Kaksi vastuutonta sai aikaan että olen olemassa. Minun lupaa ja tahtoa ei kukaankysy vaikka minulla on kuulemma itsemääräämisoikeus... En saanu määrätä siitä että minut hedelmöitettiin.
Joku kunnoton päästi siittiöt tänne En tahtonut.
Terveisin hedelmöitetty munasolu. Vieläpä minulla ei ole näköjään sananvapautta vaikka semmonenki muka pitöis kaikilla olla.
Miksei mielipidettäni kukaan kysynyt
14
136
Vastaukset
- Anonyymi
Kuten ennenkin vastattu näihin massatyperyyksiisi,
Ole huoleti, voit tehdä omat päätöksesi elämäsi suhteen sitten kun siihen kykenet.
Aloithan kehittyä siellä ihan vapaaehtoisesti, ja abortti olisi sinun törkeää kuolemaan pakottamista. Kohdun kantaja missä majailet, on vain niin idari että kuvittelee näin naurettavilla tekosyiden vakuutteluilla lievittävänsä itsekkäästä tappamisestasi aiheutuvaa kalvavaa syyllisyystuskaa. Sellaista katkeran myrkyn levittäjää ei tietenkään kannata kuunnella. Sellaiset voisikin jälkiabortoida itsensä pois länkyttämästä joutavia tästä "pahasta" maailmasta.- Anonyymi
"Aloithan kehittyä siellä ihan vapaaehtoisesti"
En alkanut vaan joku pani minut alulle kysymättä. Olen syytön ja minua ei pidä pakottaa syntymään idareille. Siittiö raiskasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aloithan kehittyä siellä ihan vapaaehtoisesti"
En alkanut vaan joku pani minut alulle kysymättä. Olen syytön ja minua ei pidä pakottaa syntymään idareille. Siittiö raiskasi.Mitäs sitten munasoluna (epäihmisenä) annoit sen siittiön "raiskata" itsesi?
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs sitten munasoluna (epäihmisenä) annoit sen siittiön "raiskata" itsesi?
Onko raiskauksen uhrin syy, että tuli raiskatuksi? Tämä tietenkin noudattelee tuota kiihkouskovaisten asennetta naisiin.
- Anonyymi
tieteilijä kirjoitti:
Onko raiskauksen uhrin syy, että tuli raiskatuksi? Tämä tietenkin noudattelee tuota kiihkouskovaisten asennetta naisiin.
Munasoluhan pystyy sulkemaan tarvittaessa ulkokuorensa. Tämä tapahtuu yleensä heti kun yksi siittiö tunkeutuu sisään, jotta useampi siittiö ei enää pääse sotkemaan hedelmöitystä. Miksi tuo alkio ei silloin (huom. puolikkaana/epäihmisenä) tehnyt näin jos ei halunnut hedelmöitystä?
- Anonyymi
Kuka päätti minun hedelmöittymusestä!?? En minä ainakaan. Jotkut idarit lupaani kysymättä paneskeli.
- Anonyymi
Asiahan on helposti korjattu. Sitten kun sinulla on kykyä ja taitoa, niin voit omasta tahdostasi päättää päiväsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiahan on helposti korjattu. Sitten kun sinulla on kykyä ja taitoa, niin voit omasta tahdostasi päättää päiväsi.
"Asiahan on helposti korjattu. Sitten kun sinulla on kykyä ja taitoa, niin voit omasta tahdostasi päättää päiväsi."
Homma on niitten vastuulla jotka sai tämän hedelmöittymisen aikaankin. Minun lupaa ei kysytty enkä ole halunnut tulla hedelmöitetyksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Asiahan on helposti korjattu. Sitten kun sinulla on kykyä ja taitoa, niin voit omasta tahdostasi päättää päiväsi."
Homma on niitten vastuulla jotka sai tämän hedelmöittymisen aikaankin. Minun lupaa ei kysytty enkä ole halunnut tulla hedelmöitetyksi.Olet saamapuolella, joten velvollisuus kaikesta luopumisesta on itselläsi.
Annettuja lahjoja kun ei ole tapana riistää takaisin.
Jos et olisi halunnut alkaa elämään, et olisi hedelmöittynyt. Turha siis tässä vaiheessa narista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet saamapuolella, joten velvollisuus kaikesta luopumisesta on itselläsi.
Annettuja lahjoja kun ei ole tapana riistää takaisin.
Jos et olisi halunnut alkaa elämään, et olisi hedelmöittynyt. Turha siis tässä vaiheessa narista."Olet saamapuolella, joten velvollisuus kaikesta luopumisesta on itselläsi."
Eihän kukaan kysynyt alkiolta lupaa siihen, että munasolu hedelmöitettiin. Se oli siis jonkun muun päätös. Muiden päätösvallan alla on raskauden jatkuminenkin. Ihan loogista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olet saamapuolella, joten velvollisuus kaikesta luopumisesta on itselläsi."
Eihän kukaan kysynyt alkiolta lupaa siihen, että munasolu hedelmöitettiin. Se oli siis jonkun muun päätös. Muiden päätösvallan alla on raskauden jatkuminenkin. Ihan loogista.Eihän hedelmöitys ole yhtään sen enempää muiden kuin alkionkaan päätös. :D Ei myöskään raskauden jatkuminen, ainahan voi tulla keskenmenokin.
Mutta siis logiikallasi tappamisen pitää olla aina jonkun vahvemman päätösvallassa?
- Anonyymi
No onneksi onnettomille alkioille on aborttilaki.
- Anonyymi
En halua vanhemmikseni idareita tai uskovaisia vaan vanhemmat jotka haluavat minut tarkoituksella.
- Anonyymi
Minulla on oikeus vaatia että minut siitetään avioliitossa. En halua syntyä kaltoinkohteluun. Tai päihdekoukkuäidille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581071Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11810Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75775- 53614
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83563Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45512Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43483Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv35476Sinun kanssasi
Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver36466