Käyntihäiriöitä mönkijässä

Anonyymi

Moro!

Olen korjauttanut mönkijäni huollossa viime viikolla, jossa vaihdettiin vilkkurele, putsattiin polttoaineanturi ja ladattiin akku ja silmäiltiin noin yleistä kuntoa. Kun toimme sen takaisin kotiin, alkoivat käyntihäiriöt ja häiriöt tyhjäkäynnillä pysymisessä.
Ajoin lenkin ja pysäytin yrittäen vaihtaa peruutusvaihteen päälle, mutta mitään en ehtinyt tehdä kun se sammui. Sitten alkoi olla haastava saada mönkkäriä edes päälle.

Muutaman kerran sain sen käyntiin ja pysyi pikkuhetken (korkeintaan minuutin) itsekseen tyhjäkäynnillä ja sitten sammui. Myöskin jos yritti painaa kaasua eli antaa kierroksia, se sammui siihenkin. Yritettiin polkemalla ja sähköstartilla, kummallakin samat tulokset.

Polttoainetta on tankki täynnä. Siellä oli aluksi 95 mutta tankattiin viime viikolla 98 sinne, koska käy paremmin öljyn kanssa.

Ilmansuodatin on myös tarkastettu ja se oli puhdas eli ei mitään likaa. Polttoainesuodatinta ei ole.

Mönkijässä automaattinen/sähköinen ryyppy.

Vaihdoin akun eilen uuteen, ei vaikutusta. Tänään otin kaasuttimen pois ja hiukan putsailin vaikkei se ollut oikeastaan edes likainen. Vaihdoin äsken myös uuden sytytystulpan eikä tälläkään mitään tulosta. Samat viat siis näidenkin jälkeen.

Polttoainehana on myös auki-asennossa. Eräästä kaasuttimen letkusta en kuitenkaan ole satavarma, koska sen kiinnilaittamisessa oli pientä ongelmaa. Kyllä se siis jotenkin kiinni on.

Jos hyvä tuuri käy, saattaa hetken pystyä ajamaankin (taikka kunnes pysähtyy eikä paina kaasua). Harvemmin kuitenkin käynyt näin, ehkä pari kertaa.

Jouduttu ostamaan näiden takia uusi akku, akkulaturi ja hylsysarja.

Osaako joku selittää, missä on vika?
Mönkijä on Kymco MXU 50 ja vuosimalli 2007.

3

821

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Putsaa kaasari ihan kunnolla, eli jarrupuhdistusainetta ja paineilmaa joka koloon. Irrota kaikki suuttimet samalla ja niihin sama hoito ja katso valoa vasten ettei niihin jää mitään. Pienikin hiekanjyvä jossain voi aiheuttaa käyntihäiriöitä.

      Se ongelmallinen letku kannattaa tarkastaa että on oikeasti kiinni ettei jää vuotamaan ilmaa.

    • Anonyymi

      Oliko tulppa kostea vai kuiva kun sammahti?

      • Anonyymi

        Sytytystulppa oli hieman kostea, kun otin sen pois.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      272
      3459
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      121
      1807
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      266
      1524
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      68
      1409
    5. 75
      1372
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1117
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1116
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1011
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      977
    10. IS viikonloppu 16.-17.5.2026

      Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.
      Sanaristikot
      35
      893
    Aihe