Luther oli vähempänä upotuskasteen kannattaja, jossa ihminen kastettiin Jeesukseen, ja syntien anteeksi saamiseen.
Nythän ripottelu on vain veromerkki Lut. kirkkoon, eikä sinne mennä, vaan kannetaan vailla tietoa oleva vauva.
”Kun siis saavut kasteelle, nautit Herran pyhän ehtoollisen tai saat synninpäästön, niin on taivas ylläsi avoin ja saat kuulla taivaallisen Isäsi puhuvan sinulle” (WA 46:712).
Hän oli jopa niin vakuuttunut, että vasta sitten Jumala puhuu ihmiselle. Se on tavallaan totta, sillä puhuja on Jumala Pojassaan Jeesuksessa.
Miksi luterilaiset väärentävät Lutheria.
Luther oli upotuskasteen kannattaja.
7
88
Vastaukset 7
- Anonyymi
Vai tuntuisi veteen upottaminen sinusta jotenkin hyvältä? Hulluutta se on.
Hulluko?
Miksi jopa Jumala tuli maan päälle Jeesuksen kastajaisiin?
Onko Jumala puhut sinulle, ja jopa ilmestynyt, mutta silloin ilmestyi ja sanoi Mark 1;11 Ja taivaista kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt."
Hetkenä se on minun paras hetki 74 elämään vuoteeni.
Paljosta olet paitsi, syntien anteeksesi antamisesta ja pelastuksesta.
Jeesus pelastaa vain omansa.
Etkö elä Jeesuksen ohjeen mukaan; Matt. 17:5 Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!"
Kuuletko mieluummin pakanallisia vahoja sekulaareja ukkoja. Valintahan se on sekin.- Anonyymi
pinnasänky kirjoitti:
Hulluko?
Miksi jopa Jumala tuli maan päälle Jeesuksen kastajaisiin?
Onko Jumala puhut sinulle, ja jopa ilmestynyt, mutta silloin ilmestyi ja sanoi Mark 1;11 Ja taivaista kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt."
Hetkenä se on minun paras hetki 74 elämään vuoteeni.
Paljosta olet paitsi, syntien anteeksesi antamisesta ja pelastuksesta.
Jeesus pelastaa vain omansa.
Etkö elä Jeesuksen ohjeen mukaan; Matt. 17:5 Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!"
Kuuletko mieluummin pakanallisia vahoja sekulaareja ukkoja. Valintahan se on sekin.Ei Jumala ilmestynyt. Sinä se osaat vääntää kaikki asiat solmuun.
Anonyymi kirjoitti:
Ei Jumala ilmestynyt. Sinä se osaat vääntää kaikki asiat solmuun.
Solmuko? Olet itse solmussa tajuamatta Teofaniasta yhtään mitään.
Minä piirrän, lue tarkkaan ja kommentoi sitten, Matt 3;13-7 ”Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt”
Jumala on Henki ja voi valita ilmestymisen muodon, kuten Jeesuskin.
Onko nämä tuttuja.- Anonyymi
pinnasänky kirjoitti:
Hulluko?
Miksi jopa Jumala tuli maan päälle Jeesuksen kastajaisiin?
Onko Jumala puhut sinulle, ja jopa ilmestynyt, mutta silloin ilmestyi ja sanoi Mark 1;11 Ja taivaista kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt."
Hetkenä se on minun paras hetki 74 elämään vuoteeni.
Paljosta olet paitsi, syntien anteeksesi antamisesta ja pelastuksesta.
Jeesus pelastaa vain omansa.
Etkö elä Jeesuksen ohjeen mukaan; Matt. 17:5 Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!"
Kuuletko mieluummin pakanallisia vahoja sekulaareja ukkoja. Valintahan se on sekin.Sinä itse vaikutat vanhalta ja eritoten sekulaarilta.
Anonyymi kirjoitti:
Sinä itse vaikutat vanhalta ja eritoten sekulaarilta.
Voisitko kumota edes yhtä asiaa, Raamatun valossa?
Tuntuisi reilulta.
- Anonyymi
Luther käytti muovipussia ja Gunther moloaaan?😁😁😁
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371413- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69906- 68713
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56703Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi224637- 37589
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39527
- 63513