Islamissa seksi kuuluu avioliittoon, näin ainakin sanotaan ja palstalla kirjoittava nimim. muslim on näin vakuuttanut.Islamilaisten määrän lisääntyessä? yhteiskunnassa myös heidän arvonsa tulevat vaikuttamaan yhteiskunnan arvoihin.Tämän päivän HS:n Nyt-liitteessä on kirjoitus seksitautien herpeksen ja klamydian aiheuttamista vaivoista ja kärsimyksistä ja miten tartunta saadaan yleensä tilapäissuhteessa.
Nuorilla miehillä onkin valintatilanne edessä haluaako aviovaimoksi ns. "kokeneen" tytön vai "puhtaan" tytön.Todennäköisesti kaikki kallistuisivat jälkimmäiseen mahdollisuuteen, jos se vain on mahdollista.
Nuorilla miehillä onkin valintatilanne edessä haluaako aviovaimoksi ns. "kokeneen" tytön vai "puhtaan" tytön.Todennäköisesti kaikki kallistuisivat jälkimmäiseen mahdollisuuteen, jos se vain on mahdollista.
Vastaukset 39
Vanhimmat
KAIKKI USKONNOT, MUSLIMIT, JUUTALAISET,KRISTITYT,JEESUSTELIJAT JA KAIKKI MENKÄÄ PERSEESEEN!!!!!!!!!!!!
sitä minä ihmettelen, että VAINKO tyttö?
J.K.Ristus sanoi aikoinaan, kun meinasivat kivittää pikkusen vierasta ottaneen naisen, että heittäköön ekakiven se, kuka ei ollut pikkuisen niinko sillai..
Eli sitä synnitöntä ei löytynyt.
On melkoista harhaluuloa kuvitella, ettei luonto ajaisi tikanpoikaa puuhun.
Tieteellisen ja kokemusperäisen ihmiskäsityksen mukaan ei ole yhtäkään aikuista, sukukypsään ikään ehtinyttä ihmistä, jolla olisi ollut vain yksi seksipartneri.
Tämän tosiasian tunnustaminen on monelle aivan liian vaikeaa, vaikkakin totta!
Jokainen ravintoloissa ym ihmisten kokoontumispaikoissa käynyt tietää myös arvoisille muslimimiehille kyllä maistuvan tilapäisen seksin. Useinkin.
Ja samoin on naisten suhteen.
Se nyt vaan on tosi, vaikka sitä kuinka moralisoitaisiin.
Tosi ja siten yksityisasiaa.
mutta ei monessa muslimimaassa. siellä todellakin ihmisillä on vain yksi partneri, se aviopuoliso! Ehkä sitä on vaikea ymmärtää!
En nyt tarkoita niitä kadulla turistityttöjä vikitteleviä poikia vaan harjoittavia muslimeja.
Tiedän, esim. mieheni ystävä (täällä Suomessa) on n. 35 v, eikä ole koskaan ollut naisen kanssa! Eikä kyse ole ulkonäöstä tai muusta sellaisesta vaan siitä, että Jumala kieltää esiaviollisen seksin!
Hän ei ole ainoa!
Oletko oikeasti noin sinisilmäinen,vai provojako heittelet?????? Missä ne harjoittavat muslimit on?? Vaikka päivisin pylly pystyssä matolla,illalla baarissa sexijahdissa!!!!! Herää tähän päivään,mehän olemme lännessä,ja muslimimiehet on erinomaisesti oppineet täkäläiset tavat!!!!
Voi hellanlettanen tentään :)
Olehan vain sinisilmäisyyttäsi mikä olet!
Ja se onkin parasta meillä lännessä. Katsohan idän uskontojen tunnuksia! Islamissakin falloksia yms. Eipä sielläkään ne seksiskandaalit outoja ole.
Onhen jo Freudin ajoista vuosisata, joten arvon Lady Muslisminen, tule tähän päivään. Ihmisen sp vietti on melkoinen ja taivahan tosi on, että se voimakkuudessaan voittaa ns pyhät jumaluudet.
Tämä ei ole mitään uskontoa, vaan tutkittua totta!!
Suosittelen, että vastaat vain itsestäsi.
En minäkään julkisesti kerro, että olen ihan rakkaudesta ollut useamman naisen kanssa.
Partserikin sen tietää. Olemme onnellisia, kuten olin edellisen kanssa.
Puritaanisuudella ja toisen kyttäämisellä saa vain pahaa.
Hyväksykää jo elämä sellaisena kuin se on!
Toki niitä vanhoja poikia on aina ollut. Meilläpäin heitä sanottiin nätisti Tuhkamuniksi.
Kyllä musslimi miehet vie iltyttöjä ravintolasta hotellihuoneeseen ,kuten lännessäkin olen sen itse nähnyt..Paikalinen muslimi asussaan noin 50 .sekä Filppiinityttö noin 18 kyllä inhotti.
Miten miehesi on pystynyt kusettamaan sinua noin tehokkasti :D:D:D
Saisinko häneltä oppitunnin siitä miten naisia kierretään pikkusormen ympäri :D
...ai että vaan YKSI partneri????? Minä kun luulin että niitä vaimoja haalitaan jopa enemmänkin.
Mikäs siinä sinua inhotti?
Sekö, että mies oli muslimi? Vai se, että rakkaus oli maksettua? vai heidän ikäeronsa? vai oma kaksinaismoralismisi?
Tuohan on vain osa ns normaalia elämää ja voimakkaan vietin sammuttamista. Tosin kehittymätöntä, koska muslimien kesken ei puhuta asioista niiden oikeilla nimillä. Mies manipuloi.
Minua inhotti tämä sillä kun muslimit on muka niin täydellisiä.päivisin rukoillaan 6kertaa,ja esitetään niin hurskasta ,mutta kun allah on saatu nukkumaan ja auriko alas . Muuttuu heidän elämä täysin.Juodaan viinaa ja huorataan kuten muutkin,silti me vääräuskoiset emme ole minkään arvoisia heidän silmissään.
miehelläni ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Kyllä Islam sallii ottaa 4 vaimoa, mutta tosi asia on nykypäivänä, että suurimmalla osalla on vain yksi vaimo. Siksi puhuin yhdestä partnerista. Suo anteeksi virheeni, kun unohdin mainita tästä!
En väittänyt että kaikki muslimimiehet menettäisivät poikuutensa vaimolleen, mutta näin tekee hurskas muslimi, siis sellainen joka on hurskas koko elämänsä. Usko tai älä tällaisia on, ehkä se todellakin on vaikea ymmärtää Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa! Yritä ymmärtää, että esim. arabimaat eivät ole sama kuin euroopan maat. Siellä ei vallitse samanlainen kulttuuri kuin meillä. Kyllä, olen nähnyt mieheni kotimaassa diskon (tosin vain yhden...3milj. asukasta...), näin myös naisia minihameissa...tosin vain yhden...ja kaikki tiesivät mikä tämä nainen on naisiaan...
Sinulla ei taida olla hajuakaan islamilaisesta elämäntavasta. Vaikka arabimaat maallistuvat, tavalliset ihmiset elävät vielä islamin mukaan (ei kaikki tietenkään). Tällä tarkoitan SEKÄ miehiä että naisia.
Jokaisella tosiaan on omat syynsä kieltäytyä esiaviollisesta seksistä, enkä lähde edes arvuuttelemaan onko ja miten paljon on, yhden partnerin ihmisiä. Vai onko ollenkaan?
Usein kuitenkin olen pannut merkille, että olkoon syy sitten se, että "jumalan laki niin sanoo", tai moraali sanoo, tai vain tuntee niin, että ennen avioliitoa seksi on pahasta tai ei sallittua.
Kun lähdetään asiaa tarkastelemaan ihan asiallisesti, perimmäinen syy on aina ihmisen oma häpeä tai pelko sekuaalisuuden edessä ja sen hallitsemisen tarve.
Siitä sikiää kaikki määreet, miten seksissä käyttäydytään, niin yksilö kuin muullakin tasolla.
Olipa sillä sitten miten "pyhät" tai pitkät historialliset perinteet takanaan.
Pitäkööt kukakin minkälaiseen viittaan tahansa kiedotun seksuaalisuuden "apua mitä se on ? Saako ihminen tuntea nautintoa?" etsinnöissään ihan omana valintanaan, mutta helposti kysymys on kovinkin psykologinen loppujen lopuksi. =)
Ja eritoten henkilökohtainen.
kerropa minulle mikä se "nainen oli naisiaan", jolla oli minihame?
=)
Tyttäreni työpaikalla silloisella oli kaksi musliminaista valvojana. Toinen rukoili neljäntunnin aikana neljä-viisi kertaa ,ja luki ohessa koraania. Eikä ollu minkäänlaisessa tekemisissä toisten kanssa,toinen taas käytäytyi ihan "normaalisti".ja oli ystävällinen toisille laski kuulemma leikkiäkin välillä ,niin kumpi näistä sitten oli se hurskaampi.
no, et kertonut rukoiliko se toinen. Tuon perusteella ehdottomasti se joka rukoili ja luki Koraania. Sillä edellytyksellä tietysti että hän myös käyttäytyy sen mukaan.
Ei muslimina olo tarkoita silti toisista eristäytymistä.
Ystävällisyydessä ei ole mitään pahaa kuten ei leikin laskussakaan, kunhan se ei sisällä mitään hävyttömyyksiä tai ole jotakuta loukkaavaa.
näin minulle kerrottiin. Hänen pukeutumisensa oli hyvin rohkeaa, varsinkin kun näin hänet päiväsaikaan. Enpä pahemmin näe täällä Suomessakaan ketään pukeutuneena niin päiväsaikaan. Joten mietipä sitä...
Mutta jos ajatellaan ihan järjellä, niin jos kaikki ihmiset odottaisivat avioliittoon, eivätkä tekisi aviorikosta, niin eipä olisi sukupuolitauteja, särkyneitä perheitä pettämisen takia tai mustasukkaisuutta toisen aikaisemmista partnereista. Myöskään kun ei ole aikaisempia partnereita ei voi verrata esim. toista johonkin aikaisempaan ja ehkä sen takia, valita puolisokseen se "huonompi" vain "sen" takia.
Nämä nyt olivat vain esimerkkejä, niitä kyllä löytyy paljon lisääkin.
niinhän se on, että ihmisten seksualisuus on sen verran "häiriintynyttä" puoleen ja toiseen. Niin ylilyöntejä kuin alisellaisia, mutta se olisi hyvä huomioida, että mitään "PAHAA" siinä ei ole, eikä mitään, mikä pitäisi salata.
..jokainen on vastuussa omista teoistaan.
Onhan ne harmillisia ne, mustasukaisuuden tunteet, sukupuolitaudit, häpeät, vertailut, alemmuudentunteet, MUTTA oletko koskaan ajatellut, mistä ne kumpuaa?
Ettäkö pelkästään siksi, että on irtosuhteita, ns."vapaata-seksiä" yms. niinsanotusti "pahoista ja epäpyhistä teoista" -ko????
Siltä se päällisin puolin saattaa näyttää, mutta syvemmin katsotuna, ITSE SEKSISSÄ, tai sen ilmenemismuodoissa ei ole mitään, mikä tuottaa näitä, vaan IHMISENMIELI, ja asenteet, arvot ja emootiot luo niille tälläisen kuvan.
Jokainen häpeä, alemmuus, mustasukkaisuuden tunne yms. kumpuaa jokaisen ihmisen omasta itsestä, mielestä, emootioista yms. Ja ne on olleet siellä valmiina, rakennettuna, ennen kuin seksuaalinen känssakäyminen alkaa.
Ne ovat sinne muokanneet, uskonto, yhteiskunta, vanhemmat ja heidän historiansa, kokemukset, niin tunne- kuin fyysiselläkin puolella.
Juuri nämä niin, kipeiltä ja tuskallisilta tuntuvat kokemukset, mustasukkaisuus, häpeä, sukupuolitaudit yms. ovat ihmisten avaimia, puhtaaseen rakkauteen ja hyväksyntään, jossa ihminen kohdataan inhimillisenä ihmisenä.
KOKONAISENA!
Ei riitä, että niitä piilotellaan, kitketään, halveksitaan yms.
Ne pitää jokaisen kohdata omassa itsessään, sillä kukaan, ei yksikään meistä täällä maailmassa, ole yhtään sen pyhempi tai parempi tai vähemmän seksuaalinen olento kuin toinenkaan.
Jos joku tuntee ja kokee mustasukkaisuutta, on hänen rakkauskokemuksensa ahdas. HÄNEN on itsensä parempi puhdistaa mielensä, siitä, mitä todellinen rakkaus on. Rakkaus ei ole omistamista.
Jos joku saa sukupuolitaudin, hän saa sen siksi, että hänen seksuaalisuutensa, ei sikiä rakkaudesta, vaan häpeästä omaa seksuaalisuuttaan kohtaan.
Sillä ei ole mitään tekemistä "vapaan-seksuaalisuuden" kanssa, kuin vain hyvin pintapuolisesti.
Myönnän siis fysiikan lakien olemassaolon, se on juuri ydin, mikä tuo kaiken koettavaksi, mutta se on pintaa!
no voi hellanlettanen tentään :)
Eikäs se allani kuule kuten kr jumalakin jopa ihmisen ajatukset?
MIKSI siis PITÄÄ rukoilla siten, että toisetkin sen havaitsevat?
Luterilainen, ortodoksi ja room katolinen pappi kertoivat minulle, ettei tarvitse "julkista" rukoilua. Riittää kun ns sydämessään on herran ohjeiden mukainen.
Näin myönsi sitä kysyessäni muslimipappi Marokon Marrakashissa. (anteeksi, en tiedä heidän arvojensa nimiä)
Nyt muslimi vahvistaa siis sen, josta olen aina eppäillyt: Muslimin pitää olla julkisesti uskovainen vain osoittaakseen alamaisuutensa muille muslimeille.
Pelkkä henk koht yhteys luojaansa ei heille riitä.
Kukapa sen takaa, mitä se julkirukoileva mielessään pähkäilee?
Minäkin rippikoulussa tehtyjen maneereiden aikana ajattelin ihastustani, toista sukupuolta olevaa.
Tuskin olen ihmisenä muita syntisempi?
Jumalahan sen seksuaalisuudenkin loi...
Kii´htu!
Jo vain sie Miaranta ossaat somasti kirijotella rakkauvesta!
Nuin mieki sen olen pätväilly!
Ja nuin meän vanaha Ämmi sen jo läppinä opetti.
Ei ämmi osannu nuin hienoja sanoja. Opettipa vaan, ettei rakkauvesa hötkyillä ja ettei siinoo mithän pahhaa, ku ei tehe pahhaa.
Oli sielä meän kyläsä kans näitä lestaatiolaisija, jokka höpötti synhin päälle joka asijasa. Karvoja kasvo kämmenhiin, jos oli teheny ittelensä hyvvää. Vaikka net sanot sille tevolle rummia nimiä, eikä niitä Meän Ämmi tykänny sanua. En miekhään.
Ja senhi Ämmivainaja sano, ettei poikaläppiin kylän naisten, ehki etelän röökynöihen perhään hyövi juosta suoro kovana.
Parasta saa jos on oma rakas. Muttei siinollu pahhaakaa, jos vastaa ite tevoistansa.
Eikä kelhän ole oikeutta tenttia toista.
Kyllä nuihen seksikieltäjiin häätyy olla vielä ennen Freudia elänheitä!
Kunnon hallaus sulle Miranta! Ja pusut molemmille poskille! Sie olet hieno ihiminen!
Vähän vaikeaselkoista on kyllä lukea tekstiäsi, mutta kyllä kun oikein paneutuu, eikä häthätää hätiköiden lueskele, niin selviää kai jonkinasteisesti tarkoitus. =)
Itsestä välillä on monasti tuntunut, että Freudia ennen on monet totuudet eläneet ja jääneet sinänänsä kitumaan siihen aikaan. =)
Mutta eipä se aika freudiinkan pääty. Sitä ei pidä ollenkaan myös unohtaa.
Se on niin kovin vaikeaa meille ihmisille hyväksyä kokonaisuus. Miten yhdistää mieli, henkisyys, halut, tunteet, järki yms. tasa-painoiseen rakentavaan muotoon yksilössä?!
Ehkä suurimpia ristiriitaisuuksia aiheuttaa kaksijakoisuutemme. Arvomme ja jako juuri hyvään ja pahaan. Niitä ei voi valita tarjottimelta.
Minulla itsellä on muslimi ystävä, jonka kanssa olen saanut tututstua islamin uskontoon yms. (lämmin kiitos siitä hänelle!)
Vaikkakin keskustelut ovat välillä olleet hyvin tulisia ja "nyt en leiki enää kanssasi tyyliin" monasti päättyneet, on jokin "pintaa syvempi" yhteenkuuluvaisuuden tunne ihmisenä, ajanut meidät aina uusiin keskusteluihin.
Minusta aika hyvä esimerkki oli se, kun puhuimme siitä miten kaksi rakastavaista on ikäänkuin yksi persoona ja jakavat kaiken yhdessä.
Tämä oli hänen arvojensa mukainen ajatus, mutta itsekin pidän sitä hyvin "oikeana"!
Eroavaisuus asian käytäntöönpanossa (siis teoreettisesti) ilmeni meillä niin, että hän oletti kahden rakastavaisen jakavan kaiken materiankin heti ensisilmäyksestä asti tai kun on lausuttu sanat;"Minä rakastan Sinua!"
Nooh, minä itse en ole kovin kiinni pitäväistä sorttia materian suhteen, mutta jotenkin se ei vain oikein istunut ihan kohalleen ajatuksena. =)
Mieleeni tuli esimerkki näin;
*Kun tiedät, että lääkäri omaa valtavasti tietoa ihmisen fyysisyydestä ja biologiasta ja hän osaa "parantaa" sairaita ja hänellä on ihan hyvä liksakin vielä. (ei puututa nyt siihen onko se todella, mutta isompi kuitenkin kuin peruspävärahalla olevalla)
Niin sinä tiedät sen. Tiedät sen mielesi ja ajattelun tasolla ja se on niineen faktaa.
Haluat myös samat edut kuin lääkäri.
Voitko saada edut, jos vain uskot, että olet lääkäri, tai ajattelet niin?!
Et, sinun pitää tehdä vuosien työ, opiskella, edetä ja kasvaa ihmisenä ja kas kummaa olet nyt täysin kokemuksellisesti lääkäri ja sinulla on kaiki edut (ja ei edut) mitä lääkäri mahdollisesti voi omata.*
Käsittääkseni elämässä on kysymys samasta lähes tulkoon aina.
Ei rakastavaiset voi olla rakastavaisia ja muuttua "yhdeksi persoonaksi" (kuvaannollisesti), elleivät he todella KASVA siihen. Elleivät he kokemuksellisesti ole sitä.
Ei riitä pelkät sanat; "MInä rakastan Sinua", ei tunne, että ei voi elää ilman toista.
Mitään ei voi ottaa ennenkuin se tulee kokemukseksi, koska on kasvanut sitä kohti.
Nähdäkseni sama pätee ihmisen "hyvyydessä ja pyhyydessä"!
Hyväksi ja pyhäksi ei tulla sanomalla sitä kuvastavia sanoja. Eikä myöskään tekemällä vain tietynlaisia ulkoisia tekoja jonkun säännöstön mukaan.
Jumaluutta ei löydä, ajattelemalla sitä olevan, siihen kasvetaan kokemus kokemukselta ja näin se on todellista ilmenevää, tässä ja nyt hetkessä, fyysisyydessä jumaluuden kokemiseen kasvamista!
Konkreettista! Käsinkosketeltavaa!
Plaaah....tästähän voisi jatkaa vaikka kuinka...=)
Kiitos hallauksista ja pusuista! kuin myös Sinulle!
Mutta varokaamme, ettemme levitä näin pahennusta, vapaalla-seksuaalisuudella. (karkea "vitsi")
=)
enhän minä sille mitään voi kun minua ei ymmärretä, tai paremminkin kun ei haluta ymmärtää...
Ei sen rukoilun tarvitse olla julkista rukoiluja, ei sitä tarvitse kaikille koilottaa, että nyt MINÄ menen rukoilemaan. Rukous on ihmisen ja Jumalan välinen asia, ei muiden.
Jumala kyllä tietää kaikkien meidän ajatukset. Mutta Hän on määrännyt ihmistä rukoilemaan Häntä! Hän ei tarvitse rukoustamme, vaan me itse tarvitsemme sitä.
Niin mitä se marokkolainen "pappi" (tarkoitat varmaan imaami) myönsi?
Usko on jokaisen henk.koht. asia. Ei tarvitse olla julkisesti uskova. Tarkoitin aikaisemmalla viestilläni, kun MINULTA kysyttiin kahdesta esimerkistä, että kumpi on harjoittavampi/hurskaampi. Vastasin saamieni tietojen perusteella. Olen edelleenkin sitä mieltä. Sitä vain en tiedä mitä kummankin sydämessä on, sen tietävät vain he itse ja Jumala.
En sitä voi tietää mitä rukoileva ajattelee, parempi hänelle olisi, että hänen ajatuksensa on keskittynyt rukoukseen. En usko, että ko. nainen vain näyttääkseen tätä tekisi. Vai kävikö hän rukoilemaan kaikkien edessä näyttääkseen, vai vetäytyikö hän johonkin toiseen huoneeseen, jossa sai rauhassa olla. Eihän se hänen vika ole, jos hän vetäytyy toiseen huoneeseen rauhassa rukoilemaan, ja toiset tulevat sinne ja näkevät hänet.
Mitenkähän oli tuon Islamin tuntemisen kanssa? Et oikein taida olla perillä.. Opiskelisit hieman ennen kuin rupeat haukkumaan.. teet vain itsesi naurun alaiseksi.
Jokaisesta kulttuurista löytyy mädät omenansa..muista se!
Onhan se niin, että on olemassa ihmisiä, joilla on vain se yksi seksipartneri ja ihan uskonnosta riippumatta, muslimeja, kristittyjä, juutalaisia, buddisteja, hinduja....Sitten on myös niitä, joilla on useampi partneri ja taas uskonnosta riippumatta. Ihminenhän on yksilö ja elää oman luonteensa ja omien arvostustensa mukaisesti.
Kaikissa uskonnoissa on määräyksiä, joilla yritetään hillitä ja hallita ihmisen sukupuoliviettiä. Mutta koska ihminen on kekseliäs, on hän myös oppinut kiertämään määräyksiä, tämä pätee varsinkin niissä kulttuureissa missä seksuaalisuus on alistettu yhteiskunnan kontrollin alle.
Muslimimaissa, vaikka päällepäin muulta vaikuttaisi, seksuaalisuus ja avioliiton ulkopuoliset suhteet kukoistavat siinä kuin ei-islamilaisissakin maissa. Asiat vain salataan tarkemmin, naisten asiat vielä tarkemmin kuin miesten... Sama pätee tietysti myös samaa sukupuolta olevien rakkauteen.
Niinkuin on useaan otteeseen painotettu, sellaista maata ei olekaan, joka eläisi täysin koraanin ja sunnan mukaan. Jokaisessa maassa uskoon sekoittuu oman maan paikallista kulttuuria ja tapoja, esim tyttöjen ympärileikkaus jota koraani ei käske tehdä mutta ei myöskään kiellä tekemästä.
muslimit rukoilee 5 kertaa päivässä.
toiseksi puhut kuin kaikki muslimit tekisivät noin. Samalla periaatteella voisi yleistää, että kaikki suomalaiset miehet ovat juoppoja, lenkkimakkaraa syöviä pedofiilejä. Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa!!!
Niin ja lopuksi vielä jokainen muslimi tietää, että Allaah ei nuku.
kuusikertaa tämänpäivän lehdestä Fajr 0438 Shurug 0558 Zohr 1223Asr 1552 Maghrib 1844 Isha2014
pimeyden takiako allah ei sitten näe. kun elämä aurigonlaskun jälkeen muuttuu täysin
Kyllä minä tiedän ei kaikki muslinitkaan ryyppää ja huoraa, mutta kun täälä ei ole sellaista muka olemassakaan kaikki yritetään kieltää ,miksi ei tosiasoista puhuta reilusti niin kuin muualla
Z
Aamurukouksen aika on Fajr´sta Shurug`iik. Eli sen ajan välillä täytyy rukous suorittaa. Eli tämä on se ensimmäinen rukous.
Toinen on sitten Dhuhr (Zohr), kolmas, Asr, neljäs Maghrib ja viides Isha.
Pakollisia rukouksia ei ole yöllä kun ihmisen täytyy nukkuakin välillä!!!
Tosin voi sillonkin ylimääräisiä rukoilla.
Paras aika on rukoilla ylimääräisiä yön viimeisenä kolmanneksena.
Ei muslimien syntien olemassa oloa ole tietääkseni yritetty kieltää, mutta kun minä puhun täällä islamin uskosta, en muslimien teoista. Eli en puolustele jonkun juopottelua tai haureutta, vaan kerron mikä on islaminuskon kanta tähän.
Saahan niistä puhua, siis muslimien virheistä, mutta turha niitä on islamin uskoon liittää.
minulle kerrottiin paikallisten toimesta, että miehellä saa olla useita vaimoja. Avioliitto saatiin nopeasti voimaan.
noin puolessa tunnissa oli vihitty mies ja vaimo avioon.
Ja seksi siis kuuluu vain avioon!
Eroaminenkin saatiin yhtä nopeasti laillisesti voimaan.
Kaiken tämän mahdollistaa islamin siunaama moniavioisuus. Joten, kyllä heillä huomioidaan joskus myös naisen oikeus eroon!
Mutta siis VAIN MIEHELLE!
Kommentoihan tätä, arvoisa muslimi.
Taidat todella olla sinisilmäinen?
Avioliitto ja -ero on helppoja toteuttaa juridisesti. Jos menee naimisiin seksin takia, aikomuksena erota seksiaktin jälkeen, ei tee rikosta ihmisten silmissä, mutta Allah(SWT) tuomitsee ihmiset aikomusten, ei tekojen perusteella.
ja TAAS!!
jälleen juksi tulkitsee allahia oman mielensä mukaan!
SIINÄ SE PULMA ONKIN; hei ystävät pahvit! :)
Kun näitä juttuja lukee, huomaa varmasti, että lähes kaikki muslimeiksi esittäytyvät ovat erittäin agressiivisia ja vihaisia. tuskastuneisuuskin paistaa läpi.
kysymys onkin juuri ihmisten tulkinnoista. Ja näitä tulkitsijoita on niiiin valtavasti, että mitenpä me tavalliset tallojat voisimme ymmärtää.
En ole vielä nähnyt yhtäkään itsensä allanin tulkintaa.
OK Sanotte, että koraani kertoo.
Meidän pulmaonkin KENEN koraani?
Ja toinen on se, että muslimieltä puuttuu nöyryys pyytää anteeksi tekojaan.
Tämä väitteeni perustuu henk koht kokemuksiini.
Eipä ole täälläkään sellaista pahemmin näkynyt.
tuntuu oudolta
tilapäinen eli hetkellinen avioliitto on kielletty islamissa. Sillä on ihan oma nimensäkin. Silti sitä harjoitetaan joissakin maissa, mutta kuten sanoi, se on kiellettyä!
Avioliiton tulisi olla elinikäinen, siihen tulee sitoutua. Avioero on sallituista asioista pahin Jumalan silmissä.
Kyllä avioero on helpompi miehen saada kuin naisen, sillä nainen on se tunteellisempi. Totta kai mieskin voi olla tunteellinen, ei tämä sitä sulje pois. Mutta kyllä nainenkin voi saada avioeron. Perimätieto kertoo tapauksesta, jossa nainen sanoi profeetta Muhammedille, että hän ei yksinkertaisesti voi sietää aviomiestään, Muhammed antoi hänelle luvan avioeroon!
Avioeron saa myös jos mies esim. pahoinpitelee, luopuu uskostaan yms.
Eli periaatteessa naisen ei tarvitse jäädä avioliittoon missä hän ei tunne oloaan hyväksi. Huomaa, että en nyt ota kantaa, eri maiden tilanteeseen, vaan islamin ohjeisiin.
Sinä taidan muuten nähdä sitä agressiivisuutta vähän joka paikassa, minä kun en ainakaan nähnyt sitä Tahan kirjoituksessa, eikä sitä tässäkään ole.
Haluat nähdä Allahin tulkintaa, no se on tietysti Koraani itsessään, sen lisäksi Allaah on selittänyt Koraanin kohtia Muhammedille, jotka on kirjattu ylös perimätiedoksi. Tästä voit halutessasi löytää Koraanin selitysteoksia (tafsir) , jotka perustuvat näihin perimätietoihin eli mitä Jumala on Muhammedille ilmoittanut.
Ikävä että olet törmännyt sellaisiiin muslimeihin ketkä eivät osaa pyytää anteeksi. Kyllä ainakin kaikki minun tuttuni (muslimit) osaavat ja pyytävätkin anteeksi virheitään.
Otsikkoni kertoikin sen että et ole seurannut tarpeeksi hyvin, minäkin pyysin täällä kerran anteeksi...
Hyvä Muslimi,
Korjaisin hieman tietojasi. Sunnalisille (hetkellinen) väliaikainen avioliitto on tietääkseni kielletty, mytta Shialaisten keskuudessa sallittu.
Kiitos Sinulle, kun pidät palstalla Muslimien puolta.
Rauhaa Sinulle!
Shiialaiset ovatkin asia ihan erikseen. Niin, minä olen sunni muslimi, eli seuraan Koraania ja sunnaa. Shiiat taas ovat sitä mieltä, että enkeli Gabriel teki virheen, vei Jumalan sanoman väärälle henkilölle...heidän opit on muutenkin hyvin kyseenalaisia.
Hyvä kun mainitsit asiasta. Kiitos.
Juuri niin!
Mistäpäs me hmm - toisuskoiset - voisimme luottaa KENEN korani kertoo sen oikean?
Yksi yhtä, toinen toista jne
Niin paljon olen sentään opiskellut maailman kulttureja, että jotain on jäänyt haavini.
Onhan kristityilläkin useita satoja (ainakin) suntia, miksi ei muslimienkin kesken.
Mutta pahin on tämä, jolla fanaattisesti toista kunnioittamatta oman uskonsa puolesta jopa ihmishenkiä säästämättä - mekkalointi.
PS en tarkoita tällä edell vastaajaa. ne pahimmat kun eivät tätä edes lue, saati kommentoi.
Sukulaiseni perhe kutsui tuttavamme perheen(muslimimaahanmuuttajia) lapsensa kastajaistilaisuuteen suomalaiseen ev lut kirkkoon. He ilmoittivat etteivät saavu, koska kirkkomme kuulemma tuhoaisi perheen isän pyhiä arvoja. Huh, sanoin minä!
Siis, meillä Suomessa olisi lie syytä jonkun vaikuttaa näihin muslimiystäviimme, jotka äärirajoilla (meidän mukaamme) saavat pahennusta aikaan.
Me siis toimimme saamiemme palautteiden perusteella ja tuntuu siltä, että tälläkin palstalla arvon muslimit kertovat VAIN meidän olevan väärässä, mutta eivät laita tikkua ristiin omiensa ennakkoluuloja korjatakseen.
Voi olla, että olen väärässä, mutta siksi kirjoitankin, että keskusteluin oikenisi väärinkäsitykset.
Vaii?
Suurimman osan oppineista mielestä, muslimin ei ole hyvä mennä kirkkoon (tai johonkin muuhun muun uskonnon "pyhättöön")
Joten en minäkään menisi kirkkoon, mutta mikä estää menemästä esim. kastetilaisuuden jälkeiseen tilaisuuteen perheen kotiin? Siis kunhan siellä ei tarjota alkoholia tai käyttäydytä muuten, tehden islamin vastaisia asioita.
Ei ole olemassa eri Koraaneja, on vain yksi. Tulkitsijoita on useampia, mutta ei Koraania. Se täytyy vielä mainita että esim, suomenkielinen Koraani on tulkinta, ei alkuperäinen ja hyvää suomenkielistä Koraanin käännöstä ei ole olemassakaan. Toivottavasti sellainen vielä saataisiin.
Ja tuleppa Sieki!
Mitenhän sitä saatais ihimiset toisiansa ymmärtämhän jos ei saa ehki tutustua niihen kulttuureihi?
Akhu sitä on emäntänsä (lannan läppi) kans käyny moskeijasahi. Olimma Turkisa ja kävimmä. Kovasti kunnijoitimma ja emännnuus luuli, että vasta porstuasa häätyy säpikhät (kengät) ottaa jalasta. No jovain juoksi yks partamies ja molotti outua kieltä kovalla äänellä!
No, emannus tuli äkkiä takasi, riisu säpikhät, menimmä siinä seinustalla olovan suihkhun vierhen ja pesimmä ketarat. Sitte meän ämmi laitto navettatakin näkösen kahtuunin päälleaä. Menimmä moskeijjan etteishen ja siitä mattoin peitetylle laattialle.
Olimma hyvin nöyriä ja kohtelijaita toisten kulttuurille. Emmä ehki aatelhet mittään pahhoi.
Kiitimmä sitä partamiestä ja tulimma ulos.
Niinettä meän saamen- ja monen luonnonkansan mielestä sen luojan äiti maa on koko kirkko ja pyhyys!
Kyllä tuollainen mainitsemasi erriyttäminen on omiaan lissäämhän eriarvosuutta ja selevä ossoitus, ettei muita arvosteta.
Ei sitte pijä ihimitellä, jos katothan pitkhään ja ouvvoksuthan.
Muslimina tiennet, että pilkunkin muuttaminen koraanista on kielletty ja jos koraani käännetään toiselle kielelle, muuttuu muutakin kuin pilkku. Koraanin kääntäminen on kielletty, jokaisen muslimin on opeteltava arabiaa ainakin sen verran, että pystyy lukemaan ja ymmärtämään koraania.
No mutta muslimejahan he ovat kaikki kuitenkin, niin shiat kuin sunnitkin.
Miksi te sunnit ette pidä shialaisista? Emmekö ole kaikki saman arvoisia, uskon veljiä- ja sisaria? EI shialaiset ole sen vähempää uskonnollisia/uskottomia kuin tekeen. Anteeksi, mutta hieman loukkaanuin tuosta väitteestäsi...