Apuja kaivattaisiin.
Meillä asuu 7vuotias beagle narttu. Oppi sisäsiistiksi alle vuoden iässä. Meinasi jo epätoivo iskeä että oppiiko ulos tekemään. Oppi vihdoin.
Nyt meidän sisäsiisti koira alkanut kk sisällä vaihtelevasti tekemään tarpeensa sisälle. Yleensä pojan huoneeseen samaaan kohtaan. Joskus kakkaa, yleensä kusasee lattiat. Joskus kahdesti päivässä, joskus kerran. Joskus 3 päivän tauko.
Lääkärissä käyty,. Ultrattu. Labrat otettu. Pissinäyte puhdas.
Terve koira
Koira ei koskaan ole tykännyt olla ulkona. Nykyään ei sitä vähääkään. Tulee aidatulta pihalta sisälle jossa alkaa sitten etsimään kusipaikkaa levottomana.
Koira juo vähän ehkä enemmän mitä normaalisti. Munuaisissa arvot korkealla, lääkärin mukaan silti vielä 4x tuplat pitäisi olla että olisi huolettavaa.
Poika monesti huutaa koiralle jos tulee ruokapöydän ääreen kyttäämään ruokaa. Voiko osoittaa miltään? Tänään poikakin koittanu huomioida koiraa ja ollut huutamatta. Silti kusi. Ollaan annettu nyt enemmän muutenkin huomiota. Ei auta. Kusee silti.
Koira siis ei edes pyydä ulos. Se vaan menee kusemaan lattialle ja jatkaa elämäänsä muina miehinä. Joskus menee sitten piiloon .
Talossa lisäksi kolme narttua. Kaikki sisäsiistejä.
7v sisäsiisti beagle alkanut pissiä sisälle
4
296
Vastaukset
- Anonyymi
Noin alkoi meillä cushingin tauti, 8kg koiran verinäytteet oli halpaa, samoin lääkitys, tauti vaan kerkesi pilaamaan limakalvot ja koira piti lopettaa kroonisten virtsatietulehdusten vuoksi. Mutta jos kerkeää säästymään limakalvovaurioilta niin itse tautiin lääkitys tehosi hyvin, ylenmääräinen pissaaminen ja sisälle pissiminen loppui ja koiran kunto muutenkin parani normaaliksi, kohonneet kortisolitasot vaan olivat kerenneet vaurioittamaan limakalvot.
- Anonyymi
En ole kuullutkaan. Täytyy lukea tästä lisää. Nyt on koiralla ollut vaippa viikon. Nyt sitten ongelmana että joskus paskoo siihen. No, eipähän ainakaan pussi lattialle. Outoa on kun ennen osasi pyytää ulos ja yhtä äkkiä vaan ei enää pyydä. Joskus on hyviä päiviä ettei tee sisälle. Nyt taas kakkas vaippaan ja juos sänkyyn karkuun. Sänky sitten paskassa...
- Anonyymi
Kuinka teillä diagnosoitiin tauti? Mitä tutkimuksia siinä tehdään? Voihan se olla vaihtoehto täälläkin.. jännä ettei eläinlääkäri mitään puhunut sen mahdollisuudesta. On tullut vatsaan syyliä ja hieman vatsakarva lähtenyt. Karvanlähtöä olen vanhuudesta syyttänyt aiemmin
- Anonyymi
Nyt on täällä saatu biiguli rauhoittumaan. Ei tee sisälle tällä hetkellä enää. Alkoi nukkumaan yöt portin takana kylpyhuoneessa. Kohta nukkunu viikon. Kahdesti pyytänyt uloskin. Jospa tämä tästä alkaa sujumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724990- 151600
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91253Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit481026Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757