mikä meni pieleen silloin illalla kun halasimme. Minusta tuntui että vaikka halasimme toisiamme, sinä et silti tuntunut välittävän minusta. Seisoin lähellä sinua, kun juttelit parin tuttusi kanssa. Annoit keskustelun aikana oman puhelinnumerosi naiselle jolle juttelit. Sitten sanoit minulle että olet menossa iltaa viettämään harrastuskaveriesi kanssa. Kävelin lyhyen matkaa kanssasi ja sanoin, että kai me vielä nähdään jossain. Sinä katsoit minua ja mutisit jotain mistä en saanut selvää. Siksi, vaikka olin hyvin iloinen tapaamisesta kanssasi olin myös surullinen, koska minusta tuntui ettet ollut kiinnostunut näkemään minua uudelleen. Me näimme toisemme myöhemmin sellaisessa paikassa missä tanssitaan. Mutta sielläkään jutteleminen ei onnistunut. Sanoin varmaan ihan vääriä lauseita, ehkä siksikin koska aikaisemman tapaamiskerran perusteella luulin ettet halunnut tutustua sen enenpää, kuin kaksi tuttavaa ohimennen vain kohtasivat. Siksi kaikki jäi ikääkuin auki, en tiennyt mitä ajattelit niistä kohtaamisista.
Ymmärrän nyt
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.