Miksi poliitikot kertovat satuja

Anonyymi

Miksi poliitikot kertovat satuja sosiaaliturvalla loisivista ihmisistä?
Poliitikot maalaavat työttömyyden kanssa kamppailevista köyhistä hyviä vihollisia, joiden takia hyvinvointivaltiota joudutaan leikkaamaan, koska muuta ei muka voida. Talouden ongelmat eivät ratkea tällaisilla valheilla.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008231719.html

"Suomessa tuntuu vallitsevan puoluerajat ylittävä usko siihen, että iso joukko ihmisiä elelee mieluummin sosiaaliturvaetuuksien varassa kuin käy palkkatöissä."

"Tiistaina julkaistun Ihmisoikeusliiton ja Amnestyn yhteisen perusturvaraportin pääviesti kuului, että perusturvan taso on Suomessa riittämätön. "

"Köyhyys on tutkitusti haitallista terveydelle. Niinpä on vaikea kuvitella, että kukaan eläisi sosiaaliturvaetuuksien varassa vapaaehtoisesti."

"Poliitikot puhuvat tästä muutaman sadan tuhannen ihmisen joukosta niin kuin koko hyvinvointivaltion tulevaisuus riippuisi heidän työllistymisestään.

Herää kysymys, onko Suomen talous niin heikoissa kantimissa, että jo valmiiksi riittämätöntä perusturvaa pitäisi entisestään heikentää sillä oletuksella, että tästä porukasta ehkä osa saattaisi siirtyä palkkatöihin?

Poliitikot voivat oikeastaan syyttää itseään siitä, että tähän on tultu."

"Ongelmat eivät ratkea sillä, että poliitikot tekevät työttömyyden ja perusturvan riittämättömyyden kanssa kamppailevista ihmisistä hyviä vihollisia, joiden takia hyvinvointivaltiota joudutaan leikkaamaan, koska muuta ei muka voida.

Ikävä kyllä yhteiskunnallisten ongelmien – useimmiten jopa yhteiskunnan itsensä aiheuttamien ongelmien – sälyttäminen niiden syyksi, joiden asemaan kukaan ei halua asettautua, on ollut länsimainen perinne jo 1800-luvulta lähtien. "

39

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ""Köyhyys on tutkitusti haitallista terveydelle. Niinpä on vaikea kuvitella, että kukaan eläisi sosiaaliturvaetuuksien varassa vapaaehtoisesti."

      Joo, läwetörterillä vaikeuksia saada 10 000 kcal päivittäin terveellisemmästä ruoasta. Jostain pitäisi jakovaraa löytyä peruutusturpakkeen nostoon tai merkel suuttuu suomelle. Perkele!
      ´

      • Anonyymi

        Totuus on, matut nostaa sossusta rahat ja pimeistä hommista lisää, me veronmaksajat maksetaan koko Lysti !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus on, matut nostaa sossusta rahat ja pimeistä hommista lisää, me veronmaksajat maksetaan koko Lysti !

        Ketkä ME? Tuskin sinä tai minä. Baarissa viime perjantaina kysyin eräältä tuohtuneelta maahanmuuttokriittikolta joka myös meuhkasi murjaanit elelevät täällä MEIDÄN verorahoilla. Tiedän kyseinen tyyppi ei ole ollut palkkatyössä yli 10 vuoteen ja minullakin verokortillisesta työstä noin 5 vuotta.

        Totta on murjaanien nostamilla tulonsiirroilla isossa mittakaavassa on vaikutusta mutta siitä en heitä rienaa koska samaa teen itsekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus on, matut nostaa sossusta rahat ja pimeistä hommista lisää, me veronmaksajat maksetaan koko Lysti !

        Sinä ja sinun totuutesi, samaa paskaa juhat kun poliitikot ja moni muukin aivopesty apina 😁 😆 😅 😂 🤣
        Järjestelmän väärinkäytökset on todella pieniä ja sellaista järjestelmää ei ole vielä ihminen keksinyt jota joku toinen ihminen ei keksisi käyttää sen tarkoituksen vastaisesti. Tyypillistä sontapuhetta jossa nostetaan joku marginaalinen asia suuremmaksi kun se onkaan ja sen varjolla yritetään ajaa tavoitteita joiden seurauksena ongelmat vaan pahenee eikä tuosta olla valimiita ottamaan vastuuta. Hölmöimmät kuvittelevat että jos tukia alennetaan tai ne poistetaan kokonaan verot laskevat, eivät laske vaan tuossa tulee sama ilmiö kun kusisi pakkasella housuunsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus on, matut nostaa sossusta rahat ja pimeistä hommista lisää, me veronmaksajat maksetaan koko Lysti !

        Tekevät siis samaa mitä monet meikäläisetkin.
        Sanoisin, että matuissa on paljon parempia duunareita kuin meikäläisissä, mutta muutamat pilaavat heidänkin maineen.
        Nuo yleistykset ovat vaan niin typeriä ja isoja valheita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä ME? Tuskin sinä tai minä. Baarissa viime perjantaina kysyin eräältä tuohtuneelta maahanmuuttokriittikolta joka myös meuhkasi murjaanit elelevät täällä MEIDÄN verorahoilla. Tiedän kyseinen tyyppi ei ole ollut palkkatyössä yli 10 vuoteen ja minullakin verokortillisesta työstä noin 5 vuotta.

        Totta on murjaanien nostamilla tulonsiirroilla isossa mittakaavassa on vaikutusta mutta siitä en heitä rienaa koska samaa teen itsekin.

        Sosiaaliturva onkin tarkoitettu suomalaisille pahan päivän varalle. Ei useimmat suomalaiset halua olla muiden tuen varassa vaan elättää itsensä ja perheensä. Tarvitsemme itse tulomme, eikä verotusta ole tarkoitus käyttää elämäntapatyöttömille eikä ulkomaiden kansalaisille. Hehän voivat omassa maassaan järjestää sosiaaliturvansa.

        Minä taas sanoisin että suomalaisissa on parempia duunareita kuin matuissa. Mehän olemme itse järjestäneet maahamme sosiaaliturvan. Jokainen maa ja kansa voi toki tehdä sen omassa maassaan. Emme kaipaa Suomeen lisää sosiaaliturvan käyttäjiä.

        "Emme kaipaa Suomeen lisää sosiaaliturvan käyttäjiä."

        Ja koska nykyisiä sosiaaliturvan käyttäjiä ei ole mahdollista saada pois maasta, niin toimivin keino on vähentää sosiaaliturvasta aiheutuvia kustannuksia leikkaamalla tukia.

        Hyvin sanottu.

        "Minä taas sanoisin että suomalaisissa on parempia duunareita kuin matuissa. Mehän olemme itse järjestäneet maahamme sosiaaliturvan."

        Sosiaaliturvan, joka mahdollistaa loisimisen. Hienosti järjestetty, kiitos duunarit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Emme kaipaa Suomeen lisää sosiaaliturvan käyttäjiä."

        Ja koska nykyisiä sosiaaliturvan käyttäjiä ei ole mahdollista saada pois maasta, niin toimivin keino on vähentää sosiaaliturvasta aiheutuvia kustannuksia leikkaamalla tukia.

        Hallitusohjelmassa oleva alipalkkauksen kriminalisointi pelkällä olemassaolollaan toisi miljoonien säästöt valtiolle kun tukien hakemisen tarve vähenisi, lisäksi se toisi talouskasvua ostovoiman noustessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosiaaliturva onkin tarkoitettu suomalaisille pahan päivän varalle. Ei useimmat suomalaiset halua olla muiden tuen varassa vaan elättää itsensä ja perheensä. Tarvitsemme itse tulomme, eikä verotusta ole tarkoitus käyttää elämäntapatyöttömille eikä ulkomaiden kansalaisille. Hehän voivat omassa maassaan järjestää sosiaaliturvansa.

