Koirapäiväkoti Poriin!

Anonyymi

Toivottavasti Poriin saataisin kunnollinen KOIRAPÄIVÄKOTI.

Monet koirat kuitenkin kärsivät eroahdistuksesta ja muutenkin koiralle on ikävää jos joutuu olemaan työpäivän/koulupäivän ajan yksin kotona varsinkin niille sosiaalisille ja energisille koirille. Kaikki koirat eivät toki välitä lajitoverien seurasta, mutta aika monet koirat nauttivat ja toivovatkin seuraa lajitovereistaan ihmisten lisäksi. Kaikilla ei ole mahdollista ottaa toista koiraa ja onhan se toki eri asia kun näkee kodin ulkopuolisia koiria. Toki voisi myös rajata, että jotkut näkevät vain ihmisiä. Koirapäiväkodissa on myös se hyvä puoli, että koiran perhe pystyy keskittymään rauhallisin mielin työhönsä tai opiskeluun eikä tarvitse huolehtia siitä, että koiralle sattuu jotain yksinollessaan tai joutuu olemaan pitkään yksin. Joskus jopa jotkut ihmiset joutuvat koiran eroahdistuksen takia ottamaan lomaa tai vapaapäiviä töistä tai lopettamaan työt kokonaan, koska koiralle ei löydy hoitajaa ja koira stressaantuu yksinollessaan.

Onneksi Suomessa on koirapäiväkodit yleistyneet, mutta Porissa ei vielä ole. Porissa on kyllä ihmislasten päiväkoteja varmaan muutaman metrin välein. Kumpa ihmiset miettisivät myös koiria ja koirien omistajia. Koirapäiväkoti ei tietenkään ole koiran inhimillistämistä vaan, että saa esim. päivisinkin lajityypillistä tekemistä.

4

826

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikös Porissa useita vuosia sitten ollut koirapäiväkoti raviradan liepeillä? Miksiköhän lopetti? Onko aloittajalla ymmärrystä päiväkodin hinnoittelusta? Se on kokopäivähoito arvokasta, joten onko Porissa maksajia? 8h hoitopäivä helposti 30-35€ ja puolipäivähoito 4h 15-18€.

      • Anonyymi

        Harmi tosiaan, kun lopetti. Itse maksaisin kyllä mielelläni tuon 35 euroa päivältä. Koirani on sen verran sosiaalinen, että nauttii ympärillä olevista ihmisistä ja muista koirista. Osaa lukea tosi hyvin koirien eleitä. Koirani on myös tosi energinen. Olisi hienoa jos ei tarvisi päivisin olla yksin eikä tarvisi stressata onko kaikki hyvin, kun on yksin. T: Ap


      • Anonyymi

        Kiitos muuten asiallisesta vastauksesta kommentoijalle. :) Yleensä tulee niin ikäviä kommentteja ja kiusaamista kaikkiin näihin teksteihin. Melkein näköjään kaikesta kirjottamasta keksitään jotain negatiivista vaikka väkisin. Turhaa muutenkin jos ihmiset, jotka eivät pidä koirista tai on oudot näkemykset, niin tulevat kommentoimaan. Onneksi on vielä hyviäkin ihmisiä. :) T: Ap


    • Anonyymi

      Ai niin ja uskoisin, että Porissa on maksajia ja viejiä koirapäiväkoteihin. Monet ystävistänikin olisivat valmiita maksamaan tuon summan ja olen paljon läheisiltä kysellyt asioista, joilla koiria on. :) Itse en mitenkään huimasti tienaa eli ihan "normitallaajan" verran ja silti voisin maksaa koirani hyvinvoinnista. - Ap

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe