Finsermest

Elokuun alussa saatiin kotiimme kauan haaveiltu grillikotapaketti. Isännän syntymäpäivänä vielä. Oli tosi selkeät ohjeet paketin purkamisesta lähtien kaikkeen. Hyvää tavaraa,ihan peruspaketti. Saimme niin sähköpostiin kuin myös soittoihimme ystävällistä palvelua. Sanoinkin ettei tällaista asiakaspalvelua saa suomessa. Olimme tosi yllättyneitä näin ihanasta palvelusta. Samaan aikaan oli toisaalta tilattu lähellemme samankokoinen grillikota. Purimme sen talliinsa joku pv sitten ja onpahan miljoonan palan palapeli edessä. Jopa ikkunankarmit on metritavarana.Kaiken saa/pitää suunnitella itse.ovenkarmit saa sahailla millaiset sattuu laudoista tulemaan. Katto vanerilevyä. Me olemme todella tyytyväisiä finnsermestin tuotteeseemme. Kiitos heille.
Liisa Putus
Heinola.
0693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Elokuun alussa saatiin kotiimme kauan haaveiltu grillikotapaketti. Isännän syntymäpäivänä vielä. Oli tosi selkeät ohjeet paketin purkamisesta lähtien kaikkeen. Hyvää tavaraa,ihan peruspaketti. Saimme niin sähköpostiin kuin myös soittoihimme ystävällistä palvelua. Sanoinkin ettei tällaista asiakaspalvelua saa suomessa. Olimme tosi yllättyneitä näin ihanasta palvelusta. Samaan aikaan oli toisaalta tilattu lähellemme samankokoinen grillikota. Purimme sen talliinsa joku pv sitten ja onpahan miljoonan palan palapeli edessä. Jopa ikkunankarmit on metritavarana.Kaiken saa/pitää suunnitella itse.ovenkarmit saa sahailla millaiset sattuu laudoista tulemaan. Katto vanerilevyä. Me olemme todella tyytyväisiä finnsermestin tuotteeseemme. Kiitos heille.
Liisa Putus
Heinola.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu