Kolmannet koronarokotukset

Anonyymi

THL ehdottaa kolmatta koronarokoteannosta rajatuille ryhmille – muun väestön osalta tilannetta arvioidaan syksyn aikana
1.9.2021
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ehdottaa, että kolmansia koronarokoteannoksia ryhdyttäisiin ensimmäisenä antamaan ihmisille, joiden elimistön immuunivaste on sairauden tai sen hoidon vuoksi alentunut.

”Kaksi rokoteannosta ei aina riitä tuottamaan näille ihmisille tarpeeksi hyvää suojaa vakavalta koronataudilta. Kolmas annos siis täydentää heillä perusrokotussarjan antaman suojan riittävälle tasolle”, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

Ehdotuksen mukaan kolmas annos voidaan antaa 12 vuotta täyttäneille immuunipuolustukseltaan heikentyneille, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta. THL määrittelee lähiaikoina tarkemmin, mitkä ovat ne sairaudet tai tilat, joiden vuoksi henkilön immuunipuolustus on merkittävästi heikentynyt, ja kolmas rokoteannos on tarpeen.

Rokotusjärjestyksestä myös kolmansien annosten kohdalla päättävät myöhemmin THL:n suosituksen pohjalta sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtioneuvosto.

Tehosteannos tarpeen osalle rokotusjärjestyksessä ensimmäisinä rokotetuista
THL ehdottaa myös, että kolmas koronarokoteannos annettaisiin tehosteena niille, jotka ovat saaneet koronarokotuksen rokotusjärjestyksen kärkipäässä 3–4 viikon annosvälillä. Tähän ryhmään kuuluu koronapotilaiden parissa toimivaa terveydenhuoltohenkilöstöä sekä muun muassa hoivakotien iäkkäitä asukkaita ja heitä hoitavia työntekijöitä, joista suuri osa rokotettiin nykyistä lyhyemmällä annosvälillä alkuvuodesta 2021.

”Ehdotamme perusrokotussarjan tehostamista tälle ryhmälle, sillä heillä kaksi annosta on annettu lyhyemmällä aikavälillä kuin muille, toisesta rokoteannoksesta on jo kulunut kauan, ja rokotuksen teho hiipuu vähitellen. Ensilinjan terveydenhuoltohenkilökunta on tärkeää suojata sekä heidän oman terveytensä varmistamiseksi että sairaaloiden kantokyvyn turvaamiseksi, ja hoivakotien iäkkäillä asukkailla vaikean koronavirustaudin riski on erityisen suuri”, Nohynek kertoo.

Kolmas rokoteannos voitaisiin antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut riittävän pitkä aika. THL selvittää parhaillaan saatavilla olevan tutkimustiedon perusteella, mikä olisi riittävä aikaväli mahdollisimman hyvän suojatehon varmistamiseksi.

”Jos rokotteita saadaan maahan riittävästi, kolmansia annoksia voitaisiin arviomme mukaan tarjota yhtä aikaa koko tälle ryhmälle. Ryhmän arvioitu koko on noin 100 000 henkilöä. Samalla on tärkeää huolehtia, että ensimmäisten ja toisten rokoteannosten antaminen ei hidastu kolmansien annosten antamisen vuoksi”, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.

THL ja sen tukena Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä (KRAR) arvioivat syksyn aikana, tarvitaanko kolmatta annosta tehosteena myös muille väestöryhmille.

”Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että ainakin ikääntyneet ja riskiryhmiin kuuluvat tulevat ajan kuluessa tarvitsemaan tehosteannoksen. Odotamme syksyn aikana saatavia uusia tutkimustuloksia sekä Suomesta että niistä maista, jotka ovat antaneet kaksi koronarokoteannosta 12 viikon annosvälillä. Tarkastelemme tilannetta näiden tutkimustulosten valossa uudelleen”, Nohynek kertoo.

Koronataudin sairastaneelle hyvä suoja jo yhdellä rokoteannoksella, annosväli mahdollista lyhentää kuuteen viikkoon
THL ohjeistaa uuden tutkimustiedon valossa, että PCR-testillä varmistetun koronataudin sairastaneille voidaan antaa kahden sijasta vain yksi koronarokoteannos. Tuoreet tutkimukset sekä Suomesta että muualta osoittavat, että yksi rokoteannos synnyttää koronataudin sairastaneelle vähintään yhtä hyvän suojan kuin kaksi annosta tuottaa ihmiselle, joka ei ole sairastanut tautia.

THL ohjeistaa myös, että kunnat voivat harkintansa mukaan lyhentää ensimmäisen ja toisen koronarokoteannoksen välisen ajan kuuteen viikkoon.

”Koronaviruksen nopeasti leviävä deltamuunnos on muuttunut valtavirukseksi Suomessa, ja siksi kunnat voivat harkita, onko annosvälin lyhentämiseen alueella tarvetta ja mahdollisuuksia. THL ei kuitenkaan suosittele kuutta viikkoa lyhyempää annosväliä, koska silloin rokotuksen tuottama immuunivaste jää elimistössä heikommaksi kuin yli kuuden viikon välillä”, Nohynek toteaa.

THL:n ehdotukset ja suositukset ovat yhteneviä Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän suosituksen kanssa.

Lisätietoja:
Hanna Nohynek
THL
ylilääkäri
[email protected]

Mia Kontio
THL
johtava asiantuntija
[email protected]

0

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nyt se syksy on sitten alkanut

        Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
        Maailman menoa
        76
        1245
      2. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

        https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
        Kuhmo
        24
        1205
      3. Olet nainen ollut vaikein rasti

        Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
        Ikävä
        82
        1177
      4. Anteeksi J-mies

        Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
        Ikävä
        129
        975
      5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

        Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
        Tv-sarjat
        7
        958
      6. Riittääkö mahkut

        Kaivattuusi 🤭.
        Ikävä
        60
        864
      7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

        LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
        Ähtäri
        79
        793
      8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

        Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
        Sinkut
        132
        692
      9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

        Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
        Ähtäri
        50
        672
      10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

        Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
        Ikävä
        80
        642
      11. haluatko lopettaa

        ihan lopullisesti
        Ikävä
        146
        574
      12. Miten sinä voit?

        Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
        Ikävä
        90
        550
      13. Tilanteenne

        Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
        Ikävä
        48
        547
      14. Kerro kolme hyvää asiaa

        Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
        Ikävä
        25
        527
      15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

        Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
        Ikävä
        36
        515
      16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

        Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
        Suomalaiset julkkikset
        11
        510
      17. Moottoripyöräonnettomuus

        Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
        Alajärvi
        47
        506
      18. 45
        502
      19. Jos oikeasti haluat mies

        Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
        Ikävä
        86
        482
      20. voi luoja kun uskaltaisin

        laittaa viestiä sinulle...
        Ikävä
        19
        466
      Aihe