänään Suomessa 1:3. Todellisuudessa se on heikompi, sillä se 36 % kansanosa joka on töissä, on vähemmistöltään nettomaksajia. Työvoiman määrä vähenee jatkuvasti suurempien ikäluokkien eläköityessä.

        Olisi pitänyt antaa vanhuksien kuolla koronaan, huoltosuhde olisi parantunut, mutta ei, Suomi muutettiin koronasairaalaksi korkein kustannuksin ,eikä normaali poistumaa päässyt tapahtumaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne ovat kaikki suvakit ja EU:n kannattajat jotka yrittävät tehdä Suomesta orjakansaa, ja EU:sta riippuvaiseksi. Kaikki valtion omaisuuskin myydään pois. Eiköhän tällä menolla maa köyhdy.

        Politiikka vaatii valehtelijan luovuutta, muuten poliitikot olisivat normaalitöissä hyödyttämässä yhteiskuntaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja möivät sähköverkon ulkomaisille. Kiitos Katainen ja kumppanit.

        Kumppanina vihreät jotka pettävät Suomea jatkuvasti ja kumartavat brysseliin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi pitänyt antaa vanhuksien kuolla koronaan, huoltosuhde olisi parantunut, mutta ei, Suomi muutettiin koronasairaalaksi korkein kustannuksin ,eikä normaali poistumaa päässyt tapahtumaan

        Mitä mitä, eihän koronaa pitänyt olla olemassakaan vaan ihan tavallinen flunssa joka on oikeiston/vasemmiston/illuminatin/Niuvanniemen salajuoni. Mitä vedät sitä koronaa keppihevoseksi silloin (ja vain silloin) kun se sinun hölötykseesi sopii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulle ihan sama ,hävitköön Suomi Oy kokonaan kartalta tai liitetään Venäjään, sitten on vihreät onnellisia ja Sanna Marin varmaan saa kunniamerkkejä itse Putinilta hyvin hoidetusta Suomen sosialisoinnista.

        Et satu tuntemaan Venäjää kovin hyvin. Ei ole neuvostoliitto. On tosi kaukana kommunismista. Varmaa kapitalistisin valtio itäeuroopassa. Ei sielä makseta jos oot kotona makaamassa. Pitää etsiä töitä löytää ja tehdä. Sielä tosi paljon nuoret nykyään töissä.
        Palvelut pelaa ihan eri tavalla kuin suomessa. Puhelimiin vastataan jos kyseessä on yritys. Vrt esim Suomen Telia, Elisa jne. Kauppakeskukset siistejä. Esim. suomessa hävettää kun kaikki vessat jossa paljon käy ihmisiä haisee kuselle. Kaikille sanon kun rajat avautuu kannattaa käydä pietarissa...saattaa silmät avautua kun huomaa miten hieno kaupunki esim. Pietari on:)
        Suomi on menossa sosialismiin EUn määräyksessä. Brysselissä nykyään politbyroo joka ohjaa.

      • Anonyymi

        Näin on kun alkaapäästä ulkoavruuteean niin lähden jollekki planeetalle täällä ei voi enään elää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Höpöhöpö, miten teitä on oikein aivopesty - oikeisto on ison rahan vasalli ja viisveisaa työpaikoista, saatikka työntekijöistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensinnäkin seuraappa eduskunnan äänestyksiä ei naistenlehtiä.
        Vihreet on oikeistopuolue kuin kokomus ja keksuts äänestää aina veroja ja kuluja duunareille.
        Viimeksi työttömyysturvan heikennyksen puolesta.

        Oikeisto puolueet
        Kokomus
        Kesutsta
        Persut
        Vihreet
        Kristilliset
        Ruotsaliset

        Virheet on vasukkipuolue mitä omistusautoilun kohtuullistamattomaan (lue ei verokortin mukaan) verotukseen tulee ja toisaalta virheet on oikeistopuolue mitä niiden oman elintavat verosuunnitteluun tulee. Kristillisdemokraatit ovat oikeistopuolue mitä kristinuskoon ja esimerkiksi syntymättömän ihmisen elinoloihin tulee. Sosdemarit on taas kristillinen puolue mitä tasaveroiseen jakamiseen tulee. Perussuomalaiset on lähinnä totuuspuolue, jos sellainen ketään enää kiinnostaa tai totuus on sensuroitu muuten pois kielenkäytöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut noita tyhmiä höynäyttää. Kaikki persujen "viisaat" on puoluejohdossa ja vajakit on puolueen kannattajia. Kannattajat tuskin osaavat nimeään kirjoittaa. Osa käyttää puumerkkejä kuten "X" ja "O".

        Virhevasukkien valehtelut tulee niiden isästä perkeleestä. Valhe on virheiden totuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto haluaa suomeen orjamarkkinat: ensin yritetään pakolla saada vastaanottamaan huonopalkkaista työtä (jotta ansiosidonnainen työttömyysturva pienenee mahdollisimman paljon). Kun sitten oikeiston toivoman helpotetun irtisanomissuojan myötä on helppo laittaa työntekijä kilometritehtaalle, ei enää työttömyysturvalla elä. Seuraava steppi onkin sitten karsia rajusti sosiaalista turvaverkkoa ettei voi mitenkään saavuttaa edes kohtuullista toimeentuloa. Ja ellei tuokaan riitä, nostetaanpas vielä eläkeikää ja pienennetään eläkkeitä. (Nämä kiristykset eivät tietenkään koske suurituloisia.) Eli halutaan, että duunari ei pääse eläkkeelle hengissä, jotta nekin rahat voidaan käyttää suurituloisten kohtuuttoman suuriin eläkkeisiin.

        Ps. En ole sosiaalipummi, vaan 40v työhistoria takana joka jatkuu edelleen (varmaan hautaan asti tällä menolla).

        Oikeistolla on kokonaiskuva rahankäytöstä? Venäjän käsitys tasa-arvosta on vastaavasti se, että mies pääsee eläkkeelle keskimäärin muutaman vuoden kuolemansa jälkeen (lähde YLE juttu).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Vittu sulla on sairas asenne. Sitten vielä luulet tuon idiotismisi olevan totta. Syö paskaa!

        Venäjän olot ja normaali-ihminen ei oikein korreloi. Yritä jotain vähemmän sekavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vittu sulla on sairas asenne. Sitten vielä luulet tuon idiotismisi olevan totta. Syö paskaa!

        Yritä ymmärtää. Kun eräät yrittävät oikeuttaa loisimisensa, teksteistä tulee sekavia, järjenvastaisia ja tässä tapauksessa sinua ärsyttäviä. Joskus, harvoin näiden hömelöiden puolustuspuheet ovat niin hulluja, että ne lähinnä herättävät hilpeyttä. On sääli, että sellaiselle porukalle on niin paljon tilaa Suomessa kun on. Sivistysmaissa pitää tehdä töitä elantonsa eteen kun Suomessa riittää, että on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeisto yrittää saada Suomeen työpaikkoja ja alentaa veroja. Vasemmisto hävittää työpaikkoja ja korottaa veroja. Kumpi on parempi?

        Vertaa vaikka Sipilän hallituksen työllistämistoimien vaikutusta nykyhallituksen vastaaviin. Kumpi on parempi ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kesutsta ? Kuulostaa kiinalaiselta. Tarkoititko kenties Kes kusta.

        Kas, Kusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokomusta ja kepu tarvitsevat renkejä. Muuten ei olisi niin paljon kartanoita. Thai- hieronta näyttää olevan tuottoisa Busines, kun niitä näyttää olevan joka nurkalla! Lupaavat kuulemma onnellisen lopun. Vietkut myyvät päivällä toreilla ja illalla tarjoavat hierontaa. Yhteiskunta vielä maksaa hyvät korvaukset. Kaikki tulot ovat verovapaita esim.kirppismyyntikin 5000e asti jne. Niinhän ne huutokauppakeisaritkin tekee bisnestä voitolla! Eivät taida veroja maksaa!!

        Niitä renkejä löytyy halvemmistakin maista,Suomessa vasemistopuolueet ovat luoneet tämän laillisen ryöstön verojen muodossa muka auttaakseen vähäosaisia,mutta suurin syy on heidän oma hillotoppansa,kyllä ilmaisen rahan ottajia riittää,sillä rahalla ostetaan äänestäjiä ja palkataan lisää omien puolueiden edustajia verorahoilla mm.johtaviin paikkoihin ja tietysti nämä äänestävät heitä jotka antoivat hyvä palkkaisen viran,tämä on suomalaista korruptiota,verot ryöstetään työtätekeviltä ahkerilta suuria riskejä ottavilta ihmisiltä ilman heidän lupaa kysymättä,siksi olen asunut 30v ulkomailla ja säästänyt ainakin 1,5 miljoonaa euroa pelkästään lievän verotuksen ansiosta Suomeen verrattuna,jokaisella on oikeus päättää itse ansaitsemiensa rahojen käytöstä ja kaikilla on mahdollisuus koulutukseen ja työntekoon,se on oma valinta,ei tarvitse olla etuuksien varassa,vasemisto puolueet on opettaneet ihmiset laiskoiksi omien hillotolppiensa takia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kesutsta ? Kuulostaa kiinalaiselta. Tarkoititko kenties Kes kusta.

        Oletpa vittumainen ihminen!!!

    • Anonyymi

      Etkö muka ole saanut etkä saa mitään vastinetta veroillesi?
      Mietipä uudestaan...

      En tiedä mikä on koulutuksesi, mutta sen ole saanut käytännössä maksutta, jos olet kouluttautunut Suomessa. Vähintään lähes kymmenen vuotta ja koulutuksesta riippuen jopa reippaasti yli kaksikymppiseksi ja ehkä pidempääkin.
      Lapsuudessaai ennen kouluikää neuvolat, ikäkausitarkastukset, päivähoito. Ja lapsilisät lähes aikuisikään saakka.
      Ja kun olet nauttinut noista palveluista reippaat parisenkymmentä vuotta vanhempiesi ja isovanhempiesi maksamilla veroilla, niin tuleesinun vuorosi kustantaa lapsillesi nuo samat palvelut ennenkuin siirryt ikäsi puolesta taas verovaroin ylläpidettyjen palvelujen käyttäjäksi.,

      Ei varmasti mene sinullakaan yhtään päivää, ettetkö käyttäisi verovaroin ylläpidettyjä palveluja. Ja maksaahan sekin, että palvelut ovat olemassa, vaikket juuri tällä hetkellä niitä käyttäisikään.

      Mietihän tosiaan uudestaan....

      • Anonyymi

        Sanoinko, ettei veroille saa mitään vastinetta? En - opettele lukemaan. Ymmärrätkö, että jos vuodessa maksetut välittömät verot ovat pahimmillaan lähemmäs 100te ei sille rahalle saa käytännössä mitään vastinetta. Ei taida 150te riittää, jos välilliset verot huomioidaan. Nuo luettelemasi "palvelut" on kuitattu parin vuoden veroilla. Mitään järkeä jäädä tähän verohelvettiin pidemmäksi aikaa. Eli kysymys on edelleen validi, mitä järkeviä vaihtoehtoja olisi em. tilanteessa. Viro siis ainakin mutta mitä muita?

        Ehkä kannattaisi mennä Euroopan ulkopuolelle.

      • Anonyymi

        Kyllähän verorahoilla peruspalveluja kustannetaan, mutta luulisi näin laaduttomat palvelut irtoavan aika paljon halvemmallakin. Itseasiassa maksaisinkin sen kaiken mieluummin itse kuin veroina. Säästäisi rutkasti rahaa. Itseäni korpeaa kuitenkin etupäässä hallituksen harrastama älytön verovarojen ulkomaille haaskaaminen. Oma käsitykseni on että verovarat maksetaan oman maan asioiden hoitoon. Ei kaikenmaailman terroristien ja asekauppojen rahoittamiseen.

        Afganistan saattaisi sopia: alhainen veroaste, ei vihervasemmistolaista propagandakoneistoa, maahanmuuttajia, tai turhia julkisia palveluita. Luulen, että löydät hengenheimolaisia nopeasti. Internet toimii Kabulissa virheettömästi.

      • Anonyymi

        Mietinpä tuota kouluttautumista minun ikäiselläni, 66 v. Neljä vuotta se oli ilmainen. Siirryin keskikouluun, lukioon, kauppaopistoon.
        Tuon neljän ensimmäisen kansakouluvuoden jälkeen KAIKKI oli maksettava itse. Oli lukukausimaksut, kirjat, koulukyyti 20 km, ruokailu. Vanhemmille teki tiukkaa, yksi ammattikoulussa ja nuoremmalle ei edes käyneet vanhat kirjat.
        Kaiken tyon jälkeen 44 vuotta töissä, lapsilidiä perheeseen ei tullut, lun ei valitettavasti lapsiakaan.
        Muutaman euron olen siis ehtinyt maksaa työvuosina yhteiseen hyvään ja maksan vieläkin 1750 bruttoeläkkeestä.
        Mutta maksan veroja mielelläni yhteiseen hyvään.
        Vain se, että on kansalaisia, jotka ei ole työpäivää nähneet (poissulkiem tietysti sairaat ja vammautuneet) ovat käsi ojossa...
        Suomesta saa vapaasti lähteä, eikä sitä pidä moittia. Saahan tänne näemmä tullakin.

        Kuka muka noin paljon maksaa veroja
        Yritykset maksaa mutta saavat takaisin yritystukiin ja toimitetut sivut on jo asikaslaksanut Eine ole yrityksen veroja

        Nyt kyllä sinut tuikattiin puihin ja palaat varmaan kun he eivät tunne Jeesustakaan

      • Anonyymi

        Koulutus on heikkotasoista. terveydenhuolto on heikkotasoista. WHO rankkaa suomen tervydenhuollon Saudi-Arabian ja Marokon kanssa samalle tasolle.
        Minusta vanhempien tulee maksaa lastensa koulutus ja tervydenhuolto. Se on oikeudenmukaisuutta.

        Viitaa edelleenkin bostwanaan

        Meneppä vaikka lonkkaleikkaukseen maksat itse yksityisellä 10000 euroa vervaroin kustannetulla terveyspaövelulla et maksa muuta kui n sairaalassa vietetyn vuorokausimaksun noin kaksi vuorokautta a 4o euroa vuorokaussi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Afganistan saattaisi sopia: alhainen veroaste, ei vihervasemmistolaista propagandakoneistoa, maahanmuuttajia, tai turhia julkisia palveluita. Luulen, että löydät hengenheimolaisia nopeasti. Internet toimii Kabulissa virheettömästi.

        Afganistan on täynnä maahanmuuttajia, islamisteja ympäri maailman, isis ja al-qaida-porukkaa.
        Että mietippä uudestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän verorahoilla peruspalveluja kustannetaan, mutta luulisi näin laaduttomat palvelut irtoavan aika paljon halvemmallakin. Itseasiassa maksaisinkin sen kaiken mieluummin itse kuin veroina. Säästäisi rutkasti rahaa. Itseäni korpeaa kuitenkin etupäässä hallituksen harrastama älytön verovarojen ulkomaille haaskaaminen. Oma käsitykseni on että verovarat maksetaan oman maan asioiden hoitoon. Ei kaikenmaailman terroristien ja asekauppojen rahoittamiseen.

        Viisaasti todettu.

      • Anonyymi

        Nuo helvetin huonot tietkin on sen takia huonoja, kun sinä veronkiertäjä et maksa tarpeeksi veroa, vaan itket samalla lailla, mitä kokoomuslaisetkin. Se muuten on näin, että itku pitkästä ilosta ja pieru kauan mauramasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoinko, ettei veroille saa mitään vastinetta? En - opettele lukemaan. Ymmärrätkö, että jos vuodessa maksetut välittömät verot ovat pahimmillaan lähemmäs 100te ei sille rahalle saa käytännössä mitään vastinetta. Ei taida 150te riittää, jos välilliset verot huomioidaan. Nuo luettelemasi "palvelut" on kuitattu parin vuoden veroilla. Mitään järkeä jäädä tähän verohelvettiin pidemmäksi aikaa. Eli kysymys on edelleen validi, mitä järkeviä vaihtoehtoja olisi em. tilanteessa. Viro siis ainakin mutta mitä muita?

        Sanoitko, no et, et ainakaan mitään totuuteen viitaavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka muka noin paljon maksaa veroja
        Yritykset maksaa mutta saavat takaisin yritystukiin ja toimitetut sivut on jo asikaslaksanut Eine ole yrityksen veroja

        Mahtaa aloittaja olla 9 €uron kuntouuttavassa työtöiminnassa roskapussin suun pitäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka muka noin paljon maksaa veroja
        Yritykset maksaa mutta saavat takaisin yritystukiin ja toimitetut sivut on jo asikaslaksanut Eine ole yrityksen veroja

        Paskapuhetta nuo yritystuet. Isot yritykset saavat tukia tuotekehitykseen ja johonkin muuhun erikoiseen, mutta mikään pieni tai keskisuuri yritys ei saa penniäkään. Noista yritystuista on ollut lehdissäkin aika monet jutut, kuka niitä on saanut ja mihin tarkoitukseen. Luuletko sinä ihan totta, että vaikka joku rakennusliike tai kuljetusliike tai kuka tahansa saa yritystukia ihan sillä, että ilmoittaa haluavansa tukea?

        Miten kujalla voivat ihmiset olla. Sosialistit tietysti, kun luulevat että kaikki muut saavat vielä enemmän kuin he.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoinko, ettei veroille saa mitään vastinetta? En - opettele lukemaan. Ymmärrätkö, että jos vuodessa maksetut välittömät verot ovat pahimmillaan lähemmäs 100te ei sille rahalle saa käytännössä mitään vastinetta. Ei taida 150te riittää, jos välilliset verot huomioidaan. Nuo luettelemasi "palvelut" on kuitattu parin vuoden veroilla. Mitään järkeä jäädä tähän verohelvettiin pidemmäksi aikaa. Eli kysymys on edelleen validi, mitä järkeviä vaihtoehtoja olisi em. tilanteessa. Viro siis ainakin mutta mitä muita?

        Pääasia että lähdet ja pian, tuollaisia täällä ei tarvita.

        Yleensä viivan alle jää miinusta ja silti menee lujaa, olisiko noita vähennyksiä vähän liikaa yrityksillä. Tuntemani yrittäjät kun surutta vähentää kaikki kodin ostosketkin yrityksen menoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Afganistan saattaisi sopia: alhainen veroaste, ei vihervasemmistolaista propagandakoneistoa, maahanmuuttajia, tai turhia julkisia palveluita. Luulen, että löydät hengenheimolaisia nopeasti. Internet toimii Kabulissa virheettömästi.

        "Internet toimii Kabulissa virheettömästi"

        ihanko tosi ?

        Omat kokemukseni internet -yhteyksien laadusta Aasian maissa:

        Hong Kong = netti toimii moitteettomasti, ja esim. VoIP -puhelu Suomeen toimi niin hyvin, että Suomessa oleva kaverini kommentoi: "kuuluvuus aivan yhtä hyvä kun jos soittaisit Helsingistä".

        Thaimaa ja Filippiinit: kummassakin netin hinta/laatusuhde on surkea.
        Jopa tuolloin käyttämäni Elisa 3G mobiilidata (256 kbps) on keskimäärin laadukkaampi kuin mobiilidata Thaimaa tai Filippiineillä. (Tosin Elisa 3G:llä on pahoja katvealueita jopa Helsingin ydinkeskustassa kuten Kampin bussiterminaalissa ja ongelmaa siis pahentaa se että joillain Elisan vanhoilla liittymätyypeillä on pääsy estetty 4G ja 5G -verkkoihin, vaikka sellainen Elisalla alueella olisikin ja vaikka asiakkaan päätelaite tukisi 4G ja 5G -teknologioita).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka muka noin paljon maksaa veroja
        Yritykset maksaa mutta saavat takaisin yritystukiin ja toimitetut sivut on jo asikaslaksanut Eine ole yrityksen veroja

        Yritystuet eivät ole reiluja, ne suosivat suuryrityksiä.

        Parempi olisi jos yritystuet poistettaisiin, ja samalla yritysverotusta muutettaisiin Viron mallin mukaiseksi:

        VAIN osinkotuloista maksetaan veroja.
        Se osa voitosta, jota ei makseta osinkoina omistajille, vaan jota käytetään yrityksen liiketoiminnan laajentamiseen ja kehittämiseen, se on verotonta. juuri näin sen pitäisikin olla.

        Kun vielä joku keksisi tavan verottaa tätä:
        Yritys A ostaa tahallaan yritykseltä B ylihintaisen tuotteen tai palvelun.

        Näissä tapauksissa yleensä joko suositaan kaverin firmaa tai sitten firmoilla on samat omistajat.

        Tuossahan yritys A pienentää verottajalle näytettävää voittoa kun osa rahasta, joka muuten olisi voittoa, meneekin yritykselle B ylihintaisen tuotteen tai palvelun ostamiseen. Toki jää kysymykseksi, mitä tuosta hyötyy, kun sitten yritys B ehkä jakaa sen voiton omistajilleen osinkoina, ja siitä tietenkin maksetaan veroa.

        Samanlaista kikkailua tapahtuu, kun yritys B lainaa yritykselle A rahaa korkealla korolla silti, vaikka yritys A ehhä voisi saada pankista lainaa pienemmällä korolla.

        Nuo markkinakorkoa korkeammalla korolla myönnetyt lainat pitäisi myös saada verotettavaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoinko, ettei veroille saa mitään vastinetta? En - opettele lukemaan. Ymmärrätkö, että jos vuodessa maksetut välittömät verot ovat pahimmillaan lähemmäs 100te ei sille rahalle saa käytännössä mitään vastinetta. Ei taida 150te riittää, jos välilliset verot huomioidaan. Nuo luettelemasi "palvelut" on kuitattu parin vuoden veroilla. Mitään järkeä jäädä tähän verohelvettiin pidemmäksi aikaa. Eli kysymys on edelleen validi, mitä järkeviä vaihtoehtoja olisi em. tilanteessa. Viro siis ainakin mutta mitä muita?

        On laskettu, että suomalaisen yhteiskunnan panostus jokaista syntynyttä kohti, aikuiseksi on noin miljoona euroa!

        Perusta yritys, nosta palkkasi pääomatulona ja osinkoina. Verottaja tarjoaa yrityksille monia ihan laillisia keinoja verosuunnitteluun.

        Jos palkanmaksajasi on suomalainen yritys, niin eipä ole väliä missä asut, verot maksat Suomeen. .

        ”Jos muutat ulkomaille pysyvästi, olet Suomessa yleisesti verovelvollinen muuttovuoden ja kolmen seuraavan vuoden ajan. Maksat Suomeen veroa sekä Suomesta että ulkomailta saamistasi tuloista. Kolmen vuoden jälkeen olet yleensä Suomessa rajoitetusti verovelvollinen. Silloin maksat Suomeen veroa vain Suomesta saamistasi tuloista.”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän verorahoilla peruspalveluja kustannetaan, mutta luulisi näin laaduttomat palvelut irtoavan aika paljon halvemmallakin. Itseasiassa maksaisinkin sen kaiken mieluummin itse kuin veroina. Säästäisi rutkasti rahaa. Itseäni korpeaa kuitenkin etupäässä hallituksen harrastama älytön verovarojen ulkomaille haaskaaminen. Oma käsitykseni on että verovarat maksetaan oman maan asioiden hoitoon. Ei kaikenmaailman terroristien ja asekauppojen rahoittamiseen.

        Niin, miksi maksaisi sun talolle tullut palomiehiä... vittu jos et voi maksaa näitä palakoon sun paskatalo ihan maan tasolle

      • Anonyymi

        Veroperusteet ja määrät ovat vuosikymmenten saatossa kasvaneet kasvamistaan ja ne kohdennetaan ryhmille, jotka eivät koskaan tulekaan verokertymään itse osallistumaan sekä lapsiperheiden tukemiseen sekä epäsuorasti kiinteistösijoittajille ja instituutioille asumis ym. tukien muodossa.

        Suomessa esim. isoäitini ikäluokka synt. 1923 eli hipoo satasta on taistellut maamme itsenäiseksi , tehnyt kovaa työtä kasvattanut 7 lasta hom. tarkistappa milloin lapsilisä alettiin maksamaan ja kuinka usein.
        4 krt vuodessa 1970 luvulla jne .jne.). Eläkejärjestelmät tulivat yksirtyiselle sektorille vasta paljon myöhemmin kuin julkiselle jne. Nyt on pieni eläke ja oma lapsi avustaa ilman minkäänlaista tukea, koska omaishoidontuen edes piirissä pitäisi olla paljon huonokuntoisempi ja kelan hoitotuki on naurettavan pieni.

        Veroja verojen perään yhteiskunnan loisten ylläpitoon on Suomessa järkyttävää.
        Koska tämän sirkuksen ylläpito maksaa mm. naapurimaiden sosiaaliturvan ulkoistuminen Suomeen ym. suomen yhteiskuntaa rauhaa vähentävien kustannuspaikkojen kasvaessa, on aivan ymmärrettävää, että moni minunlaiseni maailmalla asuneena, ei hyväksy nykytilannetta.

        Suomi on maailman korkeimmin verotettuja valtioita, mikä on fakta ja olisi oikein,jos entisen mallin ja edelleen muuallakin käytössä olevien mallien mukaan, jokainen kantaisi itse vastuuta omista kuluistaan niiden todellisen arvon mukaan esim sairaanhoidosta, opetuksesta jne. Se olisi motivaattori ,driven force, miten halutaankin sanoa.

        Nyky Suomi on kansakuntana heikko väsykkä, joka ulkoistaa vastuun, päätöksenteon, rehellisen mielipiteen ihan yksilötasolla yltäen ylimpiin päättäjiin. Yliopistojen tutkimustyölle ei anneta arvoa ja käytetä päätöksenteon pohjana vaikka se on niiden yksi päätarkoitus. Syydetään muihin asiantuntijoihin kuten konsultteihin ym. ja perustellaan huonoja päätöksiä heidän lausuntoihin vedoten - ja taas verorahoja nk. hevon perseeseen eli
        heidän laskuihin.

        Edelleen isoäitini ihmettelee, kun naapuri maahanmuutajan lapsenlapsi, kysyi, onko hän eläkkeellä ja hän vastasi tottakai. Olenhan jo näin vanhakin. Naapurin lapsenlapsi siihen, että minun mummini odottaa päätöstä eläkkeestä. Vähän oma isoäitini ihmetteli, että saavatko hekin eläkettä vaikka eivät kokskaan ole maassa töissä olletkaan. Kerroin hänelle, että tottakai ja kaikki muutkin tuet ja moninkertaisina suuren lapsimäärän mukaan ja monessa polvessa.

        Että älä yhtään ihmettele, jos verot ovat kuuma peruna monessa mielessä.
        Viimeisenä esim. ALV eli vanha liikevaihtoverom joka piti olla väliaikainen ja säädettiin -60 luvulla ja autovero, joka ennen oli käyttöverotarrana ajoneuvon ikkunassa. Listaa voi jatkaa maailman tappiin kuka mitäkin haluaa listalle tuoda. Tärkeä on myös, että maataloustuottajat eivät ole olleet verovellvollisia/kirjanpitovelvollisia kuin vasta vähän aikaan verrattuna muuhun yritystoimintaan.
        Olisi hyvä tuntea näitä asioita hieman pitemmällä aikajanalla kuin internetin suomeen tulon ajasta alkaen ennekuin arvoi muiden mielipiteitä.

        Valitettavasti tuleveisuus on teidännuorten ja onneksi maasta voi lähteä ja maahan voi vapaasti tulla. Maailma on valintoja täynnä - ei ihan kaikille.
        Suomi ei ole sivistysvaltio vaan maailman sosiaalitoimisto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Afganistan saattaisi sopia: alhainen veroaste, ei vihervasemmistolaista propagandakoneistoa, maahanmuuttajia, tai turhia julkisia palveluita. Luulen, että löydät hengenheimolaisia nopeasti. Internet toimii Kabulissa virheettömästi.

        Komppaan. Ja pysy myös sairaana ja vanhana siellä kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Afganistan saattaisi sopia: alhainen veroaste, ei vihervasemmistolaista propagandakoneistoa, maahanmuuttajia, tai turhia julkisia palveluita. Luulen, että löydät hengenheimolaisia nopeasti. Internet toimii Kabulissa virheettömästi.

        sä varmaan haluat kuunnella sitä oikeiston fake news propakandaa aamusta iltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, miksi maksaisi sun talolle tullut palomiehiä... vittu jos et voi maksaa näitä palakoon sun paskatalo ihan maan tasolle

        Sen vuoksi on vakuutukset 😀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietinpä tuota kouluttautumista minun ikäiselläni, 66 v. Neljä vuotta se oli ilmainen. Siirryin keskikouluun, lukioon, kauppaopistoon.
        Tuon neljän ensimmäisen kansakouluvuoden jälkeen KAIKKI oli maksettava itse. Oli lukukausimaksut, kirjat, koulukyyti 20 km, ruokailu. Vanhemmille teki tiukkaa, yksi ammattikoulussa ja nuoremmalle ei edes käyneet vanhat kirjat.
        Kaiken tyon jälkeen 44 vuotta töissä, lapsilidiä perheeseen ei tullut, lun ei valitettavasti lapsiakaan.
        Muutaman euron olen siis ehtinyt maksaa työvuosina yhteiseen hyvään ja maksan vieläkin 1750 bruttoeläkkeestä.
        Mutta maksan veroja mielelläni yhteiseen hyvään.
        Vain se, että on kansalaisia, jotka ei ole työpäivää nähneet (poissulkiem tietysti sairaat ja vammautuneet) ovat käsi ojossa...
        Suomesta saa vapaasti lähteä, eikä sitä pidä moittia. Saahan tänne näemmä tullakin.

        Pienituloiset ei ymmärrä, että suurituloinen saattaa maksaa veroja vuodessa enenmän, kuin he koko työuransa aikana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On laskettu, että suomalaisen yhteiskunnan panostus jokaista syntynyttä kohti, aikuiseksi on noin miljoona euroa!

        Perusta yritys, nosta palkkasi pääomatulona ja osinkoina. Verottaja tarjoaa yrityksille monia ihan laillisia keinoja verosuunnitteluun.

        Jos palkanmaksajasi on suomalainen yritys, niin eipä ole väliä missä asut, verot maksat Suomeen. .

        ”Jos muutat ulkomaille pysyvästi, olet Suomessa yleisesti verovelvollinen muuttovuoden ja kolmen seuraavan vuoden ajan. Maksat Suomeen veroa sekä Suomesta että ulkomailta saamistasi tuloista. Kolmen vuoden jälkeen olet yleensä Suomessa rajoitetusti verovelvollinen. Silloin maksat Suomeen veroa vain Suomesta saamistasi tuloista.”

        Pääomatuloina ja osinkoina. Just joo. Niinhän sitä kuvitellaan että kun on yritys perustettu niin aletaan osinkoja nostelemaan ja elämään leveästi. Voi voi. Julma todellisuus tulee tutuksi hyvin pian...

        Mitä sä yrität sönköttää? Oletko penaalin terävin palomies?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä viivan alle jää miinusta ja silti menee lujaa, olisiko noita vähennyksiä vähän liikaa yrityksillä. Tuntemani yrittäjät kun surutta vähentää kaikki kodin ostosketkin yrityksen menoista.

        Yrittäjiä on moneen junaan ja jotkut pienyrittäjät elävät kuin viimeistä päivää vaikkei rahaa olisi. ALVin maksupäivänä ihmetellään millä tämän maksaisi kun tili on tyhjä. Viivan alle jää miinusta kun eletään yli varojen ja sitä ei ikuisesti jatku. Ei niitä vähennyksiä yrittäjällä ole muuta kuin liiketoiminnan kulut ja poistot. Niillä kikkaileminen tuo ennen pitkää verotarkastajan ovelle. Yli 20 vuotta tehnyt yrittäjänä, on näitä tulijoita ja menijöitä nähty.

        Silti sosialistien jatkuva valitus yritystuista on paskapuhetta. Pienet ja keskisuuret yritykset eivät mitään tukia saa ikinä. Suuryrityksille meidänkin maksamistamme verorahoista jaetaan tukia, mutta niillä työllistetään suomalaisia ja kehitetään uutta. Aivan eri asia kuin makailusta maksettavat ansiosidonnaiset ja Kojamoille = ammattiliitoille menevät asumistuet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskapuhetta nuo yritystuet. Isot yritykset saavat tukia tuotekehitykseen ja johonkin muuhun erikoiseen, mutta mikään pieni tai keskisuuri yritys ei saa penniäkään. Noista yritystuista on ollut lehdissäkin aika monet jutut, kuka niitä on saanut ja mihin tarkoitukseen. Luuletko sinä ihan totta, että vaikka joku rakennusliike tai kuljetusliike tai kuka tahansa saa yritystukia ihan sillä, että ilmoittaa haluavansa tukea?

        Miten kujalla voivat ihmiset olla. Sosialistit tietysti, kun luulevat että kaikki muut saavat vielä enemmän kuin he.

        Kansa on hyvin aivopessyt itsensä oma-aloitteisesti uskomaan kaikkiin pienyrityksiinkin ulottuvaan yritystukeen. Tyhmyydestä kärsii. Helpottaa kun ottaa asioista selkoa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän verorahoilla peruspalveluja kustannetaan, mutta luulisi näin laaduttomat palvelut irtoavan aika paljon halvemmallakin. Itseasiassa maksaisinkin sen kaiken mieluummin itse kuin veroina. Säästäisi rutkasti rahaa. Itseäni korpeaa kuitenkin etupäässä hallituksen harrastama älytön verovarojen ulkomaille haaskaaminen. Oma käsitykseni on että verovarat maksetaan oman maan asioiden hoitoon. Ei kaikenmaailman terroristien ja asekauppojen rahoittamiseen.

        Kertokaa ruikuttajat miten teidän ansaitsema rahaa pitäisi kohdella erillätapaa kuin palkansaajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietinpä tuota kouluttautumista minun ikäiselläni, 66 v. Neljä vuotta se oli ilmainen. Siirryin keskikouluun, lukioon, kauppaopistoon.
        Tuon neljän ensimmäisen kansakouluvuoden jälkeen KAIKKI oli maksettava itse. Oli lukukausimaksut, kirjat, koulukyyti 20 km, ruokailu. Vanhemmille teki tiukkaa, yksi ammattikoulussa ja nuoremmalle ei edes käyneet vanhat kirjat.
        Kaiken tyon jälkeen 44 vuotta töissä, lapsilidiä perheeseen ei tullut, lun ei valitettavasti lapsiakaan.
        Muutaman euron olen siis ehtinyt maksaa työvuosina yhteiseen hyvään ja maksan vieläkin 1750 bruttoeläkkeestä.
        Mutta maksan veroja mielelläni yhteiseen hyvään.
        Vain se, että on kansalaisia, jotka ei ole työpäivää nähneet (poissulkiem tietysti sairaat ja vammautuneet) ovat käsi ojossa...
        Suomesta saa vapaasti lähteä, eikä sitä pidä moittia. Saahan tänne näemmä tullakin.

        Kauniisti kirjoitettu. Mutta ahneudensokaikeman elävät eivät tätä ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kyllä sinut tuikattiin puihin ja palaat varmaan kun he eivät tunne Jeesustakaan

        En tunne Jeesustakaan vaikka se sanoi Pietarille että menkää edellä minä tulen mopolla perässä.

      • Anonyymi

        Sanoi muuta. Hyvä kommentti, nyt pitää ottaa sen kunniaksi muijan kanssa pienet terävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo helvetin huonot tietkin on sen takia huonoja, kun sinä veronkiertäjä et maksa tarpeeksi veroa, vaan itket samalla lailla, mitä kokoomuslaisetkin. Se muuten on näin, että itku pitkästä ilosta ja pieru kauan mauramasta.

        Muuta sinne venäjälle mitä täällä valitat, siellä paratiisi odottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääasia että lähdet ja pian, tuollaisia täällä ei tarvita.

        Lähde ite

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, miksi maksaisi sun talolle tullut palomiehiä... vittu jos et voi maksaa näitä palakoon sun paskatalo ihan maan tasolle

        Sitä samaa toivotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koulutus on heikkotasoista. terveydenhuolto on heikkotasoista. WHO rankkaa suomen tervydenhuollon Saudi-Arabian ja Marokon kanssa samalle tasolle.
        Minusta vanhempien tulee maksaa lastensa koulutus ja tervydenhuolto. Se on oikeudenmukaisuutta.

        Tuota Kokoomus alkoi ajaa edellisellähallituskaudella. Kerro miten tämä sinun esityksesi edistäisi tietotaitoa vielä niin että riittäisivientiin. Katsos eise tarkoita sitä että on syntynytkultalusikkaperseessä samalla tulisi korvienväliinjärkeä. Katsos rahalla ei kaikkeasaa sökö vituttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä viivan alle jää miinusta ja silti menee lujaa, olisiko noita vähennyksiä vähän liikaa yrityksillä. Tuntemani yrittäjät kun surutta vähentää kaikki kodin ostosketkin yrityksen menoista.

        Älä nyt valehtele kun et asioista mitään tiedä, ja ala sitten yrittäjäksi kun kateus noin kouraisee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka muka noin paljon maksaa veroja
        Yritykset maksaa mutta saavat takaisin yritystukiin ja toimitetut sivut on jo asikaslaksanut Eine ole yrityksen veroja

        Ala vaan yrittäjäksi niin paratiisi aukeaa ja olet isoa johtajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskapuhetta nuo yritystuet. Isot yritykset saavat tukia tuotekehitykseen ja johonkin muuhun erikoiseen, mutta mikään pieni tai keskisuuri yritys ei saa penniäkään. Noista yritystuista on ollut lehdissäkin aika monet jutut, kuka niitä on saanut ja mihin tarkoitukseen. Luuletko sinä ihan totta, että vaikka joku rakennusliike tai kuljetusliike tai kuka tahansa saa yritystukia ihan sillä, että ilmoittaa haluavansa tukea?

        Miten kujalla voivat ihmiset olla. Sosialistit tietysti, kun luulevat että kaikki muut saavat vielä enemmän kuin he.

        Olen tyhnyt 40 v töitä ja edelleen. Tähän tultu ainoastaan porvari politiikan takia sekä huonojentyönantajien takia. Ensin lopetettiin duunari arvostus siitä seurasi työnantajan arvostus. Huonon tuloksen ensimmäinen syy osamatonjohto kasvattaa poissaoloja työntehokkuuskärsii. Kyllä Suomessa on hyviätyönantajia kummallista sillä on myös hyvätduunarit eikä tule reklamaatioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääasia että lähdet ja pian, tuollaisia täällä ei tarvita.

        AIVAN SAMAA MIELTÄ MITÄ NOPEEMMIN SITÄ PAREMPI.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä viivan alle jää miinusta ja silti menee lujaa, olisiko noita vähennyksiä vähän liikaa yrityksillä. Tuntemani yrittäjät kun surutta vähentää kaikki kodin ostosketkin yrityksen menoista.

        Eihän se riitä riistoporvareille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen vuoksi on vakuutukset 😀

        Mänti ei vaikutukset maksa palomiesten ja rairaankuljettajienpalkkoja. Poistu tästä ketjusta siksi aikaa kun olet tarkastanut verovaroillamaksettavatpalvelut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienituloiset ei ymmärrä, että suurituloinen saattaa maksaa veroja vuodessa enenmän, kuin he koko työuransa aikana

        Mihin🤔tämä teksti liittyy. 5000€ kk tienaava maksaa enemmän kuin 1000€ kk tienaava. Aivan sinä pidät köyhäätyhmänä. Voit kyllä avata sitä miten rikkaan ansaitsemat rahat pitäisi olla eri verotuskäytäntö kuin palkansaajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääomatuloina ja osinkoina. Just joo. Niinhän sitä kuvitellaan että kun on yritys perustettu niin aletaan osinkoja nostelemaan ja elämään leveästi. Voi voi. Julma todellisuus tulee tutuksi hyvin pian...

        Hyvänä työnantajan hyvät mahdollisuudet. Riistolla ei tulevaisuutta huono työlaatu aina urakatkusevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskapuhetta nuo yritystuet. Isot yritykset saavat tukia tuotekehitykseen ja johonkin muuhun erikoiseen, mutta mikään pieni tai keskisuuri yritys ei saa penniäkään. Noista yritystuista on ollut lehdissäkin aika monet jutut, kuka niitä on saanut ja mihin tarkoitukseen. Luuletko sinä ihan totta, että vaikka joku rakennusliike tai kuljetusliike tai kuka tahansa saa yritystukia ihan sillä, että ilmoittaa haluavansa tukea?

        Miten kujalla voivat ihmiset olla. Sosialistit tietysti, kun luulevat että kaikki muut saavat vielä enemmän kuin he.

        20 miljardin paskapuhe puheenvuoro suoraan pöytälaatikko yritykseltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittäjiä on moneen junaan ja jotkut pienyrittäjät elävät kuin viimeistä päivää vaikkei rahaa olisi. ALVin maksupäivänä ihmetellään millä tämän maksaisi kun tili on tyhjä. Viivan alle jää miinusta kun eletään yli varojen ja sitä ei ikuisesti jatku. Ei niitä vähennyksiä yrittäjällä ole muuta kuin liiketoiminnan kulut ja poistot. Niillä kikkaileminen tuo ennen pitkää verotarkastajan ovelle. Yli 20 vuotta tehnyt yrittäjänä, on näitä tulijoita ja menijöitä nähty.

        Silti sosialistien jatkuva valitus yritystuista on paskapuhetta. Pienet ja keskisuuret yritykset eivät mitään tukia saa ikinä. Suuryrityksille meidänkin maksamistamme verorahoista jaetaan tukia, mutta niillä työllistetään suomalaisia ja kehitetään uutta. Aivan eri asia kuin makailusta maksettavat ansiosidonnaiset ja Kojamoille = ammattiliitoille menevät asumistuet.

        Hyvä ja reilualoitus. Mutta syyn kyllä laitan porvaripolitiikalle. Olen ollut kaksikertaa työjohdossa kerran pääluottamusmies. Työelämässä 40 v ja edelleen nyt palvelen pienyrittäjä 8 vuotta on ilo tehdä hänelletöitä molemmat arvostavat toisiaan. Tälläiset yrittäjät ovat Suomenhyvinvoinille tärkeitä. Lyhyesti hyvälläyrittäjällä hyvät duunarit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veroperusteet ja määrät ovat vuosikymmenten saatossa kasvaneet kasvamistaan ja ne kohdennetaan ryhmille, jotka eivät koskaan tulekaan verokertymään itse osallistumaan sekä lapsiperheiden tukemiseen sekä epäsuorasti kiinteistösijoittajille ja instituutioille asumis ym. tukien muodossa.

        Suomessa esim. isoäitini ikäluokka synt. 1923 eli hipoo satasta on taistellut maamme itsenäiseksi , tehnyt kovaa työtä kasvattanut 7 lasta hom. tarkistappa milloin lapsilisä alettiin maksamaan ja kuinka usein.
        4 krt vuodessa 1970 luvulla jne .jne.). Eläkejärjestelmät tulivat yksirtyiselle sektorille vasta paljon myöhemmin kuin julkiselle jne. Nyt on pieni eläke ja oma lapsi avustaa ilman minkäänlaista tukea, koska omaishoidontuen edes piirissä pitäisi olla paljon huonokuntoisempi ja kelan hoitotuki on naurettavan pieni.

        Veroja verojen perään yhteiskunnan loisten ylläpitoon on Suomessa järkyttävää.
        Koska tämän sirkuksen ylläpito maksaa mm. naapurimaiden sosiaaliturvan ulkoistuminen Suomeen ym. suomen yhteiskuntaa rauhaa vähentävien kustannuspaikkojen kasvaessa, on aivan ymmärrettävää, että moni minunlaiseni maailmalla asuneena, ei hyväksy nykytilannetta.

        Suomi on maailman korkeimmin verotettuja valtioita, mikä on fakta ja olisi oikein,jos entisen mallin ja edelleen muuallakin käytössä olevien mallien mukaan, jokainen kantaisi itse vastuuta omista kuluistaan niiden todellisen arvon mukaan esim sairaanhoidosta, opetuksesta jne. Se olisi motivaattori ,driven force, miten halutaankin sanoa.

        Nyky Suomi on kansakuntana heikko väsykkä, joka ulkoistaa vastuun, päätöksenteon, rehellisen mielipiteen ihan yksilötasolla yltäen ylimpiin päättäjiin. Yliopistojen tutkimustyölle ei anneta arvoa ja käytetä päätöksenteon pohjana vaikka se on niiden yksi päätarkoitus. Syydetään muihin asiantuntijoihin kuten konsultteihin ym. ja perustellaan huonoja päätöksiä heidän lausuntoihin vedoten - ja taas verorahoja nk. hevon perseeseen eli
        heidän laskuihin.

        Edelleen isoäitini ihmettelee, kun naapuri maahanmuutajan lapsenlapsi, kysyi, onko hän eläkkeellä ja hän vastasi tottakai. Olenhan jo näin vanhakin. Naapurin lapsenlapsi siihen, että minun mummini odottaa päätöstä eläkkeestä. Vähän oma isoäitini ihmetteli, että saavatko hekin eläkettä vaikka eivät kokskaan ole maassa töissä olletkaan. Kerroin hänelle, että tottakai ja kaikki muutkin tuet ja moninkertaisina suuren lapsimäärän mukaan ja monessa polvessa.

        Että älä yhtään ihmettele, jos verot ovat kuuma peruna monessa mielessä.
        Viimeisenä esim. ALV eli vanha liikevaihtoverom joka piti olla väliaikainen ja säädettiin -60 luvulla ja autovero, joka ennen oli käyttöverotarrana ajoneuvon ikkunassa. Listaa voi jatkaa maailman tappiin kuka mitäkin haluaa listalle tuoda. Tärkeä on myös, että maataloustuottajat eivät ole olleet verovellvollisia/kirjanpitovelvollisia kuin vasta vähän aikaan verrattuna muuhun yritystoimintaan.
        Olisi hyvä tuntea näitä asioita hieman pitemmällä aikajanalla kuin internetin suomeen tulon ajasta alkaen ennekuin arvoi muiden mielipiteitä.

        Valitettavasti tuleveisuus on teidännuorten ja onneksi maasta voi lähteä ja maahan voi vapaasti tulla. Maailma on valintoja täynnä - ei ihan kaikille.
        Suomi ei ole sivistysvaltio vaan maailman sosiaalitoimisto.

        Käsittämätöntä, että pieni köyhä Suomi on näinkin vauras ja rikas maa tällä hetkellä, että en oikein usko vuodatustasi, että sori vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen vuoksi on vakuutukset 😀

        Jaa nekö vakuutukset, jotka olet unohtanut maksaa 🌚

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sä yrität sönköttää? Oletko penaalin terävin palomies?

        No ainakin niin terävä, että sammutustyön lasku on maksettava etukäteen, muuten palakoon maan tasalle, siinä on järkeä, mutta ei demokratiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansa on hyvin aivopessyt itsensä oma-aloitteisesti uskomaan kaikkiin pienyrityksiinkin ulottuvaan yritystukeen. Tyhmyydestä kärsii. Helpottaa kun ottaa asioista selkoa...

        Millä täällä ottaa mistään selvää, kun joka tuutista tunkee oikeisto propakantaa, eli valhetta valheen perään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta sinne venäjälle mitä täällä valitat, siellä paratiisi odottaa.

        Etkös se ollut sinä, joka muuttamassa oli ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta sinne venäjälle mitä täällä valitat, siellä paratiisi odottaa.

        Venäjällä on todellakin turvallista elää ja yrittää. Turvallisuus, ennustettavuus, korruption vähyys ja toimiva infra on se juttu.

        Muistan menneiltä vuosilta esim. lehtijutun, jossa suomalainen metsäkoneyrittäjä kertoi kokeneensa suurta vääryyttä. Viikonlopun aikana yrityksen irtilähtevä omaisuus oli varastettu.
        Metsäkoneyrittäjä oli tietenkin väärässä, kyseessä ei ollut vääryys, vaan normaali käytäntö. Siellä on viranomaisten avustuksella varastettu myös useita jättimäisiä yrityksiä.

        No, metsäkoneyrittäjän juttu päättyi kuitenkin onnellisesti, sillä hän sattui löytämään kalustonsa myynti-ilmoituksen ja sai kuin saikin ostettua koneensa ja laitteensa takaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritystuet eivät ole reiluja, ne suosivat suuryrityksiä.

        Parempi olisi jos yritystuet poistettaisiin, ja samalla yritysverotusta muutettaisiin Viron mallin mukaiseksi:

        VAIN osinkotuloista maksetaan veroja.
        Se osa voitosta, jota ei makseta osinkoina omistajille, vaan jota käytetään yrityksen liiketoiminnan laajentamiseen ja kehittämiseen, se on verotonta. juuri näin sen pitäisikin olla.

        Kun vielä joku keksisi tavan verottaa tätä:
        Yritys A ostaa tahallaan yritykseltä B ylihintaisen tuotteen tai palvelun.

        Näissä tapauksissa yleensä joko suositaan kaverin firmaa tai sitten firmoilla on samat omistajat.

        Tuossahan yritys A pienentää verottajalle näytettävää voittoa kun osa rahasta, joka muuten olisi voittoa, meneekin yritykselle B ylihintaisen tuotteen tai palvelun ostamiseen. Toki jää kysymykseksi, mitä tuosta hyötyy, kun sitten yritys B ehkä jakaa sen voiton omistajilleen osinkoina, ja siitä tietenkin maksetaan veroa.

        Samanlaista kikkailua tapahtuu, kun yritys B lainaa yritykselle A rahaa korkealla korolla silti, vaikka yritys A ehhä voisi saada pankista lainaa pienemmällä korolla.

        Nuo markkinakorkoa korkeammalla korolla myönnetyt lainat pitäisi myös saada verotettavaksi.

        Nuo A ja B esimerkit toimivat sillä edellytyksellä, että yritykset eivät ole samassa maassa. Toki siirtohinnoittelusäännöt määrittelevät, miten paljon toisiaan lähellä olevat yritykset voivat toisiltaan mistäkin laskuttaa.
        Konsernilainat ovat ihmeellinen reliikki, joiden väärinkäytöksiä Suomi ei näköjään halua poistaa, joten mm. Caruna saa jatkaa sikailuaan vapaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääomatuloina ja osinkoina. Just joo. Niinhän sitä kuvitellaan että kun on yritys perustettu niin aletaan osinkoja nostelemaan ja elämään leveästi. Voi voi. Julma todellisuus tulee tutuksi hyvin pian...

        Kateus tyhjästä on Suomessa ehtymätön luonnonvara.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoinko, ettei veroille saa mitään vastinetta? En - opettele lukemaan. Ymmärrätkö, että jos vuodessa maksetut välittömät verot ovat pahimmillaan lähemmäs 100te ei sille rahalle saa käytännössä mitään vastinetta. Ei taida 150te riittää, jos välilliset verot huomioidaan. Nuo luettelemasi "palvelut" on kuitattu parin vuoden veroilla. Mitään järkeä jäädä tähän verohelvettiin pidemmäksi aikaa. Eli kysymys on edelleen validi, mitä järkeviä vaihtoehtoja olisi em. tilanteessa. Viro siis ainakin mutta mitä muita?

        No varakkaammat kaverit ovat muuttaneet Sveistiin. Suomi tosin yrittää verottaa 3 seuraavaa vuotta. Ne kannattaa hoitaa niin, että siirtä tuloja 3 vuotta eteenpäin. Onnistuu kuulemma erinomaisesti.

        Verot voi neuvotella.
        Belgia on hyvä, jos ei tee siellä töitä. Ulkomaanpäivät ovat verovapaita. Jos asut 100 päivää Belgiassa ja 265 muualla, niin verot ovat 100/365 kertaa veroaste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On laskettu, että suomalaisen yhteiskunnan panostus jokaista syntynyttä kohti, aikuiseksi on noin miljoona euroa!

        Perusta yritys, nosta palkkasi pääomatulona ja osinkoina. Verottaja tarjoaa yrityksille monia ihan laillisia keinoja verosuunnitteluun.

        Jos palkanmaksajasi on suomalainen yritys, niin eipä ole väliä missä asut, verot maksat Suomeen. .

        ”Jos muutat ulkomaille pysyvästi, olet Suomessa yleisesti verovelvollinen muuttovuoden ja kolmen seuraavan vuoden ajan. Maksat Suomeen veroa sekä Suomesta että ulkomailta saamistasi tuloista. Kolmen vuoden jälkeen olet yleensä Suomessa rajoitetusti verovelvollinen. Silloin maksat Suomeen veroa vain Suomesta saamistasi tuloista.”

        Tuskin tarvitsee maksaa ulkomailla asuessa Suomeen veroja. Jos saat palkkaa suomalaisesta yrityksestä niin silloin.. Jos sinulla on ulkomainen yritys ulkomailla niin et maksa mitään Suomeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin tarvitsee maksaa ulkomailla asuessa Suomeen veroja. Jos saat palkkaa suomalaisesta yrityksestä niin silloin.. Jos sinulla on ulkomainen yritys ulkomailla niin et maksa mitään Suomeen.

        Jos saat palkkaa suomalaisesta yrityksestä ulkomailla ollessasi, maksat verosi ulkomaille. Ainoa poikkeus on se, jos ulkomailta käsin teet työtä Suomeen, Suomessa olevalle yritykselle ollessasi sen palkkalistoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoinko, ettei veroille saa mitään vastinetta? En - opettele lukemaan. Ymmärrätkö, että jos vuodessa maksetut välittömät verot ovat pahimmillaan lähemmäs 100te ei sille rahalle saa käytännössä mitään vastinetta. Ei taida 150te riittää, jos välilliset verot huomioidaan. Nuo luettelemasi "palvelut" on kuitattu parin vuoden veroilla. Mitään järkeä jäädä tähän verohelvettiin pidemmäksi aikaa. Eli kysymys on edelleen validi, mitä järkeviä vaihtoehtoja olisi em. tilanteessa. Viro siis ainakin mutta mitä muita?

        Suosittelen sveitsiä. Täällä on myös mukava suomalaisten expatti-yhteisö. Pesistäkin pelataan. Verot ovat maltilliset ja palkat hyvät. Innovaatiorankingeissa ihan kärkipäässä, koulutus erinomaista ja varsinkin yo tasolla loistavaa. Terveydenhuolto aivan eri tasolla kun suomessa, vanhustenhoito erinomaista. 5v lapset käppäilee itse päiväkotiin ja junat ovat aikataulussa. Ei yllä Sannan lonkerot tänne asti, perusajatus ihmisillä ei ole sosialistinen, kateellisuuteen törmää aniharvoin. Jos vain pääset niin kannattaa tulla. Niin ja suomessa voi käydä helposti moikkaamassa soviet finlandin rahoittamalla lentoyhtiöllä.

      • Anonyymi

        verovaroilla on rakennettu tiestö ja sairaalat , niitä varmaan jokainen käyttää joskus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veroperusteet ja määrät ovat vuosikymmenten saatossa kasvaneet kasvamistaan ja ne kohdennetaan ryhmille, jotka eivät koskaan tulekaan verokertymään itse osallistumaan sekä lapsiperheiden tukemiseen sekä epäsuorasti kiinteistösijoittajille ja instituutioille asumis ym. tukien muodossa.

        Suomessa esim. isoäitini ikäluokka synt. 1923 eli hipoo satasta on taistellut maamme itsenäiseksi , tehnyt kovaa työtä kasvattanut 7 lasta hom. tarkistappa milloin lapsilisä alettiin maksamaan ja kuinka usein.
        4 krt vuodessa 1970 luvulla jne .jne.). Eläkejärjestelmät tulivat yksirtyiselle sektorille vasta paljon myöhemmin kuin julkiselle jne. Nyt on pieni eläke ja oma lapsi avustaa ilman minkäänlaista tukea, koska omaishoidontuen edes piirissä pitäisi olla paljon huonokuntoisempi ja kelan hoitotuki on naurettavan pieni.

        Veroja verojen perään yhteiskunnan loisten ylläpitoon on Suomessa järkyttävää.
        Koska tämän sirkuksen ylläpito maksaa mm. naapurimaiden sosiaaliturvan ulkoistuminen Suomeen ym. suomen yhteiskuntaa rauhaa vähentävien kustannuspaikkojen kasvaessa, on aivan ymmärrettävää, että moni minunlaiseni maailmalla asuneena, ei hyväksy nykytilannetta.

        Suomi on maailman korkeimmin verotettuja valtioita, mikä on fakta ja olisi oikein,jos entisen mallin ja edelleen muuallakin käytössä olevien mallien mukaan, jokainen kantaisi itse vastuuta omista kuluistaan niiden todellisen arvon mukaan esim sairaanhoidosta, opetuksesta jne. Se olisi motivaattori ,driven force, miten halutaankin sanoa.

        Nyky Suomi on kansakuntana heikko väsykkä, joka ulkoistaa vastuun, päätöksenteon, rehellisen mielipiteen ihan yksilötasolla yltäen ylimpiin päättäjiin. Yliopistojen tutkimustyölle ei anneta arvoa ja käytetä päätöksenteon pohjana vaikka se on niiden yksi päätarkoitus. Syydetään muihin asiantuntijoihin kuten konsultteihin ym. ja perustellaan huonoja päätöksiä heidän lausuntoihin vedoten - ja taas verorahoja nk. hevon perseeseen eli
        heidän laskuihin.

        Edelleen isoäitini ihmettelee, kun naapuri maahanmuutajan lapsenlapsi, kysyi, onko hän eläkkeellä ja hän vastasi tottakai. Olenhan jo näin vanhakin. Naapurin lapsenlapsi siihen, että minun mummini odottaa päätöstä eläkkeestä. Vähän oma isoäitini ihmetteli, että saavatko hekin eläkettä vaikka eivät kokskaan ole maassa töissä olletkaan. Kerroin hänelle, että tottakai ja kaikki muutkin tuet ja moninkertaisina suuren lapsimäärän mukaan ja monessa polvessa.

        Että älä yhtään ihmettele, jos verot ovat kuuma peruna monessa mielessä.
        Viimeisenä esim. ALV eli vanha liikevaihtoverom joka piti olla väliaikainen ja säädettiin -60 luvulla ja autovero, joka ennen oli käyttöverotarrana ajoneuvon ikkunassa. Listaa voi jatkaa maailman tappiin kuka mitäkin haluaa listalle tuoda. Tärkeä on myös, että maataloustuottajat eivät ole olleet verovellvollisia/kirjanpitovelvollisia kuin vasta vähän aikaan verrattuna muuhun yritystoimintaan.
        Olisi hyvä tuntea näitä asioita hieman pitemmällä aikajanalla kuin internetin suomeen tulon ajasta alkaen ennekuin arvoi muiden mielipiteitä.

        Valitettavasti tuleveisuus on teidännuorten ja onneksi maasta voi lähteä ja maahan voi vapaasti tulla. Maailma on valintoja täynnä - ei ihan kaikille.
        Suomi ei ole sivistysvaltio vaan maailman sosiaalitoimisto.

        metsätilan omistajat saavat Kaupparekusteristä yritystunmuksen : metsänhoito jonka jälkeen yrittäjän ei tarvitse lainkaan tehdä veroilmoitusta eikä maksaa veroja , tulipa
        yritystulot sitten mistä tahansa työstä , siis yritystunnus sallii veronkierron

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin🤔tämä teksti liittyy. 5000€ kk tienaava maksaa enemmän kuin 1000€ kk tienaava. Aivan sinä pidät köyhäätyhmänä. Voit kyllä avata sitä miten rikkaan ansaitsemat rahat pitäisi olla eri verotuskäytäntö kuin palkansaajan.

        nythän sijoittajat saavat max 150.000 verotta pääomatulon kun sijoittaneet 2 milj e .
        sijoitusasunnon pääomatulo eli vuokratulo on täysin verovapaata kun pääomalaina
        kierrätetään as.oy:n kirjanpidossa , mutta eikös joka as.oy kirjaa pääoman lyhennykset
        ja korot kirjanpitoonsa ? kyllä kai niin tekevät ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin tarvitsee maksaa ulkomailla asuessa Suomeen veroja. Jos saat palkkaa suomalaisesta yrityksestä niin silloin.. Jos sinulla on ulkomainen yritys ulkomailla niin et maksa mitään Suomeen.

        voihan tulonsaaja hankkia veroparatiisi yhtiön joka laskuttaa ja tulot ohjataan siihen
        yhtiöön , entäs palkansaaja sitten ? kun palkkatulo ohjataan ulkomaiseen pankkiin jonka konttoria ei Suomessa ole niin eihän ulkomaisen asuinmaan verottaja saa edes tietää
        työstä saadusta palkasta mitään .)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos saat palkkaa suomalaisesta yrityksestä ulkomailla ollessasi, maksat verosi ulkomaille. Ainoa poikkeus on se, jos ulkomailta käsin teet työtä Suomeen, Suomessa olevalle yritykselle ollessasi sen palkkalistoilla.

        jos muutan vaikkapa Portugaliin tai Espanjaan niin kyllä jokainen maa verottaa palkansaajaa riippumatta siitä mistä maasta työtulo on maksettu tai missä maassa
        työnantaja toimii , vain Suomesta maksettava eläke verotetaan Suomessa

      • Anonyymi

        Enemmän maksan kuin saan. Vanhempani eivät elele veronmaksajien ylläpitämässä hoitolaitoksissa. Lapsia ei ole. En käy valtion tukemissa oopperoissa tai teattereissa. En käy varustamotukia nauttivien laivayhtiöiden risteilyillä. En lentele verovaroin tuetulla reitillä Kainuuseen. En katsele tai kuuntele verovaroin ylläoidettävää YLE:ä. Ostan ulkomailla tuotettua ruokaa saksalaisen kauppaketjun myymälästä vältääkseni maataloustuilla tuettua pöperöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka muka noin paljon maksaa veroja
        Yritykset maksaa mutta saavat takaisin yritystukiin ja toimitetut sivut on jo asikaslaksanut Eine ole yrityksen veroja

        Pauli Vahteron laskelmien mukaan keskituloinen perhellinen maksaa bruttotuloistaan veroja ja tai sen kaltaisia maksuja noin 74%. Pelkästään polttoainevero on 68%, mikä maksetaan jo verot maksetulla nettoansiolla - eli veroa veron päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittäjiä on moneen junaan ja jotkut pienyrittäjät elävät kuin viimeistä päivää vaikkei rahaa olisi. ALVin maksupäivänä ihmetellään millä tämän maksaisi kun tili on tyhjä. Viivan alle jää miinusta kun eletään yli varojen ja sitä ei ikuisesti jatku. Ei niitä vähennyksiä yrittäjällä ole muuta kuin liiketoiminnan kulut ja poistot. Niillä kikkaileminen tuo ennen pitkää verotarkastajan ovelle. Yli 20 vuotta tehnyt yrittäjänä, on näitä tulijoita ja menijöitä nähty.

        Silti sosialistien jatkuva valitus yritystuista on paskapuhetta. Pienet ja keskisuuret yritykset eivät mitään tukia saa ikinä. Suuryrityksille meidänkin maksamistamme verorahoista jaetaan tukia, mutta niillä työllistetään suomalaisia ja kehitetään uutta. Aivan eri asia kuin makailusta maksettavat ansiosidonnaiset ja Kojamoille = ammattiliitoille menevät asumistuet.

        Toivottavasti jo puolen vuoden sisällä pääsen muuttamaan Hollantiin, kämppä lihoiks ja sitä rataa. Siellä yrittäjän alv-velvollisuusraja nostettiin keväällä 100 000 euroon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti jo puolen vuoden sisällä pääsen muuttamaan Hollantiin, kämppä lihoiks ja sitä rataa. Siellä yrittäjän alv-velvollisuusraja nostettiin keväällä 100 000 euroon.

        Kunnioittakaa vanhuksia ! He ovat pitäneet Suomen Itsenäisenä ! Vanhukset ovat pitäneet
        SUOMEN PUOLTA AINA ! SODASSA JA RAUHASSA !

        Virossa alv. raja on 40.000 €, mutta entä sitten? Kuka muu kuin palvelujaan suoraan kuluttajalle myyvä hyötyy alvittomuudesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsittämätöntä, että pieni köyhä Suomi on näinkin vauras ja rikas maa tällä hetkellä, että en oikein usko vuodatustasi, että sori vaan.

        Ihan vaan keskuspankin korkojen alhaalla pito temppujen takia suomella on jotain omaa vielä. Sitten sille konkka iskee kun keskuspankin touhuja ei katsota enää läpi sormien.

        Pitää saada raha kiertoon veroparatiiseista eikä keskuspankilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietinpä tuota kouluttautumista minun ikäiselläni, 66 v. Neljä vuotta se oli ilmainen. Siirryin keskikouluun, lukioon, kauppaopistoon.
        Tuon neljän ensimmäisen kansakouluvuoden jälkeen KAIKKI oli maksettava itse. Oli lukukausimaksut, kirjat, koulukyyti 20 km, ruokailu. Vanhemmille teki tiukkaa, yksi ammattikoulussa ja nuoremmalle ei edes käyneet vanhat kirjat.
        Kaiken tyon jälkeen 44 vuotta töissä, lapsilidiä perheeseen ei tullut, lun ei valitettavasti lapsiakaan.
        Muutaman euron olen siis ehtinyt maksaa työvuosina yhteiseen hyvään ja maksan vieläkin 1750 bruttoeläkkeestä.
        Mutta maksan veroja mielelläni yhteiseen hyvään.
        Vain se, että on kansalaisia, jotka ei ole työpäivää nähneet (poissulkiem tietysti sairaat ja vammautuneet) ovat käsi ojossa...
        Suomesta saa vapaasti lähteä, eikä sitä pidä moittia. Saahan tänne näemmä tullakin.

        Itse olen 65 v mies, eikä eläkkeeni ole kovin häävi, noin 2100€/kk/brutto. Toistaiseksi on tuon lisäksi myös pieni lisäeläke, se loppuu huhtikuun jälkeen ensi vuonna. Olin atk-alalla ja työura jäi muutaman vuoden vajaaksi, eihän sieltä moni eläkkeelle pääse, ilman että olisi kenkää tullut sitä ennen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnioittakaa vanhuksia ! He ovat pitäneet Suomen Itsenäisenä ! Vanhukset ovat pitäneet
        SUOMEN PUOLTA AINA ! SODASSA JA RAUHASSA !

        EI kauheen itsenäiseltä vaikuta jos pitää hakea suojaa Eusta sekä päätökset samalla Suomalaisten olisi pitänyt ottaa mallia spartalaisista, ei eu kommareista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        verovaroilla on rakennettu tiestö ja sairaalat , niitä varmaan jokainen käyttää joskus

        Mistä johtuu, että Suomen etelänaapurissa rakennetaan tiestöä ja sairaaloita, mutta sitä huolimatta ei kupata kansalaisia kuiviin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        metsätilan omistajat saavat Kaupparekusteristä yritystunmuksen : metsänhoito jonka jälkeen yrittäjän ei tarvitse lainkaan tehdä veroilmoitusta eikä maksaa veroja , tulipa
        yritystulot sitten mistä tahansa työstä , siis yritystunnus sallii veronkierron

        Montako metsätilaa olet nyt itsellesi hankkinut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viisaasti todettu.

        Maksa porvari paviaani ahne veroja äläkä sinne geiman saarille niitä rahoja vie

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä on todellakin turvallista elää ja yrittää. Turvallisuus, ennustettavuus, korruption vähyys ja toimiva infra on se juttu.

        Muistan menneiltä vuosilta esim. lehtijutun, jossa suomalainen metsäkoneyrittäjä kertoi kokeneensa suurta vääryyttä. Viikonlopun aikana yrityksen irtilähtevä omaisuus oli varastettu.
        Metsäkoneyrittäjä oli tietenkin väärässä, kyseessä ei ollut vääryys, vaan normaali käytäntö. Siellä on viranomaisten avustuksella varastettu myös useita jättimäisiä yrityksiä.

        No, metsäkoneyrittäjän juttu päättyi kuitenkin onnellisesti, sillä hän sattui löytämään kalustonsa myynti-ilmoituksen ja sai kuin saikin ostettua koneensa ja laitteensa takaisin.

        No Venäjällä tuohan on tyypillistä otetaan oikeistonatsilta kaikki pois vanhaan kommari tapaan ,sitähän tapahtuu kaikissa vasemmisto maissa, Venezuelassa työntekijät valtaavat jopa tehtaita osakkeenomistajilta jos jättävät palkat maksamatta tai ne tulkitaan elämiseen liian pieniksi.

        Oikeistolaistenkin ei kannata käyttää valtaa koskaan liikaa väärin tai he pian menettää sen. Samaa tapahtuu Afrikan maissa,Kuubassa ,kaikkialla missä on vasemmisto suuntautuneita ihmisiä vähänkään. Voi tapahtua vielä täällä Suomessakin jos sosialiturva järjestelmät tuhotaan oikeiston toimesta.
        Vallan kanssa pitää olla hyvin tarkkana tai siinä polttaa hyvin pian näppinsä,kätensä ja lopuksi koko omaisuutensa.
        Mitään tai ketään liiallisia vallanväärinkäyttäjiä ei maailma suvaitse ikinä,ainakaan kovin pitkään,kaikenlaiset diktatuurit tuhoutuu ,oli ne mitä hyvänsä. Siinä ohjenuora oikeistomielisille joka pitää aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, miksi maksaisi sun talolle tullut palomiehiä... vittu jos et voi maksaa näitä palakoon sun paskatalo ihan maan tasolle

        Palomiesten hommat on yleensä makoilua paloasemalla vuorokausi ja sen jälkeen 5 päiväksi kotiin makoilee. Kallista tulipalojen ylivarmistelua valtiolta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoinko, ettei veroille saa mitään vastinetta? En - opettele lukemaan. Ymmärrätkö, että jos vuodessa maksetut välittömät verot ovat pahimmillaan lähemmäs 100te ei sille rahalle saa käytännössä mitään vastinetta. Ei taida 150te riittää, jos välilliset verot huomioidaan. Nuo luettelemasi "palvelut" on kuitattu parin vuoden veroilla. Mitään järkeä jäädä tähän verohelvettiin pidemmäksi aikaa. Eli kysymys on edelleen validi, mitä järkeviä vaihtoehtoja olisi em. tilanteessa. Viro siis ainakin mutta mitä muita?

        Ihan aina mennään takajaloilleen jos joku kyseenalaistaa vastineen veroilleen. Ihan aina lähtee soimaan se levy ilmaisesta koulutuksesta ja terveydenhoidosta ym. Tosiaan, ikiliikkuja on keksitty, nuo ovat ilmaisia tietylle osalle kansaa. Joku kuitenkin kustantaa heidänkin osuuden. Ja tätäkään ei saa sanoa eikä järkevää, oikeudenmukaista ja rakentavaa keskustelua voida käydä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän verorahoilla peruspalveluja kustannetaan, mutta luulisi näin laaduttomat palvelut irtoavan aika paljon halvemmallakin. Itseasiassa maksaisinkin sen kaiken mieluummin itse kuin veroina. Säästäisi rutkasti rahaa. Itseäni korpeaa kuitenkin etupäässä hallituksen harrastama älytön verovarojen ulkomaille haaskaaminen. Oma käsitykseni on että verovarat maksetaan oman maan asioiden hoitoon. Ei kaikenmaailman terroristien ja asekauppojen rahoittamiseen.

        Vapaaehtoinen sairauskulu- ja/tai henkivakuutus olisi ratkaisu siihen maailman laadukkaimpaan ja siksi ilmaisimpaan terveydenhoitoon. Kaikki hoidot luulotaudista alkaen yksityisellä ja helikopterikyydillä mieleisen paikkaan ja aikaan. Mutta: ei kuitenkaan poistu verotuksesta joten yhä vaan maksat silloinkin jo taatusti ei-mistään vaikka oikeastaan vieläpä lyhennät jonoa. Vapautat paikkasi enemmän tarvitsevalle mikä voi olla jopa epäitsekästä. Mutta ei. Ei ei. Hankit aidon nelivetomaasturin jolloin voi jättää vaikka kokonaan auraamatta. Mutta silti siitä verotetaan ja pitserian fiiatit pääsevät rälläämään. Ja ei. Ei niinkuin ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietinpä tuota kouluttautumista minun ikäiselläni, 66 v. Neljä vuotta se oli ilmainen. Siirryin keskikouluun, lukioon, kauppaopistoon.
        Tuon neljän ensimmäisen kansakouluvuoden jälkeen KAIKKI oli maksettava itse. Oli lukukausimaksut, kirjat, koulukyyti 20 km, ruokailu. Vanhemmille teki tiukkaa, yksi ammattikoulussa ja nuoremmalle ei edes käyneet vanhat kirjat.
        Kaiken tyon jälkeen 44 vuotta töissä, lapsilidiä perheeseen ei tullut, lun ei valitettavasti lapsiakaan.
        Muutaman euron olen siis ehtinyt maksaa työvuosina yhteiseen hyvään ja maksan vieläkin 1750 bruttoeläkkeestä.
        Mutta maksan veroja mielelläni yhteiseen hyvään.
        Vain se, että on kansalaisia, jotka ei ole työpäivää nähneet (poissulkiem tietysti sairaat ja vammautuneet) ovat käsi ojossa...
        Suomesta saa vapaasti lähteä, eikä sitä pidä moittia. Saahan tänne näemmä tullakin.

        Espanja, Bulgaria ja Kreikka ovat hyviä ehdokkaita, Viron lisäksi. Pysyttelisin Euroopassa: euro liki kaikkialla ja helppo logistiikka. Myös Unkari on edullinen ja kelpo paikka ex-itäblokin maaksi. Heillä on terve käsitys maahanmuuttajista ja kansalaisten etu kiinnostaa. Tanskassa työkeikka tehneenä tiedän kertoa että on hyvinvoivaa ja tyytyväistä porukkaa, vaikka verotus on osin Suomeakin kovempaa. Tanska on siisti paikka ja hyvin pärjännyt erilaisissa onnellisuuskilpailuissa, miksi? Koska: kansa saa tai edes kokee saavansa vastinetta veroilleen. Ja se näkyy. Suosittelen käymään katsomassa jos sossutuista suinkin kykenee ja millään ehtii. Oikeastaan joka sossu pummi saisi rahoillaan enemmän jossain Espanjasta ja Suomi siistiytyisi.

      • Anonyymi

        Joo kyllä jos pääset Putskun suojelukseen olet luultavasti turvassa. Hmm. Meillä on kyllä venäläisomistuksia täällä...

      • Anonyymi

        Itse pitäisi voida päättää mitä omilla ansaitsemillaan rahoilla haluaa tehdä,jos ne otetaan ilman henkilön lupaa kysymättä se on ryöstö!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka muka noin paljon maksaa veroja
        Yritykset maksaa mutta saavat takaisin yritystukiin ja toimitetut sivut on jo asikaslaksanut Eine ole yrityksen veroja

        Ei kukaan maksa,vaan verot otetaan ilman ilman hänen lupaa kysymättä!

    • Anonyymi

      Minä muutin farmariautooni, kiiitos.

      Politiikka, sdp,vesemmisto,vihreät. Me olemme politiikan uhreja, näin se on.

      Ei minulla enenpää, istun Corollan etupenkillä .Täällä on hvä olla. Katselen youtubesta miten asutaan Toyota priuksessa. P-paikoilla viihdyn, kierrän paikkoja.

      • Anonyymi

        Turvaat sitten elämäsi USA:n sosiaalihuoltoon.

      • Anonyymi

        Montako autoa sinulla on sain 3 kpl.

    • Anonyymi

      Vaikka maksaisitkin keskituloisen bruttokuukausipalkan vuodessa veroa, niin veropakolaisuudella et välttämättä silti juuri säästä

    • Anonyymi

      Suomi on kyllä verotuksen luvattu maa.
      On keksitty mitä ihmeellisempiä veroja ja lisää tulee, koska hallitus ei ymmärrä pienentää menoja.
      Jos meet niin mee äkkiä. Nyt ne yrittää saada läpi maastamuutto veron!! Halleluja!!
      Ollaan ansassa.

      • Anonyymi

        Duunareille on veroja koska yritystukiloisten pitää sada valtion sosiaalityössä.
        Myöskin ulkomaan velalla elätellään yritystukiloisia.

        Miski yrittäjät on kuin kolareita aina käsipitkänä valtion kassassa.
        Maissia veeonne kuin mies ja duunarit

        Mitä veetun yritystukia?

        Kyllä te olette vekkuleita noitten yritystukienne kanssa. Ymmärrättekö te yhtään, mitä paskaa puhutte?

        Jos niitä yritystukia saa tuosta vaan niin miksette itse kokeile, firma pystyyn, yksi ilmoitus kaupparekisteriin ja pari muuta verottajalle. Sitten vaan mankumaan yritystukia. Näette miten siinä käy, kun teidät nauretaan ulos.

        Reilut 20 vuotta yrittäjänä enkä penniäkään ole valtiolta saanut mitään tukea mihinkään. Veroja olen minäkin maksanut itse tekemistäni tuloksista enemmän kuin keskipalkkainen, sitten omat tuloverot päälle ja vielä osingoista.

        Saatanan sosialistit kun olette tyhmiä.

        Taidatkin olla niitä typerämpiä yrittäjiä. Kyllä yritykset osaa käyttää järjestelmää hyvinkin hyvin hyväkseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä veetun yritystukia?

        Kyllä te olette vekkuleita noitten yritystukienne kanssa. Ymmärrättekö te yhtään, mitä paskaa puhutte?

        Jos niitä yritystukia saa tuosta vaan niin miksette itse kokeile, firma pystyyn, yksi ilmoitus kaupparekisteriin ja pari muuta verottajalle. Sitten vaan mankumaan yritystukia. Näette miten siinä käy, kun teidät nauretaan ulos.

        Reilut 20 vuotta yrittäjänä enkä penniäkään ole valtiolta saanut mitään tukea mihinkään. Veroja olen minäkin maksanut itse tekemistäni tuloksista enemmän kuin keskipalkkainen, sitten omat tuloverot päälle ja vielä osingoista.

        Saatanan sosialistit kun olette tyhmiä.

        "Reilut 20 vuotta yrittäjänä enkä penniäkään ole valtiolta saanut mitään tukea mihinkään"

        No ET tietenkään saa yritystukia koska olet PIENyrityksen omistaja !

        Ei niitä pikkufirmoille makseta, vaan suuryrityksille.

        Paljonkohan esim. Nokia tai Kone saavat yritystukia ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä veetun yritystukia?

        Kyllä te olette vekkuleita noitten yritystukienne kanssa. Ymmärrättekö te yhtään, mitä paskaa puhutte?

        Jos niitä yritystukia saa tuosta vaan niin miksette itse kokeile, firma pystyyn, yksi ilmoitus kaupparekisteriin ja pari muuta verottajalle. Sitten vaan mankumaan yritystukia. Näette miten siinä käy, kun teidät nauretaan ulos.

        Reilut 20 vuotta yrittäjänä enkä penniäkään ole valtiolta saanut mitään tukea mihinkään. Veroja olen minäkin maksanut itse tekemistäni tuloksista enemmän kuin keskipalkkainen, sitten omat tuloverot päälle ja vielä osingoista.

        Saatanan sosialistit kun olette tyhmiä.

        Sama tilanne.20 vuotta itselläkin yrittämistä takana. Mitään tukia ei ole tullut tosin en niitä ole tarvinnut tai kysellyt.

        Suuret yhtiöt niitä saa ja hakee

      • Anonyymi

        Miksi ainuastaan palkkaverotusta katsotaan aiheeliseksi. Ahneet parkuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä veetun yritystukia?

        Kyllä te olette vekkuleita noitten yritystukienne kanssa. Ymmärrättekö te yhtään, mitä paskaa puhutte?

        Jos niitä yritystukia saa tuosta vaan niin miksette itse kokeile, firma pystyyn, yksi ilmoitus kaupparekisteriin ja pari muuta verottajalle. Sitten vaan mankumaan yritystukia. Näette miten siinä käy, kun teidät nauretaan ulos.

        Reilut 20 vuotta yrittäjänä enkä penniäkään ole valtiolta saanut mitään tukea mihinkään. Veroja olen minäkin maksanut itse tekemistäni tuloksista enemmän kuin keskipalkkainen, sitten omat tuloverot päälle ja vielä osingoista.

        Saatanan sosialistit kun olette tyhmiä.

        Nimittämäsi tyhmät ovat auttaneen yritystä. Vai onko pakuyritys. Käsittääkseni ketju alkoi jonkun raha ahneenjutusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä veetun yritystukia?

        Kyllä te olette vekkuleita noitten yritystukienne kanssa. Ymmärrättekö te yhtään, mitä paskaa puhutte?

        Jos niitä yritystukia saa tuosta vaan niin miksette itse kokeile, firma pystyyn, yksi ilmoitus kaupparekisteriin ja pari muuta verottajalle. Sitten vaan mankumaan yritystukia. Näette miten siinä käy, kun teidät nauretaan ulos.

        Reilut 20 vuotta yrittäjänä enkä penniäkään ole valtiolta saanut mitään tukea mihinkään. Veroja olen minäkin maksanut itse tekemistäni tuloksista enemmän kuin keskipalkkainen, sitten omat tuloverot päälle ja vielä osingoista.

        Saatanan sosialistit kun olette tyhmiä.

        Joo pitää olla keskusta Lintilän tuttu, niin jopas rahahanat aukeaa, eikä koskaan tarvitse takaisin maksaa. Eli et ole syntynyt kultalusikka suussa, eikä järki riitä veroja kiertään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä veetun yritystukia?

        Kyllä te olette vekkuleita noitten yritystukienne kanssa. Ymmärrättekö te yhtään, mitä paskaa puhutte?

        Jos niitä yritystukia saa tuosta vaan niin miksette itse kokeile, firma pystyyn, yksi ilmoitus kaupparekisteriin ja pari muuta verottajalle. Sitten vaan mankumaan yritystukia. Näette miten siinä käy, kun teidät nauretaan ulos.

        Reilut 20 vuotta yrittäjänä enkä penniäkään ole valtiolta saanut mitään tukea mihinkään. Veroja olen minäkin maksanut itse tekemistäni tuloksista enemmän kuin keskipalkkainen, sitten omat tuloverot päälle ja vielä osingoista.

        Saatanan sosialistit kun olette tyhmiä.

        Aivan totta turiset.
        Pienet ja keskisuuret yritykset eivät juuri yritystuilla juhli.
        Sitten taas tuntuu, että suuret kansainväliset yrityksin suhteen on päinvastoin.
        Maksavat jättibonuksia omistajilleen samalla kun päällä akressiivinen verosuunnittelu ja YT-menettelyt.
        Heille yritystuet tippuvat kuin Manulle illallinen. Heidän etujaan varten myös lakeihin ja pykäliin lisätään (jopa lausuntokierroksen jälkeen) sopivia porsaanreikiä.

        Ihmisten on hyvä tietää, että PK-sektori lannistumattomine yrittäjineen on se, joka ylivoimaisesti eniten työllistää ja on siten tämän maan talouden ja hyvinvoinnin moottori.

        Ja poliitikkojen olisi hyvä muistaa myös se tosiasia, että usea tämän päivän jättiyrityksistä on lähtöisin ns. autotallista.

        Respektit.

        Ja juuri suomalaiset PK-yrittäjät ovat niitä, joita joka viikko parantaa kilpailukykyään siirtämällä toimintansa Suomen eteläpuolelle. Suomi yrittää kansallisen lainsäädännön turvin kurjistaa suomalaisen elämän myös ulkomailla, jonne Suomen laki ja ahneus ei tietenkään yllä. Miten Suomesta onkaan tullut sellainen paskamaa, joka se tänään on? Johtuuko se siitä, että melkein 2/3 kansasta oleilee muualla kuin töissä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä veetun yritystukia?

        Kyllä te olette vekkuleita noitten yritystukienne kanssa. Ymmärrättekö te yhtään, mitä paskaa puhutte?

        Jos niitä yritystukia saa tuosta vaan niin miksette itse kokeile, firma pystyyn, yksi ilmoitus kaupparekisteriin ja pari muuta verottajalle. Sitten vaan mankumaan yritystukia. Näette miten siinä käy, kun teidät nauretaan ulos.

        Reilut 20 vuotta yrittäjänä enkä penniäkään ole valtiolta saanut mitään tukea mihinkään. Veroja olen minäkin maksanut itse tekemistäni tuloksista enemmän kuin keskipalkkainen, sitten omat tuloverot päälle ja vielä osingoista.

        Saatanan sosialistit kun olette tyhmiä.

        KUNNIOITTAKAA VANHUKSIA ! HE OVAT KÄRSINEET SOTA AJAT JA KURJUUDET !
        SUOMESSA VANHUKSET PITÄÄ VIIMEISET ELINVUODET SAADA KUNNIALLISEN
        KOHTELUN TÄMÄ ON TARKOITETTU SUOMEN PÄÄTTÄJILLE ESIM KIURU !!!!! YM
        PÄÄTTÄJÄT !!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä veetun yritystukia?

        Kyllä te olette vekkuleita noitten yritystukienne kanssa. Ymmärrättekö te yhtään, mitä paskaa puhutte?

        Jos niitä yritystukia saa tuosta vaan niin miksette itse kokeile, firma pystyyn, yksi ilmoitus kaupparekisteriin ja pari muuta verottajalle. Sitten vaan mankumaan yritystukia. Näette miten siinä käy, kun teidät nauretaan ulos.

        Reilut 20 vuotta yrittäjänä enkä penniäkään ole valtiolta saanut mitään tukea mihinkään. Veroja olen minäkin maksanut itse tekemistäni tuloksista enemmän kuin keskipalkkainen, sitten omat tuloverot päälle ja vielä osingoista.

        Saatanan sosialistit kun olette tyhmiä.

        Koulut ainakin saa tukia opetusministerin sekä elykeskuksen kautta, mitä tarvitsee että laitos ei kaadu. Sitten ne voivat ostella laitteistoa niihin eri firmoista että saavat kavereita niistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koulut ainakin saa tukia opetusministerin sekä elykeskuksen kautta, mitä tarvitsee että laitos ei kaadu. Sitten ne voivat ostella laitteistoa niihin eri firmoista että saavat kavereita niistä.

        ainakin loismaalla näin novidalla

    • Anonyymi

      Joo, maastamuutto vero..... Huh hei.

      • Anonyymi

        On jo olemassa ja nyt tulee yksi versio lisää samasta aiheesta.

    • Anonyymi

      Kokonaisveroastelaskurin mukaan 3700 euron yksityiseltä sektorilta saamani bruttotulot jakaantuvat seuraavasti:

      Kaikki verot 1929€
      Työnantajamaksut 758€
      Ostovoima 1737€

      http://www.totuusveroistasi.fi/

      52.62% kokonaisveroasteella saa tietysti yhtä ja toista, mutta koen noilla kuukausittain maksamillani veroilla saavani ainakin luvan esittää mielipiteeni verotuksen kireydestä.

      Kireää on.

      • Anonyymi

        On se joo, 4 tonnin tuloista 34,5% lähtee päältä ennakonpidätyksenä, sosiaali- ja työttömyysvakuutusmaksuina ja eläkemaksuina. Sitten ALV 24% kaikessa, polttoaineverot, sähköverot, vakuutusmaksuverot ja mitä ihmettä niitä onkaan. Helposti menee yli puolet palkasta veroihin. Ja mitä niille saa keski-ikäinen? Lisää maksettavaa.

    • Anonyymi

      Näin on tullikin on jo hermostunut kun verotus hidastaa käsittelyä.
      minulla on käytännön kokemus kun toin auton saasasta, minulta verottaja kinusi jos minkäkin laista paperia joita minulla ei ollut. tullissa mies sanoi ota yhteyttä jos tulee ongelmia. sanoi kaikki paperit trafin konttorissa eikö ne osaa sieltä lukea verpäätös tuliv viikon päästä 2kk odotuksen jälkeen. kyllä suomi on pyrokraattinen maa

      • Anonyymi

        Toit siis saaste waggenin maahan ja nyt oikeisto vihreät aikoo nostaa sen käyttömaksuja, mikä kyllä mielestäni on täysin oikein.

    • Anonyymi

      hautausmaalla ei tarvi maksaa veroja.

      • Anonyymi

        Hei maastamuutonpassiisi jäi sitten merkitsemättä kuinka leveäst kummaltakin puolelta hautaasi voi veroja ottaa!

      • Anonyymi

        Kohta siellä ollaan

      • Anonyymi

        Jos on varaa edes hankkia se hautapaikka!

    • Anonyymi

      Muuta vaikka Romaniaan. Itse olin Bukarestissa töissä jonkin aikaa.
      Hyvätuloiset asuvat dobermannien ja henkivartijoiden turvaamina korkeiden aitojen takana eikä yhteiskunnassa juuri mikään näytä toimivan….
      Itse maksan veroja miltei saman verran kuin sinäkin mutta mieluummin maksan ja asun täällä.

      • Anonyymi

        Ei kenkätehtailija sieltä kotiinsa ikinä enää palaa...

    • Anonyymi

      Ruotsiin.. Sinne se nalleki muutti.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jos sama matutushyysäys ja rahanjako muihin maihin jatkuu, maksaa tavan pulliainen entistä enemmän veroja hyvävelikieroutuneen hallituksen pölhöilystä

      • Anonyymi

        Niin maksaa mutta sitähän täällä on haluttu. Sosialistia lohduttaa vain ja ainoastaan se, että joku maksaa vielä enemmän. Porvareilta ja rikkailta pitää saada kaikki pois kun niiden omaisuudet on köyhiä riistämällä tehtyjä.

      • Anonyymi

        Kokoomus ropakantaa Porvarit olisivat ottaneet samanverran tai enemmän jakaneet vain yrityksille sekö porvareita kismittää kun jaettu myös vähävaraisille.

    • Anonyymi

      Alaska tai siperia. Ehkä karhut tulevat sinnekin

      • Anonyymi

        Ho hoijaa!Mikäpä siellä karhunkaan olla...kun siellä on pitemmät talviunetkin...

    • Anonyymi

      Missä töissä sinä persutrolli muka olet.

      • Anonyymi

        Hmm...lantaa luon...Hmm...jo kolmannessa sukupolvessa...

    • Anonyymi

      Viro on hyvä vaihtoehto. Täällä asioiden hoitaminen oman yrityksen kautta käy helposti ja verot maksetaan palkasta 20 % 33 % sos. maksu. Jos ottaa osinkoina, yritys maksaa yhteisöveron vain nostetuista varoista 20 % ja siinä ne verot ovatkin.
      Osinkovero 0 €, autovero 0 €, auton käyttömaksut 0 €, Yle-vero 0 €, varainsiirtovero 0 €, kiinteistövero 0 € jos asuu siinä itse j.n.e.
      Se vähän mitä on lääkärinpalveluja tarvinnut, on toiminut paremmin kuin työterveyshoidossa Suomessa ja se katetaan palkkaverostasi.
      Kohta 20 v. Täynnä Virossa ja jos jonnekin täältä muutan, se ei ainakaan ole pohjoiseen.

      • Anonyymi

        niin ja Suomen veronmaksajat elättää virolaisia lapsiperheitä kun perheenisä on täällä töissä , 300-400 milj € jaetaan Viroon vaikka se perheenisä ei maksa täällä veroja eikä eläkettään kun tekee alipalkattua työtö , 1300e palkasta ei mene veroa , eläkemaksu 7% pakollinen,
        nämä sitten tulevat uudelleen Suomeen kun takuueläkettä pitää hakea , työttömyyseläkkeen
        835 € saa pitkäaikaistyötön , kotimainen tai ulkolainen täällä asuva 60-65v joka sitten heti muuttaa takaisin sinne Viroon

      • Anonyymi

        Loistavaa! Siellä osataan! Pisa-testeissäkin mennyt nuorten osaaminen katosta läpi ja pohjoinen sossulandia jääny kun tikku paskaan. Edullinen verotus on houkuttanut jo kymmeniä(vai satoja)tuhansia e-kansalaisia viroon. Yleensä osaavia ja ahkeria. Suomessa liitot vauhkoaa, kuolinkorinaa. Googlatkaa ahtaajat kontillaan😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin ja Suomen veronmaksajat elättää virolaisia lapsiperheitä kun perheenisä on täällä töissä , 300-400 milj € jaetaan Viroon vaikka se perheenisä ei maksa täällä veroja eikä eläkettään kun tekee alipalkattua työtö , 1300e palkasta ei mene veroa , eläkemaksu 7% pakollinen,
        nämä sitten tulevat uudelleen Suomeen kun takuueläkettä pitää hakea , työttömyyseläkkeen
        835 € saa pitkäaikaistyötön , kotimainen tai ulkolainen täällä asuva 60-65v joka sitten heti muuttaa takaisin sinne Viroon

        Niin, onhan se elätin mielestä reilua kuin töitä tekevä pakotetaan maksamaan veronsa Suomeen ja vapaan kilpailun periaatteiden vastaisesti työtekijän työnantaja, vaikka ulkomainen olisi, pakotetaan Suomen TES:n. Epäreilua elätin mielestä on se, että kyseinen työntekijä saa myös ne vähäiset edut joita Suomi tarjoaa, eihän sellainen sovi?
        Ulkomaalaisen tulee elätin mielestä maksaa verot, mieluiten tuplana, Suomeen ja edut voi se hakea kotimaastaan. Paluun yhteydessä vierastyöntekijälle vielä mojova maastamuuttomaksu päälle ja valmista tuli.
        Tämä paketti kuulostaa niin houkuttelevalta, että on ihme etteivät huippuosaajat seiso jo jonossa maahantulotarkastuksessa.

    • Anonyymi

      Viron lisäksi vaihtoehtoja ovat Luxemburg, Tanska, Ruotsi, Norja, Canada, Etelä Korea, alankomaat. Yhdysvalloista ne alueet joissa Trump on suositumpi kuin Biden.
      Sveitsi on kyseenalainen koska ennen oli yksi rikkaimmista maista, mutta koronapandemia on ilmeisesti tainnut aiheuttaa isoa taloudellista tappiota Sveitsille.
      Lisätietoa jos haluat niin ota itse selvää netistä: median income by country 2021.

      • Anonyymi

        Luxemburgiin ei mennä noin vain, Tanska on himoverottaja, Ruotsi verottaa reippaasti aivan kuten Ruotsi. Kanada pisteyttää tulijat, mutta aloittaja kelvannee hyvin? Eteläkoreasta en tiedä, Alankomaat houkuttelevat, muuta ne vaativat tarkkaa verosuunnittelua ja Yhdysvallat kannattaa unohtaa suosiolla. Sveitsiin en ota kantaa, mutta kuka haluaa asua alppien keskellä ilman oikein mitään?
        Jos omien rahojen pitäminen omassa taskussa on agenda, hyviä vaihtoehtoja ovat Viro ja Latvia. Latvia on aavistuksen halvempi, mutta kulut suomalaiselle yrittäjälle reilusti korkeammat kankean byrokratian ja slaaviperinteen takia. Viro on aavistuksen kalliimpi, byrokratialtaan lastenleikkiä ja kuluiltaan vähäinen.
        Mielenkiinnolla odotan, mitä seuraavaksi esitetään ja millä perustein. Voisin itsekin ottaa askeleen eteenpäin, vaikka mantereella perheineni jo olenkin.

        Mutta jos suomalainen firma maksaa palkan, niin se maksetaan Suomeen ja suomalaisten taulukoiden mukaan!

        Niinhän sinä toivot, vaan toisin on. Ei viitsi kateelliselle selittää.

        Täytyy ottaa huomioon myös paikan kalleustaso ja itse menisin Balkanin maihin tai jopa kauemmaksi jossa pärjää alle 1000 euroa/kk.
        Espanjakin on halvempi kuin Suomi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta jos suomalainen firma maksaa palkan, niin se maksetaan Suomeen ja suomalaisten taulukoiden mukaan!

        kyllä palkka Suomesta maksetaan minne tahansa pankkiin , ei työnantaja voi vaatia että
        pankin pitää sijaita Suomessa , toki täällä peritään taulukon mukainen vero ja eläke .
        mutta ulkomailla asuva verotetaan sen maan mukaan eikä Suomen lakien mukaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä palkka Suomesta maksetaan minne tahansa pankkiin , ei työnantaja voi vaatia että
        pankin pitää sijaita Suomessa , toki täällä peritään taulukon mukainen vero ja eläke .
        mutta ulkomailla asuva verotetaan sen maan mukaan eikä Suomen lakien mukaan

        Paitsi nykyään, kun asuinmaa verottaa ensin ja Suomi, aina suurimpana verottajana, erotuksen paikallisen ja suomalaisen veron välillä. Suomi on yksipuolisesti irtisanonut verosopimuksia eri EU maiden kanssa. Tänä vuonna Suomi ryhtyi takautuvasti globaaliksi yritysverottajaksi kansallisen lainsäädännön turvin. Mitenköhän tarkkaan vaikkapa britit tai vietnamilaiset mahtavat k.o. lakia noudattaa?
        Myös lähdeveroa peritään ahkerasti, kunnes verouhri ymmärtää, miten siitä hankkiudutaan eroon. Ei kukaan terve ihminen, täysissä sielun ja ruumiinsa voimissa tule Suomeen elantoaan hankkimaan, ei ainakaan rehellisin keinoin ja ilman tukia.

    • Anonyymi

      Aina voit paeta muttet voi piiloutua ^^ Nallekin huomasi tämän...

    • Anonyymi

      Ei suomessa saat tehdä oikein mitään aina on joku viranominen viemässä rahat

    • Anonyymi

      Duunareiden kannattaa maksaa veroja, saavat sitten sossun hyvät tuet. Ja tuleehan siihen sitten sekin vappusatanen päälle.

    • Anonyymi

      Tanskaa ainaki meidän perhe on pohtinut vaihtoehtona.

    • Anonyymi

      yle suomessa paula jokimies levittää disinformaatiota just nyt

      • Anonyymi

        se on oikeasti mies

    • Anonyymi

      Jotkut maat myy passeja kohtuu hintaan 100 000 päältä halvimmat ja alle miljoonalla saa jo valita useammasta.
      Sinänsä olisi hyvä jos maastamuutosta kiinnostuneita olisi enemmänkin. Esim. 10 000 ihmistä, joista jokainen veisi 5 miljoonaa euroa mukanaan. Näin saataisiin tehtyä suoraan 50 miljardin lovi Suomelle ja tuo raha suomalaisessa talouselämässä tuottaa jo miljardeja palkka-, pääoma-, ja arvonlisäveroina joka vuosi.
      Luulisi tuon varakkaammaan yrityksiä perustavien ja innovoivien ja investoivien poismuutto ilahduttavan myös vasemmistoa. Suomi on sen jälkeen paljon tasa-arvoisempi. Myös työpaikat vähenee kun yrittäjät lähtee. Näin kansalaiset joutuvat väkisin äänestämään vasemmistoa, joka korotttaa sosiaalitukia ja kasvattaa julkista sektoria niin kauan kun lainarahaa saa. Sen jälkeen voikin sitten olla tiukempaa.

    • Anonyymi

      Monaco ja Sveitsi on ainakin verokohtelultaan oikeudenmukaisia. Kun siirrät sinne kaiken varallisuutesi niin sosialistit ei pääse niihin käsiksi vaikka maastapoistumisvero tulisikin käyttöön 2023. Itse ajattelin lähteä veropakolaiseksi sveitsiin.

    • Anonyymi

      Tervemenpa Pohjois-Koreaan

    • Anonyymi

      Eiköhän parasta lähteä vaikka bostwanaan siellä ei ole veroja eikä myöskään eduloista twtveydenhoitoa eikä muitakaan verorahoilla kustannettavia etuja

      • Anonyymi

        Sen vuoksi on vakuutukset 😀

    • Anonyymi

      Täytyy olla melkoiset tulot jos maksaa veroa yli hyvätuloisen bruttopalkan

    • Anonyymi

      Venäjälle

    • Anonyymi

      Viro on lähellä.

    • Anonyymi

      yle suomi levittää nami nami propagandaa

      • Anonyymi

        maailman onnellisin kansa ainakin politikot ja niiden kaverit

    • Anonyymi

      persut varmaan muuttaisi unkariin taikka puolaan koska se on heidän ihkumaa.

    • Anonyymi

      Finland should open to internationals people. This is a human right. Persut veks.

      samalla taas eihei et voi noin poistua maasta. maksa veroja koska oot joskus asunut Suomessa ja tienannut rahaa!
      :D

      • Kannattaisi opetella englantia ennen kuin sillä kielellä kirjoitettua julkaisee.

    • Anonyymi

      Ei täysin verovapaata paikkaa ole olemassakaan. Muuta muukalaislegioonaan, jää vapaaehtoisesti ja keinotekoisesti eläkkeelle niin ei työhuolet paina tai lähde vaikka vankilaan. Jos halpaa elämistä yleisesti taloudellisesti haluat niin kohde voisi olla esimerkiksi Etelä-Eurooppa.

      • Anonyymi

        Olenpa katsellut Portugalia. Lissabonissakin on aika kohtuullisen hintaista kämppää tarjolla ja eläminen on Espanjaakin halvempaa. Tulkoon verot, siirrän omaisuutta lapsille ennakkoperintönä hyvissä ajoin, myyn talot pois ja sijoitan rahat rahastoihin. Kohtuullisen eläkkeen lisäksi voi sitten nostaa mitä tarvitsee, mutta eipä sitä tuolla etelässä niin paljoa kulu. Tulipa yrittäjävuosina maksettua eläkemaksuja sen verran että on leivän päälle muutakin kuin ylähuuli.

      • Anonyymi

        kyllä on olemassa verovapaus Suomessakin , perustat tmi ja laskutat esim 50.000 ja nostat rahat ulos ja ilmoitat 2-3v kuluttua Kaupparekisteriin yritystoiminnan loppuneen , verottajalle voi ilmoittaa ettei tuloa eikä voittoa ole tullut , ei ne perään kysele .

    • Anonyymi

      Kuka noin tyhmiä kyselee, tuskin on muuttamassa mihinkään.

    • Anonyymi

      Pääasia, että lähdet.

      • Anonyymi

        Siis haluaisit, että aloittaja, joka on yksi tämän yhteiskunnan nettomaksajista, lähtee? En ole koskaan ymmärtänyt tätä asennetta, että halutaan ajaa tämän yhteiskunnan rahoittajat ulos. Ymmärrän kyllä aloittajaa hyvin, eihän tuollaisia veroja ole kenenkään mitään järkeä maksaa.

        Itsekin aion pyrkiä valmistumiseni jälkeen jonnekin ulkomaille töihin. Jos samasta työstä saa enemmän rahaa, maksaa vähemmän veroja ja lisäksi elinkustannukset eivät ainakaan nouse, niin miksi ei lähteä? Miksi jäisin tänne elättämään muita?

    • Anonyymi

      Afrikkaan tai Afganistaniin tai Nigeriaan tai Intiaan tai...

    • Anonyymi

      Mene vaikka huitsinvitunnevadaan, mutta älä ikinä takaisinkaan tule.

    • Anonyymi

      Kyllä ne ilmaiset koulut ruokineen kirjoineen kelpaa ja halvat terveyspalvelutkin, sekä siistit kadut ja auratut tiet jne.
      Kun joutuu jotain maksamaan niin heti pakoasenne päällä?

      Hyvää matkaa sinne jonnekkin paratiisiin josta satukirja kuvitelmat ilmaisesta elämästä jne.!

      • Anonyymi

        Jotain? Ota ny järki käteen jos ahkerat/fiksut maksaa aina sen yli puolet teikälöisille ja alveina sun muina lisää ni mitä järkeä???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotain? Ota ny järki käteen jos ahkerat/fiksut maksaa aina sen yli puolet teikälöisille ja alveina sun muina lisää ni mitä järkeä???

        Fiksut eivät maksa. Fiksut ovat jo muuttaneet Suomesta, saavat paremman elämän, parempaa palvelua ja matalammat verot. Henkilökohtaisen vapausasteen nousu normaalitasolle tuntuu Suomen jälkeen aivan ihmeelliseltä: asioistaan voikin yhtäkkiä päättää aivan itse!
        Mitä järkeä on olla Suomessa, maksaa reilusti yli puolet* aikaansaannoksistaan veroina valtiolle ja kunnille jotka vielä lainaavat hulluina lisää rahaa ulkomailta? Kun eläkeikä vihdoin koittaa, Suomi verottaa senkin ja tietenkin korotettuna. Onnea Suomeen jääville, sillä te todella tarvitsette sitä!

        *) 1.000 € palkasta normiveroin Suomessa = asiakas maksaa työstäsi 1.000 € - alv. (24 %) = 806 € - työnantajan maksut = 534 € - henkilökohtaiset verot = 319 €. Nyt sitten ostamaan alvillisia tuotteita ja makselemaan vaikkapa kiinteistöveroja koko 319 €:lla. Kovapalkkaiselle jää tästä vielä vähemmän käteen.

    • Anonyymi

      Egypti ja Japani tulee ensiksi mieleen. Mene os. Vero.fi!

    • Anonyymi

      Olen honosetsuaali. Aanus soi verottomasti.

      T: Alottaja

    • Anonyymi

      Agressiivisella verosuunnittelulla pääsee Suomessakin melko vähillä veroilla. Palkkatyöllä ei kannata montaa k€ tienata. Sitten kun saa riittävästi kasaan, elää pääomatuloilla ja imuttaa vielä sotu etuudet.

      • Anonyymi

        Millä noista palkkatuloista ihmeitä saisi tässä verohelvetissä kerättyä kun progressio hoitaa ettei kukaan pääse palkkatuloillaan rikastumaan. Menee työikä siihen pesämunan kasaamiseen ja jos onnistaa niin eläkkeellä sitten voi elää koroillaan. Jos ei ihan miljoonatuloista puhuta.

        On monia keinoja laskea ja kiertää verotusta, niistä vaan ei kannata julkisesti huudella, vasemmistolaisetkin lukee näitä, eikä mene kauaa, kun asiasta jo messuavat eduskunnassa, miten nämä on estettävä.
        Melko nopeasti omaisuutta kertyy riittävästi, tosin ei se kaikilta onnistu, pitää olla kekseliäs, riittävän fiksu ja rohkea. Pitää todella paneutua verotukseen, missään ei neuvota kikkoja, ne pitää itse keksiä ja soveltaa.

    • Anonyymi

      Panama, Philippiinit, st croix, virgin island, Bermuda, Cayman..

    • Anonyymi

      Somalia

    • Anonyymi

      "Pystyn tekemään nykyistä palkkatyötäni missä vain, missä on nettiyhteys"

      Jaahas...

      Ilmeisesti olet C tai C -koodaaja.

      Ja juuri noiden C ja C -koodaajien jäljiltä syntyy ohjelmistoja, joissa on puskurin yivuotohaavoittuvuuksia, ja niitähän sekä tavalliset rikolliset että valtiolliset tiedustelupalvelut etsivät ja käyttävät hyväkseen jos löytävät.

      Voisin tehdä vastaavat ohjelmistot Delphillä, jolloin tekemääni ohjelmistoon ei jää ainuttakaan puskurin yivuotohaavoittuvuutta.

      Kun vaan tietäisi, mistä saan maksavan asiakkaan ohjelmistopalveluilleni.

      Isot firmat kun eivät kilpailuta reilusti ja kaikille avoimella tarjouskilpailulla, vaan sopivat asioista "tiskin alta" toisen alan ison toimijan kanssa, ja tiedottavat asiasta vasta sitten, kun sopimus ohjelmistotoimittajan kanssa on jo tehty, jolla tavalla muilta toimijoilta riistetään mahdollisuus osallistua tarjouskilpailuun - näin toimii esim. vakuutusyhtiö LähiTapiola.

      Pitäisiköhän luvata vihjepalkko kenelle tahansa taholle, joka auttaisi minua löytämään ohjelmistopalveluille maksavia asiakkaita ? Palkkio on tietenkin provisiopohjainen, eli jos ei synny tuloja, niin silloin myöskään palkkiota ei makseta.

      Jos taas tuloja syntyy, niin maksaisin välityspalkkion ihan mielelläni !

    • Anonyymi

      Muutin Italiaan. Ei varmasti verotuksellisesti se paras paikka, mutta paljon Suomea parempi. Pidän Italiasta, ilmasto, ruoka, ihmiset... mutta pääasia oli, että sain omaisuutei pois Suomesta.

    • Anonyymi

      Suosittelen Monacoa tai Jerseytä. Jos ne ei onnistu, niin joku kehitysmaa, jossa veroja ei kerätä lainkaan.

      Afrikasta joku kehitysmaa, jossa yhteiskunnan rakenteita, kuten verotusta vasta opetellaan.

      • Anonyymi

        Ei! Kun pitää saada kaikki yhteiskunnan hyvät puolet myös, mutta ilmaiseksi!
        En perkele rupea maksamaan palveluista ja infrasta! Minä haluan ne ilmaiseksi!

    • Ite mietin muuttoa ja lähtöä ruotsiin.. Siellä ei huulipunat ole vallassa ja tuhoamassa taloutta eikä muita asijoita

      • Anonyymi

        On ne, mutta kaapissa.

    • Anonyymi

      Thaimaa

    • Anonyymi

      muuta jenkkeihin nauttimaan ivermektiiniä.

      • Anonyymi

        Kannatetaan.

    • Anonyymi

      Byrokraattien määrä on liin suuri väesteöön nähden, siten noitten loisien elättäminen eli palkan maksaminen on se syy, miksi kaikki maksaa ja on kovat verot, nyt kun maakunta verot ym, tulee, niin moni menee narun jatkoksi.

    • Anonyymi

      Vihervasemistolainen kommunisminen suomi on suunitteleen maastapoistumis lakia exit. Se siitä vapaasta eu.n liikkumisesta vapaasta kaupanalan kilpailusta kun eu.n ulkopuolisista maista tullauksilla verotuksilla rajoitetaan.. On hyvä että järkevät ihmiset suunittelevat pois suomesta jossa verotusaste ja ulkomaanvelka jatkaa kasvamistaan. Koronaan vetoaminen ei selitä suomen kurjuuteen johtavaa kierrettä.
      Suomessa on ja tulee olemaan tukimuodoilla pärjääviä yrityksiä ja veteliä loisihmisiä jotka elävät sosiaaliavustuksilla. Heitä ei työ kiinnosta.
      Vihersuomi auttaa muuttamaan energiset ja toimeliaat yksilöt pois suomesta jos ei muuten niin verotuksen avulla.

    • Anonyymi

      Itse olen aikoinaan siirtänyt ylimääräiset omaisuuteni pois Suomesta ja sijoittanut ulkomaille mm. asuntoihin, teollisuuden osakkeisiin ja moneen muuhun. Ei ole kuin vanhamökki k-suomessa ja jonkinmoinen työpaikka e-suomessa.
      Vain hullu sijoittaa suomeen jossa talvetkin ovat pitkiä ja nyt vielä kaiken päälle tulee ilmastolliset veronkorotukset. Voi onnellista kansaa.

    • Anonyymi

      kuulemma puola ja unkari on ihku maa koska persut niitä hehkuttaa.

      • Anonyymi

        samaa mieltä persujen paratiisi puola ja unkari.

    • Anonyymi

      Singaporee, Sveitsiin, Hong Kongiin, Luxemburgiin, Norjaan...

      • Anonyymi

        Hong Kong ei ole enään vaihtoehto. Länkkärit pakenevat vauhdilla.

    • Anonyymi

      Onnellisella kansalla on vuosi aikaa tehdä siirtonsa, joten pitäkää kiirettä.

      Aasian suunnalta vältettävät kohteet löytyvät katsomalla serpentZA:n tuotantoa tubelta.

    • Anonyymi

      Suomessa on toi verotus muutenkin ihan perseestä esim TV vero,joudut maksamaan vaikka et kyseistä aparaattia omistaisikaan samalla periaatteella voisi myös verottaa kaikilta autoveroa,käyttöveroa ja kaikkia muitakin veroja vaikka ei kyseisiä laitteita käyttäisi tai omistaisikaan, itse heitin tv roskiksiin kun lupa vaihtui veroksi koska oli selvää siinä vaiheessa että mitään katsomisen arvoista ohjelmaa ei enää tule pelkkiä hikipäissä reuhtovia urheilijoita ja kaikenkarvausia visoja ja kisoja missä typerät suomalaiskuuluisuudet yrittävät olla vitsikkäitä, hyi helvetti mitä PASKAA!!!!!

      • Anonyymi

        tv-vero on samalla YLE radiovero , kyllä sun pitää maksaa kun varmaan kuuntelet ratioo

    • Anonyymi

      Usein törmää väitteeseen, että verottaja ryöstää yrittäjän tienaamat rahat. Yrittäjä on sitä mieltä, että taskuun tulevat rahat kuuluvat hänelle. Yrittäjällä ei ole omia rahoja. Kaikki rahat tulevat (rehelliselle) yrittäjälle hänen asiakkailtaan, eli meiltä tavallisilta kansalaisilta. Jos yrittäjä ei osaa velottaa asiakkailtaan kaikkia yrittäjälle määrättyjä maksuja, on se hänen oma vikansa. Yrityksen huono hoito ei ole kiellettyä.

    • Anonyymi

      Eikös Monaco ole sellanen hyvä paikka verotuksen kannalta, mutta julkinen terveydenhuolto perseestä, joten hyvät vakuutukset pitää olla ja ehkä vakavan sairauden tullessa alkaa kotimaa maistumaan.

      • Anonyymi

        On siinä toinenkin ongelma, joka on se, että siellä pitäisi oikeasti asua. Parkkipaikat maksaa enemmän kuin suomalainen OK-talo hyvältä paikalta. Palvelijan huoneen saa, mikäli siihen satsaa seitsemännumeroisen summan.

    • Anonyymi

      Suosittelen afrikan maita tai latinalaista amerikkaa kuten Nigeria tai Meksiko.

    • Anonyymi

      Suomen verotus on järjetön. Vaadin muutosta.

      Hyviä paikkoja asua on mm
      Viro, Sveitsi, Luxemburg, jersey saaret, Monaco, Kanarian saaret. Panama, cayman, Portugali yms.

      Suomi on yksi pahin verohelvetti ja systeemi onkin romahtamassa, kansa köyhtyy verojen takia.. Syyllisiä ovat sosialistit.

      Terv inssi

    • Anonyymi

      Suomestahan kannattaa muuttaa heti pois saa eläkkeen, eläkkeet pieniä tavallisella duunarilla.

      Kannattaa ostaa jostain lämpimästä asunto ja kun vertaa yv ja muihin kuukausimaksuihin niin muutamalla kympillä pärjää. Kun vertaa suomeen saa todella edullisesti asua. Lämpöä aurinkoa jne.....

      Nuo raharikkaat kuten Whaalrooshan on veropakolainen, lähti veroja pakoon ja,että jää lapsille enemmän, eli hän lähti veroja pakoon ja onkin nyt ruotsalainen siellä saa olla. Whaalroos on myös pikavippifirmoissa ja veroparatiisisaarille kantaa rahaa. Ahne kaveri.

      Näitä on paljon muitakin hyvä kun exit vero tulee näille ahneille.

      • Anonyymi

        Suomesta kannattaa muutta heti pois, viimeistään kun on maisterinpaperit kourassa. Nykyään Suomi verottaa eläkkeetkin globaalisti, joten Suomessa ei kannata niitäkään kerryttää.

      • Anonyymi

        onko kivaa asua siinä lämpimässä maassa jossa lämpöä voi olla 40c esim 6kk vuodesta ?
        välillä tornadoja , tulvia ja rankkasateita , kotitalosi vajoaa jokiuoman mutaan , autosi
        vajoaa johonkin työmatkalla , ei edes Saksa ole siinä suhteessa turvallinen maa, Skånessa
        on joka vuosi ihan hirveät jokitulvat , missään maassa et oo täysin turvassa , täällä on sentään turvallista , lääkäriin ja sairaalaan pääset ambulanssilla heti kun saat sydänkohtauksen eikä matka keskeydy minkään mutajoen takia , ei missään maassa pärjää muutamalla kympillä.
        Mondeo kertoo mikä mitäkin maksaa missä tahansa maassa , esim Equador on halpa maa
        asua mutta varkaita on joka puolella , matuja on koko Eurooppa pullollaan , Portugal taitaa olla viimeinen matumaa jossa saa elää kutakuinkin rauhassa , mutta kyllä nekin osaa verottaa, asuntokaupassa maksat 10% leimaveron , notaarille lisää , joka v kiinteistöveron.
        kyllä joka maa osaa verottaa sitä jolla varoja löytyy,

        Täällä verot ovat Suomeen verrattuna olemattomalla tasolla, ilmasto on aavistuksen miellyttävämpi. Tornadot, rankkasateet ja tulvat puuttuvat, kotitalo seisoo vankalla rinteellä ja merikin näkyy.
        Työt voi tehdä kotoa, ellei konttorille meno houkuta. Lääkärille pääsee varaamalla ajan ja sitten vaikka kävelemällä sinne. Ei tarvita sydänkohtausta jotta saisi hoitoa. Hampaatkin on varaa pitää kunnossa.

        Varkaita täällä ei taida olla, sillä Suomessa minulta varastettiin melko kalliita esineitä kuten auto ja muuta kallista. Täällä ei ole varastettu mitään ja edellisessä osoitteessa yksi polkupyörä. Polkupyöriä meni Suomessa useita. Matu on epämääräinen sana. Vierastyöntekijöitä täältä löytyy mm. Suomesta ja he ovat yleensä hyvin palkattuja. Hanttihommalaisiakin löytyy, mutta maleksijoita ei. Tämän seudun tukitaso ei heitä houkuta.
        Kiinteistöveroa täällä ei makseta ja leimaverot ovat kohtuullisia, aivan kuten notaarien palkkiotkin.
        Turhaan sitä itse maalailee kauhukuvia Suomen ulkopuolisesta elämästä perusteluksi sille, miksi kitua Suomessa.

    • Anonyymi

      Nappi otsaan, nii ei tartte veroja maksella.

    • Anonyymi

      Mitä vähemmän veronmaksajia, sitä enemmän veroja korotellaan. Suomi-koneistoa kun ei voi karsia pienemmäksi, jotta rahan tarve vähenisi.

      Mutta nollaus tulee kyllä aikanaan. Samalla tavoin kuin Kreikalle kävi. Se selvisi ulkopuolisesta holhouksesta, mutta en usko Suomen selviävän. Täällä ei löydy kykyä tai halua myöntää olevansa väärässä.

      • Anonyymi

        Suomi romahtaa siksi, että ahkeria rangaistaan ja laiskoja paapotaan. Sitä romahdusta ei kannata odottaa Suomessa vaan muualla ja luudan lakaistua isänmaan, sieltä voi ostaa vaikka mitä. Kesä saaristossa on hieno, samoin rannikolla. Loput Suomesta voi taakkana heittää menemään.

    • Anonyymi

      Aloittajapersu voi muuttaa vaikka venäjälle putlerin hellään kainaloon.

      • Anonyymi

        Eikö venäjä kelpaa enää sinulle, kun siellä ei ole kommunismia, mene sitten pohjoiskoreaan, päästään sinustakin eroon.

    • Anonyymi

      Taidat olla sitä persujen sakkia, jotka haukkuvat maahanmuuttajia ja kuinka saavat tukia täällä. Itse nostat samoja tukia ja notkut lähi kuppilassa manaten, kun maahanmuuttajat viet sun duunit. Edut ja palvelut kelpaavat sinulle, mutta et ole valmis rahoittamaan itse niitä.

    • Anonyymi

      Ihmeellisesti alkaa kotomaan äidinkasvot tulla mieleen, kun ikää ja remppaa tulee, eikä lähes kielitaidottomana osaa käyttää etelän paratiisin mahdollisia palveluja hyväkseen. Muutto takaisin on ratkaisu, ja kommentit ovat sellaisia, että "täällähän kaikki toimii ". Sitä ennen on parikymmentä vuotta kehuttu "paratiisia" ja morkattu ankeaa Suomea.

      • Anonyymi

        Nykyään muuttajat ovat korkeasti koulutettuja osaajia, eikä hanttitöiden tekijöitä Volvolle tai Saabille. Tietenkin paikallinen kieli opetellaan, sulaudutaan yhteiskuntaan ja tutustutaan paikalliseen elämäntapaan. Ihminen jonka tämän on käynyt läpi, ei vahingossakaan muuttaisi takaisin Suomeen.

    • Anonyymi

      Viron on hyvä vaihtoehto. Siellä ei kommarit juhli Ne on menneisyydestänsä viisastuneet. Että voi olla muitakin, mutta itse harkitsisin viroa entisenä kuljetusyrittäjänä.

      • Anonyymi

        Juu, siellä juhlii metsäveljiä ihannoivat natsit, paljon parempi vaihtoehto ku "veriset lapsia syövät kommarit" :))

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Australia. Verotus ei ole yhta kova kuin suomessa, upea maa ja ilmasto asua. Palkat vahintaan tuplat suomeen verrattuna. En palaa koskaan suomeen asumaan enaa, paskat palkat ja liian kova verotus.

      • Anonyymi

        Suomessa pitää sopeutua sosialismiin ja osata loisiminen, eikä saa tehdä liikaa työtä, silloin verottaja ryöstää työsi tulokset. Tämän osaavat hyvin oloihin sopeutuneet mustalaiset, etelästä tänne tulevat ja vihervasemmistolaiset kommunistit, heistä pitää muidenkin ottaa oppia, elä anna muiden tehdä työt.

    • Anonyymi

      Kannattaa pienentää palkkaa niin ei tarvitse maksaa veroja. Pienipalkkaisia ei juurikaan veroteta paitsi sakoilla.

    • Anonyymi

      Suosittelen harkitsemaan Romaniaa: mm Cluj-Napoca, Brasov, Sibiu, Timisoara (ei pääkaupunki Bukarest!). Mikäli palkka tulee jostain muualta

      Esim tässä Romania on listattu top 3 listalle:
      https://www.romania-insider.com/romania-digital-nomad-index-2021

      Maassa on nopeat nettiyhteydet, halpa hintataso (esim ruoka, netti/puhelin etenkin, julkinen liikenne), lyhyt talvi. On kaunista vuoristomaisemaa, Mustanmeren rannikko jne..
      Romaniassa pärjää ihan loistavasti esim 1000-1500e tuloilla.

      Suomalainen oppii romanian kielestä melko helposti perusjutut. Jos on esim Italiaa tai Ranskaa opiskellut, niin oppii vielä nopeammin. Monet alle 40v puhuu kyllä englantia

      Kannattaa valita joku muu kaupunki kuin Bukarest. Bukarestista eivät paikallisetkaan pidä, sen sijaan maasta löytyy muita monta kertaa kauniimpia ja viihtyisämpiä kaupunkeja joista muutama mainittu edellä.

      Mitä tulee Romanialaiseen luonteenlaatuun, niin riippuuu itsestäsi, mistä pidät. Romanialaiset ovat mm suorapuheisia, sosiaalisia, vieraanaraisia, kekseliäitä, yrittelijäitä. Mahd riidat on helppo selvittää eikä niitä jäädä vatvomaan vuosiksi kuten Suomessa.
      He ovat myös äänekkäitä, välillä töykeitä, asiakaspalvelu ei ole yleisesti kovin ystävällistä tai se on olematonta...

      Romanialaiset on melko uskonnollisia ainakin Suomeen verrattuna ja pitävät yllä monia perinteitä.

      Muista maista suosittelen myös Tsekkiä ja Portugalia, olen kuullut niistä hyvää tutuilta.

    • Anonyymi

      Muuta kiireesti nyt Venäjälle jos jotain veronmaksua pelkäät noinkin kovasti ja paljon.

      • Anonyymi

        Venäjällä on tasavero

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä on tasavero

        Ei ole. Ota käsitteet haltuun.

    • Anonyymi

      Afrikasta ja Aasiasta löytynee matalan verotuksen maita.

    • Anonyymi

      Vitsipalstoilla kuten suomi24.fi tuota kannattaakin kysyä.

      • Anonyymi

        Mietin samaa kun luin vinkin Tmi:n perustamisesta ja hylkäämisestä ilman seuraamuksia. Mitähän porukka oikein polttelee tai piikittelee ennen kuin lataavat taloussuosituksiaan tänne?

    • Anonyymi

      Singapore, Arabiemiraatit.
      Uusi Seelanti, Australia.
      Qatar.

    • Anonyymi

      Kannattaa äänestää sosialisteja ja mamuttajia. Se on selvää, että kun velaksi rahdataan tänne "työpulan paikkaajia" ja samalla ajetaan alas kotimaisuutta ja suomalaisuutta, niin siinähän maksellaan. Onneksi meillä on kuitenkin empatia, kulissit ja kyky kusettaa itseämme, niin paska ei maistu niin pahalta.

    • Anonyymi

      persut voisi digata afganistanista nyt koska siellä nyt kukoistaa sovinismikultttuuri.

    • Anonyymi

      Saudeihin

    • Anonyymi

      Valinta on helppo etsi maa jossa ei ole kunnon teitä terveydenhuoltoa koulutusjärjestelmää, oikeuslaitosta poliisia jne jne. Tuollaisessa maassa verot on aika nollissa tai näin uskoisin. Mafioista ja muista kiristäjistä en sitten tiedä mutta jonkunhan se verottajan jättämä aukko pitää täyttää ja jos se ei ole verottaja se on joku muu.

      Pohtisin, että ehkä kannattaisi aloittaa sotaa käyvistä maista. Tosin tuollaisissa maissa tuskin on edes internettiä ja jos on se on hyvin heikkolaatuinen.

      Toki täytyy muistaa, että sen saa nollaveroprosentilla mikä onkin tärkein seikka kaikessa.

      • Anonyymi

        Ai niin ku Sveitsi , Liechtenstein, Malta, Monaco ym

    • Anonyymi

      Suosittelen sinulle Afganistania, siellä on tätä nykyä aika kevyt verotus :)

    • Anonyymi

      Muuta kuule hönölukun Pask.aholle,ei maksaverorahoillesi juurikaan......😳🤫🤔
      .

    • Anonyymi

      Hämmentävän harhaista sakkia täällä. Verotusta kevennetään ja työllisiä on enemmän kuin kymmeniin vuosiin.

      Mistä luulet, että rahat ilmaiseen koulutukseen on revitty? Entä miksi täällä on turvallista liikkua kadulla? Miksi infra on hyvässä kunnossa? Miksi et joudu vararikkoon joutuessasi sairaalaan?

      Kannattaa käydä ulkomaan matkoilla vaikka siellä jenkkilässä, niin saatte vähän perspektiiviä elämään. Lopulta se tulotaso ei ihan hirveästi eroa suomesta, kun joudut kaikki palvelut maksamaan itse, jotka täällä ovat ilmaisia tai lähes ilmaisia. Jopa yhteisövero yrityksille on monta muuta maata alhaisempi suomessa. Onnea ja menestystä pahoinvointivaltiossa kaikille luokkayhteiskuntaa kaipaaville. Toivokaa että pysytte terveinä ja nuorina ikuisesti!

      • Anonyymi

        Verotusta muka kevennetään ja samalla jokainen työssä käyvä sai juuri 3.500 € lisää lainaa maksettavakseen tätikoplan ansiosta. Edellinen mälli oli vaivaiset 15.151 €/työssä käyvä.
        Velkaa ei ole kuin vaivaiset 70.707 €/työssä käyvä ja verot alenee? 40 % on otettu lisää lainaa tilanteessa, jossa on jo lainattu liikaa ja hyvin menee? Kannattanee tarkistella enemmän kuin yhtä veroa ja maksua sekä ottaa vuoden tyhjää lupausta pidempi perspektiivi.

      • Anonyymi

        Ilonpilaaja! Älä nyt latista tylsillä tosiasioilla hauskaa keskustelua!

      • Anonyymi

        Miksi aina joku ottaa esimerkiksi sen ainoan "sivistysvaltion" missä ei ole esim. julkista terveydenhuoltoa. Kannattaisi asua vuosi jossain toisessa EU-maassa kuten Hollannissa niin saisi oikeanlaista perspektiiviä ja alkaisi nähdä Suomen vähän toisenlaisin silmin.

        Suomalaisten kannattaisi todellakin tutusta EU:n ja sen tuomiin mahdollisuuksiin.
        Mitä USA:n tulee, ne ystävistäni jotka elävät siellä kehuvat saamiaan terveyspalveluja vuolaasti. Kaiken julkisen tulee olla minimi. Ihmisten on saatava itse päättää, mitä he aikaansaannoksillaan hankkivat. Suomessa joku muu, yleensä täysin kykenemätön, päättää puolestasi ja rahastaa ankarasti kiitokseksi.

        Sieltä onnenmaasta kuului sellainenkin uutinen, että korona-tehohoito oli maksanut miljoonan. Ja kun potilaalla ei ollut vakuutusta, niin joutui maksamaan. Mutta onneksi siellä kaikki ovat rikkaita.

        Kannattaa siis ottaa vakuutus, aivan kuten Suomessa.

    • Anonyymi

      persujen satumaa olisi varmasti puola taikka unkari.no toki putte ottaisi varmasti persut venäjälle myös.

    • Anonyymi

      Antipersuilta alkaa jutut loppua niin pitää toistaa entisiä valheita ja naurut päälle hörhöt

    • Anonyymi

      bb-taloon piiloon koska persujen bb-talon tynkkynen on kokenut bb-talon kävijä.

    • Anonyymi

      Jonkun toisen verorahoilla on kustannettu koulutuksesi, jotta olet päässyt hyväpalkkaiseen hommaan, josta et halua maksaa veroja.

      • Anonyymi

        Kyllä, isin ja äidin fyrkoilla. Enemmän olisi jäänyt käyttöön, ellei rahoja olisi kierrätetty sosialistitätien ja -setien ahneiden käsien kautta, johon yli puolet varoista jäivät. Opinajokin olisi ollut parempi kun se olisi joutunut kisaamaan opiskelijoista ja opintomaksuista, mutta nyt kaikki tulee budjetista ja on samaa laadutonta maleksimista.
        Jos jokin on jäänyt harmittamaan, se on se, että tein turhan monta vuotta töitä Suomessa vero-orjana ennen kuin ymmärsin, ettei Suomi kerta kaikkiaan millään elinaikanani parane. Nyt Suomen taaperrusta on katseltu sivusilmällä muualta kohta 20 v. ja samalla itsetuhoisella raiteilla Suomen johtaminen jatkuu. Olen jo hyväksynyt sen, että Suomi-kiinteistöni voi muuttua arvottomaksi ja pidän sitä edelleen vain käyttöarvon perusteella. Fiksumpi olisi myynyt senkin jo.

      • Anonyymi

        Ne varkaat on mielellään ryöstäneet veronmaksajat ettei vaan ite tarvitsisi mennä sinne, mihin sanoit että pääsi hyväpalkkaiseen hommaan.

    • Anonyymi

      Eesti on lähellä ja on paljon mukavampi ja viihtyisämpi kuin puna viher suomi.

    • Anonyymi

      Paska trolli. Jos oikeasti tienaisit puoliakaan siitä mitä vedätät, luulisi olevan sen verran älliä päässäsi, että ei tarvitsisi suomi24:n keskustelupalstalla uutta asuinmaata kysellä. Jutun pointti oli vihervasemmisto. Surkea esitys, keskittyisit mieluummin työnhakuun.

    • Anonyymi

      Ehdotan Mongoliaa, pääset toteuttamaan itseäsi.

    • Anonyymi

      Verottoman sähköauton sisään. Sehän on rungoltaan Penningin loukku joten turvallinen jopa ydinräjähdyksen sattuessa.

    • Anonyymi

      Trollialoitus on aina trollialoitus, läpinäkyvääkin läpinäkyvämpi tässä tapauksessa. Aloittaja ei esim. tiedä miten kevyesti verotettuja pääomatulot ovat...

      • Anonyymi

        Suomen myyntivoittovero on toiseksi korkein EU:ssa.

      • Anonyymi

        Ehkä haluaisit kertoa siitä meille tietämättömille, kun niin hyvin tunnut olevan asiasta perillä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä haluaisit kertoa siitä meille tietämättömille, kun niin hyvin tunnut olevan asiasta perillä?

        Huhuu, missä ne kevyesti verotettujen osinkojen vinkkilista viipyy? Tuliko otettua asioista selvää ja nyt hävettää?

    • Anonyymi

      Johonkin aitoon länsimaahan.

      • Anonyymi

        Philadelphia sijaitsee "aidossa länsimaassa". Sinne siis!

    • Anonyymi

      Ameriikka tai venäjä, jotka on nykyään VAPAITA maita. Suomessa on kommunistien ateistit vallassa ja maatamme kohtaa KIROUS jos vihreitten ja vasemmiston saatanallinen valta jatkuu. Venäjä pääsi kommunistien ikeestä ja kuitenkin suomen kommunistiset puolueet, vihreät ja vasemmistoliitto ikävöivät kremlin politrukkeja. Mikään tulevaisuuden valtakunta ei tule pärjäämään, kun jumalan opit ja raamattu on hylätty. Ainoa toivo on Jumalan puuttuminen kohtapuoliin peliin, jossa kommunismin ateismi hävitetään,,, ja se tapahtuu kohta ja äkkiä.

    • Anonyymi

      Suosittelen sinulle Intiaa tai Mauritaniaa. Ovat täydellisiä paikoja tuollaiselle ylimieliselle p-reijälle, Yritä pysyä terveenä ja välttele koronaa.

      • Anonyymi

        Intiassa voisikin olla mahdollisuuksia kun kiinasta siirtyy teollisuutta pois . Vahvaa kasvua näkyisi oleva kunnintia etffät tuottaneet yli 54 % vuodessa. Ps googlaa etf jos ei aukea : )

    • Anonyymi

      Pysy suomessa mutta hae vain hommaa mistä ei tarvitse veroja maksella, niin kukaan loisnisti esim. opettaja voi varastaa niistä yhtään.

    • Anonyymi

      Ei kannata muuttaa, muualla näkisit enemmän riittämättömäm vetotuksen uhreja. Onhan suomi kuulemma yksi maailman onnellisimmista kansoista.

      • Näin on. Eilenkin uutisten yhteydessä näytettiin kun Ohisalo pirullinen hymynvirne kasvoillaan kertoi kuinka Suomen taloutta tullaan kyykyttämään oikein kunnolla.Haavena vihreillä on saada yleispuolueen imago ja näin saada enemmän mahdollisuuksia luoda yhteiskuntaan epävakautta.

    • Anonyymi

      Roomaan tjärebogilla.

    • Anonyymi

      Kepu vie kansan rahat nyt. Kepu toimii äärivasemmistolaisessa hallituksessa kaappaamassa virkoja
      Palveluihin ei jää mitään, vaikka verot nousevat

      Riikka Purra 11.9. Aluevaltuustot ja uusi hallinnontaso tulevat lisäämään kansalaisten verorasitetta. Puolueiden saamat tuet on neuvoteltu korkeiksi, ja rakenteilla on uusi aluerälssi. Lisäksi saamme maakuntaveron. Kyseessä todella on rakenteellinen uudistus, mutta julkistaloutta heikentävä

      • Anonyymi

        Aluevaltuustot ja uusi hallinto tulevat lisäämään kansalaisen veroastetta sanoo Riikka Purra, ja samalla valehtelee tietoisesti. Se on sitä Purraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aluevaltuustot ja uusi hallinto tulevat lisäämään kansalaisen veroastetta sanoo Riikka Purra, ja samalla valehtelee tietoisesti. Se on sitä Purraa.

        Ruotsi purkaa maakuntamallinsa sillä se on osoittautunut, aivan odotetusti, kalliiksi ja tehottomaksi. Miksi joku luulee, että saman mallin kopioiminen Suomeen olisi menestys?

        Menestyvissä maissa on vain yksi verottaja joka kerää ja jakaa rahat. Suomeen on tulossa kolmas verottaja.
        On todella vaikea uskoa, että byrokratian lisääminen, vastuiden epämääräistäminen, hallintokerroksen lisääminen ja valtuuksien sotkeminen toisi tehoja ja kuluvähennyksiä? Kaikissa muissa kokeilussa moinen resepti johtaa tehottomuuteen, saamattomuuteen ja kulujen eksponentiaaliseen nousuun.

        Järjettömyyden suunnitteluviisikko, se tasa-arvoinen, on tähän mennessä kyennyt nostamaan Suomen velkataakan 40 % vaivaisen 2.5 vuoden aikana. Kyseessä lienee maailmanennätys ja lisää on luvassa piikkiisi.

    • Anonyymi

      Vaikka mikä muu maa tahansa

    • Anonyymi

      Vain Luuseri ja Tyhmä jää Suomeen. Kuka hullu nyt Suomeen jää jossa verot ja Vihreä kommunismi leimaa arkipäivän toimia käyttäen keppihevosena rikkaidenmaiden luomaa ilmastopolitiikkaa.
      Väestösiirto on alkanut ja tummat matut tulloo pitämään yhteiskuntaa ja luonnononsuojelu maata pystyssä sosiaalituen turvin jossa työteko on tehty kannattamattomaksi.

    • Anonyymi

      Ahvenanmaalle. Ei verotus paljon paina. Ruotsinkielen opettelu on halpa hinta. Mielenrauhasta ja taloudellisesta itsemääräämisoikeudesta.

      • Anonyymi

        Åland har kvalitetskrav. Svenska har du väl lärt dig redan i skolan?

    • Anonyymi

      Sinun tapauksessasi suosittelrn muuttoa pohjois-koreaan

    • Anonyymi

      Olet ilmeisesti saanut maksuttoman koulutuksen Suomessa, käyttänyt äitiys- ja lasten neuvoloiden palveluja ja työterveyshuoltoa. Muuta ihan minne haluat ja hanki yksityiset palvelut ja vakuutukset.

      • Anonyymi

        Tiedoksi, korkeapalkkaisella ei Suomessa ole aikaa notkua yleisten palvelujen äärellä, vaan ostaa vakuutukset ja menee yksityiselle.
        Täällä, jossa nyt asun, en tarvitse k.o. vakuutuksia, sillä julkinen puoli toimii tarpeeksi hyvin ja ripeästi.

    • Anonyymi

      Itse taas haluaisin maksaa paljon nykyistä enemmän veroja. Harmittaa vietävästi, kun verotukseni on laskenut yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1995 lähtien. Verotustani pitäisi kiristää huomattavasti, ainakin 15-20 prosentilla.

      • Anonyymi

        Mikään ei estä sinua tekemästä niin.

    • Anonyymi

      Nauti asfaltista kun ajat tai kävelet 😀 sinne ne vero eurot menneet on 😅

    • Anonyymi

      Eiks se Singapore ole semmonen unelmapaikka tossa suhteessa?

    • Anonyymi

      Ehdottomasti Länsi-Afrikan Gambia.Turvallinen ja edullinen jne jne.

    • Anonyymi

      Jos jää itselle riittävästi rahaa niin ei kannata stressata. Aikoinaan kun Suomi oli rikas ja muut maat köyhiä niin ulkomaan reissuilla tuppas se lompakko kummasti katoamaan.

    • Anonyymi

      Miten olis itänaapurimme venäjä?

      Esim Pietari on hieno kaupunki, ja tuskinpa siellä veroja on kuin murto osa Suomen vastaavista.

      Ilmastokin on suht koht miellyttävä, ja suomeenkaan ei oo kuin reilun parin kolmen tunnin ajomatka.

      Kyrilliset kirjaimet ja Venäjän kielen alkeet joudut tietysti opettelemaan, että eläminen siellä muuten kuin turistina sujuis helpommin.muttei se mikään ylivoimainen tehtävä oo.

      Naiset on kauniita, ja ruokakin hyvää, ja Pietari miljoona kaupunkina tarjoaa esim harrastus mahdollisuuksia vaikka mihin.

      Sinne minä ainakin menisin.

      Venäjällä on tietysti muitakin kiinnostavia kaupunkeja, esim mustanmeren rannikon sotshi, tai Jalta
      Suosittelen siis venäjää. Sinne olis suomalaisen ehkä kaikkein helpoin sopeutua/sulautua.

      Pitäisiköhän itsekin sinne päin joskus muuttaa... 🤔.

      Tosin jos vaihtoehtoja nimenomaan esim Aasian puolelta mietit, niin mahdollisuuksia on monta, mene esim siperiaan johonkin miljoonakaupunkiin. Niitä on siellä monta.

      Eli suuntaa siis itänaapuriimme.

    • Anonyymi

      Alat tutkimaan netistä tietoa eri valtioista ja päätät sitten.

    • Anonyymi

      Esimerkiksi Venäjälle. Siellä ei ylemmän keskiluokan tarvitse maksaa veroja koska verojen välttely on kasallisurheilulaji siellä ja sitä varten myydään lakimiespalveluja.

      Säästyneiden verojen tilalle saat sitten umpisurkean koululaitoksen jonne kukaan ylemmän keskiluokan edustaja ei lähetä lapsiaan. Sen sijaan he maksavat joka kuukausi 700-1000 EUR yksityisistä oppilaitoksista. Lisäksi sairastapauksen yhteydessä pääset umpisurkeaan ja epähygieeniseen sairaalaan johon kukaan ylemmän keskiluokan edustaja ei vapaaehtoisesti mene kuolemaan. Sen sijaan he maksavat 5000 - 10000 EUR yksityisen sairaalan palveluista jotta saavat omalle lapselle tulehtuneen umpisuolenlisäkkeen leikkauksen. Ja jos kesämökki ei ole heti Moskovan tai Pietarin yhteydessä, niin Venäjällä on kiva ajella säästyneillä verorahoilla 150 km kesämökkitietä jossa on enemmän kuoppia kuin suomalaisessa perunapellossa. Että silleen.... Joskus kannattaisi nähdä asioiden kokonaisuus eikä vain putkinäköinen osatotuus.

    • Anonyymi

      Veropakolaisille maastakarkoitus.

      • Anonyymi

        Toivottavasti kommentti on hyvä oivallus.

    • Anonyymi

      Lätkänlämmissäkin asia on SM tasolla huomattu: – Meidän pitää olla rehellisiä. Suomen markkinat ja seurojemme maksukyky tällaisen verotuksen maassa tekevät sen, että on vaikea lähteä kilpailuun pelaajista.
      Näin laukoo SM liigan toimitusjohtaja.

    • Anonyymi

      Exit veroa pukkaa. Ovat jo hallituksessakin siis tavallaan myöntäneet miten umpisurkeaan tilaan tämä maa on ajettu.

      • Anonyymi

        Eikä siihen ole mennyt kuin vähän yli 2 vuotta. Sipilän aiheuttamat kärsimykset ja niiden mukana alkanut tervehtyminen on lopetettu. Se siitä valonpilkahduksesta Suomessa. Nyt oleilette lainalla. Lapsenne tulevat kiittämään ja omani muuttivat jo Suomesta, kuten itsekin.

    • Anonyymi

      USA on hyvä maa työtä tekevälle, muttei sinne ulkolaisia juuri enää haluta. Jollakin erikoisosaamisella voi onnistua. Etelä-Euroopassa hivenen pienimmät verot, mutta hintataso ja paremmat tuo paljon etua. Yrittäjälle Hollanti on ystävällinen paikka.

      • Anonyymi

        Vai Hollanti on hyvä paikka.
        Juttelin Kanarialla erään ulkomaisen kauppiaan kanssa, osasi englantia hyvin. Hän oli ehkä turkkilainen, joka oli ollut kauppiaana Hollannissa.
        Hän sanoi, että oli pakko lähteä sieltä pois, koska verotus oli hirveän kovaa. Korkeita veroja ei ilmeisesti pienestä liikevaihdosta pystynyt pienyrittäjä maksamaan.
        Pakko oli ollut muuttaa pienen verotuksen alueelle. Ei taida Kanarian saaret enää olla täysin verotonta aluetta.

    • Anonyymi

      Jos pystyt poimimaan rusinat pullasta, niin silloin voit muuttaa jonnekin muualle asumaan.
      Olen asunut aika monessa maassa ja todennut Suomen aika hyväksi maaksi asua. Monelle suomalaiselle tulee yllätyksenä tuolla maailmalla, kuinka paljon joudut sitten maksamaan "omasta" lompakosta kaikenlaista, mikä täällä meillä Suomessa on itsestään selvyys ja yhteiskunnan kustantama tuolla verotuksella. Meillä se tarkoitti kirjaimellisesti lasten koulumaksuina 20000€ vuodessa, lisäksi kouluruokailu ja kuljetukset, tarvittiin oma autonkuljettaja. Asuminenkin maksoi 2000€/kk kerrostalossa, lisäksi piti olla kotiapulainen, omakotitalo olisi ollut vieläkin kalliimpaa asumista, kun henkilökuntaa olisi ollut enempi ja tämä Aasiassa!

      Monen näennäisesti halvan maan ongelma on aivan mieletön kustannusten kirjo ja byrokratia, sekä korruptio. Jotain kuvastanee, että heti alkuun saatat tarvita 250 passikuvaa! Naura vaan, mutta tämä totisinta totta!! Tarvitset koko joukon erilaisia vakuutuksia, koska terveydenhuolto ei pelaa siten, kuin täällä Suomessa. Ilman vakuutuksia jäät käytännössä kadulle kitumaan.
      Auto ja polttoaine voi olla näennäisesti halpoja, mutta saatat joutua olemaan joka päivä tietullissa rahastettavana ja autonkuljettajallekin pitää maksaa palkkaa.
      Ruokakin voi tuntua halvalta, mutta monesta maksatkin sitten aivan älyttömästi. Ja kotiapulaisellekin pitää maksaa palkkaa.
      Vaimosi ei välttämättä voi käydä lainkaan töissä, mutta ei voi tehdä kotitöitäkään. Kulttuuri on sellainen, että törmäät melko erikoisiin asioihin. Jo 5 vuoden jälkeen olet kypsä muuttamaan takaisin Suomeen!

      Joten ota selvää siitä maasta ja kaikista kustannuksista, joita tulee, kun muutat asumaan ulkomaille, niin ei tule yllätyksiä.

    • Anonyymi

      Pohjois Koreaan kun muutat

    • Anonyymi

      Onkohan tuo liian kuuma paikka, Filippiinit?
      Terveydenhoitoon pitäisi olla hyvä vakuutus.

      Tässä on esimerkkinä norjalainen mies, joka tekee jotain nettisivuihin liittyvää työtä sieltä käsin. Filmeissa näkyy paikkakuntakin! Se on joku pikkukaupunki jonkun ison saaren länsirannikolla.
      https://www.youtube.com/c/Jessadahl/videos

    • Anonyymi

      Tutustu" Nomad Capitaliin "ja siirtyile paikasta toiseen . Et joudu maksamaan penniäkään veroja viher vasemmiston pummeille.

    • Anonyymi

      Ei minnekään jos työnantaja suomessa..
      Ja kun viittasit että voit tehdä työtäsi missä vaan ... niin siitä voisi käsittää että palkanmaksaja on suomessa.

      • Anonyymi

        Mut eihän suomessa ole yrittäjiä eikä yrityksiä koska korkea verotus.

    • Anonyymi

      Etköhän sinä ole jo vastineeksi veroillesi saanut jo pikkuipanasta alkaen aikalailla paljon. Ja edelleen saat , et vaan ymmärrä mitä saat.

    • Anonyymi

      vegetaristi purran persut varmasti haluais liittyä putlerin puolueeseen ja mennä venäjälle verotusta karkuun.

    • Anonyymi

      Rintamakarkurit voi muuttaa ihan minne vaan, samalla kannattaa allekirjoittaa paperi menetystä Suomen kansalaisuudesta.

    • Anonyymi

      Venäjän alhaisella verotuksella on pitkät perinteet. Suomen historiassa todella harvoin nykyään mainitaan, kuinka pikku Suuriruhtinaskunta Suomen taloudellinen nousu 1800/1900 -lukujen vaihteen tienoilla osaltaan johtui hyvin vaatimattomasta venäläistyylisestä verotuksesta. Silloin oli sallittua ja toivottavaa, että suomalaisetkin yrittäjät kykenivät keräämään toiminnallaan omia pääomia. Rakennettiin tehtaita maakuntiin ja kivitaloja Helsinkiin.

    • Anonyymi

      Venäjälle

    • Anonyymi

      Syyria Aleppo!

    • Hei, Voisitko ajatella, että sinäkin osallistut tämän Suomi oy maan elättämiseen, vaikka olet rikas? Itse maksan veroja 2000 eur - 5000 eur vuodessa ja olen yrittäjä. Maksan siis Suomi OY jäsenmaksua.

    • Anonyymi

      Muuta vaikka botswanaan siellä et tarvitse veroja maksaa mutta älä tännepäin kuikistele senkin ahne lahopää

    • Anonyymi

      Muuta vaikka usaan sinne HYVINVOINTIVALTION onnelaan

    • Anonyymi

      Ehdottomasti sinulle suosittelen Haitia. Kiva Karibian meininki ja lämmin ilmastokin.

    • Anonyymi

      Olipa lapsellista väittelyä kirjoitusvirheiden takia. Itselläkin vaikeuksia nähdä pientä näyttöä.

      Asiaan. Allekirjoitan täysin sen, ettei kova verotus takaa hyötyjä, päin vastoin. Terveyskeskukset tarjoavat heikkoja palveluita, jokainen joka kykenee käyttää yksityisiä, käyttää Suomessakin niitä. Ei se kovin kallista ole ja vakuutus kattaa hoidon.

      Kortistossa lusmuaa valtavasti.... Noh, lusmuja, tunnen monta. Miksi tehdä töitä, kun valtio maksaa - on heidän ajattelutapa. Siihen uppoaa verorahoja valtavasti.

      Jo Keski-Euroopassa tilanne on täysin eri. Asuminen, ruoka, liikkuminen, aivan kaikki maksaa murto osan. Verot ovat matalammat. Käteen jää enemmän halpojen kustannusten ja pienemmän verotuksen vuoksi. Oleellisinta on; ei ne pienet verot vaan pienet menot.

      Toki verottaja haluaa osingolle, jos et oikeasti ole ulkomailla suurinta osaa ajasta. Mutta jos olet, ei ole velvollisuuksia Suomeen. Viron alapään verotus ei paljoa poikkea, mutta ero kasvaa selvästi ylös mentäessä.

      Reppureissarina ei oikeastaan ole väliä missä on jos on liikkeellä koko ajan. Ongelmallisenpaa on, jos haluaa ns. Vakiintua johonkin. Silloin paikallinen maa haluaa yleensä verottaa.

      Veroprosenttia suurempi asia on kulupuoli. Aasiassa kulut voivat olla murto osa Keski-Euroopan kuluista. Tavis voi asua kunnan vuokra asunnon hinnalla penthousessa kattoaltaineen. Paitsi Singaporessa joka yksi kalleimpia paikkoja.

      Ns. Köyhissä Aasian maissa on silti enemmän Rolls-Royceja kadulla kuin Euroopassa. Eli luksusta on aina myös tarjolla. Mielikuvat ei usein vastaa todellisuutta.

      Maailmankansalaisena taloudellisesti mikä tahansa maa ehkä Norjaa lukuunottamatta on parempi kuin Suomi. Itse suosin EUn ulkopuolisia alueita.

      Loppu on makuasiaa. Pitääkö palmuista, historiallisista rakennuksista vai moderneista palveluista. Vai kaikista.

      Suurin asia on uskaltaa vain lähteä, sen jälkeen kaduttaa ettei tehnyt sitä aiemmmin.

      Maailmankansalaisuuden nyrkkisääntö on, ole siellå missä sinua kohdellaan hyvin. Ja Suomi harvoin täyttää tätä määritelmää. Ainakaan poliittisten vaikuttajien, verottajan ja kateellisten osalta.

      Ps. Jotkut sanovat olevansa maailmankansalaisia, mutta he eivät ole jos viettävät aikansa Suomessa.

      Suomi on kateellisten maa, täällä saat avuksi vain juuri "muuta kuuhun" kommentteja.

      • Anonyymi

        Luulin, että maailma olisi parempi Suomen ulkopuolella maailmankansalaisena. Olen asunnut ulkomailla työni vuoksi Aasiasta Etelä-Amerikkaan, Eurooppaan ja Afrikkaan , jo 28 vuotta. Huomatakseni jälleen olevani Suomalainen. Ainahan valittamista löytyy. Kateellinen en ole kellekään, joka joutuu ulkomailla asumaan,

    • Anonyymi

      Monaco nk, Mika Häkkinen tai Sveitsi nk, Kimi Räikkönen.

    • Anonyymi

      persut valitsisi putlerin maan koska diggaa jumaloida putleria.

    • Anonyymi

      Olen asunut monessa maassa ja en pidä Suomea kovinkaan huonona maana asua. Monessa maassa verotus on toki olematonta, mutta ei siellä sitten saa yhteiskunnalta palveluitakaan.
      Muuta jonnekin kolmansiin maihin, jos tulosi tulevat täältä Suomesta ja sinulla on varaa maksella ko. maassa terveydenhuollosta. Jos sinulla lapsia, saat heidät kunnon kouluun n. 20000€ vuodessa.
      Maailmassa on paljon hyviä paikkoja asustella, mutta maksaa se eläminen muuallakin. Jos ei ole veroja, niin aina pitää joka paikassa maksaa. Ajat sillä halvalla autolla, niin maksat tietullista tms. jotain maksua. Maksat poliisille tienpäällä "sakkoja" jne.
      Jos tyydyt ihan vaatimattomaan majaan, voit toki asustella hyvin halvalla, mutta viitsikö asutella pidempään jossain alkeellisissa oloissa.

      Asuttiin perheen kanssa yhdessä vaiheessa Intiassa, aivan loistava maa asustella, mutta ei ihan helppo. Virossa asuin 7 vuotta, eläminen on sielläkin aika kallista. Usa on ihan kauhea paikka.

      Venäjällä asut Kostamuksessa edullisesti, muuta sinne!

    • Anonyymi

      Tosiasioiden tunnustaminen on vastoin persuideologiaa.

    • Anonyymi

      Heh

      Itse hyvätuloisena tiedän, että jokainen joka maksaa veroja yli hyvätuloisen bruttopalkan, löytää veroneuvojansa. Jos et ole tätä tajunnut, älä poistu rouva&herra Valtion ammattilaisten tuen, neuvonnan ja lohdun piiristä.

      Nettiyhteytesi tunnukset eivät ratkaise sitä missä olet tuloistasi verotettava.
      Alan perusteoksia voi ostaa kirjakaupoista, kirjastoista niitä on vaikea löytää, koska ahneet dorkat ovat varastaneet yritys- ja vero-oikeuden hyllyn tyhjäksi.

      Itse joutuu ostaa veronkierton oppinsa. Taas sinua kohdeltiin väärin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Monacoon pääsee, jos on laittaa pankkiin 500000€ .

    • Anonyymi

      Suomen nykyinen hallitus on täyttä pelleilyä,!"viisikko" ,voi vidu ku lapsellista.Täysin järjetöntä touhua.Samaa mieltä kuin sinä.Pakene suomesta jos voit. VIRO on hyvä maa.Kaikki mahdollisuudet.Mamuja kourallinen.Eivät pysy täällä kun ei saa asuntoa,nahkasohvaa,ajokorttia,autoa jne jotka Kela suopmessa kustantaa. Täällä pääväri on valkoinen.Sopii hyvin paremmille ihmisille. Siis muuta Viroon ja perusta firma,jonka kautta makselet veroja.Muistaakseni jotain 20%

    • Anonyymi

      Näyttää siltä että suurin osa täällä kirjoittavista on idiootteja...no suomalaisethan on....

    • Anonyymi

      Kohta 10 v olen asunut Esp Aurinkorannikolla, hyvin taalla viihtyy.

    • Anonyymi

      USA:han. Minulla tulot noin 75 tuhatta vuodessa ja verot siitä alle 25% sisältäen kaikki verot ja veronluonteiset maksut. Työnantaja maksaa puolet sairausvakuutuksesta. eli sekään ei ole ongelma niinkuin suomalaiset aina väittävät. Eihän normaali työssä käyvä henkilö saa verorahoilleen mitään katetta Suomessa. Täällä saa sentään kunnon maanpuolustuksen.

    • Anonyymi

      Lopetin rakennusalan yrityksen ja lähdin perheen kanssa dohaan.myin kaikki ja jätin verot maksamatta.täällä on nytkin lämmintä noin 30 ja ihmiset on tosi avuliaita.rikollisuus nolla ja siistiä on.muuta tänne.

      • Anonyymi

        Oletko kääntynyt muslimiksi jo siellä Dohassa? Se helpottaaa elämistä siellä.

      • Anonyymi

        Tuletko suomeen hoitoon kun / jos vakava sairaus yllättää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuletko suomeen hoitoon kun / jos vakava sairaus yllättää?

        Kyllä, otan joka maasta parhaat puolet. Tosin käytän ensin vakuutusrahat loppuun maailman parhaaseen hoitoon USAssa ja sen jälkeen Suomeen jos en parane.

    • Anonyymi

      Klo 19,03, höpöjuttua--

    • Anonyymi

      > Minne pakoon verotusta?

      Köyhyys on ainoa paikka, jossa voi olla verottajaa paossa. :D

    • Anonyymi

      Näinhän asia on mutta minkäs teet

    • Anonyymi

      Mitä sulta elämässä puuttuu?

      Lakkaa miettimästä veroja. Tee työsi, nosta palkkasi ja nauti elämästäsi!

      Maksa verosi. Kaikki on suhteellista. Sekin montako euroa jää elämiseen tässä maassa. Monessa maassa, jossa verotus kevyempi, asiat ihmisillä ovat huonosti.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa, mutta monessa maassa jossa verotus on kevyempi on asiat paremmin ihmisillä. Esim. Sveitsi on esimerkki siitä kuinka erittäin "woke" maan ei tarvitse olla verohelvetti.

    • Anonyymi

      Venäjälle erakoksi!

    • Anonyymi

      jos on tarpeeksi rahaa kuten eliitillä niin ei tarvitse maksaa veroja ollenkaan. esim man saarille

      • Anonyymi

        Rikkaat ja keskiluokka elättävät teidät kaikki lusmuilijat. Saisitte edes olla kiitollisia. Mutta Suomessahan purraan ruokivaa kättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikkaat ja keskiluokka elättävät teidät kaikki lusmuilijat. Saisitte edes olla kiitollisia. Mutta Suomessahan purraan ruokivaa kättä.

        Tuo väite on kumottu moneen kertaan, mutta aina sitä levitetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo väite on kumottu moneen kertaan, mutta aina sitä levitetään.

        Korkki kiinni, jos tuollaista on kumottu.

    • Anonyymi

      Verosuunnittelu täällä toimii: kun tienaat tosi paljon, veroprosentti juorukalenterin mukaan luokkaa 30-33%..Että tasa-arvoista..

      • Anonyymi

        Rikkaat maksavat verot tuloistaan viimeisen päälle. Pääomatuloista maksetaan hieman vähemmän koska ne sijoitetut rahathan on jo kerran verotettu. Raha liikkuu sen verran vikkelästi ettei edes Suomen kaltaisen verohelvetin kannata verottaa sijoittajia muihin maihin.

    • Anonyymi

      Afganistan on Sinulle sopiva maa. Tosin joudut palkkaaman ja aseistamaan omat turvamiehet eikä siellä saa valtiolta mitään palveluja kuten sairaanhoitoa tai koulutusta. Siellä naiset ei jyllää niin kuin Suomessa, ihannevaltio sinunkaltaiselle vapaalle sielulle. Muista sitten joka päivä viidesti pyllistää Mekasta poispäin jos et halua tulla ruoskituksi. Hyvää ja onnellista matkaa.

    • Anonyymi

      Muuta Amerikkaan.
      Siellä on sellainen hautuumaa missä
      ihmiset haudataan cadillac`sa.

      Voit ottaa sinne takakonttiin kaikki omaisuutesi.
      Saat kuolla tyytyväisenä.

      Voin myös helpottaa tulevaa kuolemaasi:
      Raamattu on kansalliseepos kuten Kalevala.
      Joten kun kuolet,
      kuolemasi jälkeen menetät tietoisuuden
      ja näet vain mustaa.

      "Kuolleet ei tiedä Mitään"

    • Anonyymi

      Rikkaat ja hyvätuloiset valittaa ja ruinaa ahneuksissaan kun haluaisivat itsekkäät olla vielä varakkaampia. Tosiasiassa voisivat olla kiitollisia suhteellisen hyvästä klulutusjärjestelmästä, demokratiasta yhteiskunnan toimivuudesta ja jopa tietynlaisesta turvallisuudesta mokomatkin hyväkkäät vielä kaiken muun lisäksi.

    • Anonyymi

      Pohjois-Koreaan

    • Anonyymi

      Jos oot nainen,muuta Afganistaniin

    • Anonyymi

      Ei ollut ensimmäistäkään vastausta WAU ?
      Virossa on tasavero 20 %. Kreikka eläkeläisten veroprosentti 7.
      Balkanilla voi olla aika hyvä.. Myös Latviasta olen kuullut hyvää.

      • Anonyymi

        Virossa on suhteellinen vero joka on 20 % tuloista tai yrityksestä otetusta varasta. Voisitte lopettaa sosialistijargonin tasaverosta.

        Faktaruutu
        _Tasavero_ tarkoittaa sitä, kun kaikki maksavat tuloistaan riippumatta saman summan veroa.
        _Suhteellinen vero_ on vero, jossa kaikki maksavat saman suhteellisen osan tuloistaan veroa, kuten esim. Virossa.
        _Suhteeton vero_ on se, jota Suomessa sosialistijargonin mukaan naamioidaan progressiiviseksi, jotta se kuulostaisi joltain edistykselliseltä. Todellisuudessa se johtaa lepposteluun, keinotteluun, maasta pakoon ja verosuunnitteluun.

    • Anonyymi

      rikkaat etsivät elämää avaruudesta ehkä siellä on paikka missä ei tarvitse maksaa veroja. niillehän ei maa riitä vaan universumi

    • Anonyymi

      Mitään ei saa vastineeksi?! Voi hyvä LUoja sentään - kunnon porvari taitaa siellä uikuttaa?!

      Käytätkö julkista terveydenhoitoa ja tällä tarkoitan, onko sinua koskaan leikattu esim. kitarisat, lonkka jne.jne, ja olet maksanut vain sairaalapäivähinnan? Ajatko autoa yleisillä teillä? Oletko käynyt peruskoulun, oletko opiskellut Suomessa? Onko sinulla perhettä esim. lapsia tai vanhuksia, jotka käyttävät julkisia palveluita, joista sinä et maksa mitään mutta saat kyllä varmasti vastinetta koska julkinen sektori tekee puolestasi asioita.

      Muuta vaan pois, on ne "raukat vain menkööt merten taa" raukat ennenkin lähteneet täältä ja toivottavasti eivät tule takaisin kuten yleensä käy, ainakin silloin kun halutaan halvalla saada terveydenhoitoa.

      SUosittelen Aasiaa, siellä saat rahalla oikeutta ja palveluita; pitää vain olla valmis sietämään epäoikeudenmukaisuutta ja no, sitä, ettei oikeastaan mikään toimi niin kuin pitäisi.

      • Anonyymi

        Kyllä kunnon porvari osaa arvostaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja maksamiaan veroja. Kyllä nyt joku persukökkäre on tuon aloituksen tehnyt.
        Suomi on muuten oikeasti hyvä maa ja ei tuo verotuskaan niin mahdotonta ole, verosuunnittelulla sitä pystyy hyvin järjestelemään.
        Ja tosiaan, me saadaan vastinetta verorahoille täällä Suomessa. Olen asunut itse monessa maassa ja tiedän kyllä.
        Täällä Suomessa pääset kalliisiin leikkauksiin sairaalaan ja maksat kymmenien tuhansien leikkauksesta 170€ ja sinut haetaan kotoa taksilla ja tuodaan kotiin taksilla. Lapsesi pääsevät kouluihin opiskelemaan, sinun ei tarvitse edes ostaa heille samanlaista koulupukua, kuin monessa maassa pitää olla, ei ole kymmenien tuhansien lukukausimaksuja, kun valtio maksaa peruskoulutuksesta kotikuntaasi n. 6500€/lapsi.
        Liikenteessä voit ajella naurettavan halvalla, ei rasita tietullit tai siltamaksut tai tunnelimaksut, vuotuinen verokin on naurettavan halpa moneen maahan verrattuna. Polttoainekaan ei ole sitä maailman kalleinta.

        Olet kyllä asunut todella kummallisissa maissa, jos tuo on yhteenvetosi ja lopputulos on se, että kaikkein kovin verottaja, Suomi, on aikaansaavalle paras maa asua. Itse sijoitan Suomen aivan häntäpäähän maista, joissa aikaansaavan on hyvä asua kun rajataan vaihtoehdot EU maihin.

        Kyllä kunnon porvari osaa arvostaa hyvinvointiyhteiskuntaa, ihan varmasti! Mutta maksamiaan veroja, tsiisus täällähän joka toinen porvari etsii maata, jossa ei tarvitsisi maksaa veroja mutta kylläkin saisi kaiken mahdollisimman halvalla. Peruskoulu ei ole porvarien aikaansaamaa kuten ei mikään muukaan asia, jolle hyvinvointiyhteiskunta perustuu. Tämän luulisi olevan itsestään selvää kenelle tahansa, joka vähänkään politiikkaa seuraa eikä ole ns. tyrkkyäänestäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kyllä asunut todella kummallisissa maissa, jos tuo on yhteenvetosi ja lopputulos on se, että kaikkein kovin verottaja, Suomi, on aikaansaavalle paras maa asua. Itse sijoitan Suomen aivan häntäpäähän maista, joissa aikaansaavan on hyvä asua kun rajataan vaihtoehdot EU maihin.

        Verot vs. maksuttomat /lähes maksuttomat palvelut ja niiden taso - nämä kulkevat käsikädessä, ja SUomi on tässä vertailussa huippuluokkaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verot vs. maksuttomat /lähes maksuttomat palvelut ja niiden taso - nämä kulkevat käsikädessä, ja SUomi on tässä vertailussa huippuluokkaa!

        Suomi on aivan huippuluokkaa, siinä olet oikeassa. Missään muualla verot ja maksut eivät ole yhtä korkeat suomalaisella ”palvelutasolla”.
        Asun maassa, jossa en maksa viidennestäkään niin paljon veroja kuin Suomesta lähtiessäni. Palvelut ovat paremmat, eikä niihin tarvitse jonottaa, eikä viranomaisten viritellä toimimattomia takuita joiden rikkomisesta ei ole seuraamuksia.
        Ihmisen vapaus päättää omista asioistaan on todella paljon korkeammalla tasolla kuin sääntösuomessa ja kun erilaisia tukia ei viskellä kulutukseen, ihmiset ovat töissä. Palkat ovat nousseet ripeästi ja verot pysyneet ennallaan.
        Suhteellinen vero kannustaa ahkeruuteen siinä missä suhteeton vero passivoi koko yhteiskunnan. Suomen se on jo lamauttanut täysin. Kaikki maksaa Suomessa maltaita ja on hidasta kuin fan.

    • Anonyymi

      No eipä täältä viitsi mihinkään lähteä. On kutkutus että pääsee vielä todistamaan paikan päällä Suomen finaalia kyykkäystä hulinoineen kaikkineen.

      Verosuunittelun opetellut tarkkaan ja käytän hyväkseni EU:n mukanaan tuomia etuja kaikella minkä laki sallii.

      Toisinsanoen tilaan kaiken mahdollisen paitsi ruoan alhaisempien arvonlisäverokantojen maista pitkin eurooppaa. Tosin tukkueriä tullut tilatttua hyvin säilyvää sapuskaakin.

      • Anonyymi

        Kannattaa elää säästeliäästi ja pihistää koko elämänsä kuin kitupiikki. Kuollessaan ei saa mitään mukaansa mutta ehkä hyvässä lykyssä tekee kuolinpesän osakkaat onnelliseksi. Vai teekö sittenkään mitään muuta kuin muhevia riitoja perillisten kesken?

        Tuota kannattaa soveltaa, mutta jossain sivistysmaassa jossa ei ole perintö- ja lahjaveroa. Naapureista ainakin Ruotsi, Norja, Viro, Latvia ja Liettua ovat tällaisia. Muista mainita testamentissasi, minkä maan lainsäädäntöä sovelletaan perinnönjaossa.

    • Anonyymi

      Afganistan hyvä kohde sinulle.
      Siellä elävät samanluonteisia kuin sinä..

    • Anonyymi

      Ainakaan Marin ei ole järjestellyt 100 000 000 yritystukia sukulaistensa firmoille kuten Sipilä teki. Sipilä kuuluu vankilaan

      • Anonyymi

        Ei niin, vaan hommasi miehensä firmalle viisinkertaisen summan aamiaispöydästä käsin.

    • Anonyymi

      kuulema kälvijällä ei tarvitse maksaa veroja

    • Anonyymi

      Kannattaa tehdä pienellä palkalla töitä niin ei tarvitse maksaa veroja.

    • Anonyymi

      Menkää sinne missä pippuri kasvaa. Teidänlaisia veroparatiisi lusmuja ei suomi kaipaa. Köyhät maksaa verot pienistä penneistä ja te rahalusmut kaikki kiertotiet käytätte. Olis kirveellä töitä. Yökötätte.

      • Anonyymi

        Miksi komentelet ja nimittelet kaikkia muita, jotka haluaisivat maksaa veronsa juuri kuten sinä?

    • Anonyymi

      Ei pelkkä verotus. Eläkemaksut vievät jo 24,4% palkasta, suurimman osan maksaa työnantaja, ja nyt on paineita alkaa joko leikkaamaan eläkkeitä tai korottamaan eläkemaksuja.

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008264264.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox

      Jälkimmäinen vaihtoehto on pois sekä työnantajalta että palkansaajalta. Kilpailukyvyn säilyttämiseksi ei paljoakaan ole tehtävissä.

      • Anonyymi

        Työnantaja ei maksa mitään mistään. Kaikki "työnantajan" rahat peritään työnantajan asiakkailta. Niin se raha kiertää ja pyörittää rattaita kulkiessaan.

    • Anonyymi

      Nythän uumoillaan, että nuoret ei saisi enää jatkossa eläkkeitä,kun isopalkkaiset ahnehtivat isoilla eläkkeillään ja sopimuksilla itselleen kaiken ja eläkerahat eivät siksi riitä.

      Eläkkeisiin tultava katto ja ahneet laitettava kyykkyyn.

      Eläkevarat tulee jakaa tasapuolisesti niin, että kaikille jää eläkkeisiin.

      Ihme ettei raha riitä sitähän on aivan valtavia summia sijoitettu joka puolelle, miksi niitä pantataan.

      Kultaiset kädenpuristukset myös loputtava ja ihmiset asetetaan eriarvoiseen eläkkeiden osalta.

      Tässäkin rikkaille lisää ja ei ole ihme jos varat loppuvat.

      • Anonyymi

        Ongelmana tässä ovat suuret ikäluokat, jotka nauttivat korkeinta eläkettä kautta aikojen, mutta eivät juurikaan osallistuneet sen rahoittamiseen. Näitä tyyppejä on kaikkein eniten.
        Suuri eläkehuijaus, jonka suoritti suurten ikäluokkien edustajat keskenään, muutti systeemiä niin, että tällä hetkellä töitä tekevä maksaa viisinkertaisesti eläkkeestään ja tulee saamaan puolikkaan. Reilua?

    • Anonyymi

      Onneksi eurooppa yhtenäistää näitä verojuttuja, mutta valitettavasti aina jää joitakin maita, joihin rosvoporukka keskittyy. Ei tarvi nimiä luetella, kaikki ne tietää

      • Anonyymi

        Se on suomalaisen vero-orjan onni, tosin, se ehtii kuolla ennen ratifiointia.

      • Anonyymi

        Suomi ja Tanska, siinä ne kaksi maapallon pahinta verorosvoa ovat. Asukkaiden tulotasoon nähden Suomi on maailman kovin verottaja. Saavutus sekin. Jäljelle jää "maksan mielelläni veroni kun en muutakaan voi" ja "maksaisin mielelläni verot jos olisi tuloja" porukat. Näitä fiksummat eivät ole Suomessa.
        2000-luvulla Suomesta on muuttanut jo keskikokoisen kaupungin verran koulutettua väkeä. Tilalle on tullut moninkertainen määrä lähinnä kouluttamatonta porukkaa. Tämä mainio vaihtokauppa sen kun jatkuu tasa-arvoviisikon keksiessä uusia veroja, joista viimeisin punaväläys on työpaikkojen parkkipaikkojen verottaminen. Vain sairas mieli kykenee säätämään Suomen verolait ja niiden vielä mainiomman tulkinnan.

    • Anonyymi

      Tee valinta itse haarukoimalla. Aloiota isoista asioista, kuten ilmasto. Haluatko asua Suomen ilmaston kaltaisessa maassa, subtroppisella vyöhykkeellä, tropiikissa. Ilmastovalinnan jälkeen listaa maat joita haluamallasi ilmastovyöhykkeellä on. Valitse maista mielenkiintoisia ja selvitä verotuskäytöntöjä.

      • Anonyymi

        Tässä on tämä mennyt kesä seurattu ilmasto-oloja maailmalla ja kiistaton voitto tulee meidän tontille eteläisessä Suomessa
        En unissanikaan haluaisi asua maassa, jossa ei kerätä veroja. Maksan mielelläni.
        En unissanikaan haluaisi asua maassa, jossa on poliittisia vankeja. Nyt, kun Espanja tod.näk. vapautti poliittiset vankinsa, voisi siellä taas käydä, mutta vain hoitamassa joitakin asioita.

      • Anonyymi

        Suomeen on kyllä luvassa aivan mainiot kelit. Valitettavasti ne samat jotka pöllivät rahasi vastustavat myös sitä, että Suomeen tulisi siedettävä ilmasto. Onko suomalainen äänestäjä masokismin maksimi?

    • Anonyymi

      Suomalainen äänestäjä on poliitikkojen puolesta "aivopesty" sietämään huonoa oloansa. Laittaa jopa vastaan, jos joku yrittää muutosta parempaan.

      • Anonyymi

        Totta kirjoitat, ulkomailta käsin kun Suomen toilailuja ja suomalaisten velkaannuttamista ilman vastiketta seurailee, ei tiedä. pitäisikö nauraa vai röhönauraa. Jessus, että osaakin olla typerä maa.

    • Anonyymi

      Mene Afganistaniin.

    • Anonyymi

      Syyriassa on laajoja alueita, joissa kannetaan kranaatteja. Se on varma tunnusmerkki, ettei veroja kanneta. Koetappas sitä!

    • Anonyymi

      Vedätys on jatkunut vuosisatoja koko maailmassa. Nyt se on paljastunut ja edessä on isoja muutoksia kaikkeen: https://t.me/DUMBSandCloning/436683
      Todellisuudessa kaikki veroja maksaneet ovat saamapuoilella. Onneksi niilä oli hyvä kaksoiskirjanpito, joten tiedot saadaan esiin vuosienkin päästä. Henkilötunnukseen on yhdistetty jokaisen arvo kirjanpidossa. Samoin valtiot ovat todellisuudessa velattomia.

    • Anonyymi

      En tiedä , mutta jonnekkin täältä on lähdettävä . Työssä käyvä , omistus asuja , mökin omistava, autoileva , tupakoiva , ravintolapalveluita ja taksia käyttävä ja lihaa syövä heteromies ei täällä enää palkalla pärjää.

      Kertokaa nyt perkele mihin sitä lähtis kun ei viittis alkaa teltassa asuvaksi , mökittömäksi savuttomaksi , työttömäksi , porkkanaa syöväksi ja pyöräileväksi trikoo homoksi näin vanhoilla päivillä.

      Lähettävä on ja nopee

      • Anonyymi

        Joku Panama tai Belize vois toimia

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      325
      7788
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2186
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1876
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1432
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1271
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1241
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1220
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1039
    Aihe