Omia tunteitani koska luulin että sinulla oli vahvojakin tunteita. Pelaaminen on niin korkeilla leveleillä että tuntui ihan kahden ihmisen väliseltä tunteelta. Tämän takia ihmisiin ei voi luottaa, pettymyksiä pettymyksen jälkeen ja jos luotettava sattuu kohdalle ei enään uskalla tuntea mitään. Hyvin pelattu, enkä kykene edes olemaan vihainen. Pidän sinusta.
Taisin loukata
Anonyymi
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mistä tiedät ettei toisellakin ole tunteita sinua kohtaan? :( Voihan olla, että hän ei syystä tai toisesta voi niitä noin vain näyttää heti? Joutuu taistelemaan vastaan. Ei voi syöksyä syliisi vaikka haluaisi.
Minulle tuli tuo sama ajatus heti mieleen. Jos se ollut hänelle vaikea tilanne, ei ole tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa tai tehdä. Ei voi toisen puolesta päätöksiä tehdä ...
Sama ajatus tuli mieleen. Ei aina voi näyttää kaikkia tunteita tunteidensa kohteelle, eikä syöksyä syliin vaikka haluaisikin. Ja joskus se kohde ei edes haluaisikaan mitään tunnevuodatuksia eikä tunne samoin, silloin parempi olla hiljaa. Tyrkyttämättä.
Kiitos, nämä vaan on hyvin hankalia tilanteita. Käytös on sitä että haluaa ja sanat jotenkin ristiriidassa. Se tunne, se tunne.
Ei minulle mutta vastaan kuitenkin aloittajalle. Älä nyt noin ajattele, tulee itselle syyllinen ja surullinen olo, koska tarkoitukseni ei ole ollut pelailla kenenkään tunteilla. Eikä tuottaa sinulle mielipahaa. En oikein osaa tunteitani sanoiksi laittaa mutta kyllä ne aidot ovat koko ajan olleet ja sinusta olen välittänyt. En ehkä vain ole osannut niitä sinulle ilmaista niinkuin olisi pitänyt : (
Minkä levelin aloitus tää on?
8th level Super Mario World :)
Ehdottomasti tämä
Vanhempi kuin taivas! :)
Release
21 November 1990
Minä en ymmärtänyt myös tuota leveliä? Onko jotain murretta ?
Etköhän sinä pelaa tässä nyt ihan keskenäsi.
On outoa, että itse lähtee näihin kuvitelmiin ja sitten syyttää toista pelaamisesta. Kukaan ei pelannut. Vastinkappale oli joku yhtä toiveikas kuin sinäkin.. Olitte vaan vääriä.
Minun tunteeni erääseen naiseen on kestänyt kohta vuoden. Hän ei tiedä,niistä mitään. Emme tunne toisiamme,sen paremmin. Joskus näemme toisiamme,ihan ohimennen. Joku tunne tila tuli silloin kun näin hänet,ensi kerran. En ollut tuntenut niin ketään kohtaan varmaan kymmeneen vuoteen! Sitten hän pehmensi sydänmeni,herkensi sieluni tuntemaan. Nyt on tehtävä,omat elämän ratkaisut ja irroitettava ote hänestä ja päästettävä hänet lentämään pois sydämmestäni! En tunne tällä hetkellä ketään toista naista kohtaan mitään. Enkä voi aloittaa,kenenkään kanssa mitään. Vaikka olisi ollut mahdollisuuksia,menneenä kesänäkin. On haittava ensin etäisyyttä että hänestä voin päästä ajatuksissa eroon,itseni takia. On vaihdettava ensin,eri kaupungin osaan asumaan. Että toipuminen voi alkaa.
Ehkä hänellä oli vahvoja tunteita, jotka lamauttivat käytöksen..Jos tykkää tosi paljon. Ehkä hän ei pelannut. Minä en ainakaan pelannut. Myönnän auliisti, etten ole mikään cool peluri vaan sekoilen tunteiden vuoksi.
Minä en myöskään suostu uskomaan, että hän olisi pelannut minulla. Kutsukaa idiootiksi tai naiiviksi. Jotain meidän välillä oli. Ei sekään haittaa, jos se oli vaan sitä, että hän oli puutteessa ja olisi halunnut seksiä. Himokin on tunne. Ei kerrota kenellekkään, mutta olisin ottanut sen seksisuhteenkin hänen kanssaan.
Jep, noin ajattelen minäkin eräästä naisesta. Kyllä tässä päällimmäisenä on himo. Hänen ei tarvitsisi kuin vähän vihjaista niin olisin heti valmis ... Sitten on näitä muita ehdokkaita jotka ovat kyllä Ihania mutta siitä puuttuu se jokin ... pa*ka tilanne.
Alkaako naisen nimi I-kirjaimella?
Lähentyminen on hienoa tietenkin. Ykseydessä.
Just tossa mietin ,vuorokausi vaihtu. Täyty vähän kiihdyttöö vauhtia kävelessä kun tuli joku ällö mies nyt pimeällä Takana. No, pysähdyin ja käännyin katsomaan,ihan sen takia että ei ois kimppuun käynä kun insestin perään oli kuitenniin. Aamuun männessä varmoon alkoo vuotamaan ,ne koittoo mulla hoidossa jo lopettoo lääkkeillä menkat, mutta en suostu. Kipujen takia olisivat sen tehneet, etten kärsisi ennee mutta odotan kyllä ihan luonnollista loppumista kaikesta huolimatta. Särkee ihan keuhkoissa asti ja jaloissa, jokapaikassa. Se särky etenee aina lämmön mukkoon.
Ekan kerran mulle sanottiin vuonna muistaakseni 2003 lääkärissä toisella paikkakunnalla että sairastan endometrioosia.
En ymmärtänyt kuitenkaan sitä sairautta silloin koska edellinen mieslääkäri käski vain leikkaukseen veri"tulpan" takia . No sitten ajattelin että No nyt olisin terve kun on leikattu kysta pois. Mutta . Se jatkoi vain kasvuaan uudelleen. Jonkun vuoden piästä. Taas olen käynyt useita kertoja tarkastastuksessa ,enään ei ole mitteen leikattavvoo. Mutta ...,,onko siitä nyt kaksvuotta kun tämä sairaus tuli vanhoihin "lukemiin" eli 30 vuotta takaperin. Sairaus on siis vanha. Sen takia venyn ja venyn.
Kesän jälkeen taas laihtunna. Mutta olo ei ole koskoon oikein hyvä. Silti, enään ei oo seksiä .
Tykkään toki siitä ,tiedänhän saman viime kerran kuin 40 vuotiaana. .
Minussa on se jännee, että ikäni on omani. Voisko sanoa että vihdoinkin😚
En tiedä miltä näytän mutta sen tiedän että olen kärsivän näköinen.
Ruma .
Joku , tai siis itsekkin pidän itseäni mummona .
Oikeasti olen ..... tyttö.
Mummona sairauden takia . En ole muuta kuin mummo tai tyttö. Eli siltä väliltä, .
Paremmin en voi tätä sanoa. Ikäni voi olla kuusikin. Kauheeta ,että niin mutta ompahan vain nyt näin.
Mutta näihin ikiin jiän koska tämä poiko toi minulle 20 vuotta elinaikoo . Siis työikäni mäni nyt siinä. Mun voitto.