Apua! Voiko minulla olla oireiden perusteella lymfooma tms?

Anonyymi

Olen 23-vuotias nainen. Sairastuin melko lievään nuhaan tämän kuun alussa ja se kesti ehkä 10 päivää. En melkein ikinä ole sairaana ja tämä nuhakin oli sellainen että pystyin olemaan töissä eikä yleiskunto laskenut. Lauantaina 14.8. olin viettämässä iltaa melko rajuissa merkeissä eikä nuha ollut ihan kokonaan poissa ja kävin mm. uimassa vaatteet päällä yöllä, mikäli asialla on jotain merkitystä.

Sitten 17.8. (eli tasan viikko sitten tiistaina) huomasin, että päiväunien jälkeen olo ei palautunutkaan normaaliksi, vaan jäi semmoinen ns. tokkurainen väsymys päälle ja kaupan päälle tuli päänsärkyä sekä pientä huimausta. Päätin huvikseen mitata lämmön ja se oli 37.5. Seuraavana päivänä samat oireet jatkuivat paitsi illalla oli lämpöä 37.8, mukaan tuli myös särky silmien takana joka tuntui silmiä liikuteltaessa.

Kolmantena päivänä oli jo muutakin lihassärkyä niskan/hartioiden seudulla noiden edellä mainittujen oireiden lisäksi. Illalla kuume nousi 38.3 ja yön aikana varmasti vielä korkeammaksi, koska olo oli niin hirveä ja päähän sekä koko naamaan sattui kauheasti. Seuraavana aamuna lämpö oli lievempää ja otin paracetamolia päivän mittaan joten lämpö ja kipu pysyivät aisoissa. Sen jälkeisenä päivänä otin ibuxinia 3 kertaa ja olo pysyi normaalina koko päivän eikä lämpö noussut edes yli 37. Sama juttu seuraavana päivänä.

Eilen sitten päätin etten otakaan ibuxinia ollenkaan. Säryt pysyivät poissa, mutta lämpö nousi päivän mittaan asteittain 37.6 asteeseen, joten päädyin kuitenkin ottamaan lääkkeen, koska en halunnut nähdä jos kuume nousisi enemmän, tiedän että tämä on tyhmää mutta pelkään niin paljon.

Tänään lämpö on ollut ylimmillään 37.2, mutta joudun syömään kuukautiskipujen takia särkylääkettä joten se laskee kuumetta samalla eli luotettavia tuloksia ei saa. Olo on kuitenkin ollut ihan normaali. Olen ihan hirveän peloissani että minulla on syöpä ja etenkin lymfooman oireet sopivat hyvin. Mitään patteja minulla ei ole mutta ehkä en ole vain löytänyt niitä vielä. Luin netistä että kutina saattaa liittyä asiaan ja nyt jalat sekä varpaat kutisevat etenkin iltaisin, en tosin tiedä onko se psykosomaattista? Mittailen paniikissa kuumetta koko ajan enkä uskalla tehdä mitään tai mennä mihinkään kun pelkään syöpää niin hirveästi. Lääkäriinkään en uskalla mennä kun en kestä kun sieltä paljastuu jotain pahaa kuitenkin. Tällaiset oireet ei todellakaan ole normaaleja minulle ja olen ollut kuumeessa viimeksi lapsena. Anteeksi pitkästä selityksestä mutta pakko purkaa johonkin kun pelottaa niin kauheasti!

5

756

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korona ?

    • Anonyymi

      Korona tuli minullekin mieleen. Lymfoomalta ei nyt ainakaan kuulosta.

    • Anonyymi

      Aloittaja tässä kirjoittelee. Korona on testattu, sitä ei ole. Aloin sitten etsimällä etsiä suurentuneita imusolmukkeita ja löysinkin sellaisen nivusesta, jonka vuoksi menin elokuun lopussa lääkäriin. Kuulemma ei vaikuttanut vaaralliselta ja saattoi liittyä kuumeeseen. Käskettiin seurailla ja nyt se onkin pienentynyt paljon. Kuumeilu on loppunut ja olo on normaali, mutta flunssa yrittää koko ajan tulla ja jos menen esimerkiksi baariin, niin olen heti kurkkukivussa ja nuhassa seuraavina päivinä, eli vastustuskyky tuntuu jostain syystä olevan todella huono vaikka ennen näin ei ole ollut. Pelkään kauheasti että tämä tarkoittaa jotain vakavaa. Veriarvot olivat normaalit, mutta sehän ei välttämättä mistään kerro.

      • Anonyymi

        Alkoholi voi laukaista allergisen nuhan.


    • Anonyymi

      Oisko ollut poskiontelontulehdus. Se tulee joskus jälkitautina, on joko viruksen aiheuttama, paranee kun kuume tappaa viruksen. Joskus on bakteerin aiheuttama, saattaa tarvita antibiootit, ja jopa onteloiden huuhteluja.
      Vinkki: kun iskee kunnon nuha, nenäkannu käyttöön, pitää röörit auki, poskionteloihinhan suolavesi ei mene, mutta limakalvoturvotus pysyy sillä kurissa, ja erite poistuu, poskiontelot ilmastoituu, bakteeritauti ei pääse jylläämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      67
      3798
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3179
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      98
      2436
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1659
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1418
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1280
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      42
      1218
    8. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1030
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      50
      1021
    10. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1021
    Aihe