Ihan ensinnäkin pahoittelen kaikkia kirjoitus virheitä ja sitä kuinka pitkä teksti tästä on tulossa.
Elikkä siis mie synnyin vuonna 2008. Miun sisko oli miulle aina niin läheinen hän on siis 07. Mutta siis me oltiin aina tosi läheisiä ja muutenkin tultiin aina tosi hyvin toimeen. No mutta miun sisko oli aina miun tukena, me leikittiin aina yhessä, me tehtiin lähes kaikki aina yhessä. Mutta siitä kun sitä ikää alko tulla alko asiat myöskin muuttua...
Oisko nyt vuonna 2014-2015 kun miun isälle alkoi tulla sellaisia vihan hallinta ongelmia yms. Jos häntä ei totellu hän läiskäsi nii helvetin kovaa perseelle että tuli itku ja aina välillä sininen/violetti mustelma perseeseen, äiti itki.
Mitä vanhemmaksi siitä sitten tuli sitä kovakourasempia "rangaistukset" oli, kun mie olin ehkäpä 7-8 miun isä alko heitteleen tavaroita meijen kotona, hän pakoi tavaroita, kalliita ja halpoja, miun ja muitten. Sitä oli hirviä kahtella.
Mutta siis mitä enemmän ja enemmän ikää tuli alkoi miun sisko kanssa muuttua.
Hän alkoi kasvaa samanlaiseksi kuin miun isä, eli se ei ollut hyvä asia.
Miun sisko alkoi hakkaamaan, kuristamaan, repimään, läiskimään, potkimaan, haukkumaat, epäkunnioittamaan miuta.
Miulla alkoi pikku hiljaa mennä hermo ja miekin sitten aloin hakkaamaan, potkimaan, repimään ja miusta tuli todella epäkunnioittava kakara.
Aloin haukkumaan, huutamaan, satuttamaan, loukkaamaan, thoamaan aivan kuten miun isäkin teki.
Mie huomasin pikku hiljaa minkä lainen hirviö miusta oli kasaantumassa. Joten aloin pikku hiljaa kerämään sitä tuskaa sisälle itseeni, se alkoi jo näkyä ulkopuoleltakin.
Sen näki luonteesta, sen näki tyylistä, sen näki elämän tavoista, sen näkee vartalosta ja kasvoista.
Olin ehkä 11 kun aloin piirtämään veitsell käsiin ja jalkoihin. Se helpotti, se helpottaa.
Aloin verrata kehoani muiden omiin ja aloin pitämään yli isoja vaatteita ettei kukaan huomaisi oikeita muotojani. Ettei kukaan huomaisi haavoittuvia käsiäni tai jalkojani.
Aloin pikkuhiljaa kerätä ihan kaiken itseeni. En ole avautunut kenellekkään vuosiin. Vihaan vuodattaa kyyneliä. Vihaan itseäni. Vihaan muita. Vihaan kaikkea.
Äitini ja isäni ovat yhä naimisissa ja olen 13vuotias, olen ihan täynnä, olen ihan ihan täynnä, en enää jaksa, pakotan itseni nousemaan aamuisin ja nauramaan ettei vain kukaan näkisi todellista minua.
Elikkä siis mie synnyin vuonna 2008. Miun sisko oli miulle aina niin läheinen hän on siis 07. Mutta siis me oltiin aina tosi läheisiä ja muutenkin tultiin aina tosi hyvin toimeen. No mutta miun sisko oli aina miun tukena, me leikittiin aina yhessä, me tehtiin lähes kaikki aina yhessä. Mutta siitä kun sitä ikää alko tulla alko asiat myöskin muuttua...
Oisko nyt vuonna 2014-2015 kun miun isälle alkoi tulla sellaisia vihan hallinta ongelmia yms. Jos häntä ei totellu hän läiskäsi nii helvetin kovaa perseelle että tuli itku ja aina välillä sininen/violetti mustelma perseeseen, äiti itki.
Mitä vanhemmaksi siitä sitten tuli sitä kovakourasempia "rangaistukset" oli, kun mie olin ehkäpä 7-8 miun isä alko heitteleen tavaroita meijen kotona, hän pakoi tavaroita, kalliita ja halpoja, miun ja muitten. Sitä oli hirviä kahtella.
Mutta siis mitä enemmän ja enemmän ikää tuli alkoi miun sisko kanssa muuttua.
Hän alkoi kasvaa samanlaiseksi kuin miun isä, eli se ei ollut hyvä asia.
Miun sisko alkoi hakkaamaan, kuristamaan, repimään, läiskimään, potkimaan, haukkumaat, epäkunnioittamaan miuta.
Miulla alkoi pikku hiljaa mennä hermo ja miekin sitten aloin hakkaamaan, potkimaan, repimään ja miusta tuli todella epäkunnioittava kakara.
Aloin haukkumaan, huutamaan, satuttamaan, loukkaamaan, thoamaan aivan kuten miun isäkin teki.
Mie huomasin pikku hiljaa minkä lainen hirviö miusta oli kasaantumassa. Joten aloin pikku hiljaa kerämään sitä tuskaa sisälle itseeni, se alkoi jo näkyä ulkopuoleltakin.
Sen näki luonteesta, sen näki tyylistä, sen näki elämän tavoista, sen näkee vartalosta ja kasvoista.
Olin ehkä 11 kun aloin piirtämään veitsell käsiin ja jalkoihin. Se helpotti, se helpottaa.
Aloin verrata kehoani muiden omiin ja aloin pitämään yli isoja vaatteita ettei kukaan huomaisi oikeita muotojani. Ettei kukaan huomaisi haavoittuvia käsiäni tai jalkojani.
Aloin pikkuhiljaa kerätä ihan kaiken itseeni. En ole avautunut kenellekkään vuosiin. Vihaan vuodattaa kyyneliä. Vihaan itseäni. Vihaan muita. Vihaan kaikkea.
Äitini ja isäni ovat yhä naimisissa ja olen 13vuotias, olen ihan täynnä, olen ihan ihan täynnä, en enää jaksa, pakotan itseni nousemaan aamuisin ja nauramaan ettei vain kukaan näkisi todellista minua.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei,
Hyvä, että kirjoitit tänne.
Jos haluat jutella tilanteestasi jonkun turvallisen aikuisen kanssa, niin tässä tiedoksesi mahdollisia paikkoja:
Sekasin-chat https://sekasin247.fi/
Sekasin-chat on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 9-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 15-24. Chatissa päivystävät mielenterveyden ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset.
Myös Tukinetissä on monenlaisia palveluita, joita voit halutessasi käyttää. Tukinet -tukipisteesi netissä, https://tukinet.net/
Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa itseään mietityttävästä aiheesta. Tukinetissä on monia tukisuhdepalveluia, joista esim. Mieli Tukisuhde https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/ tai Etsivan nettityön tukisuhde voisivat sopia sinulle https://tukinet.net/teemat/etsivan-nettityon-tukisuhde/tukisuhteet/.
Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja ryhmächattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.
Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. Tukinetin kaikki palvelut saa maksutta käyttöönsä, kun on anonyymisti rekisteröitynyt ja kirjautunut sivuille. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.
Lämpimin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata