VÄESTÖKATO!

Lehdessäkin siitä oli juttu. Oulaisten väkimäärä pienenee. Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen. Uudelle kaupunginjohtajalle ja - valtuustolle on tehtävää!
Kuolleisuus on puolta suurempaa kuin syntyvyys. Siinä merkittävä osasyy.
Uudet työpaikat tietysti korjaisivat tilannetta. Lehdon jälkeen ei ole saatu mitään merkittävää. Onneksi on sentään hoitotyön keskittymä "Parantolanmäellä". Sielläkin moni käy työssä naapurikunnista. Mutta se on toki luvallista.
Nyt puhutaan jopa suurimman sivukoulun muuttamisesta lasten päivähoitopaikaksi. Se tuskin toteutuu. Vuonna 2024 tarkastellaan koulujen tilannetta. Tuleeko lakkautuksia? Oliko Piipsjärven koulun rakentaminen hukkainvestointi? Jos koululaiset käyvät vähiin, sen taival voi jäädä lyhyeksi. Harmillista! Niin kovasti kun kyläläiset tekivät työtä uuden koulun saadakseen. Käykö jopa niin, että Lehtopäästä tulee koko itäisen Oulaisen koulupaikka? Petäjäskosken koulu on omillaan. Se säilyy, jos vain oppilasmäärä pysyy yli 30:n, koska on ainoa länsireunalla.
Syntyväisyyttä on vaikea saada nousemaan. Ne työpaikat ovat ainoa ratkaisu, jolla saadaan väkeä muuttamaan Oulaisiin. Muuten käy pian kuin Haapajärvelle ja Haapavedelle, joiden asukasmäärä on jo valahtanut alle 7000:n. Mutta eihän sekään ihan katastrofi olisi. Kunhan tärkeimmät palvelut säilyisivät paikkakunnalla.
11931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä niitä työpaikkoja tosiaan pitää saada lisää.Ei kouluverkostot,päiväkotien takia tänne muuteta jos ei töitä.Kyllä elinkeino- ja kehitysjohtajajan pitäis tehdä enempi töitä että työpaikkoja saatais eikä niitä nippelihommia.Ilmaiset vuorat ym. ei paljon auta jos töitä ei löydy mutta helpommaltahan se näin sujuu???

Äänestä

Tuulimyllyt tuo työtä....Ai niin ulkolaisille.mutta saa siitä joku maajussi aurarattorille hommaa hyvä kepu kun työllistät

Äänestä
  • Eipä ne maajussit ehdi aurata paikallisteitäkään ahnetivat liikaa urakoita eikä tee töitään kunnolla.

    Äänestä

Kepu rules!

Äänestä
  • Lähe sinä niin jää meille muille enemmän verorahaa noista myllyistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähe sinä niin jää meille muille enemmän verorahaa noista myllyistä.

    Mitä vero rahoja?
    Tulee loppujen lopuksi maksamaan kunnalle enemmän kun kerkiää verorahoja tienaamaan. Että seuraavat sukupolvetkin saavat maksaa tästä tyhmyydestä.

    Äänestä

Arvio on noin 800.000 tuhatta - 1.2 milj. euroa vuodessa tuloa, joka jaetaan Haapaveden kanssa. Että eipä tuolla summalla juhlita ja paljoa törsätä. Yhden myllyn purku maksaa vuoden tulot ja purettavaksi jää pahimillaan 27 voimalaa.
Nyt järki käteen!!!

Äänestä

Ratkaisu on että motonet oulaisiin ja puuilo ja ehkä myös biltema ja bauhaus, sitten ei muuta kuin tontteja myyntiin ja porukkaa lappaa asumaan koko ajan!!

Äänestä

Ja lehdon tehtaalla vaikka olisi Tarjotakkin työtä niin ei siellä kukaan viitsi pa**a palkalla kovin kauan kulkea, vielä vähemmän jos asuu eri paikkakunnalla, jos palkka olisi järkevä, eikä mtn 10-13€ tunti niin varmaan olisi varaa edes ajatelle muuttavansa paikkakunnalle työn perässä, varsinkin kun normi Pulliaisen on niin hankala kaiken lisäksi saada lainaa kyseisen tuppukylän pankista, niille joilla rahaa on niin sitä vain jaetaan lisää, vaikka valmiiksi tietävät varmasti myös pankissa että koskaan ei takaisin tule laina summaa pankki saamaan lainaajan elin iän aikana

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lehdessäkin siitä oli juttu. Oulaisten väkimäärä pienenee. Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen. Uudelle kaupunginjohtajalle ja - valtuustolle on tehtävää!
Kuolleisuus on puolta suurempaa kuin syntyvyys. Siinä merkittävä osasyy.
Uudet työpaikat tietysti korjaisivat tilannetta. Lehdon jälkeen ei ole saatu mitään merkittävää. Onneksi on sentään hoitotyön keskittymä "Parantolanmäellä". Sielläkin moni käy työssä naapurikunnista. Mutta se on toki luvallista.
Nyt puhutaan jopa suurimman sivukoulun muuttamisesta lasten päivähoitopaikaksi. Se tuskin toteutuu. Vuonna 2024 tarkastellaan koulujen tilannetta. Tuleeko lakkautuksia? Oliko Piipsjärven koulun rakentaminen hukkainvestointi? Jos koululaiset käyvät vähiin, sen taival voi jäädä lyhyeksi. Harmillista! Niin kovasti kun kyläläiset tekivät työtä uuden koulun saadakseen. Käykö jopa niin, että Lehtopäästä tulee koko itäisen Oulaisen koulupaikka? Petäjäskosken koulu on omillaan. Se säilyy, jos vain oppilasmäärä pysyy yli 30:n, koska on ainoa länsireunalla.
Syntyväisyyttä on vaikea saada nousemaan. Ne työpaikat ovat ainoa ratkaisu, jolla saadaan väkeä muuttamaan Oulaisiin. Muuten käy pian kuin Haapajärvelle ja Haapavedelle, joiden asukasmäärä on jo valahtanut alle 7000:n. Mutta eihän sekään ihan katastrofi olisi. Kunhan tärkeimmät palvelut säilyisivät paikkakunnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu