Minkä takia minut on tuotu tänne tällä tavalla teitä aukaisemaan ja tietoja antamaan koko maailmalle?
Eikö kukaan ole ajatellut, miten yksi ihminen voi tulla kumoamaan koko kristikunnan ajatukset?
En minä omasta voimastani tulekaan, vaan siitä että Äitimaa on minut lähettänyt!
Miksi?
Siksi, että te Jeesuksen palvelijat, islamistit te tuhoatte koko maapallon rahanahneutenne takia omilta jälkeläiseiltänne.
Te kristityt ja islamit uskonnolla väännätte ja sen avulla saatte itseenne voimaa siitä, että voitte tehdä tällätavalla, kun maailman loppu on kohta tulossa, ja jeesus tempasee muka teidät taivaasen. Te olette kristittyjä.
EI TULE MITÄÄN MAAILMAN LOPPUA, TÄMÄ ON SUURIN HUMPUUKI, MITÄ VOI IKINÄ IHMINEN KEKSIÄ, MAA PYSYY IÄTI.
Te saatanan kätyrit, tuhoatte maapallon meiltä tavallisilta ihmisiltä. Sillä Perkeleestä itsestään on kristinusko, ja islam lähtöisin.
Menette vaan sunnuntaina veisaamaan virsiänne, ja palvelemaan epäjumalaanne, siinä toivossa, että hän antaa anteeksi, samalla kun raiskaatte tätä ainoaa maapalloamme!
Huomionne kiinnittyy vaan jeesuksen tulemiseen, ja kukaan ei sillä välillä huomaa mitä maapallolle tapahtuu. Herätkää. Ja hävetkää, kun sellaisia uskotte, ei jeesus tule pilvissä.
Arkena menette ja tapatte toisia ihmisiä, huijaatte ja elätte irtaasti kuin perslävet.
Myrkytätte maata, että saatte viljaa 6000-8000 kiloa/ha. Maksimoitte tulot maan kustannuksella.
Maankin täytyy joskus saada levätä, joka kuuden vuoden jälkeen, silloin on maalla pyhä, niikuin lepopäivä viikossa.
Sitäpaitsi, ette edes kunnioita lepopäiväänne, vaan väännätte työtä, kuin hullut rahanperässä myös viikonloppuisin. Ette osaa rauhoittua koskaan, ette te kuulisitte sisältäpäin tulevia viestejä Luojamme sanomina.
Teillä on kiire saada paljon rahaa, sillä raha ratkaisee. Kirkotkin omistavat yli 30 % kaikista metsistä, pelloista ja teollisuuksista.
Pidätte eläimiä, kiusaatte niitä pieneissä pilttuissa, ette päästä niitä niityille kirmaamaan, edes kesäisin.
Pidätte monta kanaa pienessä häkissä, sammutatte valoja, jotta saatte yhden vuorokauden aikana 3 vuorokautta ja siten enemmän munia ja rahaa. Taas eläimen kustannuksella.
Ei teillä ole YHTÄÄN KUNNIOITUSTA Äiti luontoa kohtaan. Ei Hänelle, tai hänen luoduilleen eläimille. Teillä on vaan epäjumala vainaanne jeesus, ja mammona. Suoraan perkeleestä.
Sitten menette taas sunnuntaina kirkkoon palvelemaan epäjumalaanne pyytelemään anteeksi, tietoisena siitä, että epäjumalanpalvelusoppinne mukaan teidät tempaistaan taivaaseen ja voitte, karistaa pölyt jaloistanne maanpäälle välittämättä siitä mitään! Hävetkää, TE IRSTAAT!
Eläinten ei anneta edes elää normaalia elämäänsä, koska te lahtaattee ne, jo kun olette ensin ne saaneet niin paksuiksi, että lihaa on yllinkyllin.
Eläinten ei anneta elää omaa elämäänsä edes täysi-ikäiseksi saakka. Te lahtaatte, (jos verrataan ihmisen ikään 10 vuotiaan lapsen ikäisenä) eläimet aivan liian nuorina.
Ne eivät ehdi rakentaa sukupolvesta toiseen tapahtuviin sairauksiin vastustus kykyään, ja näin perimä menee pilalle. Sitä ei voida myöhemmin enää korjata. Se on jo tapahtunut.
Mitä te annatte ruuaksi ihmisille kahden sadanvuoden päästä, kun ei ole olemassa enää lehmiä, tai muutakaan karjaa?
Sitten käytätte hormooneja, sun muita aineita, jotka ovat epäluonnollisia. Sitten ihmettelette mistä tuli hullunlehmän tauti?
Ette anna mitään arvoa sille, että ravintonne takia on eläimen annettava oma henkensä pois.
Kuinka moni teistä on tappanut ja lahdannut itse eläimensä?
Minä teen sen. Ja siunaan itse ennen lahtausta eläimen. Kun monta tuntia kestävä lahtaus on tehty, hautaan eläimen luut ja suolet takaisin Äitimaahan. Ja siunaan tämän jälkeen lihan omaan nimeeni! En epäjumala Jeesuksen nimeen!
Kun olen tehnyt itse tämän, tiedän mitä lihaa syön, ja samalla pystyn arvostamaan sitä, että eläin antoi henkensä minun vuokseni. Ja kiitän nöyrästi Luojaa siitä, että saan käyttää eläintä ravinnokseni.
Olen kiittänyt eläintä aina sen olemassaolosta vielä sen eläessä.
Koska itse ruokin eläimet, ja annan niille mahdollisimman hyvän elämän, ihaillen ja kunnioitten niitä.
Te siunaatte ruokanne epäjumallanne Jeesuksen nimiin, ette omiin nimiinne, mihin se pitää siunata!!! Sen takia teillä on kaikenlaisia sairauksia, jolla on suora yhteys teidän jeesusvainajan palvontaanne.
Kun olen mennyt, ja ajanut pimeällä teurastamoiden ohi, tietämättä että siinä on teurastamo, kuulen valtavaa eläinten huutoa, kun niiden sielut huutavat siellä. Se on sydäntä raastavaa.
Tämän on suoraa tekstiä ÄITIMAALTA LUOJALTAMME!
Kanava oli Angelsky.
Kirjoitti avustaja
Eikö kukaan ole ajatellut, miten yksi ihminen voi tulla kumoamaan koko kristikunnan ajatukset?
En minä omasta voimastani tulekaan, vaan siitä että Äitimaa on minut lähettänyt!
Miksi?
Siksi, että te Jeesuksen palvelijat, islamistit te tuhoatte koko maapallon rahanahneutenne takia omilta jälkeläiseiltänne.
Te kristityt ja islamit uskonnolla väännätte ja sen avulla saatte itseenne voimaa siitä, että voitte tehdä tällätavalla, kun maailman loppu on kohta tulossa, ja jeesus tempasee muka teidät taivaasen. Te olette kristittyjä.
EI TULE MITÄÄN MAAILMAN LOPPUA, TÄMÄ ON SUURIN HUMPUUKI, MITÄ VOI IKINÄ IHMINEN KEKSIÄ, MAA PYSYY IÄTI.
Te saatanan kätyrit, tuhoatte maapallon meiltä tavallisilta ihmisiltä. Sillä Perkeleestä itsestään on kristinusko, ja islam lähtöisin.
Menette vaan sunnuntaina veisaamaan virsiänne, ja palvelemaan epäjumalaanne, siinä toivossa, että hän antaa anteeksi, samalla kun raiskaatte tätä ainoaa maapalloamme!
Huomionne kiinnittyy vaan jeesuksen tulemiseen, ja kukaan ei sillä välillä huomaa mitä maapallolle tapahtuu. Herätkää. Ja hävetkää, kun sellaisia uskotte, ei jeesus tule pilvissä.
Arkena menette ja tapatte toisia ihmisiä, huijaatte ja elätte irtaasti kuin perslävet.
Myrkytätte maata, että saatte viljaa 6000-8000 kiloa/ha. Maksimoitte tulot maan kustannuksella.
Maankin täytyy joskus saada levätä, joka kuuden vuoden jälkeen, silloin on maalla pyhä, niikuin lepopäivä viikossa.
Sitäpaitsi, ette edes kunnioita lepopäiväänne, vaan väännätte työtä, kuin hullut rahanperässä myös viikonloppuisin. Ette osaa rauhoittua koskaan, ette te kuulisitte sisältäpäin tulevia viestejä Luojamme sanomina.
Teillä on kiire saada paljon rahaa, sillä raha ratkaisee. Kirkotkin omistavat yli 30 % kaikista metsistä, pelloista ja teollisuuksista.
Pidätte eläimiä, kiusaatte niitä pieneissä pilttuissa, ette päästä niitä niityille kirmaamaan, edes kesäisin.
Pidätte monta kanaa pienessä häkissä, sammutatte valoja, jotta saatte yhden vuorokauden aikana 3 vuorokautta ja siten enemmän munia ja rahaa. Taas eläimen kustannuksella.
Ei teillä ole YHTÄÄN KUNNIOITUSTA Äiti luontoa kohtaan. Ei Hänelle, tai hänen luoduilleen eläimille. Teillä on vaan epäjumala vainaanne jeesus, ja mammona. Suoraan perkeleestä.
Sitten menette taas sunnuntaina kirkkoon palvelemaan epäjumalaanne pyytelemään anteeksi, tietoisena siitä, että epäjumalanpalvelusoppinne mukaan teidät tempaistaan taivaaseen ja voitte, karistaa pölyt jaloistanne maanpäälle välittämättä siitä mitään! Hävetkää, TE IRSTAAT!
Eläinten ei anneta edes elää normaalia elämäänsä, koska te lahtaattee ne, jo kun olette ensin ne saaneet niin paksuiksi, että lihaa on yllinkyllin.
Eläinten ei anneta elää omaa elämäänsä edes täysi-ikäiseksi saakka. Te lahtaatte, (jos verrataan ihmisen ikään 10 vuotiaan lapsen ikäisenä) eläimet aivan liian nuorina.
Ne eivät ehdi rakentaa sukupolvesta toiseen tapahtuviin sairauksiin vastustus kykyään, ja näin perimä menee pilalle. Sitä ei voida myöhemmin enää korjata. Se on jo tapahtunut.
Mitä te annatte ruuaksi ihmisille kahden sadanvuoden päästä, kun ei ole olemassa enää lehmiä, tai muutakaan karjaa?
Sitten käytätte hormooneja, sun muita aineita, jotka ovat epäluonnollisia. Sitten ihmettelette mistä tuli hullunlehmän tauti?
Ette anna mitään arvoa sille, että ravintonne takia on eläimen annettava oma henkensä pois.
Kuinka moni teistä on tappanut ja lahdannut itse eläimensä?
Minä teen sen. Ja siunaan itse ennen lahtausta eläimen. Kun monta tuntia kestävä lahtaus on tehty, hautaan eläimen luut ja suolet takaisin Äitimaahan. Ja siunaan tämän jälkeen lihan omaan nimeeni! En epäjumala Jeesuksen nimeen!
Kun olen tehnyt itse tämän, tiedän mitä lihaa syön, ja samalla pystyn arvostamaan sitä, että eläin antoi henkensä minun vuokseni. Ja kiitän nöyrästi Luojaa siitä, että saan käyttää eläintä ravinnokseni.
Olen kiittänyt eläintä aina sen olemassaolosta vielä sen eläessä.
Koska itse ruokin eläimet, ja annan niille mahdollisimman hyvän elämän, ihaillen ja kunnioitten niitä.
Te siunaatte ruokanne epäjumallanne Jeesuksen nimiin, ette omiin nimiinne, mihin se pitää siunata!!! Sen takia teillä on kaikenlaisia sairauksia, jolla on suora yhteys teidän jeesusvainajan palvontaanne.
Kun olen mennyt, ja ajanut pimeällä teurastamoiden ohi, tietämättä että siinä on teurastamo, kuulen valtavaa eläinten huutoa, kun niiden sielut huutavat siellä. Se on sydäntä raastavaa.
Tämän on suoraa tekstiä ÄITIMAALTA LUOJALTAMME!
Kanava oli Angelsky.
Kirjoitti avustaja
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yleistä skitsofreniasta
Seuraavassa esitetyt näkemykset ovat pikemminkin teesin omaisia, kuin suoraan tutkimuksen antamia tuloksia. Vaikka tämä raportti esittelee tutkimusprojektia, on paikallaan esittää yleiskuva siitä, mitä projektista vastannut tutkija ajattelee skitsofreniasta (ks. tarkemmin Sariola ja Ojanen, 1997). Projektin piirissä olevilla potilailla ei kaikilla ole skitsofreniadiagnoosia, mutta se on kuitenkin yleisin diagnoosi. Useimmat alla esitetyistä yleistyksistä sopivat myös muihin vakaviin psyykkisiin häiriöihin.
1. Skitsofrenian olemus. Skitsofreniassa on jotakin samaa kuin tietokoneiden "viruksissa" - sitä suuremmalla syyllä, jos kyse todella on viruksista. Ihmisen aivotoiminnat ovat kehittyneet niin monimutkaisiksi, herkiksi ja hienosti viritetyiksi, että sekä ohjelma- että toimintahäiriöiden todennäköisyys lisääntyy. Käytössä oleva ohjelma voi kuormittua liikaa, jolloin toiminta voi hidastua ja jopa keskeytyä. Uusi käyttöohjelma (arkiset vaatimukset) ei sovi vanhaan systeemiin ja antaa virheilmoituksen. Tietoa menee sisään, mutta vanha systeemi ei pysty käsittelemään uudenlaista tietoa. Kenties biologinen järjestelmä ei vielä ole mukautunut niihin vaatimuksiin, joita kehittynyt yhteiskunta sille asettaa. Nykyajan työtehtävät ja arkisten asioiden hoitaminen edellyttävät kestävyyttä, tarkkaavaisuutta ja nopeutta aivan toisessa mitassa kuin 50 tai 100 vuotta sitten. Skitsofreniaa ei voi rajata joko geenihäiriöiksi tai kokemuksiksi. Se on yhtä aikaa biologinen, psykologinen, sosiologinen ja filosofinen ongelma. Jonkin alueen tieteellisellä tutkimuksella voidaan puolustaa yhtä lähestymistapaa ja arvioida muita näkökulmia kriittisesti. Yhden tieteen näkökulmasta kaikki palat eivät kuitenkaan loksahda kohdalleen. Näkökulman kapeutuminen ei palvele hoitoa ja tukea tarvitsevan ihmisen parasta. On syytä torjua näkemys, jonka mukaan biologinen etiologia edellyttää biologista hoitoa ja että psykologinen etiologia edellyttää psykologista hoitoa. Jako biologiseen ja psykologiseen on usein mieletön, koska psykologisilla tapahtumilla on aina biologinen vastineensa. Biologia heijastuu psyykkiseen ja psyykkinen biologiaan.
2. Lähestymistavat. Tulkintojen merkitys on suuri. On eri asia, onko skitsofreeninen henkilö vanki, holhokki, asiakas, oppilas, jäsen vai persoona. Tai onko hän uhri, potilas, laiska vaiko "minuuden matkustaja". Potilaan rooli on siinä mielessä salakavala, että se tuntuu oikealta ja jopa tieteellisesti perustellulta, mutta se ei takaa yksilön kannalta hyvää lopputulosta. Potilaana olemisen tulisi olla nimenomaan tilapäinen rooli, eikä identiteetti, johon yksilön elämä kiinnittyy loppuiäkseen. Silti sanat mielisairaus ja potilas kuvaavat skitsofrenian eräitä vaiheita. Etenkin akuutissa vaiheessa skitsofreeninen käyttäytyy poikkeavasti ja vaikeuttaa omaa ja läheistensä elämää. Tuon vaiheen jälkeen saattavat muut roolit (asiakas, oppilas, jäsen ja persoona) olla yksilön selviytymisen kannalta parempia kuin potilaan rooli. Skitsofrenia ei kuitenkaan ole todella olemassa siinä mielessä, että se voitaisiin panna suurennuslasin alle, vaan se on käsite, jolla kuvataan toisiinsa liittyviä ilmiöitä. Sen hyödyllisyys perustuu sen kykyyn helpottaa etiologista tutkimusta ja edistää hoidon määrittelyä. Valitettavasti skitsofrenia-käsitteen omaksumisesta saatu hyöty on etenkin hoidon kannalta ollut vähäinen.
3. Kulttuuri. Länsimaisen ihmisen elämälle antaa oman leimansa jatkuva itseanalyysi. Individualistinen kulttuuri asettaa yksilön vastuuseen teoistaan. Minussa on jotakin vikaa; en voi syyttää ketään. Psykologinen terapia saattaa jopa pahentaa yksilön tilaa ohjaamalla häntä yhä syvempään itsensä tarkkailuun. Samanaikaisesti yhteisöllisyyden väheneminen vie yksilöltä hänen kaipaamaansa tukea. Parhaimmillaan tuo tuki perustuu sekä konkreettisen avun saamiseen että tietoisuuteen siitä, että kuuluu johonkin ryhmään tai yhteisöön, joka ajattelee samoin kuin minä. Ryhmään kuuluminen on yhdistävä tekijä ja auttaa löytämään ulkopuolisia syntipukkeja. Ideologinen tai uskonnollinen tietoisuus edistää mielenterveyttä tarjoamalla selityksen siitä, miksi minulla on vaikeata tai miksi asiat eivät ole niin hyvin kuin ne voisivat olla. Yhteisöllisen kulttuurin vahvuus on siinä, että se ei vedä yksilöä vastuuseen ongelmistaan, vaan hakee ulkoisia tekijöitä ongelmien syiksi. Yhteisöllisen kulttuurin ongelmana voi olla alistuminen, fatalistinen elämänasenne. Alistuvaa asennetta torjuu yhteisön kyky vetää jäsenensä takaisin entiseen rooliinsa, vaikka häneltä itseltään voimia puuttuisikin. Individualistisessa kulttuurissa paras tulkinta on se, jossa yksilön ei tarvitse syyttää itseään sairaudestaan, mutta hänelle kuitenkin annetaan vastuuta omasta hoidostaan ja kuntoutuksestaan.
4. Hoidon tulokset. Laajasti vaikuttava psyykkinen häiriö, jollainen skitsofrenia on, edellyttää kokonaisvaltaista terapia- ja kuntoutusohjelmaa. Mitä parempi yksilön ote elämästä on, sitä tarkemmin terapia voidaan suunnata jollekin tietylle elämänalueelle. Terapian ja kuntoutuksen kannalta ratkaisevaa on yksilön kyky ja halu ottaa tukea ja apua vastaan. Terapia ja kuntoutus vaikeutuvat, jos yksilö kokee, että hän ei tarvitse apua. Sekä lääkehoidolla että psykososiaalisilla keinoilla on saavutettu myönteisiä tuloksia. Erityisesti akuutin psykoosin hoidossa lääkehoito toimii hyvin. Lääkehoidon ongelmat liittyvät lähinnä siihen, että oikeaa lääkitystä ei aina ole helppo löytää. Etenkin hoidon pitkittyessä lääkehoidon ongelmat lisääntyvät. Potilaat eivät käytä lääkkeitään ja kokevat sivuvaikutuksia. Lääkehoidon vahvuutena on se, että lääkkeitä voidaan pakata rasioihin toisin kuin psykososiaalisia hoitoja, jotka lähes aina vaativat useiden ihmisten "paketoimista" ohjelmiksi. Vaikka myös lääkkeiden kehittäminen on pitkä ja työläs prosessi, pysyy lääkkeiden koostumus samana, jos valmistus tapahtuu ohjeiden mukaisesti. Psykososiaaliset hoidot elävät jatkuvasti, koska niitä soveltavat ihmiset ihmisiin. Nämä hoidot ovat työläitä ja kalliita, koska ne sovellusvaiheessa (ja tietenkin myös kehittämisvaiheessa) vaativat paljon työtä. Käytännön hoitotyössä vertailu on siinä mielessä epäedullista, että pillerin antaminen on helpompaa kuin kuusi kuukautta kestävän kuntoutusohjelman. Tuloksia on lisäksi kovin vaikea verrata keskenään. Lääkitys lievittää psykoottisia oireita nopeasti, mutta ei välttämättä vaikuta paljoakaan potilaan elämisen laatuun. Kuntoutus ei vaikuta merkittävästi oireisiin, mutta antaa potilaalle mahdollisuuden aikaisempaa laadukkaampaan elämiseen.
5. Kuntoutuksen keinot. Keinot, joilla ihmiset voivat vaikuttaa toisiinsa, ovat rajallisia. Tärkeimmät keinot ovat pakko, uhkaus, tarjous, ohjaus, vetoomus ja arvostus. Kaikki kuntoutuksen keinot ovat näiden johdannaisia ja yhdistelmiä. Jokainen keino toimii siinä mielessä, että ihmisten toiminta saadaan niiden avulla säilymään haluttuna tai muuttumaan haluttuun suuntaan. Kuntoutuksen tai psykoterapian tuloksia ei koskaan voida ennustaa sadan prosentin varmuudella, koska kyseessä on aina vuorovaikutustapahtuma. Potilaat tai asiakkaat eivät ole vain passiivisia kohteita, vaan eläviä ihmisiä, joilla on omat tarpeensa. Elämänvaiheet ja hoitokokemukset kuitenkin suuntaavat potilaiden ajattelua ja toimintaa siten, että vain tietyt terapian ja kuntoutuksen keinot toimivat. Potilaiden motivaation ja vaikuttamiskeinojen välillä vallitsee yhteensopivuuden periaate sillä tavoin, että ulkoiseksi ohjautunutta, avutonta ja passiivista potilasta on vaikea kuntouttaa arvostukseen perustuvin keinoin (psykoterapia, terapeuttinen yhteisö). Häneen voidaan vaikuttaa pakkokeinojen, uhkausten, tarjousten ja jossain määrin myös ohjauksen avulla. Näistä keinoista on valittava ne, jotka ovat sekä tehokkaita että eettisesti perusteltuja. Kuntoutuksen tavoitteena on aina vastuullinen, sisältäpäin ohjautuva ihminen. Tähän ei kuitenkaan päästä suoraan, vaan soveltamalla juuri niitä keinoja, jotka eri olosuhteissa toimivat parhaiten.
Psykiatrinen hoito
Sekä kansainvälisesti että myös Suomen tilannetta ajatellen seuraavat trendit ovat ilmeisiä.
1. Biologisten tutkimus- ja hoitomuotojen nopea kehittyminen.
Aivojen kuvantamenetelmät ovat kymmenessä vuodessa kehittyneet korkeatasoisiksi. Tämä mahdollistaa erityisesti skitsofrenian, mutta myös esimerkiksi depressiosta kärsivien aivojen rakenteeseen ja toimintaan liittyvän tutkimuksen. Monia kiinnostavia löydöksiä on tehty, joskaan tulokset eivät vielä ole selkeitä. Kuitenkin on kasvamassa niiden tutkijoiden osuus, jotka tulkitsevat vaikeat psyykkiset häiriöt, erityisesti skitsofrenian, biologisista syistä aiheutuvana. Syyt voivat olla esimerkiksi geenihäiriöitä, viruksia tai vammoja. On myös näkemyksiä, joiden mukaan psyykkiset häiriöt ovat luonnollista biologista vaihtelua, eivätkä varsinaisesti ole rakenteen tai toiminnan häiriöitä.
2. Psykoanalyysin ja psykodynaamisten tulkintojen kritiikki.
Erityisesti biologista suuntaa edustavat tukijat arvostelevat psykodynaamisia tulkintoja (Torrey ym. 1995). Kritiikki näyttää olevan kahdenlaista. Toiset tutkijat kiinnittävät huomiota psykoanalyysin ongelmiin tieteenä. Psykoanalyysin teoriana on viime vuosina arvioitu hyvin kriittisesti (ks esim. Macmillan, 1997). Psykoanalyyttisiä tulkintoja on käytännössä mahdotonta todentaa. Havaitusta käyttäytymisestä tehdyt tulkinnat ovat liian avoimia. Menneisyyteen liittyvät tarinat eivät anna persoonallisuuden muutokselle riittäviä eväitä. Toiseksi psykoanalyysin tulokset ovat tieteellisissä vertailuissa olleet terapian pituudesta huolimatta pikemminkin keskitasoa huonompia kuin parempia (Grawe ym. 1995). Erityisesti on nähty psykodynaamisen otteen soveltumattomuus vaikeiden psyykkisten ongelmien hoidossa. Suomessa tilanne on sikäli toisenlainen, että maassamme on vahva psykodynaaminen traditio, jota esimerkiksi Alasen (1993) johdolla on hyvällä menestyksellä sovellettu psykoosien hoitoon. Tämä hoito on varsin kaukana klassisesta psykoanalyyttisestä mallista.
3. Vammaisten ja sairaitten perusoikeuksien edistäminen
Kysymys on siitä, että tunnustetaan myös sairaitten, vammaisten ja yleensä poikkeavien ja erilaisten ihmisten perusoikeudet. Ongelmia aiheutuu sekä liiallisesta suojelusta että torjuvista asenteista. Vammaiset ihmiset tarvitsevat tukitoimia voidakseen olla tasa-arvoisia muiden kanssa, mutta se ei tarkoita, että heidän tulisi olla jatkuvasti holhokkeja. Kyseessä on asia, johon ei ole helppo vaikuttaa asennetasolla. Usein parhaiten toimivat sellaiset keinot, jotka lainsäädännön avulla lisäävät vammaisten oikeuksia. Mielenterveyden ongelmista kärsivät eivät ole olleet lainsäädännön kannalta tasa-arvoisia muiden vammaisten kanssa. Periaatteessa tasa-arvo aletaan tunnustaa, mutta käytännössä on vielä suuria ongelmia. Mielenterveyspotilaat eivät saa niitä tukimuotoja, joihin he olisivat oikeutettuja. Tämä aiheutuu sekä siitä, etteivät he osaa tai jaksa ajaa asioitaan, mutta myös siitä, ettei kuntoutushenkilökunta tunne riittävästi lain suomia mahdollisuuksia.
Taulukkoon 5.1. on kirjattu ne keskeiset oikeudet, jotka koskevat kaikkia ihmisiä, yhtä hyvin potilaita kuin tavallisia ihmisiä. Kyseessä eivät ole lain kuvaamat oikeudet vaan luettelossa on otettu huomioon myös psykososiaaliset tekijät.
Taulukko 5.1. Kansalaisen perusoikeudet
1. Perustarpeet: Oikeus ravintoon, lämpöön ym.
2. Terveys: Oikeus terveyspalveluihin
3. Turvallisuus: Oikeus fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen
4. Elinehdot: Oikeus asuntoon ja kohtuulliseen asumisen tasoon ja
ympäristöön
5. Psyykkinen hyvinvointi: Oikeus terveys- ja tukipalveluihin
6. Sosiaaliset liittymät: Oikeus elää muiden ihmisten parissa
7. Työ: Oikeus tehdä työtä
8. Päätösvalta: Oikeus päättää omista ja yhteisistä itseä koskevista asioista
(tietyin rajoituksin)
9. Arvostus: Oikeus ihmisarvoiseen kohteluun; syrjinnän puuttuminen
10. Tarkoituksen kokeminen: Oikeus olla aktiivinen, oikeus käyttää
yhteiskunnan tarjoamia palveluja ja tiloja
11. Elämisen taidot: Oikeus saada tukea ja opastusta taidoissa
12. Toiminta, virkistys, harrastukset: Oikeus (mahdollisuudet) tehdä ja harrastaa
4. Avohoidon palvelujen kehittyminen
Suuntaus näkyy ennen muuta siinä, että laitospaikkojen määrä on lyhyessä ajassa laskenut kolmannekseen. Suomessa muutos alkoi myöhemmin kuin monissa muissa maissa, mutta on tapahtunut nopeasti, noin 10 vuodessa. Vaikka muutos on ollut raju, eivät Suomen laitospaikat vieläkään ole kansainvälistä tasoa. Tosin vertailu on siinä mielessä vaikeata, että monissa maissa on laitoksen kaltaisia asuntolapaikkoja. Samalla on hyvä muistaa se, että laitos- tai sairaalahoito voidaan toteuttaa niin, että se on laadullisesti parempaa kuin asuntolassa asuminen. Huonosti järjestetty laitoshoito on potilaan kannalta kielteinen elämisen muoto ja tulee myös kalliiksi, mutta mikä tahansa "avohoito" ei ole parempi kuin laitoshoito. Laitoshoitoa voidaan kehittää taulukossa 1 kuvattujen oikeuksien suuntaan. Sairaanhoitopiirien ja kuntien tarjoama avohoito ei ole kehittynyt aivan niin suotuisasti kuin on toivottu. Syvä lama on tässä ollut kehittämisen esteenä, joskin ollut outoa, että säästöt ovat pääasiassa kohdistuneet psykiatriaan. Sitä täydentämään on kuitenkin kehittynyt järjestöjen, yhdistysten ja yksityisten tarjoamia palveluita. Hyvin myönteistä on ollut lisääntyvä vapaaehtoistyö sekä eri järjestöjen tarjoamat palvelut. Innovaatiot näyttävät tulevan juuri näitten tahojen kautta.
5. Työn merkitys kuntoutuksen osana.
Työllä on ihmisen elämässä tärkeä sija ja sen tulee näkyä myös kuntoutuksessa. Traditionaalinen suojatyö ei enää riitä, vaan erityisesti avohoidon yksiköiden tulee tarjota mahdollisimman monipuolisia työtehtäviä. On melkoinen paradoksi, että työ oli aina 1960-luvulle asti laitoskuntoutuksen painopistealue, mutta siihen kohdistettiin niin runsaasti kritiikkiä, että sen osuus väheni hyvin pieneksi. Kritiikkiin oli aihetta, sillä työ oli usein itseisarvoista, eikä sen terapeuttisuuteen kiinnitetty huomiota. Lisäksi siitä saadut korvaukset olivat kovin pieniä. Työn luonteva paikka on avohoidon yksiköissä, joissa työn avulla päivittäinen toiminta voidaan saada mielekkääksi. Sosiaalisissa yrityksissä työtehtävät vastaavat yhteiskunnassa tarjolla olevia mahdollisuuksia.
6. Sosiaalisia taitoja painottavan kuntoutuksen vakiintuminen.
Valtakunnallinen skitsofreniaprojekti korosti sosiaalisten taitojen merkitystä koko toimintansa ajan. Seurantakyselyt osoittivat, että sosiaalisia taitoja edistäviä toimintamuotoja sovelletaan laajasti sairaanhoitopiireissä (Tuori, 1996). Monet toiminnat ovat tällä hetkellä itsestään selviä. Sosiaalisten taitojen kuntoutus on laajentunut arkielämän avartamiseksi ja mielekkäiden toimintojen edistämiseksi. On tärkeätä, että pitkäaikaispotilaat hallitsevat keskeisiä arkielämän taitoja, mutta yhtä tärkeätä on, että samalla heille avautuu mahdollisuuksia toimia täysivaltaisena kansalaisena.
7. Hoidon laadun ja tuloksellisuuden arviointi
Psykiatrisen hoidon piirissä hoidon tulosten arviointi alkoi sen jälkeen, kun psykofarmakoita alettiin ottaa käyttöön 1950-luvulla. Myös psykoterapian tutkimus alkoi varsinaisesti tuolloin, vaikka muutamat psykiatriset klinikat olivat tilastoineet karkeasti hoidon tuloksia (Davis & Gierl, 1984; Eysenck, 1952; Smith, Glass ja Miller, 1980). Monet sairaalat olivat pitäneet kirjaa potilaistaan 1800-luvulta alkaen (Warner, 1985). Tällaisen tutkimuksen vaikeus alkoi hitaasti paljastua. Vähitellen vakiintui käytäntö, jota nimitettiin kliiniseksi kokeeksi. Uusi vaihe hoidon tulosten arvioinnissa on hoidon käyttäjien tai kuluttajien näkökulma, jonka vaikutukset alkoivat näkyä 1980-luvulla. Tämä merkitsee sitä, että potilaat itse arvioivat hoidon laatua ja tuloksia. Seuraavassa jaksossa tarkastellaan näitä kysymyksiä laajemmin
Lääkehoidon tuloksetkaan eivät ole olleet yksiselitteisiä (Fisher & Greenberg, 1989). Plasebo-vaikutukset ovat suuria ja erittäin pitkissä seurannoissa lääkehoidon vaikutukset jäävät taka-alalle. Monet muut tekijät vaikuttavat niin voimakkaasti, ettei vaikutuksia voida enää yksiselitteisesti arvioida. Mitä lyhyempi ja kontrolloidumpi seuranta, sitä selvemmin lääkehoito näyttää hyödyttävän kaikenlaisissa psyykkisissä ongelmissa. Oireet lievittyvät nopeasti ja intensiivisen hoidon tarve vähenee. Yhtenä merkittävänä ongelmana ovat sivuvaikutukset sekä lääkkeiden ottamiseen liittyvät ongelmat etenkin avohoidossa. Suuri osa potilaista laiminlyö lääkkeiden käytön tai ottaa niitä ohjeiden vastaisesti. Osa näistä muutoksista tosin paljastuu järkeviksi siinä mielessä, että potilaat ovat panneet merkille, että lääke ei toimi odotetulla tavalla.
Myös psykoottisten häiriöiden, erityisesti skitsofrenian, hoidossa on tutkittu psykologisten tekijöiden vaikutuksia. Jo 1950-luvulta alkaen on osoitettu, että psykoottisiin oireisiin vaikuttavat erilaiset ympäristöstä tulevat palautteet (Ayllon & Azrin, 1968; Sandler & Davison, 1973). Tässä yhteydessä on tapana puhua käyttäytymisanalyysistä tai sosiaalisen oppimisen menetelmistä. Ne edellyttävät joko johdonmukaista ulkoista kontrollia tai voimakasta motivaatiota potilaan taholta, jolloin hän itse huolehtii siitä, että ympäristö ja sen palautteet ovat hänen kohdallaan oikeita. Kun psyykkisen häiriön luonteeseen kuuluu, että yksilö menettää kyvyn tuottaa itselleen myönteisiä palautteita, ei vaihtoehdoksi yleensä jää muuta kuin ulkoinen kontrolli.
On huomattava, että myös lääkehoito perustuu ulkoiseen kontrolliin, koska sen avulla koetetaan vaikuttaa potilaaseen niin, että hänen kognitiiviset toimintansa jäsentyisivät ja että hän voisi tulkita ympäristönsä oikein ja vaikuttaa siihen mahdollisimman normaalilla tavalla. Kun joskus on arvosteltu sekä lääkehoitoa että sosiaalisen oppimisen menetelmiä ulkoisesta kontrollista, unohtuu juuri tämä tosiasia: Potilaat ovat usein menettäneet otteensa ulkomaailmaan siinä määrin, että vain ulkoiset keinot ovat mahdollisia. Tiivistäen keinoja on tarjolla kolme:
1. Lääkehoidolla koetetaan vaikuttaa suoraan aivotoimintoihin niin, että potilaan suhde ympäristöön palautuisi normaaliksi. Kun psykoosi on "päällä", potilas reagoi paljolti oman sisäisen maailmansa tuotoksiin. - Vaarana tietysti on, että potilas tarvitsee jatkuvasti lääkkeitä selviytyäkseen ympäristönsä virikkeistä ja palautteista. Etuna on se, että muutos tapahtuu potilaan päässä, jonka hän voi kuljettaa moniin eri ympäristöihin. Silloinkin voi käydä niin, että ympäristösuhde ei enää palaudu aivan normaaliksi, koska aikaisemmat kokemukset ovat olleet hyvin poikkeavia ja/tai pitkäaikaisia.
2. Tarkalla ja johdonmukaisella ympäristön palautteiden muutoksilla järjestetään niin, että potilas joutuu huomioimaan keskeiset ympäristön piirteet. Palautteet tehdään niin selkeiksi, että potilaan on otettava ne huomioon, vaikka hänen aivotoimintansa toimisikin poikkeavasti. Etuna on se, että potilaan toiminta saadaan varsin nopeasti ohjautumaan haluttuun suuntaan. Ongelmana taas on se, että muutokset eivät useinkaan ole pysyviä, vaan toiminta palautuu uudestaan hajanaiseksi, kun palautteiden selkeys ei enää toteudu. Siten esimerkiksi siirtymien toiseen ympäristöön muuttaa palautejärjestelmän siinä määrin erilaiseksi, että käyttäytyminen saattaa palata entiselleen tai muuttua toisenlaiseksi.
3. Koetetaan tuottaa sellainen tilanne, jossa potilas motivoituisi vaikuttamaan toimintaansa ja ympäristöönsä. Tämä edellyttää usein akuuttien oireiden hoitamista aluksi lääkkeillä. Tai potilaan oireet ovat muutoin helpottuneet sen verran, että hän pystyy ottamaan vastaan palautetta. Silloin voidaan käynnistää arkielämän taitojen opettamiseen tähtäävä ohjelma. Potilas ei tästä selviydy yksin, vaan tarvitsee runsaasti apua. Hänen tulee kuitenkin olla aktiivisesti mukana; haluta muutoksia, ymmärtää mistä on kysymys ja pystyä toimimaan ohjeiden mukaisesti. Hyvä esimerkki ovat oireiden hallintaan tähtäävät ohjelmat, joiden tavoitteena on, että potilaat oppivat ennakoimaan oireita ja vaikuttamaan niihin. Potilaan motivoituminen tulosten ehto. Tällöin opitut asiat sisäistyvät ja siirtyvät potilaan mukana muihinkin ympäristöihin. Haittana taas on se, että monia asioita on vaikea hallita ja muutos edellyttää paljon työtä.
Paul ja Lentz (1977) osoittivat vakuuttavasti, että kokonaisvaltainen sosiaalisen oppimisen ohjelma toimii. Tutkittu ryhmä muodostui kroonistuneista laitospotilaista. Kyseessä olivat potilaat, joita ei katsottu voitavan ottaa mukaan ohjelmaan, jossa potilaita sijoitettiin avohoitoon. Potilailla oli skitsofreniadiagnoosi ja he olivat olleet keskimäärin 14 vuotta sairaalassa. Tutkimusryhmän yläikärajaksi määriteltiin 55 vuotta. Tutkimuksessa verrattiin sosiaalisen oppimisen ohjelmaa, terapeuttista yhteisöä ja traditionaalista osastohoitoa. Sosiaalisen oppimisen ohjelma oli yhdistelmä vastuutasojärjestelmää ja rahaketaloutta. Edellinen merkitsi sitä, että potilaat siirtyivät seuraavalle tasolle sen mukaan, miten hyvin olivat edenneet kuntoutustavoitteissa. Jälkimmäinen taas sitä, että tavoitteiden mukaisesta käyttäytymisestä palkittiin rahakkeilla (ks. Sariola & Ojanen, 1997, ss. 209-216). Terapeuttinen yhteisö oli periaatteiltaan Maxwell Jonesin ajatusten mukainen.
Potilaat sijoitettiin satunnaisesti näihin kolmeen ryhmään. Kullakin osastolla oli 28 paikkaa. Henkilökunnan määrä oli kuntoutusohjelmissa noin puolet potilasmäärästä, joskin sairaalassa henkilökuntaa oli hiukan enemmän. Koko seuranta-aika oli kuusi vuotta. Kyseessä oli siis ns. kliininen koe. Erikoisuutena oli, että sama henkilökunta huolehti jatkuvasti kiertäen kummastakin kuntoutusohjelmasta. Seurantamittaukset olivat laajoja ja jatkuvia; niitä tehtiin puolen vuoden välein. Seurannassa uutuutena oli ns. aikaotantamenetelmä, jossa ulkopuolinen arvioitsija kirjaa potilaiden käyttäytymistä ja potilaiden ja henkilökunnan vuorovaikutusta. Kirjaaminen on mahdollisimman yksiselitteistä. Muistiin merkitään tiettyjen ennalta sovittujen asioiden esiintyminen. Myös kokonaisvaltaisia potilaiden oireiden ja taitojen arviointeja käytettiin seurannassa. Tutkimukseen liittyi myös lääkityksen kolmoissokkokoe sekä ohjelmien keskeyttäminen tietyksi ajaksi, jotta voitaisiin nähdä mitä tästä seurasi.
Kolmoissokkokoe ansaitsee selvennyksen. Tavallisestihan puhutaan kaksoissokkokokeesta, joka merkitsee sitä, että potilaat eivätkä hoitajat eivät tiedä, kuuluvatko tietyt potilaat koe- vai plaseboryhmään. Paulin ja Lentzin tutkimuksessa meneteltiin niin, että lääkekokeen aloittamisesta ei edes ilmoitettu koeosastoilla, vaan täysin etukäteen ilmoittamatta puolelle kummankin osaston potilaista annettiin plaseboa ja muilla jatkui entinen lääkitys. Tämä on todennäköisesti edelleenkin ainutlaatuinen lääketutkimus. Tulos oli yllättävä, kummallakaan osastolla alkuperäisen lääkityksen pois jättämien ei vaikuttanut mitenkään potilaiden käyttäytymiseen. Plaseboa ja neurolepteja saaneita ei voitu erottaa toisistaan millään seurantamittarilla. Tuloksen voi ymmärtää ehkä niin, että kyseessä oli juuri sellainen potilasjoukko, joihin lääkkeet eivät vaikuttaneet. Lisäksi osastoilla oli käynnissä aktiivinen kuntoutusohjelma.
Ohjelmien keskeyttäminen kuuluu ns. käyttäytymisanalyysin periaatteisiin. Keskeyttämisen jälkeen kuntoutusohjelman aikana saadut tulokset katosivat lähes kokonaan, mutta palautuivat kun ohjelma aloitettiin uudestaan.
Mielenkiintoinen uutuus oli myös henkilökunnan toiminnan jatkuva seuranta. Näin voitiin arvioida, toimivatko työntekijät sillä tavoin, kuin ohjelmassa edellytettiin. Ennen ohjelman aloittamista henkilökunnan toiminta oli luonnollisesti aivan samanlaista kummallakin osastolla, koska olihan kyseessä sama kiertävä henkilökunta. "Normaalin" hoidon ydin on myönteinen ei-kielellinen reaktio. Myös yhdessä ja puolesta tekemistä on paljon. Ohjelmien käynnistämisen jälkeen (aloittamista edelsi pitkä koulutusjakso) muutos oli selvä. Seuraavassa taulukossa 5.2 henkilökunnan toimintojen jakautuminen prosentteina kummallakin osastolla sekä sairaalassa.
_______________________________________________________________________________
Taulukko 5.2. Henkilökunnan toimintojen prosentuaalinen jakautuminen
kuntoutusohjelmien käynnistämisen jälkeen kahdella tutkimusosastolla
(Paul & Lentz).
_______________________________________________________________________________
Sairaala Terap. yht. Sos. oppim.
1. Myönteinen kielellinen 1 12 18
2. Kielteinen kielellinen 1 8
3. Myönteinen ei-kielellinen 40 33 34
4. Kielteinen ei-kielellinen 3 1
5. Myönteinen ei-sosiaalinen 14
6. Myönteinen toteamus tai odotus 14
7. Myönteinen tarjous 8
8. Kielteinen tarjous 5
9. Positiivinen ryhmävetoomus 10
10. Kielteinen ryhmävetoomus 3
11. Selkeyttäminen ja tulkinta 10 9 5
12. Ohjata, näyttää mallia 15 3 4
13. Tehdä yhdessä 14 15 9
14. Tehdä puolesta 13
15. Pakottaminen 0,1 0,1
16. Ei reaktiota 17 2
_______________________________________________________________________________
Myönteinen kielellinen on lähinnä kannustusta ja myönteistä palautetta,
kielteinen taas moitetta ja arvostelua. Myönteinen ei-kielellinen on
hymyilyä, ystävällisiä eleitä, kielteinen otsan rypistämistä tai muita
kielteisiä eleitä. Myönteinen ei-sosiaalinen on konkreettisten palkkioiden
antamista. Tarjoukset ovat ilmoituksia siitä, että jotakin positiivista tai
negatiivista on konkreettisesti tulossa. Selkeyttäminen toteaa ongelman
toisin sanoin tai tulkitsee sen.
______________________________________________________________________________
Tässä vertailussa osastojen erot eivät näytä aivan niin suurilta kuin ehkä voisi odottaa. Ilmeisesti erot löytyvät muista kuin yhteisistä asioista. Vaikka myönteiset ilmeet ja eleet antavat kuvan myönteisestä perusasenteesta, ne kohdistuvat usein myös kielteisiin asioihin tai toimettomaan olemiseen. Niiden varaan ei kuntoutusta voi rakentaa. Muun kuntoutuksen tukena ne ovat tärkeitä, mutta eivät sinänsä kuntouta. Kun osastolla ei yleensä ole yhteistä teoriapohjaa, ei ongelmien selkeyttämisellä ole suurtakaan merkitystä. Traditionaalisessa hoidossa varsinaiseksi kuntouttavaksi vuorovaikutukseksi jää näin ohjaaminen ja yhdessä tekeminen. Näilläkin on myönteisiä vaikutuksia.
Terapeuttisen yhteisön aseita ovat arvostus, kannustus ja vetoomus sekä yhdessä tekeminen. Potilas halutaan saada liittymään ryhmään ja ottamaan siitä vastuuta. Sosiaalisen oppimisen ohjelmassa tehdään tarjouksia ja annetaan sekä konkreettista että sosiaalista palautetta. Kuntoutusohjelmissa oli monin verroin enemmän järjestelmällistä ohjelmaa. Traditionaalisen sairaalan osastolla toimintaa ei ole riittävästi.
Sosiaalisen oppimisen ohjelmaan liittyi monipuolinen vielä kurssien ja ryhmätoiminnan ohjelma. Kaikkiaan tämä ohjelma sisälsi seuraavia osia:
1. Aamutoimet
2. Ateriat
3. Kurssit
4. Vapaa yhdessäolo
5. Pienryhmät
6. Yhteisökokous
7. Harrastetoiminta
8. Kanttiinin käyttö
9. Kodinhoito ja muu työ
10. Vapaa-aika
11. Viikonlopun liikunta
12. Iltatoimet
13. Yksilölliset sopimukset
14. Poistumisluvat
Millaisia olivat ohjelmien tulokset? Sosiaalisen oppimisen ohjelma sijoitti sairaalan ulkopuolelle, lähinnä asuntoloihin 96%, terapeuttinen yhteisö 68% ja traditionaalinen osasto 46%. Oireiden perusteella arvioituna sosiaalisen oppimisen ohjelmassa edistyi selvästi 89% ja terapeuttisessa yhteisössä 46%. Potilaiden oireissa tapahtui seuranta-aikana yllättävänkin paljon vaihtelua, joita tulkittiin satunnaisista tekijöistä johtuviksi (erään potilaan kuolema, väkivaltaisuuden lisääntyminen).
Potilaiden taitoja ja oireita arvioitiin kahdella eri tavalla. Toinen menetelmä perustui kokonaisvaltaisiin arvioihin ja toinen toimintojen yksityiskohtaiseen rekisteröintiin. Jälkimmäisessä metodissa tutkija käyttää kaavakkeetta, jossa tietyt tapahtumat, esim. vuoteen sijaus tai pöydän kattaminen, on tarkasti määritelty ja johon niiden tapahtuminen tai tekemättä jääminen kirjataan. Kummallakin menetelmällä sosiaalisen oppimisen ohjelma oli parempi kuin terapeuttinen yhteisö. Kokonaisvaltaisiin arvioihin perustuvat tulokset antoivat kuitenkin selvästi niukemman kokonaiskuvan kuin objektiiviset arviot. Kokonaisvaltaiset arviot olivat niukkoja erityisesti terapeuttisessa yhteisössä, jossa objektiivisten rekisteröintien mukaan oli saatu jonkin verran tuloksia. Terapeuttinen yhteisö toimi projektin loppupuolella huonommin kuin traditionaalinen sairaala henkilökunnan kokonaisvaltaisten arvioiden mukaan.
Kuitenkin sekä kokonaisvaltaiset että objektiiviset arviot korreloivat voimakkaasti keskenään (.84), joten ne asettavat potilaat lähes täsmälleen samaan järjestykseen. Kokonaisvaltaiset arviot ikään kuin pusertavat potilaat kapeammalle välille, eivätkä yhtä herkästi heijasta muutoksia. Lisäksi Paul ja Lentz osoittivat, että arviot heijastavat herkästi potilaiden kielteisiä piirteitä, erityisesti aggressiivisuutta. Jos potilaan aggressiivisuus kasvaa, jäävät hänen myönteiset piirteensä sen taakse.
Objektiiviset arviot tuovat erityisen selvästi esiin työtoiminnan ja itsensä huolehtimisen muutoksen. Itsensä huolehtimiseen liittyvät toiminnot lisääntyivät kolminkertaisiksi projektin aikana.
Kummassakin ohjelmassa tapahtui merkittävä tulosten lasku jo toisen vuoden jälkeen. Erityisen selvästi tämä lasku näkyi terapeuttisena yhteisönä toimivalla osastolla. Todennäköiset syyt olivat Paulin ja Lentzin mukaan moninaisia. Tärkein syy oli aggressiivisten episodien voimakas lisääntyminen. Syynä oli osavaltion hallinnon määräämä kielto, jonka mukaan potilaita ei saa eristää kuin kahdeksi tunniksi. Tällä eristyksellä ei ollut vaikutusta väkivaltaisuuteen. Vasta poikkeusluvalla saadut pidennykset toivat muutoksen. Lisäksi projektilla oli vaikeuksia saada henkilökuntaa palkkausta koskevien epäselvyyksien vuoksi. Psykiatrinen hoito joutui lisäksi kovan kritiikin kohteeksi, mikä oli omiaan heikentämään työmoraalia. Yleensäkin Paulin ja Lentzin mukaan byrokraattiset ongelmat olivat ajoittain lähes mahdottomia hallita.
Tuloksissa on syytä panna merkille se, että vaikka kontrolliosastolla ei tapahtunut arviointien mukaan mitään muutosta, niin myös sieltä sijoittui yhteiskuntaan 46%. Osavaltiossa oli aktiivinen ohjelma poti laiden sijoittamiseksi sairaalan ulkopuolelle (projekti alkoi v. 1968). Vaikka sijoituspaikat eivät kokonaisuutena olleet kovin vaativia (lähinnä erilaisia asuntoloita ja hoitokoteja), varsin runsaat sijoitukset olivat kroonistuneellakin ryhmällä mahdollisia. Intensiivinen kuntoutus nosti tämän luvun lähes 100 %:iin. Itsenäiseen elämiseen pystyi 11% (sosiaalinen oppiminen), 7% (terapeuttinen yhteisö) ja 0% (sairaala). Nämä luvut osoittavat potilasryhmän kroonistumisen astetta.
Se, että sama henkilökunta toimi kummallakin koeosastolla, voi tuntua oudolta, mutta on lähes ainut realistinen mahdollisuus kontrolloida henkilökunnan osuus tuloksiin. Tuloksiin voivat silti vaikuttaa henkilökunnan ennakkokäsitykset. Aivan tutkimuksen alussa terapeuttisen yhteisön vetovoima oli selvästi suurempi kuin sosiaalisen oppimisen ohjelman. Sitä pidettiin huomattavasti miellyttävämpänä. Kumpaakin pidettiin yhtä tehokkaana kuntoutuksen kannalta. Kuuden kuukauden kuluttua mielipiteet muuttuivat. Sosiaalisen oppimisen ohjelmaa pidettiin selvästi tehokkaampana ja miellyttävämpänä kuin terapeuttista yhteisöä. Tämä arvio ei paljoakaan muuttunut projektin aikana, joskin projektin loppuvaiheissa terapeuttisen yhteisön nousu aallon pohjasta lisäsi sen koettua miellyttävyyttä.
Kun ohjelmia arvioidaan kriittisesti, siinä kiinnittyy huomio seuraaviin asioihin. Sosiaalisen oppimisen ohjelman aikaan tuottama perustuu nimenomaan sääntöjen ja ohjeiden noudattamiseen. Häiritsevä ja poikkeava käyttäytyminen vähenee. Vaikutukset eivät kuitenkaan olleet pysyviä, vaan tilanne palautui lähes entiselleen ohjelman keskeyttämisen jälkeen ja valitettavasti myös varsinaisen ohjelman päätyttyä tulokset heikkenivät. Tällaista ohjeiden noudattamista oli vähemmän terapeuttisen yhteisön potilailla. Kokonaisvaltaisissa muuttujissa, jotka kuvasivat lähinnä oireita ja poikkeavaa käyttäytymistä, muutokset olivat vähäisiä. Tässä mielessä potilaiden psykososiaalinen tila säilyi siis lähes ennallaan. Jää avoimeksi, onko kyse siitä, mitä Paul ja Lentz väittävät, eli kokonaisvaltaisten
Kiitos hyvästä jutusta siirsin sen tuonne Raamattu puolelle Kiitos vaan avusta oikein paljon.
Oikein hyvä: et mennyt yli siitä, mistä aita on matalin. Tavanomainen tapa vastata kristinuskoa ja sen lieveilmiöitä arvostelevalle on heittää muutama poiminta raamatusta - eikö? "Angelskyn" viittaus toiseenkin valtauskontoon taisi tehdä länsimaisen huuhaakulttuurin perusteoksesta tavallistakin hyödyttömämmän...
No, ei hätää - ainahan dollarivallan kritisoijan voi leimata henkisesti heikoksi - varsinkin, jos hänen tekstistään löytää pienenkin viitteen ajattelusta tai muusta normikulttuurille vieraasta elementistä.
Tulkitsenpa hieman noita yleistäviä teesejä subjektiivisiin havaintoihin perustuen. Huomiot olen tehnyt melkoisen laajan otoksen puitteissa - sen mahdollisti useiden vuosien toiminta asiakaspalvelutehtävissä.
1."Jako biologiseen ja psykologiseen on usein mieletön, koska psykologisilla tapahtumilla on aina biologinen vastineensa. Biologia heijastuu psyykkiseen ja psyykkinen biologiaan."
Kommentti:
Hyvinvointiyhteiskunnan mukanaan tuoma fyysisen aktiivisuuden väheneminen heijastuu myös henkisenä velttoutena. Henkisesti vaativat työtehtävät vievät koko käytössä olevan kapasiteetin ja työn ulkopuolinen elämä menee sitten siitä rasituksesta toipumiseen ja täydelliseen tyhjäkäyntiin. Käytännössä se näkyy selvimmin kyvyttömyytenä kyseenalaistaa vallitsevia trendejä sekä "minulle kaikki heti" -tyyppisenä lyhytnäköisenä toimintana, jossa kokonaisuuden tarkastelun sijaan välitön aistinautinto ohjaa toimintaa.
2."Tulkintojen merkitys on suuri. On eri asia, onko skitsofreeninen henkilö vanki, holhokki, asiakas, oppilas, jäsen vai persoona."
Kommentti:
Täsmälleen saman rooligallerian läpi voi tarkastella ketä tahansa. Erinomaisen tyypillinen suomalainen minäkokemus näyttää olevan se, että henkilö tuntee olevansa erinäisten lakien ja säädösten vanki, auktoriteettien holhokki ja identiteetti muodostuu voimakkaasta sidonnaisuudesta kaltaistensa joukon jäseneksi. Etevimmät liikemiehet ja poliitikot ovat huomanneet, miten mainiota asiakasmassaa/vaalikarjaa moinen joukko onkaan.
3."Ideologinen tai uskonnollinen tietoisuus edistää mielenterveyttä tarjoamalla selityksen siitä, miksi minulla on vaikeata tai miksi asiat eivät ole niin hyvin kuin ne voisivat olla. Yhteisöllisen kulttuurin vahvuus on siinä, että se ei vedä yksilöä vastuuseen ongelmistaan, vaan hakee ulkoisia tekijöitä ongelmien syiksi."
Kommentti:
Aivan uskomatonta soopaa. Nimenomaan tuollainen henkilökohtaisen vastuun väistäminen ja tietyn viiteryhmän tarjoama valmis ajatusmalli tuhoavat mielenterveyden. Siitä on terveys kaukana, kun ihminen menee kuin lammas lauman mukana kyvyttömänä persoonalliseen ajatteluun ja vastuun ottamiseen teoistaan.
4."Mitä parempi yksilön ote elämästä on, sitä tarkemmin terapia voidaan suunnata jollekin tietylle elämänalueelle. Terapian ja kuntoutuksen kannalta ratkaisevaa on yksilön kyky ja halu ottaa tukea ja apua vastaan. Terapia ja kuntoutus vaikeutuvat, jos yksilö kokee, että hän ei tarvitse apua."
Kommentti:
Totta joka sana. Kännifilosofistiset keskustelut (jolloin ihminen on aidoimmillaan) pubeissa, chatit ja tällaiset keskustelufoorumit paljastavat totuuden kaikessa karuudessaan; äärimmäisen harvoin tapaa yksilön, jolla olisi millään tavalla otetta elämäänsä. Surullisinta on se, että otteensa menettäneet eivät tiedosta tilaansa, vaan ovat täysin vakuuttuneita, että juuri heillä menee hyvin. Jokseenkin toivoton yritys koettaa auttaa, kun toinen on täysin vastaanottokyvytön kuoreensa linnoittautunut zombi.
5."Potilaiden motivaation ja vaikuttamiskeinojen välillä vallitsee yhteensopivuuden periaate sillä tavoin, että ulkoiseksi ohjautunutta, avutonta ja passiivista potilasta on vaikea kuntouttaa arvostukseen perustuvin keinoin (psykoterapia, terapeuttinen yhteisö). Häneen voidaan vaikuttaa pakkokeinojen, uhkausten, tarjousten ja jossain määrin myös ohjauksen avulla."
Kommentti:
Niinpä. Maallikon mahdollisuudet toimia ovat paljolti juuri arvostusperusteisia ja sehän käytännössä tarkoittaa sitä, että länsimainen ihminen on avun tavoittamattomissa. Pakkokeinojen käytöstä on vaarassa joutua rosikseen, joten ne jäävät viranomaisten vastuulle ja aivan kuten artikkelissa todetaan, ulkoisesti ohjautunutta, avutonta ja passivista ihmistä on vaikea kuntouttaa arvostukseen perustuvin keinoin.
Joko sinä olet liukunut avun tavoittamattomiin?
"Äitimaa itkee" kirjoittajalle,
Kopio tekstistäsi:"Kuinka moni teistä on tappanut ja lahdannut itse eläimensä?
Minä teen sen. Ja siunaan itse ennen lahtausta eläimen. Kun monta tuntia kestävä lahtaus on tehty, hautaan eläimen luut ja suolet takaisin Äitimaahan. Ja siunaan tämän jälkeen lihan omaan nimeeni! En epäjumala Jeesuksen nimeen!"
MITÄ IHMETTÄ TARKOITTAA TUO "MONTA TUNTIA KESTÄVÄ LAHTAUS"?
Toivottavasti tuo aikasi kuluu väkivallattomaan "siunaamiseen", eikä itse eläimen "lahtaamiseen".
Tietyillä uskonnoilla on tapana nääs surmata eläimet juuri tällä tavoin. Kaulavaltimo poikki ja sitten odotellaan, kunnes eläin vuotaa kuiviin. Voiko kuikaan olla niin julma ja sairasmielinen? Sekin muka Jumalansa nimissä...
Vielä yleisesti niille, jotka kirjoittavat palstalle typeriä kommentteja luonnonsuojelun tarpeettomuudesta ja leimaatte sen fanaatikkojen touhuksi. Miltäköhän vuosikymmeneltä olette?
Nykyään jo lastentarhoista ja peruskoulun ala-asteelta alkaen opetetaan lapsille koulukirjoissa luonnonsuojelua ja kestävää kehitystä. Asia tunnustetaan laajasti ja onkin koko ihmiskunnan tärkeimpiä ongelma tällä hetkellä. Sivistymättömiä moukkia!sanoisin teistä.
Nunnu, tarkoitin monta tuntia kestävällä lahtauksella seuraavaa:
Kerron koko lahtaus toimenpiteen. Olen yksi niistä harvinaisista naisteurastajista, joka on työkseen aikoinan sitä tehnyt teurastamolla.
Ensinnä erottelen lampaan, jonka haluan lahdata, muista lampaista. Vien sen kauaksi toiseen rakennukseen, missä lahtaus suoritetaan.
Käytän lahjaksi saatuja lahtauskoukkuja, jotka ovat säädettävät. Eläin tulee lahtauspaikalle. Sille annetaan paljon hyvää ruokaa. Lampaan lopettaminen suoritetaan hiekkaisella maaperällä, pahvin päällä, missä on levy, jotta luoti uppoaa maahan. Tätä ei saa tehdä betonilattialla, koska silloin luoti voi kimmota takaisin. Käytän revolveria, ja lammas ei tunne tuskia. Se ammutaan niskaan, kun lammas on syömässä herkkuja.
Kun lammas on ammuttu, tehdään puukolla takajalkoihin reijät ja se nostetaan koukkuihin. Veri lasketaan ulos, kurkusta ämpäriin. Sen jälkeen otetaan nahka pois päältä. Sitten sisäelimet. Tämän jälkeen otetaan terävällä veitsellä osia lampaasta. ja paloitellaan lihat pöydällä. Sitten lihat pestään, ja otetaan talia pois. Lihat pakastetaan.
Tämän koko prosessin suorittaminen kestää monta tuntia, ja sen tekeminen hyvin vie aikansa, ettei turkin karvat tule lihaan. Ihminen, joka tekee suuren työn lihansa takia, osaa arvostaa sitä.
Taas kun ostetaan liha kaupasta, ei tarvitse kokaan miettiä, että eläin joutuu aina antamaan henkensä, jos se ruuaksi päätyy. Tavallinen kuluttaja ei tule ajatelleeksi tätä.
Mites itse, mietitkö koskaan tätä, ja kiitätko ruuasta Luojaa, ja eläintä, jonka lihaa syöt?
Ikävä kyllä, kiitollisuus ei taida olla trendikästä. Asioita pidetään itsestäänselvyyksinä ja aika harvassa taitaa olla ne, jotka joutuvat meikäläisessä yhteiskunnassa nälkää kokemaan. Lihatiskissä könöttävät kyljykset tai laatikoistaan yli pursuvat hedelmät ovat sokeuttaneet ihmiset näkemästä niiden alkuperän. On niin helppoa lappaa ostoskärryynsä ruokaa, että sille ei enää osata antaa mitään arvoa.
Vuosituhantinen kiitollisuuden ja kunnioituksen perinne katosi parissa vuosikymmenessä eräkulttuurin vaihduttua kellokorttiin ja agraarikulttuurin supermarkettiin. Ruuan peruslähtökohta - luonto - on ja pysyy ruuan lähtökohtana. Voi vain toivoa, että markkinavoimien kanssa kilpajuoksusta hengästynyt ihmiskunta herää näkemään, ennenkuin on liian myöhäistä.
Tukkijätkä, tällaistahan tämä on.
En tosin ole varma onko sitä kunnioitusta niin paljon ennenkään ollut. Useimmat ovat aina ennenkin vain pyrkineet maksimoimaan oman elintasonsa, mutta keinot siihen olivat ennen paljon vähäisemmät. Nyt meillä on sellainen koneisto, että saamme kunnon rytinää aikaan.
Mielenkiintoinen teksti. Kerrankin joku elää niin kuin opettaa. Minulle on mm. saarnannut kasvissyönnin maailmaa parantavasta vaikutuksesta olutjonossa tupakka suussa toikkaroiva.
Maailmankauppaneuvotteluiden (rahavallan) uhriksi joutunut alkutuottaja provosoituu kyllä anarkistien tempauksista. Murrosikäisen maailmantuska vaan ei kestä kymmenessä vuodessa tapahtuvaa muutosta kulutustottumuksissa, vaan kaiken pitää tapahtua heti, muiden on muututtava.
Onko Suomessa muuten elvytetty pakanallisia maaemon palvontakultteja? Tietysti kunnon agraaripohjalta, ruohonpolttaja-kerrostalo-hörhöjä ei lasketa.
(en ole tätä jengiä, vaikka vahvasti samoilla linjoilla): http://koti.mbnet.fi/~manne63/Ayshire/luonteri_surf.htm
Totuus on vaikea asia sisäistää ja se tekee kipeätä mitä herkempi ihminen on.
Maailman tila on huonontumassa ja energiat laskevat koko ajan jatkuvat kuluttamisen kanssa.
Olet aivan oikeassa.
Maapallon tuhoajat uskovat vain rahaan ja kuluttavat sitä turruttavalla työllä ja erkanevat henkisesti. Kunnes joutuvat pakon sanelemana kohottamaan itsensä energiat kohti itsensä tuntemista. Mistä koko maapallon ruohonjuuren tason paranemis prosessi voi alkaa.
Ihmisten toiminnasta johtuu kaikki vaikeudet.
Tämän sinisen planeetan energia kenttä on jatkuvasti itseään tuhoavassa jamassa.
Koko paranemis prosessi lähtee ruohonjuuritasolta.