Finaster! (Miehille)

Finasterin käyttäjät ovat varmaan aika nuoria miehiä,kun eivät ota huomioon kyseisen aineen haittapuolia.Ensinnäkin sitä täytyy käyttää jatkuvasti ja säännöllisesti ennen kun huomaa tuloksia.Toiseksi! Usempien vuosien jälkeen saattaa huomata,että sänkyhommat ei kiinnostakkaan sillä tavalla kuin ennen ja pahimmassa tapauksessa se johtaa impotenssiin.En halua peloitella ketään,mutta kaikissa lääkkeissä on hyöty ja haittapuolensa.
2984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarkoittanet varmaankin lääkeainetta nimeltä finasteridi. Kauppanimiä sillä on monia, Suomessa yleisimpiä Propecia, Gefina ja Proscar.

Finasteridin käyttäjiä löytyy varmaankin 18 vuotiaasta yli satavuotiaaseen. Lääkettä käytetään sekä eturauhasen liikakasvuun että hiustenlähdön hoitamiseen. Tämän varjolla käyttäjäkuntaa lienee paljon myös yli 50 vuotiaissa.

Luulisin että lähes kaikki finasteridin käyttäjät ovat ottaneet huomioon sen että lääkkeen käyttämistä täytyy jatkaa mikäli aikoo saavuttaa lääkkeen käytöstä saadun hyödyn. Lähes kaikki myös ymmärtävät että hius ei kasva huomattavan pitkäksi yhdessä viikossa.

Se mitä sänkyhommiin tulee niin voimakkaimmin lääke vaikuttaa niihin heti lääkkeen käytön aloitettua, monet eivät huomaa mitään eroa sänkyhommissa edes ensimmäisinä viikkoina. Jos jollakin finasteridi vaikuttaa seksuaaliseen halukkuuteen taikka erektioon, niin heilläkin tilanne korjaantuu hyvin todennäköisesti kun lääkehoitoa jatketaan. Kaikki negatiiviset sekä positiiviset vaikutukset kuitenkin lakkaavat viimeistään siinä vaiheessa kun lääkkeen käyttäminen lopetetaan.

Edellä mainitsemat asiat lienevät itsestään selvyyksiä lähes kaikille palstan lukijoille. Ainakin niille jotka ovat lukeneet palstaa aikaisemmin. Sen verran monesti nämä asiat ovat olleet esillä.

Äänestä
  • Onko niin,ettei finasterediä määrätä hiustenlähtöön muille kuin 18-41 vuotiaille,joille sen on todettu tutkimuksessa tehoavan tietyillä edellytyksillä?Eli yli 41 vuotiaiden on luovuttava yrittämistä ,tai mentävä tutkituttamaan ainakin eturauhasensa lopultakin saadakseen Gefinaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ykä kirjoitti:

Finasterin käyttäjät ovat varmaan aika nuoria miehiä,kun eivät ota huomioon kyseisen aineen haittapuolia.Ensinnäkin sitä täytyy käyttää jatkuvasti ja säännöllisesti ennen kun huomaa tuloksia.Toiseksi! Usempien vuosien jälkeen saattaa huomata,että sänkyhommat ei kiinnostakkaan sillä tavalla kuin ennen ja pahimmassa tapauksessa se johtaa impotenssiin.En halua peloitella ketään,mutta kaikissa lääkkeissä on hyöty ja haittapuolensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu