suljettu, etkä ymmärrä miksi. Hylkäsivät toistuvasti, vastasivat ehkä olemme uudelleen yhteydessä. Ja taas näit että työntekijä puuttuu yhä, mutta sinua ei nähty. Aivan kuin siellä sinulle tärkeässä ryhmässä. Sisin mieltää sen sen olevan kiusaamista. Mitä kauemmin se on jatkunut sitä huonommin olet voinut. Et tunne olevasi mitään. On tärkeää pärjätä omillaan.
Ulkopuolelle
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lopeta sinäkin se lässytys ja hanki elämä ihmisillä on oikeitakin ongelmia
Jos et ollut soveltuva heidän mielestään tuohon työpaikkaan, olet varmasti soveltuva johonkin toiseen. Älä lannistu. Ensin sinun pitää kuitenkin saada itsesi kuntoon, jotta voit auttaa muita. Onhan sinulla jokin hoitosuhde jo olemassa?
Koko Suomen kansa on yksi ryhmä. Jos valitsisin jonkun ryhmän, olisi sellainen, että jokainen pysyy omissa asioissaan. Siellä ei olisi ainuttakaan täydellistä ihmistä, niin kukaan ei vaatisi toisiltakaan täydellisyyttä.
Minä voin oikein hyvin. Turha jahkaaminen vie teiltä iloa ja energiaa. Tosta ei ole mitään hyötyä. Ennenkin on pärjätty ja vastakin pärjätään. Ongelmat tuntuu olevan vallan toisissa osoitteissa.