Tilanne on siis sellainen, että tapasin joskus nuorena miehen, joka tuntui oikealta. Hänen vieressä oleminen oli jotain aivan ihanaa ja suudellessa näin ilotulituksia ja kuulin kirkonkellot. Olin varma siitä, että menen vielä joskus hänen kanssa naimisiin. No, tuli hankaluuksia ja ehkä myös väärinkäsityksiä, ja meidän tiet erkani. Taisin olla myös itse silloin liian epäkypsä sitoutumaan pitkään parisuhteeseen. Tässä vuosikausien jälkeen tämä mies yhä pyörii mielessä. Olen googletellut hänen nimeä ja vakoillut somessa. Selvisi että hän on naimisissa. Pitäisikö yrittää unohtaa hänet ja jatkaa elämää, vai uskoa yhä että joskus tullaan olemaan yhdessä? Ongelmana on myös se, että olen tavallaan uskovainen, en ehkä perinteisessä mielessä mutta kumminkin, ja yksi kymmenestä käskystä on se, että ei saa himoita toisen puolisoa. Mitä teen, mitä olette mieltä?
Onko väärin kaivata varattua miestä?
Anonyymi
42615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Otsikkoon, ei se väärin ole, ei missään nimessä. Se mitä sen kaipauksen myötä voi seurata, on sitten toinen asia kokonaan.
Mitä tuohon yhteen käskyyn tulee, niin sitä vastaanhan olet jo rikkonut, joten lienee oman uskontosi puitteissa paikallaan tehdä sopivia katumusharjoituksia tms.
Olet jostain syystä obsessoitunut tuohon mieheen ja luultavasti olet idolisoinut kyseisen henkilön siten, että muistoissasi hän paljon enemmän kuin on oikeassa elämässä.
Jos yrität pakottaa itsesi unohtamaan hänet, obsessoituminen ei ainakaan helpota, luultavasti vain pahenee. Mutta jotain tietysti olisi hyvä tilanteelle tehdä ja nähdäkseni voisit hyvin hakea ohjeita jatkoon eroartikkeileista ja -kirjallisuudesta, koska samankaltainen on erotilannekin.
Olen varmaan obsessoitunut, koska vähän pakkomielteeltä tämä jo tuntuu. Idolisoinnista en tiedä, näen hänet kyllä aika realistisesti, siis inhimilliset viat on hänelläkin. Mutta se kemia. Kenenkään muun kanssa ei ole tuntunut samalta. Olin vaan silloin liian nuori, enkä ehkä täysin tajunnut sitä, mitä minulla oli käsissä. Uskon, että kemia on todella tärkeää parisuhteessa. Se on tavallaan luonnon tapa ilmoittaa, että tässä olisi hyvä lisääntymiskumppani, jonka kanssa geenit passaa yhteen. Kemiahan johtuu aika paljon feromoneista, en tässä tarkoita siis henkistä kemiaa. Henkisesti minusta tuntuu, että ollaan aika erilaisia, mutta se ei haittaa minua. Voitaisiin oppia toisiltamme ja varmaan muututtaisiin hieman enemmän toistemme kaltaisiksi jos oltaisiin yhdessä. Ja vastakohdathan vetävät toisiaan puoleensa. Olen yrittänyt pakottaa itseni unohtamaan tämän miehen, ja välillä jopa onnistunut siinä, mutta vain väliaikaisesti. Olen myös tuntenut katumusta siitä, että haaveilen naimisissa olevasta miehestä. En haluaisi olla se, joka rikkoo toisen suhteen, tai jopa perheen. En haluaisi johdattaa toista kiusaukseen. Hirveä sisäinen ristiriita moraalin ja rakkauden välillä. En tiedä, ehkä vaan seurailen tilannetta etäältä, jos sattuisi vaikka tulemaan ero. Kaduttaa myös todella paljon se, etten silloin nuorena älynnyt toimia paremmin ja pitää siitä miehestä kiinni.
Jaa, no eihän sitä koskaan tiedä jos toinen tykönään samoissa ajatuksissa ja liittokin jo natisee liitoksissaan. Voithan tuohon yrittää sattumalta törmäillä jos tiedät missäpäin pyörii, nykyäänhän tuo helpompaa kuin koskaan. Ja antaa kohtalolle vapaat kädet.
Ajattelitko, että sinua kaipaa se nuoruutesi rakkaus tuossa?
Tiedän missäpäin hän pyörii, sen verran tehokkaasti olen häntä netissä vakoillut. :) Välimatkaa vaan on, enkä tiedä että minkä tekosyyn varjolla voisin lähteä hänen kotipaikkakunnalle pyörimään...Ja tässä tulee taas eteen se, että hän on naimisissa, enkä haluaisi olla se toinen nainen.
Nuoruuden kaipuuta. Alkaisin katsella uusia.
Olen yrittänyt, mutta muut eivät vaan tunnu samalta.
Ei tietenkään tunnu samalta. Nuorena ollaan niin ehdottomia kun ensitunteet herää. Hän on varmasti muuttunut ja sinäkin olet muuttunut. Olet jäänyt vain kiinni omiin tunteisiisi joista et osaa päästää irti.
Hän on mennyt naimisiin, rakastunut toiseen ja ei kuulu elämääsi.
"Taisin olla myös itse silloin liian epäkypsä sitoutumaan pitkään parisuhteeseen."
Voi voi sinua aloittaja! Elin yli 20 vuotta sitoutuneessa parisuhteessa. Ja voin kertoa, että molemmin puolinen sitputuminen on helppoa, kun kumppani on myös uskollinen.
Yli 20-vuotisesta suhteesta leskeytynyt
Otan osaa. Pitkä sitoutunut parisuhde on minusta jotenkin kaunista. Kyllä te varmaan tapaatte vielä joskus uudestaan, sitten kun aika on, siellä toisessa elämässä. Ainakin näin minä itse uskon, että vielä joskus näen ne ihmiset, joiden maallinen vaellus on päättynyt.
Jeesusta ei voi seurata puolivaloilla. Uskovaisen on luovuttava siitä mitä on, tullakseen uudeksi luomukseksi, joka ei syntiä tahdo tehdä. Sinä tahdot tehdä syntiä. Mitä hyötyä siitä on? Hetken iloitset siitä miehestä, sotkeudut toisen elämään, ja puff kaikki on ohi, olet Jumalan Kaikkivaltiaan edessä avionrikkojana sen miehen kanssa. Synnin palkka on kuolema. Mutta uskon kautta Jeesukseen varjeltuu synnistä ja pahan houkutuksista. Mikään ei ole niin turhaa kuin synti. Se on ajanhaaskausta. Jos todella uskot Jeesuksen Jumaluuteen ja iankaikkiseen elämään Hänen nimessään, miksi etsit jotain turhaa suhdetta joka kuihtuu pois? Etsi sitä mikä on ylhäällä, Jumalan vanhurskautta ja valtakuntaa.
...
Raamattu opettaa että Jumala on aina sama. Muutos syntyy ajassa, mutta aika on luotua, ei Luoja. Jostain syystä monet uskovatkin kuvittelevat että Jeesuksessa Jumala muuttui. Että nyt on muka ok tehdä asioita joita Jumala vihaa. Suhde ilman loppuelämän sitoutumista on Jumalalle inhottava. Syntien anteeksisaaminen ei tee synnistä hyvää. Ihminen ei voi saada anteeksi sitä mitä ei kadu. Siksi katumukseenkin ihminen tarvitsee apua Jumalalta. Kun on niin paljon asioita, joita Jumala kertakaikkiaan vihaa, mutta joita ihmiset eivät halua katua. Jumala on pelottava vihassaan. Mutta Jumala vihaa rakkautensa tähden. Ihminen vihaa pahuuttaan.
Minä vähän luulen niin, että jokainen seuraa Jeesusta hieman puolivaloilla, jos puhutaan synnistä. Raamatussa sanotaan, että ihan kaikki ihmiset ovat syntisiä. Kun syntiä voi tehdä niin monilla eri tavoilla, ja synniksi luetaan jopa vääränlaiset ajatukset. Tosin minusta väärät ajatukset ovat paljon pienempi synti, kuin väärät teot. Jos siis kaipaan varattua miestä itsekseni, niin se on pienempi synti kuin se, että oikeasti tekisin asialle jotain, kuten vaikka aloittaisin sivusuhteen. Minusta täysin synnitön elämä on aika mahdottomuus, ehkä parempi on vaan pyrkiä vähentämään synnin määrää omassa elämässä. Synnistä siis täytyy minunkin mielestä pyrkiä eroon. Mutta mitä jos tämä mies olisikin se, kenet Jumala olisi minulle tarkoittanut, ja on väärän ihmisen kanssa naimisissa?
Jos sinä et halua luopua himoistasi, niin sinä et seuraa Jeesusta. Jumala ei ole tarkoittanut sinulle varattua miestä. Jumala ei toimi omia lakejaan vastaan. Hänen luonteensa on ja pysyy samana. Jeesuskin sen sanoi, ettei pieninkään lainpiirto häviä. Sinä se olet kuka haluaa Jumalan lakeja rikkoa. Uskon kautta varjeltuu tuollaisista. Ei se että ihminen pysyy syntisenä elämänsä loppuun asti ole miksikään tekosyyksi tarkoitettu. "Minä vihaan ihmisiä koska ihminen ei voi olla synnitön", tajuatko kuinka järjetöntä tuollainen "logiikka" on? Tai: "minä haluan tuon toisen naisen miehen koska ei ihminen voi olla synnitön". Mutta olet synnin voittama jos tilaisuuden tullen tarttuisit siihen ja veisit toisen naisen miehen. Jumalan tahto tapahtuu maailmassa, mutta kaikki ihmiset eivät tee sitä mikä on hyvää Jumalan silmissä eli mikä on Jumalan hyvä tahto. Aviorikoksen tekijä ei voi olla Jeesuksen seuraaja, koska todelliset Jeesuksen seuraajat erottuvat hedelmistään, jonka usko ja armo saa aikaan. Iljettäviä ja pahoja tekoja ja ajatuksia sydämessään tekevien ihmisten tulee katua ja tehdä parannus oli omasta mielestään kuinka kristitty tahansa.
...
Heprealaiskirje 12:14
"Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa ..."
Jeesus tämän pyhän pyrkimyksen saa aikaan, mutta sitä tulee myös itse tavoitella ja pyytää Jumalalta. Kuka ylenkatsoo pyhittymisen ei ole näkevä Herraa kuten tässä sanotaan. Sielusi kohtalo riippuu siitä puhdistaako Jeesus sen saastaisuudesta vai jätätkö sinä sen pimeyteen. Sanon tämän kaikella rakkaudella. Jumala ei tahdo että yksikään niistä ketkä uskovat Jeesukseen joutuisi hukkaan. Syntiä vastaan on taisteltava kaikin voimin.
Heprealaiskirje 12:4
"Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan ... "
Et ymmärrä mitään maailmankaikkeuden lainalaisuuksista. Eipä sillä että raamattukaan niistä aina ymmärtäisi.
Se mitä vastaan taistelee, lisääntyy.
Sinä et ymmärrä mitään. Syntiä on kaikki mikä ei tapahdu uskosta Jeesukseen. Tämä on Jumalan säädös. Se kuka uskoo Jeesuksen lupauksiin ja luottaa Häneen, siis uskoo ja laittaa toivonsa Herraan, ei mitään syntiä aseta tavoitteekseen koska yksi Jumalan lupauksista on, että syntiset, keitä ei armahdeta, joiden puolesta ei ole sovitusuhria, eivät peri Jumalan valtakuntaa, vaan he perivät iankaikkisen tuomion. Tämä on osa uskoa Jeesukseen. Usko siihen että Hänen sanansa ovat kaikki tosia ja että Hänen lupauksensa ovat totta sanasta sanaan. Muuten ihminen väittää Jeesusta valehtelijaksi ja samalla Jumalaa erehtyväiseksi.
Se että Jeesus on oikeassa Jumalasta, siis itsestään, on helposti todistettu myös matemaattisesti. Tässä on kaksi funktiota, toisessa on mukana aika ja toisessa ei:
y(t) = x*t
y = x
Matematiikka näyttää meille että aika aiheuttaa muutoksen. Ensimmäisen funktion tulokset ovat erilaisia t:n arvon muuttuessa. Ota aika pois, niin jäljelle jää muuttumaton.
Kaskummaa, Raamattu puhuu Jumalasta muuttumattomana:
Malakia 3:6
"Sillä minä, Herra, en muutu ..."
Ylimieliset ihmiset ovat typeriä. Sen lisäksi Raamattu opettaa että kaikki on saanut alkunsa Jumalasta:
Johanneksen evankleiumi 1:3
"Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on."
Jos noista yhtälöistä otetaan pois x, jäljelle ei jää mitään. Kaikki tarvitsevat Jumalaa ollakseen mutta Jumala ei tarvitse ketään tai mitään.
En koskaan suostuisi uskomaan jumalaan joka vaatii uhreja, pahimmassa tapauksessa vielä oman poikansa.
En silti kiellä muita tekemästä niin.
Hänen Poikansa on Hän itse. Koko tapahtuma oli Jumalan itsensä ilmaus. Kuinka paljon Hän vihaa pahuutta ja kuinka Hän on rakastanut maailmaa, että Hän on iankaikkisuudesta kärsinyt tuskaa jolla ei ole alkua eikä loppua, jonka määrää ei voida mitata, toisten (meidän ihmisten) tähden. Mutta se että ihmiset eivät tätä Jumalaa ristillä rakasta, kertoo vain kuinka pahoja ja kieroja me todella olemme. Mieluummin me keskitymme itseemme, menestykseemme tässä elämässä ja rikkauteen. Vaikka mitä kaunein ja ihmeellisin Jumala on meille itsensä ilmoittanut ja hyvän tahtonsa. Hän on kärsivä ja rakastava Jumala. Kaikki Hänessä on iankaikkista. Kipu, viha, pyhyys ja rakkaus. Enkä minä kiellä sinua olemasta uskomatta tähän Jumalaan.
"Vihaa pahuutta." Katso ensimmäinen kommenttini maailmankaikkeuden lainalaisuuksista. Sen lisäksi ettet itse ymmärrä niistä mitään, väität myös ettei "rakastava" jumalasi ymmärtäisi niistä yhtään sen enempää.
Vastaväitteesi perustuvat siihen valheeseen, johon uskot, että sinä tiedät parhaiten mikä on hyvää ja mikä pahaa, paremmin kuin Jumala. Jumala sallii pahan tapahtua, mutta eikö sinulle riitä, että jokainen pahantekijä kuka ei kadu tekojaan ja usko Jeesukseen, joutuu helvettiin ikuisuudeksi? Pitäisikö Jumalan kostaa sinusta jotenkin vielä enemmän paha, vai lievemmin? Lievemin kostaessaan Hän olisi vähemmän pyhä ja vähemmän rakastava. Kovempi tuomio on vain tuskan lisäämistä helvetissä olijoille, eiköhän sitä ole ihan tarpeeksi kun ei se edes lopu koskaan. Sinun pitää vähän selventää noita "maailmankaikkeuden lainalaisuuksia" joihin uskot. En todellakaan ymmärrä mistä puhut kun et sano sitä. Jumala on Kaikkivaltias ja maailmankaikkeus liikkuu Hänen voimallaan ja kaikki tapahtuu Hänen säätämyksestään.
Karma on yhtä vähän jumalan kostokeino kuin painovoimakin. En usko kostoa hautovaan jumalaan vaan siihen, että jokainen saa kokemuksen kautta oppia totuuden itsensä suhteesta jumalaan. Kokemuksen mahdollisuuden poistaminen eli se mitä sinä sanot uhriksi ei minun näkökulmastani ole rakkautta.
Jos Jumala ei iankaikkisesti rankaisisi niitä ketkä kapinoivat Häntä vastaan Hän ei olisi äärettömän hyvä ja vanhurskas. On välttämättömyys että synnit pyyhitään pois. Ihminen pyyhitään itse kadotukseen ellei tämä anna Jumalan Jeesuksessa kärsiä puolestaan. Raamattu opettaa että se kuka miekkaan tarttuu se myös siihen hukkuu. Karma on Jumalan vaikuttamaa eikä se aina toteudu, mutta jokaisen ihmisen kohdalla toteutuu Jumalan tuomio tai armo.
Aika ankaralta kuulostaa minusta joidenkin keskustelijoiden uskonelämä. En itse halua keskittyä uskossa rangaistuksiin, synteihin tai helvettiin. Mieluummin ajattelen armoa, anteeksiantoa ja rakkautta. En vihaa ihmisiä heidän syntiensä vuoksi. Jos vihaisin, niin minun pitäisi vihata myös itseäni, koska minäkin olen syntinen. Synti on minusta sama asia kuin erehdys, ja ihminen on erehtyväinen. Jos me kaikki osattaisiin elää täysin synnitöntä elämää, niin sittenhän me elettäisiin taivaassa. Mutta ei, me ollaan kaikki vain pieniä, viallisia ja erehtyväisiä ihmisiä, Jumalan rinnalla kuin muurahaisia. Silti voimme ja meidän pitääkin yrittää tulla paremmiksi, vähemmän syntisiksi ja viisaammiksi. Elämä on sielun oppitunti.
Minä vihaan syntiä itsessäni ja sitä entistä minua joka vielä taistelee olemassaolostaan. Rangaistus, synti ja helvetti ovat oleellinen osa evankeliumia. Ilman tietoa näistä, ihminen ei kaipaa pelastajaa niistä. Ei armoa voi antaa sellaiselle kuka ei usko rangaistukseen. Ilman helvettiä ei ole syytä ilosanomalle.
Helvetti tarkoittaa tiettyjä astraalimaailman tasoja, joissa opetellaan sellaisia perusasioita kuin omien ajatusten ohjaaminen, muiden huomioon ottaminen ja avun pyytäminen viisaammilta ongelmatilanteissa. Jos maapalloa verrattaisiin yläasteeseen, "helvetinomaiset" astraalitasot olisivat lastentarhoja. Niistä pääsee pois, kun on oppinut tarvittavat asiat. Näillä astraalitasoilla on valtavat määrät enkeleitä ynnä muita jatkuvasti läsnä, mutta heidän on lupa auttaa vain niitä, jotka pyytävät apua. Koska näillä tasoilla "pysyvämmin" oleilevat, ei niin kehittyneet olennot eivät yleensä ymmärrä pyytää apua, he kokevat olevansa ikuisesti vankeina.
Raamatussa olevat kuvaukset "helvetistä" perustuvat siis todellisiin näkyihin tietyistä astraalimaailman tasoista, mutta näiden tasojen luonne on ymmärretty väärin. Kyseisistä paikoista pääsee pois, siellä on apu vain pyynnön päässä, eikä se mitä sinä kutsut jumalaksesi todellakaan nauti siitä, että joku kärsii.
Olet oikeassa siinä, ettei kuvailemallesi "ilosanomalle" ole tarvetta muutoin kuin siinä tapauksessa, että "kadotus" ja muu ikuinen kidutus olisi ikuista. Niin kauan kuin uskot kidutuksesta nauttivaan jumalaan, sinun on siis pakko uskoa myös "ilosanomaasi".
Jumala ei nauti kenenkään kiduttamisesta, mutta Hän on täydellisen oikeudenmukainen. Koko ihmiskunta surmasi Jeesuksen eli Jumalan ristille. Jos me ihmiset emme kaikki olisi syntisiä ja tehneet syntiä, Jeesuksen ei olisi tarvinnut kärsiä meidän syntiemme vuoksi. Nyt jokainen ihminen on syypää Jeesuksen vereen. Mutta Jumala on armollinen ja rakastava ja teki tämän Jeesuksen uhrauksen tuomion lisäksi myös armoksi, siksi koska Jeesus oli täysin viaton ja täydellinen ihminen. Jeesus eli sen elämän mikä on Jumalan silmissä täydellistä ihmiselle. Se on se elämä josta meistä jokainen on poikennut ja kauas.
Ikuinen kiduts on Jeesuksen osa. Vanhassa testamentissa (kirjoitettu ennenkuin Jeesus ajallisena ihmisenä tuli maailmaan) jo kerrottiin että viinipuu on annettu tulen kulutettavaksi:
Hesekiel15:6
“Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Niinkuin metsän puitten seassa käy viinipuulle, jonka minä olen antanut tulen kulutettavaksi, niin minä annan käydä myös Jerusalemin asukkaille.”
Sitten tuli Jeesus:
Johanneksen evankeliumi 15:5
“Minä olen viinipuu ...”.
Koska vanhurskas tuomittiin tähän piinaan, niin myös kaikki syntiset ansaitsevat loppumattoman kärsimyksen. Mutta Jeesus oli Jumalalle niin rakas, että Hän armahtaa kaikki ketkä Häneen uskovat. Jeesus siis rakasti ihmisiä ja Hän kärsi ristin omiensa puolesta. Jeesus on ajaton Jumala, eikä Hän siksi koskaan poistu Golgatalta, vaikka Jeesus ihmisenä sieltä poistuikin. Ja niin kauan kuin ihminen ei kadu sitä mitä on synneillään tehnyt Jeesukselle, on hän Jumalan vihan kohde.
Raamatun mukaan helvetti on olemassa, ja minä uskon siihen, mitä Raamatussa lukee. En kuitenkaan halua keskittyä helvetin ajattelemiseen, koska jos niin tekisin, olisin jatkuvasti ahdistunut. Jos taas keskityn armon, rakkauden ja rauhan ajattelemiseen, olen paljon levollisempi. Kyse on sielun tilasta. Tämä on vähän sama juttu kuin nuoralla kävely: jos keskittyy putoamisen mahdollisuuteen, voi pelätä ja horjua, mutta jos keskittyy nuoralla pysymiseen, niin pääsee paremmin loppuun asti.
Ei kukaan sitä odotakaan että keskittyisit helvettiin. Mutta Jeesus puhui siitä todella paljon. Ja se on oleellinen osa evankeliumia, että Jumala vihaa syntiä niin paljon, että haluaa rangaista syntisiä iankaikkisella rangaistuksella. Jos emme tunne Jumalan vihan suuruutta emme myöskään osaa arvostaa Hänen armonsa suuruutta. Jeesuksen pitää kärsiä kaikki se viha Isältään jonka meidän synnit saavat aikaan. Jos yhden ihmisen synnit vastaavat helvetin kärsimyksiä, kuinka paljon sitten on kaikkien ihmisten puolesta tuo? Eikä sekään vielä riitä. Minun sydämeni on tuskassa usein Jeesuksen vuoksi. En voi olla surematta Häntä ja kuinka olen itsekin ollut niin paha ja satuttanut Häntä. Rakastan Jeesusta enemmän kuin ketään tai mitään.
Pyydä kahville jos samassa kunnassa, eipä sitä kahvittelussa mitään pahaa ole vaan kiva vaihtaa kuulumisia
paitsi päiväkahvit....
Ei ole samassa kunnassa. En tiedä puhelinnumeroa, enkä kehtaa enkä uskalla lähestyä somessa. Olen raukkis. :( Plus hän on naimisissa, joten tekisin ehkä väärin, jos lähestyisin häntä iskemismielessä. En varmaan pystyisi suhtautumaan häneen kuin keneen tahansa. Olisi sydämenkuvat silmissä kuitenkin.
Tarviiko sitä iskemismielessä lähestyä, somessakin voi kysyä kuulumisia.... Itselläni ainakin monta naista somessa joiden kanssa vaan joskus heitellään viestiä ilman sen kummempia ajatuksia. Myös paljon some kavereita joiden kanssa ei juuri keskustella mistään sekä puolituttuja, joten ei kun viestiä vaan.
Tottakai on. Kauheen raastavaa tollanen kaipaus on, sun pitäis mielummin tehdä asialle jotain.
Raastavaa tämä kyllä on, ja jotain pitäisi tehdä, mutta en tiedä mitä.
No jos pyörii kovasti mielessä,niin kannattaahan siitä ottaa selvää...kävi sitten miten kävi...saapahan ainakin mielenrauhan....voithan kysyä jonnekin,kahville tms. eihän kukaan oleta sun tietävän onko naimisissa,eli lähestyt kuin sinkkua....kertoo sen varmaan itse sitten,että on naimisissa....
Voi ääh. Pelottaa ottaa selville. Mitä jos hän vaikka vihaa minua, tai sitten ei ole miettinyt minua ollenkaan... Sitten tuntisin itseni aivan hölmöksi. Toisaalta, sitten ehkä voisin mennä eteenpäin. Sydänsuruja kyllä tulisi, eikä niitä ole mukava kokea.
itse selvittäisin....vaikka tulis mitä...ja ainahan on se toinenkin mahdollisuus :)....sydänsuruista selvii...ainakin sais mielenrauhan....
Itse en ainakaan ottaisi ketään loisimaan omalla elämänenergialla haalittuja asioita nauttimaan. Lapset ei myöskään ole mulle välttämättömyys, enkä niitä tee ellei siinä ole mulle jotain. Arvostan omaa kehoani, joka on joutunut kestämään elämäni aikana liikaa. Itsensä uhraajaksi kannattaa hankkia joku toinen.
Rakkaus onkin sitä,että haluaa antaa itsestään toiselle jotain,molemminpuolisesti....jos kokee parisuhteen taakaksi,ei siihen kannatakaan itteään työntää.....
Tällaiset asiat nyt vaan ei ole samantekeviä. Että kuinka paljon joudut kulumaan. Toisen pitää tuoda saman verran asioita vastavuoroisesti, ja henkiset antamiset ei liity millään tavalla aineellisiin. En tiedä mistä vedit parisuhteen taakallisuuden tähän.
Ei väärin mut se on et alat omiin täällä muiden kirjoituksia ja niiden perusteella kuvitteleen jotain molemminpuolista palstasuhdetta
Terveisin: yks omittu