Räppäri Babuskah osa1

2000-luvun alussa naisräppäri nimeltään Babushkah julkaisi ensilevynsä ja saavutti kotikaupungissaan Jyväskylässä mainetta. Tyyli oli rankkaa, feminististä uhoa, tasa-arvoa vaativaa ja eka hitti En pyydä anteeks mun pilluu! jakoi jengiä. Patriarkaaliset sedät eli tuohon aikaan 25-30 vuotiaat, ns. og-suomiräppärit, nuoret miehet, säikähtivät nuoren naisenalun vimmaa. Ja taitoa! Harva battleen uskaltautunut katui, Babu oli rautaa. Ja hän ihastui minuun!

Olin Ilokivessä juhlistamassa syyskuussa 27 -ikävuottani, teemalla Die tonight and be a rock’n’roll star forever!! Joten porukka oli pukeutunut Cobainiks, Hendrixxiks jne. Itse oli tietty Morrison, lähinnä hiusten samankaltaisuuden tähden. Keikka alkoi ja eka biisiä fiilistellessä innostuin asiasta ja menin lavan eteen. Aloin joraamaan ja Mc Babuskah katsoi minua kiitollisenä. Hetken perästä muut uskaltautuivat mukaan ja pian lavan edustalla oli pari kymmentä intoilijaa. Mutta neiti B soitti keikan minulle. Minä tuijotin tuota kaunista, pientä ihanuutta ja kuvittelin hurjia.
Keikan jälkeen, haettuani kuutisen tuoppia viskeineen menin tarjottimen kanssa takaovelle. Pääsin sisään ja tarjosin jengille sukellusveneet jossa viskilasi upotetaan tuoppiin. Nousee päähän. Puoli tuntia höpöteltyäni Babuskah tuli viereeni ja kuiskasi korvaan: - Haluatsä lähtee mun kaa, mun luo? - Haluan. Livahdimme ulos ja taksissa kyselemme oikeat nimet.iät ja pikaiset elämäntarinat. Taksi kaartaa ok-talon pihaan josta Annalla on alin kerros vuokralla.



Painoin Jekun niskaa vasten sohvaa ja hieroin terskaa pitkin naisen pilluvakoa. - Nussi mua, anna kyrpää mies...voihki Anna Jekaterina Sokoloinen. Painoin 18 senttisen patukkani tytön pilluun ja: - Mitäh?? oot sä...mikset sanonut et oot neitsyt? Vedän varovasti verisen kullini ulos Jekun 19-vuotiaasta, sheivatusta pimpistä. - Emmä kehannut…..pane nyt vaan...tuntuu ihanaltaaahh!! Auh!! Työnnän kalun syvään, nojaan tytön niskaan ja suuutelen näykin. Käteni kiertyy a-kupin päärynätisseille, nipistän nännejä, Jekku voihkii. - Sattuuks, sorry...mä otan .. - Ei kun pane, lujempaa... mä..tykkään... kivusta.. viimeinen sana tulee kuiskaamalla ja puna leviää niskaan asti. Kuiskaan korvaan: - Senkin pervo narttu, oletkos ollut tuhma? Tukistan vaaleita hiuksia, väännän päätä taaksepäin. - Voi mies, olen ollut tuhma...mua pitää rankaista…. Käännän Jekun selälleen, eteeni, tartun nilkoista, nostan ne koukkuun. Levitän jalat: - Tartu mun kyrpään, pikku-Anna, ohjaa se sisään sun ihanan tiukkaan pikku vittuun!! - Oh, kiiihottaa sun puheet.. Aaahhh! Sulla on niin ..isoohh!! Alan naida rytmikkkäästi, vastaan panemattomasti ja saan Jekun uikuttamaan, kaluni työntyy syvään, yhä uudestaan… Käyn makaamaan tytön päälle antaen jalkojen asettua sivuille ja tartun vasempaan ranteeseen painaen sen vasten patjaa. Toinen käteni kiertyy tytön niskaan, hiuksiin ja sormet koukistuvat saaden tytön voihkimaan kivusta.. ja nautinnosta. Alan rynkyttää viimeisellä viidellä sentillä, junttaan väkivaltaisesti kyrpää sisään. Jekku voihkii, anelee armoa, uikuttaa.. rukoilee, pyytää, lupaa…
- Suus’ kiinni, senkin pervo narttu, likainen pikku lutka, kiimainen teinihuora, nyt saat isän kädestä… Nousen ylleen, lukiten kädet vasemmallani pään päälle ja nussin hulluna. Välillä annan kevyen litsarin poskilleen, työnnän sormet suuhunsa ja nain. Jekku huutaa, jännittyy, voihkaisee ja vetää henkeä sisään, pidättää... laukeaa. Jatkan naimista, hitaasti, hartaasti, piittaamatta naisen rukoiluista. Äkisti kiihdytän, kymmenen työntöä ja sperma lentää. Satakuuskutonen, hoikka Jekku värisee, tärisee ja laukeaa uudestaan, jännittyen siltaan. Keikahdan päältään viereen ja katson kun tyttö squirttaa metrisen kaaren, lysähtää kasaan.. ja pyörtyy. Tsekkaan luomet: - Kas, nussin tajun pois, jopas...hyväilen tytön vartta, silittelen ja katselen. Viiden minuutin jälkeen Jekku alkaa heräillä… - Voi luoja…..se oli...huhuh….Jekku kääntyy kyljelleen ja katselemme toisiamme. Jekun syvän siniset silmät latsovat täynnä tunnetta, kiiltäen, hymyillen, punastuen, nauttien… - Voi Jekku, rakastan sun silmiä, saanko hukkua niihin, upota ikuisiin..? - Hyvä riimi, rokkikukko, Jekku kehaisee ja suutelee pikaiseen. Aloitamme hellyttelyn, suudelmat pitenee, kosketus syvenee Sormet hakeutuu alaosastolle, tunnen kuinka Jekun hoikat sormet puristuvat kaluni ympärille. Jäykistyn käteen ja kuiskaan: - Tule mun päälle, kuusysiin… Anna nousee päälleni, vedän pillun kielen kieriskellä, puristelen pientä, piukkaa peppua, hyväilen hoikkia reisiä ja kapeaa lannetta, annan käsien liikkua. Ja nuolen. Anna Jekateriina imee kaluani kuin riivattu, ottaen sen syvemmälle kerta kerralta kunnes se on kokonaan hänen suussaan. Nautin hetken ja käännyn päälleen, nousten istumaan, käyden naamakkain. Suutelen pitäen kasvojaan käsieni välissä, tunnen sormien otteen kullista puristuvan ja

0

696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1575
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1214
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1137
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1046
      5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        580
        995
      6. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        987
      7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        902
      8. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        20
        890
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        9
        744
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        680
      Aihe