Onko ÄÖ:si sama kuin kengännumerosi? Hae töihin Hesarin tiedetoimitukseen

Anonyymi

Tiesitkö että dopamiini supersensitiivisyyttä eläinkokeiden mukaan aiheuttavat lääkkeet hoitavat dopamiinin ylituotantoon oletusarvoisesti liittyviä harhoja? Jos et vielä tiennyt, niin kannattaa lukea Jari Tiihosen näkemyksiä tämän päivän Helsingin Sanomista. Ne myös tämän hedelmällisesti lääkeyhtiöiden kanssa verkostoituneen asiantuntijan mielestä hoitavat myös kaiken lisäksi nykyään nimeltä mainitsemattomia poikkeamia skitsofreenikoiden rasva- ja sokeriaineenvaihdunnassa. Ilmeisesti näyttö on vielä hivenen keskeneräistä, koska vaikutusmekanismia ei kamalan spesifisti käsitellä. Erityisesti neuroleptien kuolleisuutta vähentävää tutkimusnäyttöä käsitellään kattavasti. Sitä mahdollisuutta, että joissakin rekisteritutkimuksissa löydettyjen kuolleisuutta käsittelevien tutkimustulosten taustalla löytyisi puutteet taustamuuttujien ja muiden vaikuttavien tekijöiden kontrolloinnissa, mittausmenetelmissä ja tutkimusasetelmissa, ei käsitellä lainkaan, vaikka ne ovat paljon loogisempia ja uskottavampia selittäviä tekijöitä sellaisten epäuskottavien löytöjen taustalla, että pitkäaikainen neuroleptilääkitys oikeasti vähentäisi kuolleisuutta. Hesarin tiedetoimitus olisi voinut laittaa Jari Tiihosen kirjoittamaan ihan itse mielipidekirjoituksensa, kun ei ole viitsinyt edes perehtyä käsittelemäänsä tutkimusnäyttöön siihen liittyvään Robert Whitakerin esittämään kritiikkiin.

https://www.madinamerica.com/2020/05/do-antipsychotics-protect-against-early-death-a-review-of-the-evidence/

Seuraavan päivän Hesarista varmaan luemme, että arsenikki lisää potilaiden elinikää ja taustalla on professori Tiihosen ja muiden lääkeyhtiöiden hedelmällisissä verkostoissa pyörivien kattavat rekisteripohjaiset tutkimukset. Vain Helsingin Sanomien laadukkaassa journalismissa voidaan viitata tutkimuksiin, jotka kontrolloivat psykoosin ennusteeseen vaikuttavat taustamuuttujat ja väittää, että erot joissakin pitkäaikaistutkimuksissa lääkkeettömien ja ei-lääkittyjen potilaiden välillä johtuu näistä juuri kontrolloiduista taustamuuttujista. Väitelause voidaan esittää: naissukupuoli ja lievempi taudinkuva selittää sitä, miksi jotkut potilaat selviävät ilman lääkitystä ja viitata samassa artikkelissa tutkimukseen, jossa kahdella samaa sukupuolta ja yhtä vaikeaa sairaudenkuvaa omaavalla potilaalla on kuusinkertainen ero toipumisessa lääkkeettömän potilaan hyväksi. En tiedä onko Hesarin toimittajien rekrytoinnin yhtenä kriteerinä täydellinen lähdekritiikin ja johdonmukaisuuden puute, mutta jos tällaisia taipumuksia sattuu omaamaan, niin kannattaa kokeilla jos pääsisi toimitukseen kirjoittamaan tutkimuksista joita ei lue ja kirjoittamaan argumentteja, joita ei itse ymmärrä. Edes lyhyellä aikavälillä neuroleptit eivät ole erityisen tehokkaita suhteessa plaseboon: niiden teho on kliinisesti merkityksetön meta-analyysien mukaan, minkä lisäksi tutkimuksia vaivaa niin lukuisat puutteet, että niiden ulkoinen validiteetti on erittäin heikko. Ne eivät korjaa mitään tunnettua kemiallista epätasapainoa skitsofreenikoiden aivoissa, vaan kuten Hesarin artikkelissa hyvin tuodaan esille, aiheuttavat sitä.
https://www.hs.fi/tiede/art-2000008203196.html

16

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ymmärrän sen, että psykoosin ollessa voimakas, niin akuutissa vaiheessa voi joku lyhytaikainen lääkitys olla paikallaan.
      Sitä taas en ymmärrä, että psykoosin jälkeenkin yritetään syöttää lääkkeitä vuosikausia.

      Joissain neurolepteissä on sivuvaikutusten listalla, että saattaa vaikuttaa sokeriaineenvaihduntaan, siis altistaa diabeteksen puhkeamiselle.
      Aloittajan kirjoittaman tekstin perusteella, tutkimuksen mukaan on ilmeisesti yritetty kertoa juuri päinvastaista, että muka hoitaisi sokeriaineenvaihduntaa.
      Mitenköhän tuokin asia kääntyisi yhtäkkiä aivan päinvastaiseksi verrattuna aiempiin tutkimuksiin haitoista?

      Olen joskus lukenut, että dopamiini- ja serotoniinitasoja ei edes olisi hyväksi muunnella minkäänlaisilla lääkkeillä tms.

      No, senhän tietää, että tutkimustuloksia on yhtä paljon kuin on tutkijoitakin, ja tulokset poikkeavat toisistaan, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän.

      • Anonyymi

        Tuo omituinen heitto liityen neuroleptien kykyyn korjata jotain mystisiä skitsofreniaan yhteydessä olevia rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä jäi kyllä hämäräksi, todennäköisesti kyse on tyypillisestä korruptoituneen tutkijan esittämästä kaukaa haetusta hypoteesista, jolle ei syvällisemmällä analyysilla löydy minkäänlaista näyttöä. Ja miksi löytyisikään, koska vaikka psykiatrit onanoivat säännöllisesti fantaisoissaan olevansa sisätautien erikoislääkäreitä, heiltä puuttuu ja tulee puuttumaan kaikki skitsofrenian määrittelyyn ja diagnosointiin käytettävissä olevat objektiiviset biomarkkerit. Vahvaa näyttöä on ainoastaan siitä, että ne aiheuttavat vaikeita rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä ja kuten Hesarin artikkelissa osuvasti todettiin, tällöin on toki tärkeää kyetä sitoutumaan myös statiini ja diabeteslääkitykseen. Ainoa tunnettu mekanismi neuroleptien oletetun vasteen taustalla on juuri tuo niiden kyky salvata d2-reseptoreja, joka heikentää ahdistavian tunteiden ja kokemusten nousemista tietoisuuteen. Kun Tiihonenkin nyt tiedostaa niiden pitkällä aikavälillä aiheuttavan dopaminenergisen järjestelmän yliherkkyyttä eli ylireagoivuutta, niin hänen tutkimuksensa pitkäaikaisen lääkityksen yhteydestä vähäisempään sairaalahoidon tarpeeseen herättää toki kiehtovia kysymyksiä, että mikä mekanismi sitten on taustalla, jos tällainen yhteys on kerran tullut ueamminkin löydettyä.

        Robert Whitaker ja lukuisat tutkijat jotka ovat löytäneet päin vastaisia korrelaatioita kuin Tiihonen kumppaneineen uskovat, että tällaiset korrelaatiot selittyvät muulla kuin mystisellä vielä hieman hämäräksi jääneellä rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöllä, kuten sillä että käytetään lääkittyä ryhmää suosivia mittausmenetelmiä eikä kontrolloida muita ennusteeseen vaikuttavia muuttujia. Kun tekee väitteen, että kognitiivista suorituskykyä laskevat, aivoja surkastuttavat, rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa merkittävästi häiritsevät, massiivista ylipainoa aiheuttavat lääkkeet suojaavat ennenaikaiselta kuolemalta, niin vastuu on usein lukijalla. Jos lukijan ÄÖ on sama kuin Hesarin keskivertotoimittajalla eli suurin piirtein hänen oman kengänkokonsa numero, niin voi toki olla että lukijalle menee läpi mikä tahansa uskomaton sonta. Uutinen on sama jos kerrottaisiin, että hermomyrkky alkoholi vähentää maksasairauksista johtuvia kuolemia ja edistää kognitiivista suorituskykyä erityisesti vaikeisti alkoholisoituneilla ihmisillä. Esimerkiksi avoimen dialogin mallilla ollaan saatu skitsofreeikoiden työkyvyttömyys puolittamaan puolittamalla käytetty neuroleptilääkitys ja tulkitsemalla heidän ongelmiaan toisin, eikä kuolleisuus ole tuolla hoitomallilla räjähtänyt käsiin vaikka näitä elämän eliksiireiksikin ilmeisesti kutsuttavia lääkkeitä on vähennetty rajusti. Lyhyellä aikavälillä mikä tahansa rauhoittava voi toimia jos ihminen on kovin ahdistunut, mutta ei se mitään taustasairautta eikä kroonista kemiallista epätasapainoa silloinkaan hoida. Ei skitsofreenikoilla ole todettu mitään sellaista neurobiologista ongelmaa, joka voitaisiin tunnistaa ennen kuin he ovat käyttäneet lääkkeitä vuosikausia. Tämän jälkeen on löydetty paljon neurobiologisia poikkeavuuksia ja suurin osa tutkimusnäytöstä dopamiinihypoteesin takanakin perustuu siihen, että ollaan sotkettu lääkityksen aiheuttama neuroadaptaatio sairauteen itsessään.


    • Anonyymi

      Ikävien tunteidenkin on hyvä päästä nousemaan pintaan.
      Ei tee hyvää, jos ei niitä koskaan opi tuntemaan ja käsittelemään, saati myös ymmärtämään.

      Mitä vähemmän tunteista tajuaa, sen vaikeampaa on, ja paha olla.
      Ei ole sitten ihme, että ahdistus ja masennus saattaa " jäädä päälle " lääkityksistä huolimatta.

      Se tuntuu muuten upealta, kun saa tunteet takaisin, vaikka alkuun vähän oudonkin tuntuista. Mutta hienoa joka tapauksessa.

    • Anonyymi

      Tiihonen kumppaneineenkin voisikin seuraavaksi tehdä tutkimuksen, ehkäiseekö alkoholi maksakirroosikuolemia. Aina kun potilas lopettaa alkoholin käytön saadessaan terminaalivaiheen maksakirroosidiagnoosin, hän on yleensä määritelmällisesti hyvinkin raitis ihan siksikin, koska on liian sairas vetämään viinaa. Käytetään mittausmentelmää, jossa lasketaan maksakirroosipotilaiden elinvuodet yhteen ja verrataan sitä muihin alkoholisteihin. Havaitaan, että maksakirroosipotilailla eli keskimäärin raittiimalla ja henkilövuosiltaan vähäisemmllä sakilla on rajusti enemmän kuolemia henkilövuosia kohti kuin päihdeongelmaisilla keskimäärin ja tehdään tulkinta, että alkoholi ehkäisee maksakirroosikuolemia. Laitetaan käypä hoito -suositukseen, että alkoholi on tehokas maksakirroosikuolemien ehkäisymenetelmä. Julkaistaan se vielä Hesarin tiedeosiossa ja saadaan aikaan korkealentoista pohdintaa, että kyllä kannattaa alkoholistien vetää viinaa niin pitkään kuin sielu sietää, koska maksakirroosipotilaiden kuolleisuus suhteessa henkilövuosiin on niin rajusti suurempi kuin muiden alkoholisiten. Tämän tasoisille tutkimuksille skitsofrenian käypä hoito -suositukset pohjautuvat, joten miksi ei voisi alkoholismiakin suositella maksakirroosikuolemien ehkäisyyn.

      • Anonyymi

        Tiihonen voisi tutkimuksensa loppukaneetiksi heittää vaikka sellaisen korkealentoisen hypoteesin vielä ilmaan, että vaikeasta alkoholismista diagnoosin saaneet potilaat omaavat vielä hieman tuntemattomaksi jääneen entsyymin, joka muuntaa etanolin elämän eliksiiriksi. Tämän vuoksi alkoholi suojaa alkoholistien maksaa tehokkaasti toisin kuin valtaväestössä, koska heidän maksan toimintansa poikkeaa mysteerisen ihmeellisellä tavalla muusta väestöstä. Ja näin vasemman jalan saapas, jota kutsutaan usein myös Hesarin toimittajaksi, kirjaa tämän artikkeliinsa sanasta sanaan vaatimatta minkäänlaista näyttöä väitteen tueksi. Älyllisesti ameban tasolle jääneet lukijat lukevat silmät ymmyrkäisinä tämän tutkijatohtorin väitteitä aamukahvipöydässään ja ajatelevat, että niin se varmaan menee jos kerran professori, jolla on kilometrin pituinen lääkeyhtiösidonnaisuuslista takataskussaan, näin sanoo. Ihminen joka on tehnyt yhteistyötä ihan jokaisen maailmasta löytyvän neurolepteja myyvän lääkeyhtiön kanssa voisi kirjoittaa artikkelin jos toisenkin omista sidonnaisuuksistaan, mutta onneksi Hesarin artikkeleissa ei koskaan kiinnitetä huomiota sivuseikkoihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiihonen voisi tutkimuksensa loppukaneetiksi heittää vaikka sellaisen korkealentoisen hypoteesin vielä ilmaan, että vaikeasta alkoholismista diagnoosin saaneet potilaat omaavat vielä hieman tuntemattomaksi jääneen entsyymin, joka muuntaa etanolin elämän eliksiiriksi. Tämän vuoksi alkoholi suojaa alkoholistien maksaa tehokkaasti toisin kuin valtaväestössä, koska heidän maksan toimintansa poikkeaa mysteerisen ihmeellisellä tavalla muusta väestöstä. Ja näin vasemman jalan saapas, jota kutsutaan usein myös Hesarin toimittajaksi, kirjaa tämän artikkeliinsa sanasta sanaan vaatimatta minkäänlaista näyttöä väitteen tueksi. Älyllisesti ameban tasolle jääneet lukijat lukevat silmät ymmyrkäisinä tämän tutkijatohtorin väitteitä aamukahvipöydässään ja ajatelevat, että niin se varmaan menee jos kerran professori, jolla on kilometrin pituinen lääkeyhtiösidonnaisuuslista takataskussaan, näin sanoo. Ihminen joka on tehnyt yhteistyötä ihan jokaisen maailmasta löytyvän neurolepteja myyvän lääkeyhtiön kanssa voisi kirjoittaa artikkelin jos toisenkin omista sidonnaisuuksistaan, mutta onneksi Hesarin artikkeleissa ei koskaan kiinnitetä huomiota sivuseikkoihin.

        Suomessa käytetään kuulemma maailman eniten psykoosilääkkeitä per asukas. Tämän psykoosi-lääkkeiden määräys-vimman takana on käypä-hoito suositukset , joiden laatimisesta psykiatrian saralta on vastannut joko Jari Tiihonen itse , tai sitten muut lääkefirmojen korruptoimat Tiihosen hyvä-veli-kerhon jäsenet.

        Miten kukaan Suomessa ei ole valvonut koskaan sitä minkälaisia ohjeistuksia käypä-hoitoon kirjataan psykiatrian osalta. Se että Suomessa psykoosilääkkeitä määrätään maailman eniten , pitäisi saada joidenkin lääke-asiantuntijoiden kellot herättämään.

        Onko niin että Suomen käytäntö on maailman paras? Eli mitä enemmän kansalaisille syötetään psykoosi-lääkkeitä , sitä parempi Suomen kansanterveyden kannalta? Vai olisiko kuitenkin totuus se , että Suomen viranomaiset ovat tässä tehneet suuria virheitä ja huomattavasti vähäisempi psykoosi-lääkkeiden käyttö olisikin järkevämpää.

        Voiko psykoosilääkkeiden syöttö psykiatristen potilaiden lisäksi hyvin monille vanhuksille ja jopa lapsille olla ollut väärä valinta josta koko Suomen kansanterveys on rajusti kärsinyt.

        Varmasti Tiihonen ja kumppanit ovat suuret rahat saaneet palveluksistaan näiltä lääke-firmoilta.

        Mutta voivatko Tiihonen ja kumppanit nukkua yönsä hyvin vailla oman tunnon tuskia?

        Koska en usko pätkääkään , että Tiihonen ja kumppanit itsekään todella uskovat siihen höpö-höpö-tarinointiinsa psykoosi-lääkkeiden suurista hyödyistä. Vaan valehtelevat naama peruslukemilla , koska se on heille rahallisesti niin kannattavaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa käytetään kuulemma maailman eniten psykoosilääkkeitä per asukas. Tämän psykoosi-lääkkeiden määräys-vimman takana on käypä-hoito suositukset , joiden laatimisesta psykiatrian saralta on vastannut joko Jari Tiihonen itse , tai sitten muut lääkefirmojen korruptoimat Tiihosen hyvä-veli-kerhon jäsenet.

        Miten kukaan Suomessa ei ole valvonut koskaan sitä minkälaisia ohjeistuksia käypä-hoitoon kirjataan psykiatrian osalta. Se että Suomessa psykoosilääkkeitä määrätään maailman eniten , pitäisi saada joidenkin lääke-asiantuntijoiden kellot herättämään.

        Onko niin että Suomen käytäntö on maailman paras? Eli mitä enemmän kansalaisille syötetään psykoosi-lääkkeitä , sitä parempi Suomen kansanterveyden kannalta? Vai olisiko kuitenkin totuus se , että Suomen viranomaiset ovat tässä tehneet suuria virheitä ja huomattavasti vähäisempi psykoosi-lääkkeiden käyttö olisikin järkevämpää.

        Voiko psykoosilääkkeiden syöttö psykiatristen potilaiden lisäksi hyvin monille vanhuksille ja jopa lapsille olla ollut väärä valinta josta koko Suomen kansanterveys on rajusti kärsinyt.

        Varmasti Tiihonen ja kumppanit ovat suuret rahat saaneet palveluksistaan näiltä lääke-firmoilta.

        Mutta voivatko Tiihonen ja kumppanit nukkua yönsä hyvin vailla oman tunnon tuskia?

        Koska en usko pätkääkään , että Tiihonen ja kumppanit itsekään todella uskovat siihen höpö-höpö-tarinointiinsa psykoosi-lääkkeiden suurista hyödyistä. Vaan valehtelevat naama peruslukemilla , koska se on heille rahallisesti niin kannattavaa.

        No Tiihonen kumppaneineen tuskin nyt on vastuussa käypä hoito -suosituksista, vaikka käypä hoito -suositusten kirjoittajat niihin innokkaasti viittaavatkin. Tiihonen kumppaneineen ovat innostuneet näistä rekisteripohjaisista tutkimuksista joista voi mukavasti sommitella itselleen mieluisia käppyröitä joista Hesarinkin amebatoimittajat ymmärtävät kaiken olennaisen yhdellä silmäyksellä, koska nykyään tieteessä ei tarvitse edes kertoa avoimesti, miten noita käppyröitä rakennetaan ja mistä datasta. Tärkeintä on, että tuloksista välittyy olennainen, eli se että lääkkeettömät kuolevat varhain ja erityisesti hengenvaarallista klotsapiinia nauttivat potilaat elävät erityisen pitkän elämän, koska Tiihosen hypoteesin mukaan se saa potilaat käymään innokkaammin lenkillä ja syömään statiininsa. Kuten esimerkiksi Robert Whitaker on kritiikeissään tuonut esille, tällainen hypoteesi löydetyistä yhteyksistä on todella korkealentoinen ja kaukaa haettu kun tietää, millaisia vaikutuksia neurolepteillä on ihmisen terveyteen ja miten heikkotehoisia nuo lääkkeet itse asiassa ovat psykoosin hoidossa etenkin pitkällä aikavälillä. Edes lyhytaikaisissa tutkimuksissa nuo eivät ole mitään ihmelääkkeitä, kun ottaa huomioon tutkimusten massiiviset metodologiset puutteet alkaen siitä, että vieroitusoireet sotketaan toistuvasti skitsofrenian oireisiin ja plasebokontrolli purkautuu systemaattisesti. Nehän eivät ole keskimäärin edes puolia kliinisen merkitsevyyden raja-arvosta vasteeltaan suhteessa plaseboon. Jostain on tullut kummallinen ajatus, että ne korjaisivat kuin napin painalluksella jotain olemattomia neurobiologisia poikkeamia potilaiden aivoissa, mikä kuulostaa täydelliseltä vitsiltä kun lukee noihin tutkimuksiin liittyvää kritiikkiä. Ainoat poikkeamat potilaiden neurobiologiassa on suurelta osin lääkityksen itsensä aiheuttamia.

        Lähemmällä tarkastelulla syy Tiihosen ja kumppaneiden tutkimusten järjen vastaisin havaintoihin löytyy lähinnä tutkimusten metodologisista puutteista. Sen takia ei tarvitse muuta kuin vaihtaa tutkijaryhmää, ja kas näin klotsapiini muuttuukin ihmelääkkeestä joka saa mielisairaat jumppaamaan ja nauttimaan tunnollisesti statiineja elinikää lyhentäväksi hermomyrkyksi, joita ne on tiedetty olevan jo vuosikymmenien ajan. Berström et al (2020) saivatkin samasta rekisteriaineistosta päin vastaisia tutkimustuloksia vain kontrolloimalla paremmin muut vaikuttavat tekijät. Bergtröm ei ole lahjakas lääkeyhtiöiden konsultti kuten Tiihonen, mutta ehkä juuri siksi hänellä oli intressi tehdä laadukas tutkimus jossa tutkitaan sitä mitä on ollut tarkoitus tutkia, ja edes yritetään kontrolloida muut vaikuttavat tekijät jotta saadaan selville lisäävätkö tosiaan mm. sydän- ja verisuonitautien riskiä moninkertaistavat lääkkeet ihmisten elinikää. Väite on niin huvittavan absurdi ja kummallinen, että on outoa että siihen joku edes yrittää uskoa. Kertoo siitä, miten pahasti todellisuudesta vieraantuneita valtamedian edustajat ovat. Niin pahasti, että he alkavat kuulostaa jälkeenjääneiltä. Jos oikeasti toimittajat lukisivat ja ymmärtäisivät edes pintapuolisesti noita tutkimuksia, niin koko heikosti kyhätty korttitalo nimeltä biomedikaalinen psykiatria romahtaisi tuossa tuokiossa eikä käypä hoito -suositusten kirjoittajille jäisi mitään suositeltavaa. Hesarin toimittajat eivät edes lue tutkimuksia, joihin viittaavat saati sitten että ymmärtäisivät sitä huvittavaa sontaa, mitä itse kirjoittavat. Heille ei tunnu olevan mitään väliä, onko väite totta vai ei, kunhan se mielyttää toimituksen maailmankuvaa.


    • Anonyymi

      Kyllä joskus ihmetyttää noi KäypäHoito-suositukset muutenkin.
      Kai se on lääkäristä kiinni, mikä hoito kenenkin lääkärin mielestä käy.

      Ja joskus käy jopa niin, että vaikka asiakkaat kuinka käy, niin hoitoa ei saa.
      Tuollainen käytäntö alkaa olla nykyisin aika yleistä, mitä ihmisten kokemuksia kuuntelee.

      Käymässähän täällä tietysti me ihmisetkin vain ollaan.....

    • Anonyymi

      Sulla on älykkyys ihan ÖÖssä.

    • Anonyymi

      Suurimmalla osalla täällä ÄO on pohjalukemassa. Itseäni en tietenkään tarkoita.
      Hankalaa seurata välillä keskusteluita kun saa ihan järkyttyä kuinka idiootteja jotkut ihmiset ovat.

      • Anonyymi

        Itse asiassa, se ei ole läheskään niin yksinkertaista. Kun hulluuden ja nerouden välinen ero on niin häilyvä.

        Kyse on enemmänkin siitä, että mikä saa niin älykkäät, tai lahjakkaat ihmiset käyttäytymään niin "järjenvastaisesti."


      • Anonyymi

        Tuolla aloittajalla ei taida olla lainkaan ÄO:aa, vain ÄÖ.


    • Anonyymi

      666 suatana on netin kovin kingi ††† ∞ ∞ ∞ ../

      hitsi. niin. kyllä bornouvideous saada dopamiine käyntin.

      plasebolla yläaste olis vika koulu jossa mulla muistia oli. mielipide vaan. lue niitä historian suurmiehiä. kyllä siitä erinäköisen etnoryhmän edustajien tamppaamisesta maan tasallekin saa omannäköiselle/omantapaiselle ryhmälle vähän lisää reviiriä, mutta entä opintomahdoolisuus

    • Anonyymi

      tulin tänne opettaan. käskettiin heti lop... sanoin mä sihen
      loulukaeuha pebeen. poekittaien. loppui.

      venasin puoli tuntia.

      sanoin kaeuha oli illusio.

    • Anonyymi

      Hesarissa on 100 x enemmän faktatietoa kuin Kotimaa lehdessä. Tilasin sen siitä lähtien kun trukkikuski Mikko mainosti sitä Suomen parhaana uutislehtenä.
      Kuten kirjailija Samuel Becket sanoisi, huomenna hän tulee.

      • Anonyymi

        No jos Hesarin tiede uutisia voidaan kirjoittaa tarkistamatta lainkaan jutun taustalla olevia faktoja, niin silloin "faktatietokin" voi olla vähän mitä sattuu. Tässä aiheena olevassa artikkelissa oli erityisen silmpiinpistävää, että toimittaja ei ymmärtänyt hölkäsen pöläystä kirjoittamistaan tutkimuksista ja laittoi ihan perusasiatkin väärin. Artikkeli oli vähän kuin parodia, jonka Hesarin toimitus onnistui kirjoittamaan oman toimituksensa tasosta viittaamalla samalla palkittuun tiedetoimittajaan Robert Whitakeriin, joka sentään lukee ja ymmärtää tutkimukset, joista kirjoittaa. Artikkelin idea oli todistaa, että Whitaker oli väärässä siteeraamalla tutkimuksia, joita toimittaja ei ensinkään ollut lukenut eikä ymmärtänyt. Kaikkein koomisin viittaus oli artikkelissa erääseen kymmenen vuotta kestäneeseen satunnaistettuun plasebokontrolloituun tutkimukseen, jossa kuulemma lääkityksen varhain keskeyttäneiden tila oli kymmenen vuoden seurantajakson päätteeksi huonompi kuin lääkityksellä jatkaneiden. Jos toimittaja olisi oikeasti lukenut tutkimuksen hän olisi ymmärtänyt, että ensinnäkin plasebokontrolloitu koe kesti vain vuoden ja lääkityksen varhain keskeyttäneet määriteltiin niiksi, jotka tuon vuoden aikana satunnaistetiin plasebolle. Jos he saivat relapsin tuon vuoden aikana, heidät ajettiin heti takaisin lääkitykselle. Vuoden jälkeen kaikkia lääkittiin ihan yhtä paljon molemmissa ryhmissä seuraavat yhdeksän vuotta. Tutkimuksen mukaan relapseja esiintyi runsaasti molemmissa ryhmissä. Mitään lääkityksen varhain keskeyttäneiden ryhmää ei oikeasti ollutkaan, oli vain pitkäaikaislääkittyjä potilaita, joista osa oli ollut tutkimuksen alussa kuukauden pari pidempään ilman lääkettä kuin ns. lääkityt potilaat. Itse asiassa seurantajaksolla ns. lääkityksen varhain keskeyttäneet käyttivät pidempään lääkkeitä ja korkeammilla annoksilla kuin lääkityksellä jatkaneet. Tutkimus on ilmeinen osoitus siitä, miten äärimmäisen korruptoitunut psykiatrian alan tutkimus on ja mitä se saa aikaan alan tutkijoiden, media-alan edustajien ja mielenterveysohoidon ammattilaisten älylliselle suorituskyvylle. Ilmeisesti toimittajille on eduksi tietty kyvyttömyys luetun ymmärtämiseen. Robert Whitakerkin toimittajana ajoi psykiatrian kriisin partaalle pelkästään lukemalla oikeasti alan tutkimuksia ja kirjoittamalla lukemastaan. Toimittajien yksikertaisuus suojeleekin vahvoja yhteiskunnallisia intressejä tehokkaasti, vaikka se antaakin monille lukijoille vähän hupaisan kuvan "faktoista" joita heidän artikkeleissa viljellään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      86
      2048
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1662
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1152
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      350
      1126
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1113
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      851
    7. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      839
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      777
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      737
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      719
    Aihe