Aiheuttaako korona lähivuosina dementia-aallon?

Anonyymi

Aiheuttaako korona lähivuosina dementia-aallon?
ANTTI KIRKKALA | 03.09.2021 | 07:48
Kymmenien miljoonien ihmisten pelätään kärsivän viruksen aiheuttamista pitkäaikaisista aivovaurioista.

Tutkijat ja psykiatrit ovat varoittaneet koronaviruksen aiheuttamasta ”dementiapandemiasta”, joka voi koskea 80 miljoonaa ihmistä vuosikymmenen loppuun mennessä.

Financial Times -lehden mukaan taustalla ovat joillekin potilaille ilmaantuvat aivovauriot.

Alzheimer’s Disease International (ADI) -kattojärjestö on kokoamassa asiantuntijaryhmää selvittämään ongelman laajuutta ja mahdollisia hoitokeinoja. ADI:n johtaja Paola Barbarino painottaa, ettei tarkoituksena ole pelotella ihmisiä turhaan.

– Mutta monet dementia-asiantuntijat ovat eri puolilla maailmaa huolissaan dementian ja Covid-19:n aiheuttamien neurologisten oireiden yhteydestä, Barbarino sanoo.

Viruksen on todettu vaurioittaneen tai tukkineen aivojen mikroverisuonia. Immuunijärjestelmän ylireagointi voi johtaa kudosvaurioita aiheuttavaan tulehdusreaktioon.

Neurologi Alireza Atrin mukaan infektio voi kiihdyttää neurologista rappeutumista ja johtaa dementian kaltaisten sairauksien puhkeamiseen tavallista aiemmin. Koronaviruksen jälkioireista eli niin sanotusta pitkästä Covidista kärsivät ovat usein kertoneet ”aivosumusta” sekä keskittymiseen ja muistamiseen liittyvistä ongelmista.

Vastaavat oireet katoavat suurella osalla ajan myötä, mutta huolena on niiden kehittyminen dementiaksi.

University College London yliopiston professori Gill Livingston kertoo tapauksista, joissa dementia on edennyt joillakin koronaan sairastuneilla potilailla ennakoitua nopeammin. Myös lisääntynyt eristyneisyys on riskitekijä muistisairauksien kannalta.

– Ihmiset jäävät paitsi kognitiivisista ärsykkeistä, jotka voivat viivyttää oireiden ilmaantumista, Livingston sanoo.


Vastuullista journalismia -logo
Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta.

1

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uusia tartuntoja 651.
      " Uusia tartuntoja 651, täysi rokotussarja suojaa erinomaisesti vakavalta koronataudilta, pikatestien kysyntä kasvanut."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      134
      3774
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2454
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2098
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      17
      1048
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      70
      1031
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      46
      905
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      876
    8. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      31
      855
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      790
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      97
      772
    Aihe