järki edellä, koska olen tunneihminen. Pitää olla paljon hyviä tunteita, ennen kuin hyväksyn uuden ihmisen elämääni. Nyt on tullut tarve saada rakkautta ja läheisyyttä ja romantiikkaa, joten sitä kohti mennään ja etsitään itselle rakasta ja tärkeää ihmistä. Muutama on mielessä hyvällä tavalla. Koskaan ei paljon nuorempaa elämääni tule edes kaveriksi. Kunpa ei olisi tarvinnut kokea muutamaa viime vuotta. Ne vuodet veivät elämästä ilon ja aiheuttivat pahaa monella tapaa.
En tee mitään
Anonyymi
771
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En halua että minusta jouduttaisiin valikoimaan. En halua olla jonkun vaihtoehto. Haluan että se on heti joko tai. Ihan älyttömiä nykyihmiset. Joka sormelle joku.
Minä haluan olla vain yhden ikäiseni kanssa parisuhteessa loppuelämäni ajan.
Ei tuossa mitään järkeä olekaan, jos useampaan tutustut samaan aikaan ja sitten luulet tekeväsi valinnan. Kun vastapuolille selviää kuvio, niin ne häipyvät jokainen vuorollaan. Yksin lopulta jäät.
Tarkoitan valinnalla sitä että voin jutella eri ihmisten kanssa ja saada sitä kautta tietoa minkätyyppinen ihminen hän on. Eikö ihmiset juttele muutenkin. Sänkyyn menen vasta hänen kanssa, jota kohtaan tulee vahvoja tunteita. En todellakaan harrasta seksiä kenen kanssa tahansa.
Niinhän toimitaan kun käydään vaikkapa tansseissa. Siellä voi tanssia usemman miehen kanssa ja jos joku tuntuu sopivalta ja molemmat ovat samaa mieltä, niin sitten voidaan sopia treffit johonkin kahvilaan ja siellä tutustua lisää. Sänkyyn ei mennä ennen kuin on tutustuttu kunnolla.
Hyvä. Mitä pahaa viimevuosina on käynyt? Romantiikka on kivaa ☺️
Ensin oman elämän asiat kuntoon, koska se on tärkeintä. Kun on ollut kauan tyhjä olo, ei ole jaksamista ruveta tutustumaan keneenkään. Aika auttaa paranemaan. Ilo tulee siitä, että saa turvallisuudentunteen takaisin, että pärjää omillaan. Jos ei tunne pärjäävänsä omillaan, putoaa syvälle.