        "Ei useimmat suomalaiset halua olla muiden tuen varassa vaan elättää itsensä ja perheensä."

        Valheellinen väittämä, sillä kaikki valtion maksamat tuet otetaan mielellään vastaan, vai väitätkö että enemmistö suomalaisista haluaisi kouluihin lukuvuosimaksut? Väitätkö että enemmistö suomalaisista olisi valmis siihen, että kunnallinen sairaanhoito olisi asiakkailleen yhtä kallista kuin yksityinen? Ja että lääkärikäyntien sekä lääkkeiden Kela-korvauksista oltaisiin valmiina luopumaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä ME? Tuskin sinä tai minä. Baarissa viime perjantaina kysyin eräältä tuohtuneelta maahanmuuttokriittikolta joka myös meuhkasi murjaanit elelevät täällä MEIDÄN verorahoilla. Tiedän kyseinen tyyppi ei ole ollut palkkatyössä yli 10 vuoteen ja minullakin verokortillisesta työstä noin 5 vuotta.

        Totta on murjaanien nostamilla tulonsiirroilla isossa mittakaavassa on vaikutusta mutta siitä en heitä rienaa koska samaa teen itsekin.

        Siis hyväksyt mamujen jotka eivät ole maksaneet latiakaan veroa suomeen loisimisen siinä missä ikänsä veroja maksaneen suomalaisenkin , aika sairas kanta asiaan sanoisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosiaaliturva onkin tarkoitettu suomalaisille pahan päivän varalle. Ei useimmat suomalaiset halua olla muiden tuen varassa vaan elättää itsensä ja perheensä. Tarvitsemme itse tulomme, eikä verotusta ole tarkoitus käyttää elämäntapatyöttömille eikä ulkomaiden kansalaisille. Hehän voivat omassa maassaan järjestää sosiaaliturvansa.

        Ei ulkomaiden kansalaisilla ole mahdollisuutta järjestää sosiaalturvansa omassa maassaan kuin hyvin harvoissa tapauksissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis hyväksyt mamujen jotka eivät ole maksaneet latiakaan veroa suomeen loisimisen siinä missä ikänsä veroja maksaneen suomalaisenkin , aika sairas kanta asiaan sanoisin.

        Joo!

    • Anonyymi

      Oikeasti on iso joukko joka loisii sosiaaliturvan varassa, mutta niin n ollut aina.
      On myös iso joukko joka ei haluaisi loisia, vaan päästä töihin, mutta kun firmat ei halua kouluttaa tai palkata sellaisia jotka eivät ole juuri siihen työhön kokeneita ja näin eivät saa koskaan ihan valmista ihmistä ja kun pitäisi saada vielä lähes ilmaiseksi. Suomalaisissa yrityksissä ei juurikaan ole tajuttu kuinka hyviä työntekijöitä saisivat jos hieman panostaisivat omaan työssä oppimiseen ja kouluttamiseen, ulkomailla tämä on todella paljon käytetty tapa.

      • Anonyymi

        "...päästä töihin, mutta kun firmat ei halua kouluttaa..."

        Suomessa yliopistotason koulutuskin on maksutonta. Siitä jopa maksetaan.

      • Anonyymi

        Koulutus on Suomessa ilmaista, joten turha sitä työnantajalle sälyttää. Ja nytkin haetaan todella paljon paikkoihin, joissa opetetaan työhön: ravintola, kuljetus, kauppa jne.

    • Anonyymi

      "Köyhyys on tutkitusti haitallista terveydelle. Niinpä on vaikea kuvitella, että kukaan eläisi sosiaaliturvaetuuksien varassa vapaaehtoisesti."

      Alkoholikin on tutkitusti haitallista terveydelle, mutta silti moni juo sitä vapaaehtoisesti. Mielelläänkin.

      "Poliitikot puhuvat tästä muutaman sadan tuhannen ihmisen joukosta niin kuin koko hyvinvointivaltion tulevaisuus riippuisi heidän työllistymisestään."

      Kun lukee selvityksiä siitä, miten suuri kansantaloudellinen merkitys on sadalla tuhannella lisätyöllisellä, niin miksei olisi muutaman sadan tuhannen uudella työllisellä. Se parantaisi samalla heidän omaa taloudellista tilannetta.

      "Poliitikot voivat oikeastaan syyttää itseään siitä, että tähän on tultu."

      Ja suomalaisia voidaan syyttää siitä, että äänestivät kyseiset poliitikot valtaan. Maailmantaloudellako ei ole merkitystä?

      "Ongelmat eivät ratkea sillä, että poliitikot tekevät työttömyyden ja perusturvan riittämättömyyden kanssa kamppailevista ihmisistä hyviä vihollisia, joiden takia hyvinvointivaltiota joudutaan leikkaamaan, koska muuta ei muka voida."

      Ongelmat eivät myöskään ratkea sillä, ettei kerrota, miten tulisi toimia. Eikä auta luetella puolueita, joita ei pidä äänestää, vaan kertoa perustellusti, keitä tulee äänestää.

    • Anonyymi

      "sosiaaliturvalla loisivista ihmisistä"

      Tuotahan sinä olet. Sinulle ongelma ei ole työttömyys vaan perustusturvan mukamas pienuus joka mielestäsi loukkaa ns ihmisoikeuttasi.

      504€/kk hyväksytyt menot ei onnettomalle olmille riitä.

      • Anonyymi

        "504€/kk hyväksytyt menot ei onnettomalle olmille riitä."

        Osoittaa että henkilöllä on elämänhallintaongelmia.

    • Anonyymi

      "Se, että muilla on varaa ja itsellä ei, saattaa tehdä kipeää."

      Lawetortterille ei pelkästään tee kipeää vaan tuska on helvetillinen :D.

    • Anonyymi

      Niinivuon kommentti oli kyllä tarpeellinen. Harmillista kuitenkin on, että hän tuo esiin väitteen "Kelan maksaman työttömyysetuuden määrä on keskimäärin 726 euroa kuukaudessa", mutta ei kuitenkaan kerro tuon etuuden olevan verollinen. Tästä jää monelle väärä käsitys päivärahan todellisesta määrästä, joka on tyypillisesti 580 euron luokkaa kuukaudessa.

      Pitkäaikatyötön

      • Anonyymi

        "....kuitenkaan kerro tuon etuuden olevan verollinen."

        Kirjoituksen perusteella arvioisin, ettei hän edes tiedä sen olevan verotettavaa tuloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "....kuitenkaan kerro tuon etuuden olevan verollinen."

        Kirjoituksen perusteella arvioisin, ettei hän edes tiedä sen olevan verotettavaa tuloa.

        Olen samaa mieltä. Tuon 726 euroa-lauseen jälkeen on seuraava lause "Sen päälle työtön voi saada yleistä asumistukea sadasta muutamaan sataan euroon."

        Pitkäaikatyötön

    • Anonyymi

      Nykyinen hallitus on kohentanut ensisijaisesti pieneläkeläisten tuloja. Toki muidenkin köyhien taloustilanne parani, kun Sipilän hallituksen leikkaukset peruttiin.

      Pitkäaikatyötön

      • Anonyymi

        Rinteen vaalilupaus matalien eläkkeiden ostovoiman nostamisesta 100€:lla neljän vuoden aikana, saattaa hyvinkin toteutua. Koronasta huolimatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinteen vaalilupaus matalien eläkkeiden ostovoiman nostamisesta 100€:lla neljän vuoden aikana, saattaa hyvinkin toteutua. Koronasta huolimatta.

        Keskusta ja RKP saattavat kyllä vastustaa, kun valtion taloustilanne on tällainen. En osaa veikata, kummin päin hallitus päättää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskusta ja RKP saattavat kyllä vastustaa, kun valtion taloustilanne on tällainen. En osaa veikata, kummin päin hallitus päättää.

        Ei kyse ole mistään yksittäisestä muutoksesta tai päätöksestä, joka parantaa ostovoimaa satasella.

        Pienituloisilla eläkeläisillä on mahdollisuus vaikuttaa asiaan itsekin, vaikkapa lopettamalla tupakoinnin tai rahapelien pelaamisen. Esim. puolikas tupakka-aski päivässä tekee satasen kuussa.

        Kyllä Rinteen lupauksessa oli nimenomaan kyse tulojen nostamisesta, tosin usean vuoden aikana:
        "Erityisesti lupaan, että SDP tulee parantamaan pienillä eläkkeillä kituuttavien ihmisten, Suomen rakentajien toimeentuloa. Lupaan 100 euroa nettona kuukaudessa useamman vuoden ohjelmalla toteuttaen lisää alle 1400 euron eläkkeisiin, lupaan keventää esimerkiksi lääkkeiden ja asiakasmaksujen alennuksilla kustannuksia ja lupaan, että SDP korjaa eläkkeensaajien verotuksessa suhteessa samojen tulojen palkansaajiin olevat epäkohdat."
        https://sdp.fi/fi/blog/puheenjohtaja-rinteen-vappupuhe/#

        Niinhän kirjoitinkin:

        "Rinteen vaalilupaus matalien eläkkeiden ostovoiman nostamisesta 100€:lla neljän vuoden aikana, saattaa hyvinkin toteutua. Koronasta huolimatta."

        JA itse voi lisäksi muuttaa omia kulutustottumuksiaan.

        Samalla huomannut, ettei äänestysikäisetkään tunnu aina tietävän, mitä tarkoittaa "vaalikausi".

        En huomannut, että Rinne olisi luvannut toteutumista neljässä vuodessa. Tarkensi ennen vaaleja A-studiossa, että kulloinenkin taloustilanne vaikuttaa, eikä edes tiennyt mitään koronaviruspandemiasta.

        Pyrkimyksenä varmaankin oli hoitaa asia vaalikauden aikana.

        Pitkäaikatyötön

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinteen vaalilupaus matalien eläkkeiden ostovoiman nostamisesta 100€:lla neljän vuoden aikana, saattaa hyvinkin toteutua. Koronasta huolimatta.

        Mutta tavallisella eläkeläisellä tuo 100 €:n korotus 4:ssä vuodessa toteutuu varmuudella indeksikorotuksina ilman mitään Rinteen toimenpiteitä. Rinne siis huijaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta tavallisella eläkeläisellä tuo 100 €:n korotus 4:ssä vuodessa toteutuu varmuudella indeksikorotuksina ilman mitään Rinteen toimenpiteitä. Rinne siis huijaa.

        Jos lupaus totetuu, niin en pitäisi sitä huijauksena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta tavallisella eläkeläisellä tuo 100 €:n korotus 4:ssä vuodessa toteutuu varmuudella indeksikorotuksina ilman mitään Rinteen toimenpiteitä. Rinne siis huijaa.

        Rinteen lupauksessa olikin kyse pieneläkeläisestä.

    • Anonyymi

      Kantaako vihreät säkillä lämpöä asuntoihin ? Vai käy varatuilta hanhien laskeutumisalueilta keräämässä energian ? hanhen kakka puristeita lämmitykseen?
      Vai maahan lomille tuodut isis joukot lämmitää polttamalla omaisuutta ja vääräuskoisia ?

      • Anonyymi

        Mitä paremmalle tasolle maamme energiaomaivaraisuus saadaan, sitä vähemmän valuu rahaa Putinille.

        Öljylämmitysten korvaaminen kotimaisilla energialähteillä on isänmaallista toimintaa. Persuthan tätä vastustivat.

        Maalämpö onkin ollut suosittu vaihtoehto, samoin ilmalämpöpumput.

      • Anonyymi

        Suomeen ei ole tuotu Isis-joukkoja lomille.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1957
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      10
      1691
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1638
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1527
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1485
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1400
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1377
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1271
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1213
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1168
    Aihe