Ilonpipanoita

Onko niitä 70 palstalaisilla enää
ollenkaan.
Vihassa kuolemaa odotellaan??
54961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Ei ole mitään syytä vihaan. Tänään alkaa vihdoin harrastustoiminta, siitä iloa ;)

Äänestä

Ryhmäjumpat alkavat, tosin pitää ilmoittautua ettei tule porukkaa kerralla liikaa, sekä uimahallissa että ulkosalla senioreille. Riemullista.

Äänestä
  • Pihlajissa on valtavasti marjoja. Eilen rastaat tai pähkinähakit rymistelivät niissä vaitonaisina.
    Beng
    Presidenttipari on hankkinut söpön koiran.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pihlajissa on valtavasti marjoja. Eilen rastaat tai pähkinähakit rymistelivät niissä vaitonaisina.
    Beng
    Presidenttipari on hankkinut söpön koiran.

    No eihän se söpö ole, yhtä ruma naama kun edelliselläkin.
    Mutta hyvä jos on pariskunnalle rakas, ei sen mua tartte miellyttää.

    Äänestä

Kesä menny laiskotellen, syöden epäterveellisesti viikko sitten kävin verikokeessa, lääkäri soitti sun maksa-arvot epäilyttävän koholla, ohjeeksi liikunta ja oikea ruokavalio.
Liikuntaa on tehtävä terveenkin, tunnin kuntoreeni päivässä, ruuan kanssa täytyy rakentaa terveellinen juttu, 5 viikon kuluttua uudet verikokeet niin sen näkee sitten.

Kävelysauvat ostin keväällä, en kertakaan käyttänyt, kuntolaitteet on tyhjää paremmat.
Suurin nautinto ollut syksyisin sienestäminen mut ei taida onnistua ennee enne....

Äänestä
  • Epäilyttävän koholla? Mikä on epäilyttävä taso?

    Erään tutkimuksen yhteydessä minun oli listattava käyttämäni lääkkeet.
    Vastasin rehellisesti.
    Mm. sen, että aikanaan minulle määrättyä kolestrolin torjunnan statiinia, 40mg en ollut ottanut vuosiin.
    Minut määrättiin labraan. Tulokset olivat HIEMAN sekä KOHOLLA että ALHAALLA!
    Siis hieman huonot ja melkoisen hyvät!
    Ymmärrettävästi ilmaisten
    fP-Kol 5,4. Tavoite alle 5.
    fP-Kol-HDL 1,75. Tavoite yli 1
    fP-Kol-LDL 3,4. Tavoite alle 3
    fP-Trigly 1,06. Tavoite alle 1,7
    HDL ja Trigly ovat niin paljon paremmalla puolella, etten ryhdy nieleskelemään Simvastatiinia.
    Maksan P-ALAT 17 U/I. Tavoite miehillä alle 50.

    Hb lukemani on seilannut lähivuosina YLHÄÄLLÄ ja ALHAALLA.
    Ollut HYVÄ ja TURHANKIN HYVÄ
    158 hyvä? 169 turhankin hyvä?

    Turhat tutkimukset. 77v ukkoon ei kannattaisi panostaa noin paljon resursseja!

    Verenpaineiden tämän vuoden mittausten keskiarvo on HYVÄ?! Mikä hyvä?
    118 / 68 mittaukset istuen noin 1,5 tuntia aamukahvin jälkeen. Pulssi 58.

    En tavallisesti kommentoi noita ja vastaavia asioita muuten kuin todetuilla, numeerisilla tiedoilla. Jos joku viitsii lukea ne niin arvioikoon itse niiden tason.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Epäilyttävän koholla? Mikä on epäilyttävä taso?

    Lääkäri ilmoitti kohonneen maksa-arvon 300, syytä lukeman nousuun vielä epäselvä.

    Eivätkös arvosi ole kohtuulliset elleivät melkein hyvät. Silti hyvistä tottumuksista on syytä pitää huolta, jotta arvot pysyvät noin.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivätkös arvosi ole kohtuulliset elleivät melkein hyvät. Silti hyvistä tottumuksista on syytä pitää huolta, jotta arvot pysyvät noin.
    Beng

    Minäkään en ymmärrä miksi minua painostetaan popsimaan statiinia 40mg/vrk.
    Olen epäillyt lekurin närkästyneen vuosia sitten tekemästäni lopetuspäätöksestä.
    Ryhdyin 60v ikäisenä hillittömäksi kuntoilijaksi ( labran hoitsun nimitys ) ja puolessa vuodessa voin luopua verenpaine ja kolestrolin statiini lääkityksestä.
    Tilalle tuli eturauhasen kaipaama Xatral ja Gefina.

    Tällä ymmärryksellä en ryhdy syömään tuota statiinia ( Simvastatin ).

    Tapani ovat jo aikoja sitten vakiintuneet joten ne pysyvät pitämättäkin.
    Jos välttämättä haluaisin muuttaa niin voisin luopua viikottaisista 10 kanankunasta siirtyä itse sötköttämästäni valkosipulivoista johonkin muuhun mutta nykytiedon perusteella en näe tarvetta moiseen.

    On vielä lääkäreitä, jotka eivät usko, että Sim-vastatiinilla on sivuvaikutuksia.
    Muitakin vaihtoehtoja on.
    Myöskään ei juuri puhuta siitä, että kolesterolilääke voi nostaa veren sokeriarvoa.
    Siinäpä rupeaa sitten lääkitsemään sokeritautia.
    Kehä.
    Beng
    Kuntoilullahan moni pystyisi noita arvojaan laskemaan.

    Kolestrooliin on lääkitys, maksa-arvoihin auttaa ruokavalio ja liikunta muuta ei ole, keuhkoahtatuma rajoittaa liikuntaa, kuntopyörä ja soutulaite kotona joita käytän sen mukaan minkä pystyn.
    Vyötärö lihavuus sen merkki etten saa tarpeeksi liikuntaa, takavuosina sain vyötärön pysymään normaalina mökillä hyötyliikunnalla,

    Äänestä

Kasvihuone ja kasvimaa tuottavat iloa jokaiseen päivääni. Tomaatit pitäisi kohta kerätä sisälle kypsymään ennen yöpakkasia, kurkiaurat lensivät talon yli aamulla varhain matkalla kohti etelää, syksyn kukkaloisto pihalla ja ulkorapussa ja auringonkukat jotka kompostin vieressä ovat venyneet ainakin kolmimetrisiksi. Pihan perällä pikkuruinen luonnonkukkapläntti loistaa syysauringossa.
Kuolema tulee kun se tulee, mitä siitä odottelemaan. Vihaa en tunne ketään kohtaan, mutta huolestuttaa maailman tila. Mutta olen päättänyt elää ihan loppuun saakka.

1Äänestä

Minä kävin myös verkokeissa, muuten oli kohtuulliset, mutta sokeri oli noussut.
Saattoi olla lämpimän kesän tuomaa liikunnan vähyyttä, ja liikaa höttöhiilareita.

Äänestä
  • Minäkin kävin verikokeissa.
    Kaikki näytteet olivat negatiivisia, mutta onneksi sentään HIV-testi oli positiivinen.

    Äänestä

Olen hyvin tyytyväinen elämääni.
Laitoin jo linnuille rasvapalloja että voin seurata niitä ikkunasta.
Sähköpyörään tuli jokin vika, pitää polkea kuntopyörää.
Nautin kun saan virkata ja kuunnella äänikirjaa. Ainoa haitta on että sormet ja olkapää kipeytyvät käsitöitä tedessä. Ei sentään niin paljon että olisi pitänyt lopettaa.
Eilen vähän raivattiin kaverin kanssa pihaa, ensi viikonloppuna jatketaan. Hän lähti töhin taas viideksi päiväksi, me ollaan kahden kissan kanssa.
Palstalla on omia mielipiteitä omaavia kirjoittajia.
Mutta eihän olisi kiva lukea sitäkään jos kaikki olisivat samaa mieltä.

Äänestä
  • Kyllä ilahduttaa. Ihastuttava paikka. Erikoinen. Vanha kaupunki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ilahduttaa. Ihastuttava paikka. Erikoinen. Vanha kaupunki.

    Kyllä minua myös ihastutti.
    Persoonallinen, värikäs, historiallinen.

    Äänestä

  • Paloma01 kirjoitti:

    Kyllä minua myös ihastutti.
    Persoonallinen, värikäs, historiallinen.

    Viehättävä kaupunki.
    Vaikeaa on rakentaa jotain uutta vanhaan kaupunkiin, jottei yhtenäinen näkymä rikkoudu.
    Beng
    Voisin matkustaa tuonne.
    Amfi-teatterikin.

    Äänestä

Sain inspiraation pestä parvekelasit tosi likaset
kurkkasin naapurin nuorenmiehen parvekkeelle.
Taivas se oli puolillaan jätesäkkejä ja muita säkkejä
olenkin ihmetellyt kun on niin paljon paskakärpäsiä aina
parvekkeella ja toisessa kerroksessa kun tavallisesti ei
ole edes hyttysiä.
Mummohan meni ja soitti kelloa aamulla.Tuli pöpperöisenä
vasta heränneenä.Sanoin että milloin nuorimies saa vaatteet
päälle ja herää niin korjaa säkit ja vie roskiin että olenkin ihmetellyt
kärpästen määrää.Lupasi ja kysyin sovitaanko näin ja hänelle sopi.
Ja jos ne ei tänään häviä niin soitan vuokra isännälle.Mutta kyllä
ne sieltä häviää.Ei tää kerrostalo mikään isis leiri ole.Nää nykyaja
nuoret.

Äänestä

Ei ole vihantunnetta ketään kohtaan, korkeintaan ohimenevää kiukuntunnetta jostain hölmöydestä.
Ihan mukavaa eläkeläisen elämää viettäen, joka helpottunut rajoitusten osalta, jota hyödynsimme käymällä Repin-näyttelyssä Ateneumissa.
Se oli yhtä mykistävää kuin aiempi 90- luvulla Retretissä Punkaharjulla.
Tulevaisuudesta ei kannata liikaa huolestua, elää päivän kerrallaan, nauttien pienistä hetkistä.
Jokaisella sukupolvella tuppaa olemaan omat murheensa.

Äänestä
  • Kyllä oli hyvä, kun aloitit tämän palstan!

    Saa intoa tästä muutkin!
    Kerrankin palsta, missä ei voivotella.

    Äänestä

Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? .

Per-kel

Äänestä
  • Ei elämä tyhjänauramisellakaan pitene.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei elämä tyhjänauramisellakaan pitene.

    Ei niin, mutta joskus kun maha kippurassa saa nauraa
    tulee sanottua, että taas elämä piteni ainakin kymmenenllä minuutilla.
    Nauru pidentää ikää.

    Äänestä

Ei kuulu vihankantaminen päivieni kulkuun.
Eikä tässä mitään valittamistakaan ole.
Kohta poika saa vissiin autonikin korjattua, vaan ihan hyvä tuolla automaattivaihteisella avolavallakin on ajella. Hyvin sain multasäkitkin kulkemaan.
Sitä olen ihmetellyt tuolla puolukkametsässä ollessani, kun ei näy hyttysiä, eikä hirvikärpäsiä.
Eipä sitä kuolemaakaan kannata odotella, kyllä se ajallaan tulee odottamattakin.

Äänestä
  • Itikat loistivat poissaolollaan, vaikka keväällä ennustivat inisiöiden suurta tulvaa, ehkä kuumahko kesä kuoletti kannan.
    Nuo sienimetsästä tutut hirvikärpäsistä.ei ole tältä vuodelta kokemusta. Ikävän sitkeitä pureutujia.

    Äänestä

Ei kannata olla kiltti ja hyvä ihminen, jos aikoo vanhaksi elää, sillä olen kuullut sellaisten kuolevan ensimmäisinä ja aivan liian aikaisin.

Äänestä
  • Kiitos vinkistä....😎
    Tänään oli värikäs päivä. Vähän olin pahana ja hyvänäkin, samasta asiasta. Olin liikkeellä liikkeissä.
    Beng

    Äänestä

Käväisin minäkin mittauksissa, kolesteroli oli laskenut, on vähän koholla muttei hälyttävää eikä lääkettä. Siis iloksi muuttui.
Vihaa en jouda tuntemaan. Ajoittain ärsyttää joku asia. tällä hetkellä koskettaa muutaman ihmisen kierous. Annan olla, sellaisia ihmisiä vain on,
Ilo on kun kävin puolukassa, vähän löytyikin, no - liian vähän. enemmänkin olisi saanut löytyä mutta ehkä eräänä päivänä enemmän.
Olen lähes aina tyytyväinen elämääni.

Äänestä

Ilonpipanoina olivat päiväkoti-ikäiset pienet ihmisetviikonloppuyökylässä.
Silloin aamuisin en saa nousta ennen kuin kutittavat varpaitani peiton alla.
RItuaaliin kuuluu, että sanon silloin: Mitä ihmettä, ketkäs pienet hiirulaiset siellä varpaita kutittavat.
Aina me sitten nauretaan päälle. Illalla jo kertovat tulevansa kutittamaan varpaitani aamulla, aina sen pitää kuitenkin kuulostaa suurelta yllätykseltä.

Äänestä
  • Voi kun olisikin vielä niitä pieniä pipanoita, nuorinkin lapsenlapsi täyttää jo 11 vuotta, ei auta kuin odottaa pääsyä isomummiksi.
    Pirre

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi kun olisikin vielä niitä pieniä pipanoita, nuorinkin lapsenlapsi täyttää jo 11 vuotta, ei auta kuin odottaa pääsyä isomummiksi.
    Pirre

    Ole onnellinen kun sinulla on lastenlapsia, minulla ei ole ensimmäistäkään😢

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi kun olisikin vielä niitä pieniä pipanoita, nuorinkin lapsenlapsi täyttää jo 11 vuotta, ei auta kuin odottaa pääsyä isomummiksi.
    Pirre

    2 0n pieniä pipanoita ja yhden laskettu aika oli jo muutama päivä sitten, vaan näyttää viivyttelevän.
    Seuraavaa sitten odotetaan maaliskuussa.
    2 ja 1-vuotispäiviä on kesällä vietetty. Joten noita isomummun päiviä on eletty jo yli pari vuotta.
    Vaikka en kovin usein näekään, lähettävät videoita pienten touhuista.

    Äänestä

Tänään alkoi pitkästä aikaa vesijumppa, siitä ihan ilon pärskähdys.
Kampaamovuoronikin antaa iloa päivään. ja ilmakin mitä kaunein, mikä on elellessä.

Äänestä

Ilonpapanoiksi voisin tulkita vaimoni määräajoin saamat punasolujen tiputtelut. 2 pussia / käynti.
Parin viikon välein keskusairaalassa tehtävä antibiootti huurujen hengittely vaikuttanee yhdessä punasolujen kanssa siihen, ettei sivullinen, eikä perhetuttavammekaan havaitse naisessa muuta vikaa kuin kova, särähtelevä ääni.

On sentään huomattava muutos viime syksyn 2kk:n mittaiseen sairaalassa luumuiluun verrattuna. Talvella ja keväälläkin oli oltava hälytysvalmiina mutta selvisimme lyhyemmillä, muutaman vuorokauden mittaisilla sairaalasyöksyillä. Nautitaan papanoista niin pitkään kun niitä riittää.

Väistämättä lähestyvää loppua ajatellen olen pähkäillyt, että olisi parempi jos minä leskeytyisin ensin. Jos vaimoni jäisi leskeksi niin hänen elämänsä menisi hyvin hankalaksi. En minäkään roolistani nauttisi mutta helpompaa se olisi minulle.

Äänestä

Miten jaksaisi riipiä iloa tästä päivästä kun edessä on vielä polttopuuhommia.

Omanepuita leikattiin isolla sahalla ja nyt ne pitäisi pilkkoa pikkupikkupolttopuiksi.

Iloa on tietenkin se, että kun on viileämpää,
jaksaa paremmin, ei tarvitse koko ajan hohkailla, ei huhhuilla.

Äänestä
  • Oletteko pipanoilla, kun Abba julkaisee uuden kokoelman?
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletteko pipanoilla, kun Abba julkaisee uuden kokoelman?
    Beng

    En. Jos olisivat tulleet esille ihan omina vanhenneina itseinään, niin se olisi ollut jotain. - Nm. Todellista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En. Jos olisivat tulleet esille ihan omina vanhenneina itseinään, niin se olisi ollut jotain. - Nm. Todellista

    Niin minäkin luulin. Olisivat ollet sinut vanhenemisen kanssa tsi olisi tullut se vaikutelma.
    No. 40 vuoden jälkeen keikkaileminen ikäihmisille olisi rankkaa.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletteko pipanoilla, kun Abba julkaisee uuden kokoelman?
    Beng

    Taattua Abbaa tulossa,
    tässä videolla on nostalgiaa menneiltä päiviltä.

    https://youtu.be/pAzEY1MfXrQ
    Toinen nyt julkaistuista kappaleista.

    Ensi keväänä konsertti Lontoossa,
    luulisin, että ihan omina itsenään, ikäisinäkin esiintyvät.

    Eilen kun katsoin videon oli kolme tuhatta käviää sivulla
    ja äsken jo kolme miljoonaa.

    Äänestä

  • maissiii kirjoitti:

    Eli pipanoissa ollaan.

    Nyt on jo 11 590 544.
    Lisääntyy nopeammin kuin korona.

    Ikä on tehnyt tehtävänsä heidänkin ulkonäöilleen. Ei siltä säästy parhaimmatkaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=lRT2ZTRR1ps

    Äänestä

Ilon pipana on herätä omilla jaloillaan kävellen uuteen päivään. Ainakin toistaiseksi. Yöllä oli jalat kipeät ja vikaa ei ole löydetty. Tutkinta jatkuu, mutta niin kauan kuin pystyn, lenkkeilen ja liikun.

Äänestä

Ilonpipanoita riittää
sadonkorjuu on parhaimmillaan, valkosipulit odottavat, että joku kaivaisi ne ylös,
kesäkurpitsoja voisi taas jotenkin käyttää
mansikanrönsyistä poikaset voisi tökätä maahan, mansikassa on niin kivan näköinen lehtikin
punaisia viinimarjojakin on myös vielä pensaissa.

Hortensioiden isoista kukinnoista on tullut vaaleanpunaisia,
onkohan maassa ollut liikaa kalkkia vai kalkinpuutosta.
Villiviini punertaa, samoin aroniat

Puutarhasta löytää paljon ilonpipanoita kun syksy sen valtaa.

Äänestä
  • Eilen pipanoita pudotteli "Elämäni biisi" -ohjelma.
    Beng

    Äänestä

Päivän ilon - pipa - noita on jo tänään löytynyt

Aamulla ensin torilta punajuuria ja kyssäkaalia ja porkkanoita,
ne laitoin crock-pottiin ja siinä tulee ajan kanssa hyviä juureksia
moneksi päiväksi, lisukkeeksi keittelen vaan kukkakaalia.
Laiskuus on hyvä lahja varsinkin ruuanlaitossa,
jos ei tarvitse kuin omaa lautasta täyttää.

Jättiläiskurpitsani on alkanut kellastua...

Äänestä

Eipä vihassa, mutta kun on hankalaa elämä, eui viitsi paljon kirjoitella ettei tule sitä valitusta.

Juuri tänään ajttelin kirjoitella että miten voi elämä mennä joskus ikäväksi. Lapsenlapseni toivat minulle jouluaattona kortin ja se sisälsi kirjeen jossa he ilmoittivat etteivät halua olla kanssamme (siis minun ja mieheni) missään yhteydessä.

Taustalla lapsemme riitainen ero ja miniämme ei halua että olemme lasten kanssa.
Viimeisin muisto
Haimme lapsia syömään kanssamme. Kun palautimme tyttö pyysi minua käymään luonaan. En olisi oikein arvannut mennä mutta menin kuitenkin. Huoneessaan tyttö, silloin 12 v. yks kaks mitään sanomatta tuli viereeni ja halasi minua. Istuimme ja halasimme toisiamme. Emme puhuneet mitään. Sitten tuli äiti ovelle ja mitäs täällä tapahtuu...Tyttö sai varmaan palautetta ei enää näyttäytynyt vaikka hetken vielä odottelin. Sen jälkeen tuli kirje jossa ilmoittivat etteivät halua olla kanssamme tekemisissä.

Äänestä
  • "Anonyymi"

    Eiköhän ongelman syy ole taaskin liian kapea rulla-tuoli.
    Uskoisin leventämisen auttavan.

    H.

    Äänestä

  • Karmea tilanne. Vaikka taustalla olisi mikä tapahtuma, niin lapset eivät saisi etäännyttää lapsenlapsia isovanhemmistaan. Heilläkin on oikeuksia ja niitä voi penätä.
    Beng
    Surettaa puolestasi.

    Äänestä

  • Kyllä on alhaista toimintaa käyttää lapsia pelinappuloina. Laittaa nyt lapset ja vielä jouluaattona tuomaan tuommoinen kirje. Ilkeää.
    Lapset siinä nimenomaan kärsivät, eivät vielä edes ymmärrä tilanteita.

    Äänestä

  • huruksz kirjoitti:

    "Anonyymi"

    Eiköhän ongelman syy ole taaskin liian kapea rulla-tuoli.
    Uskoisin leventämisen auttavan.

    H.

    Mee nyt kuule Hunkki sen rullatuolis kanssa sinne, missä pippurikasvaa.😏

    Äänestä

  • Eliaana kirjoitti:

    Mee nyt kuule Hunkki sen rullatuolis kanssa sinne, missä pippurikasvaa.😏

    Hunkilla ei ole mitään tekemistä ko. kirjoituksen kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hunkilla ei ole mitään tekemistä ko. kirjoituksen kanssa

    Kyllä se ihan sama ´´Hunkki´´ on, joka 60 ssakin tuoliaan tarjosi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onko niitä 70 palstalaisilla enää
ollenkaan.
Vihassa kuolemaa odotellaan??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu