Jumalan sana pitää uskoa sellaisenaan.
Raamatun alkuperäisten sanojen merkitykseen ei saa lisätä mitään omia lisäyksiä tai oletuksia ja täydennyksiä, tai järjen päätelmiä, eikä mitään omia "tulkintoja".
Jumalan sana on totuus.
Vanginvartijalle luvataan koko perheen pelastuminen kasteessa kun hän uskoo mitä hänelle on sanottu Jeesuksesta ja kasteen merkityksestä. "Vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena"
Ap. t. 16:31
"He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen niin pelastut sinä ja sinun perhekuntasi."
Raamatun tarkoittama pelastus on kätkettynä Kristillisessä kasteessa,
jossa ihminen saa pelastavan uskonhengen eli Pyhän Hengen lahjan.
Biblia
" Mutta he sanoivat: usko Herran Jesuksen Kristuksen päälle niin sinä ja sinun huonees autuaaksi tulee."
" Ettekö te tiedä, että me kaikki, jotka olemme Jesuksessa Kristuksessa kastetut, me olemme hänen kuolemaansa kastetut?"
Kastaminen tarkoittaa yhteenliittämistä samanlaisesta kuolemasta (sovintoverestä osalliseksi tulemista ) ja samanlaisesta ylösnousemuksesta.
Raamatun mukaan uskoontulo ei pese ihmisen syntejä pois eikä liitä Kristuksen veren sovitukseen, mikä tapahtuu vain ja ainoastaan Kristittyjen Pyhässä Kasteessa.
"Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
" Mutta tahdotkos tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman töitä kuollut on?
Älä tee mitään omia lisäyksiä Raamatun sanaan!
50
74
Vastaukset
- Anonyymi
Avauksen tekijä kuuluu niihin älyn jättiläisiin, jotka kuvittelevat, että Raamattu kirjoitettiin alun perin suomeksi.
- Anonyymi
Ja sinä ilmeisesti niihin älyn jättiläisiin jotka kuvittelevat että lahko joka on perustettu rapiat 100 v sitten voi kirjoittaa ja tulkita tuhat vuotisen raamatun uudestaan .
- Anonyymi
Äly ei viihdy Jenkkilahkoissa!
Raamatussa mainitaan erikseen vain 5 kokonaisen perheen kastaminen.
Nehän oli Jumalan siunaamia perheitä, tuskin ne kaikki 5 perhettä olivat lapsettomia perheitä.
Esimerkkejä yksittäisten aikusten ja perheettömien aikuisten kastetapauksia mainitaan enemmän.
Harhaoppiset helluntailaiset kopioivat jälkimmäisiä kastetapauksia ja kirjoittavat voitonriemuisasti, ei mainittu lapsia!- Anonyymi
Helluntaina kastettiin perhekunnittain 3000 eri ikäistä ihmistä yhden päivän aikana.
"Miehet ja heidän lapset" oli Pietarin sydämellä erityisesti.
Pietari lisää, että kyse oli nyt elävistä miehistä ja lapsista (tämä sukupolvi) ei menty heti tulevaisuuden ihmisiin, jotka tietenkin tuli heti kastetuksi,kun Katolinen kirkko jatkoi alkuseurakunnan toimintaa.
- Anonyymi
Raamattu varoittaa jälkikäteen ilmestyvistä uskonlahkoista ankarasti niihin menemästä edes uteliaisuuttaan! (Gal.5:20)
Helluntailaisten usko ei ketään paranna eikä pelasta.
Helluntailaisten kaste on pelkkää vettä eikä se ketään pelasta eikä paranna. - Anonyymi
En lisää en, on riittävän humoristinen opus jo noinkin.
- Anonyymi
Raamattu varoittaa sinun omasta synagoogastasi: Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi-sinä olet kuitenkin rikas-ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.
Valhemessianinen, herjaat ja kiusaat Jeesuksen omia palstalla.
- Anonyymi
Vaikuttaa, että aloittaja tekee juuri sitä, mistä muita varottaa. Suosittelen ymmärtämään tämän:
"Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä."
Joh. 6:63- Anonyymi
Raamatullisuus/ Sola scriptura on oppina täysin epähistoriallinen pelastushistorian, kirkkohistorian ja maallisen historian näkökulmasta. Pelastushistoriassa Jumala ei koskaan ilmoittanut itseään ihmisille antamalla valmista kirjaa. Sen sijaan ”monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla” (Hepr. 1:1). Lopullisesti Jumala ilmoitti itsensä opettamalla ihmisiä Jeesuksen Kristuksen persoonassa: ”näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan” (Hepr. 1:1). Jeesus ei käskenyt kirjoittamaan eikä lukemaan Kirkkoraamattua vaan jätti opetusvirkansa apostolien haltuun (Matt. 28:19–20).
tuo merkitsee, että raamattua pitää muuttaa ja poistaa Sana-jumala ja Jumalan Poika.
Meille ei ole annettu Kirkkoraamatua opin korkeimmaksi ohjeeksi.
Opin korkeimmat ohjeet ovat: Teidän tulee pysyä apostolien opetuksessa Apt. 2:42 sekä rakentua apostolien ja profeettojen perustalla, Ef. 2:20, Juuda 20, 2 Piet. 3:2 sekä pitää käskyt 2 Moos. 20. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatullisuus/ Sola scriptura on oppina täysin epähistoriallinen pelastushistorian, kirkkohistorian ja maallisen historian näkökulmasta. Pelastushistoriassa Jumala ei koskaan ilmoittanut itseään ihmisille antamalla valmista kirjaa. Sen sijaan ”monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla” (Hepr. 1:1). Lopullisesti Jumala ilmoitti itsensä opettamalla ihmisiä Jeesuksen Kristuksen persoonassa: ”näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan” (Hepr. 1:1). Jeesus ei käskenyt kirjoittamaan eikä lukemaan Kirkkoraamattua vaan jätti opetusvirkansa apostolien haltuun (Matt. 28:19–20).
tuo merkitsee, että raamattua pitää muuttaa ja poistaa Sana-jumala ja Jumalan Poika.
Meille ei ole annettu Kirkkoraamatua opin korkeimmaksi ohjeeksi.
Opin korkeimmat ohjeet ovat: Teidän tulee pysyä apostolien opetuksessa Apt. 2:42 sekä rakentua apostolien ja profeettojen perustalla, Ef. 2:20, Juuda 20, 2 Piet. 3:2 sekä pitää käskyt 2 Moos. 20.Ja todellakin Herra, Teidän Jumalanne ei ole mitään Kirkkoraamattua antanut opetukseksi Teille eikä Kirkkoraamattua ole myöskään Jeesus Kristus antanut Teille eikä Kirkkoraamatussa myöskään Kristus opeta Kristusta eikä myöskään Kirkkoraamatun kantaminen kädessä ja laukussa tarkoita, että Kristus on kanssasi ja että tuo Kirkkoraamatun kantaminen kädessä ja laukussa on Jeesuksen seuraamista ja yhdessäolemista Jeesuksessa Kristuksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatullisuus/ Sola scriptura on oppina täysin epähistoriallinen pelastushistorian, kirkkohistorian ja maallisen historian näkökulmasta. Pelastushistoriassa Jumala ei koskaan ilmoittanut itseään ihmisille antamalla valmista kirjaa. Sen sijaan ”monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla” (Hepr. 1:1). Lopullisesti Jumala ilmoitti itsensä opettamalla ihmisiä Jeesuksen Kristuksen persoonassa: ”näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan” (Hepr. 1:1). Jeesus ei käskenyt kirjoittamaan eikä lukemaan Kirkkoraamattua vaan jätti opetusvirkansa apostolien haltuun (Matt. 28:19–20).
tuo merkitsee, että raamattua pitää muuttaa ja poistaa Sana-jumala ja Jumalan Poika.
Meille ei ole annettu Kirkkoraamatua opin korkeimmaksi ohjeeksi.
Opin korkeimmat ohjeet ovat: Teidän tulee pysyä apostolien opetuksessa Apt. 2:42 sekä rakentua apostolien ja profeettojen perustalla, Ef. 2:20, Juuda 20, 2 Piet. 3:2 sekä pitää käskyt 2 Moos. 20.kyllä raamattu on ihan kokonainen "Jumalan kirja", sekä
Vanha testamentti ja Uusi testamentti,
"ei toista ilman toista" - Anonyymi
Raamatun mukaan ihminen uudestisyntyy "vedestä ja Hengestä" Ylhäältä eli Jumalan tekona.
Jeesus sanoo: "vedestä ja Hengestä" Jeesusta meidän on uskominen eikä pervoparhamia.
Kannattaa uskoa Jeesusta eikä helluntailaisen Parhamin teorioita ja laulukirjoja.
Jeesus ei sano: Hengestä ja Hengestä, eikä sanasta ja Hengestä.
Kyllä Jeesus sanoo, että on synnyttävä uudeksi "vedestä ja Hengestä" kristillisessä kasteessa.
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
5 Jesus svarade: »Sannerligen, sannerligen säger jag dig: Om en människa icke bliver född av vatten och ande, så kan hon icke komma in i Guds rike.
5 Jesus answered, Verily, verily, I say unto thee, Except a man be born of water and of the Spirit, he cannot enter into the kingdom of God. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä raamattu on ihan kokonainen "Jumalan kirja", sekä
Vanha testamentti ja Uusi testamentti,
"ei toista ilman toista"ei todellakaan ole "Jumalan kirja"
lue hyvä ihminen kommenttini ja ymmärrä kirjoitettu teksti!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei todellakaan ole "Jumalan kirja"
lue hyvä ihminen kommenttini ja ymmärrä kirjoitettu teksti!!!tuo merkitsee, että raamattua pitää muuttaa ja poistaa Sana-jumala ja Jumalan Poika.
Meille ei ole annettu Kirkkoraamattua opin korkeimmaksi ohjeeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tuo merkitsee, että raamattua pitää muuttaa ja poistaa Sana-jumala ja Jumalan Poika.
Meille ei ole annettu Kirkkoraamattua opin korkeimmaksi ohjeeksi.Epäraamatullinen Raamatullisuus / Epäraamatullinen Sola Scriptura
Raamatullisuuden / Sola scripturan suurin ongelma on varmasti se, että Raamattu itse ei missään kohdassa opeta sitä. Raamatullisuus / Sola scriptura on siis itsensä kanssa toivottomassa ristiriidassa. Jos uskomme yksin Raamattuun, emme voi uskoa sola scripturaan, koska Raamattu ei opeta sitä. Raamatullisuuden / Sola scripturan tunnustajien on hyväksyttävä sekä Raamattu että Lutherin (tai heidän oman seurakuntansa) epäraamatullinen alkuoletus, että Raamattu on kristityn ainoa uskon ja moraalin erehtymätön opettaja.
- Anonyymi
Raamatussa on tuhansia virheitä ja epäloogisuuksia. Kuinka kukaan voi silloin puhua totuudesta.
- Anonyymi
juuri noin on raamatun merkitys...kirja kirjojen joukossa.
- Anonyymi
Eivät riivatut lahkolaiset voikaan Raamattua ymmärtää. Silloin se on heille lukittu kirja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät riivatut lahkolaiset voikaan Raamattua ymmärtää. Silloin se on heille lukittu kirja.
2. Tess. 2:11
"Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen"
Amerikkaan ne väkevät eksytykset kristityille tehtävine uudestikasteineen ilmestyi kuin tyhjästä 100 v. sitten.
- Anonyymi
Niin, eihän tähän tarvitse lisätä mitään, mikä lirjoitettu on.
31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
( Apt 16)
Tästä voi itsekukin lukea, mitä vanginvartijan kodissa tapahtui.
Paavali ja Siilas puhuivat sanaa vanginvartijalle ja kaikille, jotka hänen kodissaan oli.
Sanan kuulleet kastettiin.
Vanginvartija riemuitsi, että kaikki sanan kuulleet oli tullut uskoon.
Usko Toivonen- Anonyymi
"vanginvartija"
"hänet ja kaikki hänen OMAISENSA kastettiin kohta"
Apt: 16: 33
- "omaisensa" >"koko suku"
"kohta" > "pian, heti, kiireesti", siis alkuseurakunnalla oli KIIRE kastaa, kukaan ei jäänyt
odottaan, harkitseen . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"vanginvartija"
"hänet ja kaikki hänen OMAISENSA kastettiin kohta"
Apt: 16: 33
- "omaisensa" >"koko suku"
"kohta" > "pian, heti, kiireesti", siis alkuseurakunnalla oli KIIRE kastaa, kukaan ei jäänyt
odottaan, harkitseen .Nyt varmaankin opistasi käsin menet yli sen, mikä tässä on kirjoitettuna.
Omaiset ovat tässä hänen perheensä, jotka kaikki saivat ensin kuulla Jumalan sanaa, sitten seurasi kaste.
Kaikki omaiset, vanginvartijan perheenjäsenet tulivat uskoon Jumalan sanan kuulemisen kautta.
Ei tässä todellakaan sanota "koko suku", vaan hänen perheensä.
Vanginvartija riemuitsi siitä, mitä oli tapahtunut. Hän ja koko hänen perheensä oli tullut uskoon.
Ja mehän tiedämme, että usko tulee kuulemisesta.
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt varmaankin opistasi käsin menet yli sen, mikä tässä on kirjoitettuna.
Omaiset ovat tässä hänen perheensä, jotka kaikki saivat ensin kuulla Jumalan sanaa, sitten seurasi kaste.
Kaikki omaiset, vanginvartijan perheenjäsenet tulivat uskoon Jumalan sanan kuulemisen kautta.
Ei tässä todellakaan sanota "koko suku", vaan hänen perheensä.
Vanginvartija riemuitsi siitä, mitä oli tapahtunut. Hän ja koko hänen perheensä oli tullut uskoon.
Ja mehän tiedämme, että usko tulee kuulemisesta.
Usko Toivonenperhe ja omaiset sanotaan erikseen raamatussa:
Lyydia: "hänet ja hänen PERKUNTANSA"
Apt: 16: 15
Filippus: " hänet ja KAIKKI hänen OMAISENSA"
Apt: 16: 33
"omaiset" on huomattavasti isompi määrä kuin "perhekunta", että kyllä ne ainakin
raamatun tekstissä erikseen sanottu.
"usko tulee kuulemisesta"
raamatun aikoina ei varmasti ollut edes lukutaitoa tavallisella kansalla, niinkuin nyt meidän aikana, ja usko että USKO, voi tulla myös raamatun tekstin, Jumalan Sanan lukemisesta, siis ihan näin "maalaisjärjellä" ajateltuna, Raamattu joka tapauksessa Jumaaln Sanaa, ja raamatussa:
"Jumalan SANA on ELÄVÄ" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"vanginvartija"
"hänet ja kaikki hänen OMAISENSA kastettiin kohta"
Apt: 16: 33
- "omaisensa" >"koko suku"
"kohta" > "pian, heti, kiireesti", siis alkuseurakunnalla oli KIIRE kastaa, kukaan ei jäänyt
odottaan, harkitseen .Ja sinulla on kiire valehdella, etkä harkitse valheitasi. Paavali sanoi vanginvartijalle: Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi.
TÄSSÄ EI LUE, NIIN KUIN SINÄ VALHEMESSIAANEN VÄITÄT: ANNA KASTAA ITSENI, NIIN PELASTUT. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
perhe ja omaiset sanotaan erikseen raamatussa:
Lyydia: "hänet ja hänen PERKUNTANSA"
Apt: 16: 15
Filippus: " hänet ja KAIKKI hänen OMAISENSA"
Apt: 16: 33
"omaiset" on huomattavasti isompi määrä kuin "perhekunta", että kyllä ne ainakin
raamatun tekstissä erikseen sanottu.
"usko tulee kuulemisesta"
raamatun aikoina ei varmasti ollut edes lukutaitoa tavallisella kansalla, niinkuin nyt meidän aikana, ja usko että USKO, voi tulla myös raamatun tekstin, Jumalan Sanan lukemisesta, siis ihan näin "maalaisjärjellä" ajateltuna, Raamattu joka tapauksessa Jumaaln Sanaa, ja raamatussa:
"Jumalan SANA on ELÄVÄ">> "Jumalan SANA on ELÄVÄ" >>
ei todellakaan ole elävä. tuo on oma oppisi.
Tuo Sana-paperilla-jumala ei ole elävä jumala. Myöskään Uskontunnustukset eivät tee Sanapaperilla-jumalaa ja Kolmiyhteistä jumalaa eläväksi. Raamatun paperille kirjoitetut sanat ovat valheellinen Sana-persoona ja ovat personoitu Pojaksi ja Kristukseksi, ja Kristus on kaikkialla, jokainen sana, kaikissa raamatun sanoissa! Joten tuo Sana-Poika-Kristus-satu on levinnyt koko raamattuun ja Uskontunnustuksiin ja suomalaisiin uskoviin.
Ottakaa opiksenne!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
perhe ja omaiset sanotaan erikseen raamatussa:
Lyydia: "hänet ja hänen PERKUNTANSA"
Apt: 16: 15
Filippus: " hänet ja KAIKKI hänen OMAISENSA"
Apt: 16: 33
"omaiset" on huomattavasti isompi määrä kuin "perhekunta", että kyllä ne ainakin
raamatun tekstissä erikseen sanottu.
"usko tulee kuulemisesta"
raamatun aikoina ei varmasti ollut edes lukutaitoa tavallisella kansalla, niinkuin nyt meidän aikana, ja usko että USKO, voi tulla myös raamatun tekstin, Jumalan Sanan lukemisesta, siis ihan näin "maalaisjärjellä" ajateltuna, Raamattu joka tapauksessa Jumaaln Sanaa, ja raamatussa:
"Jumalan SANA on ELÄVÄ"Ei me voida mennä yli sen, mikä kirjoitettu on.
Ko. tekstikohta kertoo lyhyestä, yöllisestä, hetkessä vanginvartijan talossa tapahtuneesta.
Tapahtuma alkoi keskiyöllä:
25 Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.
Ja kaikki oli jo tapahtunut ennen päivän koittoa.
35 Päivän tultua päälliköt lähettivät oikeudenpalvelijat sanomaan: "Päästä irti ne miehet".
Tässä välissä, yöaikana, kaikki tapahtui.
Ja tekstistä käy ilmi, että kuulijat, jotka saivat kuulla pelastuksen evankeliumin Herrasta Jeesuksesta, olivat roomalaisen ( Apt 16:21 ) vanginvartijan perheenjäseniä, jotka kaikki tulivat uskoon julistetun sanan kautta.
31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
( Apt 16)
Usko Toivonen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei me voida mennä yli sen, mikä kirjoitettu on.

Usko Toivonenminunkin vanhempani ovat uskoneet, Herraan Jeesukseen Kristukseen, ja niin me lapset myös.
ja kaikille on kaste annettu.
mikä tässä ny mättää ?
ei ne Apostolien teoissakaan YKSITELLEN, jokainen "3000 sielua", pitänyt puheenvuoroa, erikseen, vaan "yhtenä päivänä kastettiin n. 3000 sielua" !!
"sinä ja sinun perhekuntasi" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> "Jumalan SANA on ELÄVÄ" >>
ei todellakaan ole elävä. tuo on oma oppisi.
Tuo Sana-paperilla-jumala ei ole elävä jumala. Myöskään Uskontunnustukset eivät tee Sanapaperilla-jumalaa ja Kolmiyhteistä jumalaa eläväksi. Raamatun paperille kirjoitetut sanat ovat valheellinen Sana-persoona ja ovat personoitu Pojaksi ja Kristukseksi, ja Kristus on kaikkialla, jokainen sana, kaikissa raamatun sanoissa! Joten tuo Sana-Poika-Kristus-satu on levinnyt koko raamattuun ja Uskontunnustuksiin ja suomalaisiin uskoviin.
Ottakaa opiksenne!!!"Sillä Jumalan sana on ELÄVÄ ja VOIMALLINEN"
Hebr: 4: 12 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
minunkin vanhempani ovat uskoneet, Herraan Jeesukseen Kristukseen, ja niin me lapset myös.
ja kaikille on kaste annettu.
mikä tässä ny mättää ?
ei ne Apostolien teoissakaan YKSITELLEN, jokainen "3000 sielua", pitänyt puheenvuoroa, erikseen, vaan "yhtenä päivänä kastettiin n. 3000 sielua" !!
"sinä ja sinun perhekuntasi"Hyvä niin, pelastuksen evankeliumin vastaanottaminen on vaikuttanut teissä uskon.
Helluntaipäivänä kastettiin ne, jotka ottivat vastaan Pietarin julistaman pelastuksen evankeliumin syntien tähden ristiinnaulitusta Herrasta jeesuksesta.
Tokihan se jollakin tavalla todettiin, että voitiin kastaa ne jotka ottivat hänen sanansa.
22 Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte,
23 hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte.
24 Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää.
...
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
( Apt 2)
Usko Toivonen
- Anonyymi
Aloittajan viestiin vedoten, ihmettelen että miksi USA uskonnollinen oikeisto uskoo että raamattu antaa heille oikeuden kantaa asetta, uskoa rotuoppeihin ja USA keskeiseen nationalismiin, vaikkei raamatun kirjoittamisen aikaan ollut tuliaseita eikä USAta valtiona ollut edes olemassa, puhumattakaan siitä ettei raamatussa puhuta roduista vaan ainoastaan suvuista ja sukuhaaroista. Eli miksi he lisäävät siihen keksimiään asioita?
- Anonyymi
Juu ei niin. 2Kun. 22:13, Ilmestyskirja 22:18
Vakavasti lainaten, velkahan on pois. - Anonyymi
Tiedustelisin, kuka Raamatun on kirjoittanut?
- Anonyymi
Johan riittää juttua ja tarinaa satukirjasta.
Mut ei siinä mitään, kirjotelkaa mitä
lystäätte. - Anonyymi
Room.6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidätkin uudessa elämässä vaeltaman. Room.8:17 Mutta jos me olemme lapsia, niin olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me myös yhdessä kirkastuisimme. 1Tess.4:14 Sillä jos me uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. 1Tess.5:10 joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukumme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. 2Tim.2:11-13 Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan elää; jos karsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin tieltävä meidät; jos olemme uskottomat, pysyy hän kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata. Kol.2:11-14
- Anonyymi
Ylösnousseen Kristuksen Paavalille ilmoittama evankeliumi kuuluu seuraavasti:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa." (2 Kor. 5)
Samasta asiasta Paavali puhuu hieman toisin sanoin Room. 5:ssä:
"Sillä jos me SILLOIN, KUN VIELÄ OLIMME VIHOLLISIA, TULIMME SOVITETUIKSI hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut."
Ja jotta asia ei jäisi epäselväksi, Paavali lalajentaa näkövinkkelin koko universumin kattavaksi Kol. 1:ssä:
"hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. 16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 17ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. 18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa."
Ts. Paavalin mukaan Jumala sovitti JO itsensä kanssa Kristuksessa a) MAAILMAN, b) Jumalan VIHOLLISET ja c) KAIKKI, KAIKKI SEKÄ MAAN PÄÄLLÄ ETTÄ TAIVAISSA.
Kaikissa noissa kohdissa Paavali kirjoittaa sovituksesta menneessä aikamuodossa. Ja kaikissa noissa kohdissa Paavali mainitsee sovituksen tapahtuneen KETÄÄN EROTTELEMATTA, ILMAN EHTOJA.- Anonyymi
Tuhoisa raamatullisuus / tuhoisa sola scriptura
Kun Raamatusta tehtiin uskon perusta, ei kestänyt kauaakaan ennen kuin Raamattua kirkon opetusvirasta erillään tulkinneet kristityt alkoivat olla eri mieltä siitä, mikä oli todella raamatullista ja mikä ei. Protestantit sanovat usein, että kristityn tulee henkilökohtaisesti lukea ja tulkita Raamattua Pyhän Hengen avulla ja että Raamattu on tarpeeksi yksinkertainen ja selkeä, jotta sitä voi ymmärtää oikein. Tämä ajatus on kuitenkin itsessään epäraamatullinen. Pietarin sanat toimivat varoituksena: ”[Paavalin kirjeissä] on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.” (2. Piet. 3:15–16) Tämä johtaakin meidät sola scripturan katastrofaalisimpaan käytännölliseen ongelmaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuhoisa raamatullisuus / tuhoisa sola scriptura
Kun Raamatusta tehtiin uskon perusta, ei kestänyt kauaakaan ennen kuin Raamattua kirkon opetusvirasta erillään tulkinneet kristityt alkoivat olla eri mieltä siitä, mikä oli todella raamatullista ja mikä ei. Protestantit sanovat usein, että kristityn tulee henkilökohtaisesti lukea ja tulkita Raamattua Pyhän Hengen avulla ja että Raamattu on tarpeeksi yksinkertainen ja selkeä, jotta sitä voi ymmärtää oikein. Tämä ajatus on kuitenkin itsessään epäraamatullinen. Pietarin sanat toimivat varoituksena: ”[Paavalin kirjeissä] on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.” (2. Piet. 3:15–16) Tämä johtaakin meidät sola scripturan katastrofaalisimpaan käytännölliseen ongelmaan.Protestanttisuuden historia todistaa oletuksen Raamatun selvyydestä ja riittävyydestä kohtalokkaan tuhoisaksi: toisistaan eriäviä protestanttisia tunnustuskuntia on tällä hetkellä maailmassa tuhansia ja tuhansia, ja siitä syntyy jatkuvasti lisää. Kaikki väittävät pyhän hengen johtavan juuri heitä, mutta pyhä henki ei voi opettaa ristiriitaisia asioita. Jeesus lupasi pyhän hengen johtavan hänen seuraajansa totuuden täyteyteen (Joh. 16:13), mutta ei yksityisen raamatuntulkinnan vaan apostolisen kirkon opetusviran kautta.
Pietari tunnusti pyhän hengen johdatuksen ja inspiraation (2. Piet. 1:21) mutta totesi samassa yhteydessä painokkaasti: ”Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä.” (2. Piet. 1:20) Protestantit uskovat päinvastoin, ja se on johtanut kirkkojen ja tunnustuskuntien hajaantumiseen tulkinnallisten erimielisyyksien takia. Tämä on ilmiselvästi täydessä ristiriidassa sen kanssa, mihin Raamattu kehottaa: ”Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä.” (1. Kor. 10) Myös Jeesus itse rukoili, että hänen seuraajansa olisivat yhtä (Joh. 17:21). Paavali huudahti: ”Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!” (Ef. 4:5), mutta protestanteilla on raamatullisuuden / sola scripturan takia yksi Herra, tuhansia uskoja ja lukuisia eri versioita kasteesta. - Anonyymi
>> "hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. 16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on >>
TUOSSA ON KARKEAA PETOSTA JA VALHETTA, SINÄ VALEHTELET!!!Häoeä sinä perkelen kakara!!
Totuus on ilmoitettu VTn puolella.
2 Moos. 30
11 Sillä kuutena päivänä Herra, (Teidän Jumalanne) teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
Tuo Herra on Hänen nimensä. Eikä tuo Herra ole todellakaan ole Jumalan Poika!!!
JOTEN MYÖSKIN JOH. 1: 1-3 ON VALHETTA JA PETOSTA!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> "hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. 16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on >>
TUOSSA ON KARKEAA PETOSTA JA VALHETTA, SINÄ VALEHTELET!!!Häoeä sinä perkelen kakara!!
Totuus on ilmoitettu VTn puolella.
2 Moos. 30
11 Sillä kuutena päivänä Herra, (Teidän Jumalanne) teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
Tuo Herra on Hänen nimensä. Eikä tuo Herra ole todellakaan ole Jumalan Poika!!!
JOTEN MYÖSKIN JOH. 1: 1-3 ON VALHETTA JA PETOSTA!!!2 Moos. 20
1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
8 Muista pyhittää lepopäivä.
9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
Tuossa Herra esittelee itsensä. Eikä Hän todellakaan esittele itseään, että Hän on Isä, Poika ja Pyhä Henki!!!
Ottakaa opiksenne kuka on luonut kaiken!! ja ketä on ollut ennen luomakunnan alkua ja kenessä on luotu kaikki!!
- Anonyymi
"Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa."
(Room.6:3)
Jokainen käsittää, että Jeesus sovitti ristillä maailman synnin.
Kukan ei kuitenkaan vielä silloin tullut automaattisesti sovitetuksi, kun Jeesus kuoli.
Sitä varten Jeesus antoi viimeisinä sanoinaan kastekäskyn, sillä kasteessa Jumala sovittaa ihmmisen itsensä kanssa Jeesuksen ristinkuoleman tähden.
"Kaikki kristilliset kirkot tunnusta yhden kasteen syntiemme anteeksisaamiseksi."
Murhamies Saulus Tarsolainen sovitettiin Jumalan kanssa Kristillisessä kasteessa, kun Jumalan pesi kasteessa murhamiehen synnit pois, kuten Ananias hänelle ilosanoman kertoi.
Ap. t. 22:16
Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi anna pestä syntisi pois.
"Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa."- Anonyymi
Raukka et käsitä edes sitä, että mistä kasteesta on kyse, tuossa Kristukseen kastamisessa.
Vain Pyhä Henki liittää meidät Kristukseen, ei vesi !!!
Matt. 3:11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
Mark. 1:8 Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."
Eli lakiliitto - ihminen kastaa vedellä !
Uusi liitto - Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raukka et käsitä edes sitä, että mistä kasteesta on kyse, tuossa Kristukseen kastamisessa.
Vain Pyhä Henki liittää meidät Kristukseen, ei vesi !!!
Matt. 3:11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
Mark. 1:8 Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä."
Eli lakiliitto - ihminen kastaa vedellä !
Uusi liitto - Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä !>> Uusi liitto - Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä ! >>
voi voi mitä harhaoppia , ensin on kyvyttömyys ymmärtää tekstiä mitä olet lukenut ja sitteen pukkaa harhaoppia, oikeen todella eksyneen kommentti!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Uusi liitto - Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä ! >>
voi voi mitä harhaoppia , ensin on kyvyttömyys ymmärtää tekstiä mitä olet lukenut ja sitteen pukkaa harhaoppia, oikeen todella eksyneen kommentti!!!Herää sinä viimein harhoistasi !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herää sinä viimein harhoistasi !
hölmö..harhaoppinen lukuhäiriöinen,
ensin kastetaan vedellä ja myöhemmin kastetaan hengellä, jos kastetaan.
opettele lukemaan.
- Anonyymi
Aloittajalle !!!
Miksi ITSE lisäät Raamattuun sanoja ???
Matt. 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Mark. 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
TÄSSÄ EI LUE MISSÄÄN niin, että VEDELLÄ !!!!!!!!
Sinä ITSE sen siihen lisäät !!!
Joten miksi toimit omaa ohjettasi vastaan ???- Anonyymi
opettele vesiasiat ennenkuin alat reuhoa..opiskele vesi- insinööriksi niin tiedät kastamisesta.
minun mummikin kastoi vehnäpullaa kaffeeseen!!!
Room. 6 : 3- 25
Millä sitten jos ei vedellä. Maidolla, viinillä, polttoöljyllä?
>>Raamatun alkuperäisten sanojen merkitykseen ei saa lisätä mitään omia lisäyksiä tai oletuksia ja täydennyksiä, tai järjen päätelmiä, eikä mitään omia "tulkintoja".>>
Suurin osa luterilaisista uskoo että Maa kiertää aurinkoa, ja pesevät kätensä ennen ruokailua.- Anonyymi
tässä on Teidän Jumalanne.
lue Sef. 3 : 17
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k395248- 853752
- 483145
- 623045
- 113025
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562383- 411878
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1451848Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….101825- 181751