Suomalaisten aborttimielipiteet

Anonyymi

Hollannissa ollessani perehdyin tarkasti suomalaisten mielipiteisiin abortista.suoritin tutkimukseni mietiskelemällä keittiön pöydän ääressä ja siinä eräänä päivänä asia minulle valkeni. Johtopäätös oli että suomalaisten ja täytyy vastustaa ankarasti ne aborttia minun laillani. Minä vastustan aborttia joten muutkin tekevät niin.

Koska asiaa ei ole kukaan muu tutkinut niin tarkasti kuin minä on selvää että tutkimustulokseni on totta. Jos joku toisin väittää niin hän ei voi olla oikeassa koska minä olen eri mieltä. Se että kukaan muu ei sano aiheesta mitään osoittaa minun olevan oikeassa. Yleensähän olen aina oikeassa.

Feminatsien kyselyt ovat väärin tehtyjä olipa kysymyksen sanamuoto mikä tahansa. Aina suosijat kuitenkin ohjaavat jotenkin vastaajia tai sitten vain petkutetaan ihan niinkuin minultakin on viety johtajan paikat petoksella. Ja Oikeat naiset on piilotettu.

Muistakaa biologiset faktat! Alkiolla ja lapsella ja minullakin on paljon yhteistä!

Hän Itse

12

198

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä minäkin ihmettelen miksei niinkin pätevää kaveria kuin merkonoomi ole palkattu johtotehtäviin. Jotkut feminatsit vie paikat joten naiset jääkööt kotiin suosiolla. Se on naisten paikka.

      -nolojavalkoinenhetsku-

      • Anonyymi

        Joo naiset on pakotettu koulutukseen ja palkkatöihin. Se on naisten alistamista kun tulee palkka ja sillä voi elättää itsensä ja välittää paskat hihhuleista. 💼🏖️🤹💰😅

        Heehheee!


    • Anonyymi

      Ja lisään vielä sen että en ymmärrä sitä kun suosijat ovat eri mieltä kanssani eli trollaavat. Minä en ikinä trollaa vaan kerron faktat vetävään ja ylikiperään tapaani ja teen sen riittävän usein. Pakko tehdä koska kun joku on eri mieltä kuin minä niin silloin kerron faktat. On tärkeää että joku kertoo mitä mieltä kansa oikeasti on.

      • Anonyymi

        Texas on hyvä malli Suomelle.


      • Anonyymi

        Myös hedelmöityksen osuutta ihmisen elämässä voi painottaa liikaa. Myös lääkärit tietävät tämän ja siksi lääkäriliitto vastustaa aborttia. Muu on feminististä ja faktojen vastaista trollausta. Sama hollanniksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Texas on hyvä malli Suomelle.

        Minusta Afganistan. Jos on eri mieltä kanssani niin on feminatsi ja trolli.

        Mutta koska olen kristitty pastori niin luen raamattua ja olenkin kirjoittamassa siitä päivitettyä versiota. Sain tekstin suoraan jumalalta kun olin siittämistehtävissä.

        Terveisin pastori Lemuel Parva-Kalli.

        Ps. sama hollanniksi.


    • Anonyymi

      Kateellisten trollien mieliharrastusta, hyökkäillä toisia vastaan, kun eivät osaa perustella omia väitteitään ja näkevät toisten elämän ja arvot paljon parempina, mutta eivät voi sitä myöntää.
      Kateus teettää vain mielipahaa kateellisille, jotka ovat käyneet kirkonkylän baarissa juomassa Jaffaa ja muuta tuskin ovatkaan nähneet tästä fanttiitsen ihanasta ja moninaisesta maailmasta. Ai niin, menihän siitä ohi naapurikunnan suurtilallinen upouudellla Mersullaan ja kaveri hämmentyi ja tippui tuoliltaan. Elämä on!

      • Anonyymi

        Tuo oli siis minun sanomaani.

        Hän Itse


    • Anonyymi

      Abortit ovat kuuma keskusteluaihe ja sille löytyy sekä puolesta että vastaan puhujia.
      Näin kristillisestä näkökulmasta katsottuna kiinnostaisi tietää millä voisit perustella abortteja raamatun sanalla vai voitko ollenkaan?

      • Anonyymi

        Raamattu käskee odottamaan että lapsi syntyy ja murskaamaan kallioon ja kivittämään kuoliaaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu käskee odottamaan että lapsi syntyy ja murskaamaan kallioon ja kivittämään kuoliaaksi.

        Sama hollanniksi.


    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus ja faktaa kaikki. Joku joka muuta väittää elää jossain onnellisuusmuurin varjossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      49
      600
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe