Alkaa jo tympiä tämä ikuinen yksinäisyys. Ja kaikki vaan sen takia, koska olen niin helvetin ujo.
Eka luokalta kutoselle olin joka päivä yksin. Koulussa katselin vieressä, kun muut pelasivat/leikkivät, enkä uskaltanut mennä mukaan. Kotona sitten taas aina lukittauduin huoneeseeni loppupäiväksi.
Seiskaluokalla aloin saamaan kavereita. Olin kuitenkin edelleen yksinäinen. Kaikki tyhmät ajatukset valtasivat mielen ja minä vaivuin vain yhä enemmän omiin maailmoihini. Olin aivan hermona. Ja uskokaa tai älkää, en muista puoliakaan seiskaluokan ajan tapahtumistä. Mikä minua oikein vaivasi? Jotain hmäriä muistikuvia on, mutta nekin tuntuvat aivan kuin joltain sekavalta unelta.
Kasiluokka meni ihan ok. Mitä nyt minua syrjittiin ja naurettiin. Enimmäkseen sen takia, koska en polttanut, tapellut, juonut ym. (en polta vieläkään)
Tähän asti ysiluokalla olen kestänyt tilanteeni kuin mies. Nyt kuitenkin tulee taas kamalia tunnetiloja. Koulu on alkanut menemään entistä enemmän alamäkeen. Kavereiden kanssa on ollut pahoja riitoja. Nykyään yötkin menevät enimmäkseen valvoessa.
Kertokaa, miksi tällainen, kuin minä, auttaa täällä aina välillä muita, joilla on vaikeaa. Enhän minä pysty saamaan edes omaa elämääni järjestykseen.
Loppujen lopuksi en edes tajua, miksi minä tänne tällaista kirjoitan. Ehkäpä vain halusin kertoa tilanteestani. Jos jollain on jotain vittuiltavaa, niin vittuilkaa ihan vapaasti.
Myös kommentoida saa.
Eka luokalta kutoselle olin joka päivä yksin. Koulussa katselin vieressä, kun muut pelasivat/leikkivät, enkä uskaltanut mennä mukaan. Kotona sitten taas aina lukittauduin huoneeseeni loppupäiväksi.
Seiskaluokalla aloin saamaan kavereita. Olin kuitenkin edelleen yksinäinen. Kaikki tyhmät ajatukset valtasivat mielen ja minä vaivuin vain yhä enemmän omiin maailmoihini. Olin aivan hermona. Ja uskokaa tai älkää, en muista puoliakaan seiskaluokan ajan tapahtumistä. Mikä minua oikein vaivasi? Jotain hmäriä muistikuvia on, mutta nekin tuntuvat aivan kuin joltain sekavalta unelta.
Kasiluokka meni ihan ok. Mitä nyt minua syrjittiin ja naurettiin. Enimmäkseen sen takia, koska en polttanut, tapellut, juonut ym. (en polta vieläkään)
Tähän asti ysiluokalla olen kestänyt tilanteeni kuin mies. Nyt kuitenkin tulee taas kamalia tunnetiloja. Koulu on alkanut menemään entistä enemmän alamäkeen. Kavereiden kanssa on ollut pahoja riitoja. Nykyään yötkin menevät enimmäkseen valvoessa.
Kertokaa, miksi tällainen, kuin minä, auttaa täällä aina välillä muita, joilla on vaikeaa. Enhän minä pysty saamaan edes omaa elämääni järjestykseen.
Loppujen lopuksi en edes tajua, miksi minä tänne tällaista kirjoitan. Ehkäpä vain halusin kertoa tilanteestani. Jos jollain on jotain vittuiltavaa, niin vittuilkaa ihan vapaasti.
Myös kommentoida saa.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Hmm... Elämä on joskus aika harmillista vai kuinka?
Ujous ja kaikenlainen epävarmuus kyllä yleensä karisee pois ajan kuluessa ihan itsestään.
Näyttää vähän siltä, että ongelmasi on siinä että olet vielä toistaiseksi yläasteella.
Yläaste on kokonaisuudessaan aika luonnoton paikka monessa suhteessa. Ainakin ujoille ja rauhallisille ihmisille se on usein aika ikävä kokemus.
Luulisin että kun pääset peruskoulusta, elämäsi helpottuu jossain määrin... jatko riippuu sitten kaikenlaisista valinnoista.
Kerroit olevasi yksinäinen. Kuitenkin annat viestissäsi ymmärtää että sinulla on myös kavereita?? Suorastaan mielenkiintoinen tilanne?? Miten tämä on selitettävissä??
Kerroit myös että kasiluokalla sinua syrjittiin koska et juonut, tapellut tai polttanut. Et siis polta vieläkään. Mutta miten on juomisen ja tappelemisen suhteen???
Tässäpä sinulle muuten pari lyhyttä kysymystä:
- mitä ajattelet A. Hitchcockin elokuvista?
- mikä mahdat olla horoskoopiltasi?
- onko sinulla minkäänlaista käsitystä politiikasta?
Ja näin lopuksi...
Hyvää kevään jatkoa!
Jep. Elämä on usein aika harmillista. Eiköhän siitäkin kuitenkin hengissä selviä.
No toivotaan, että tuo ujous lähtisi jossain vaiheessa. Kyllähän se on jo vähentynyt aika lailla.
Joo. Minulla on kavereita, mutta sellaisia pinnallisia. Eli liikun tietyssä porukassa, mutta välillä tuntuu, että minut haluttaisiin pois siitäkin. Ja ne kaverit ovat sellaisia outoja "selkäänpuukottajia". Aina saa miettiä, että mitähän ne ovat taas minun selkäni takana puhuneet.
Vapaa-aikanani kuitenkin olen aina ihan yksin.
No minuahan on tosi vaikea suututtaa: Pari kertaa on kuitenkin mennyt hermot. Kerran jopa löin yhtä kaveriani. Se nosti jo suosiota noin 15 prosentilla. Pari kertaa olen juonut ja koulussa tiedetään siitä. Se ehkä nosti arvoani noin 5 prosenttia. En kuitenkaan haluaisi olla mikään kovis, joka hakkaisi mummoja kadulla, jotta pääsisi muiden suosioon. Päinvastoin.
-Hitchcockin elokuvat ovat parhaita. Ainakin Psyko on minun mieleeni.
-Horoskoopiltani olen leijona. En ole silti luonteeltani mikään johtajatyyppinen, kuten leijonat yleensä.
-En ole kiinnostunut politiikasta, enkä siksi siitä paljoa mitään ymmärrä.
Hyvää kevään jatkoa sullekkin!
...Huippu juttu et ei noi mummopieksämiset viehätä vaan päinvastoin. Jotaki yhtäläistä tunnistan yläaste-elämästäsi verrattuna omaani aikoinaan. Ei kannata tuhlata energiaa siihen et miettii et mitäköhän ne on puhunu susta. Jääkööt omaan arvoonsa. Sitäpaitsi se voi vaan tuntua. Vältsisti ne ei oo ees puhunu mitään. Hanki harrastuksia, joiden kautta voit löytää ystäviä. Käy paikkakuntasi Vapiksen tai Hellareiden nuortenilloissa. Oon ite löytäny hyviä ystäviä seurakuntien nuorisosta. Sisältö elämääni löyty yläasteella sen jälkeen kun olin koulukiusattuna,yksinäisenä ja aloin rukoilla ihan sikana ja lukee Raamattua ja sitte tulin uskoon...
ei auta, se sokaisee. Pärjäät paremmin kun etsit muuta sisältöä elämääsi.
...mun mielestä taas se että sä ylipäätään pystyt miettimään tälläsiä asoita noin kypsästi, tekee susta jo sen johtajatyypin.
Nimittäin kun todella monen sun ikäisesi ajatukset pyörivät todellakin vain ja ainoastaan siinä pullon, prätkän, lamppujen potkimisen ja kavereille esittämisen yhdistelmässä...
Se, että sunlaisia on yksi kappale kymmenestä samanikäisestä, tekee susta teoriassa niiden kymmenen muun johtajan.
Mutta muista, nämäkin ovat taas vain mun omia mielipiteitäni, sun pitää muodostaa omas...
Onko vaikea tajuta, että kukin todellakin taaplaa tyylillään. Anna toisen uskoa, jos toinen uskoo. Ja muakin se on auttanut ihan pirusti.
"Jos olet joskus nähnyt ihmisen, jonka mielestä hänen mielipiteensä on ainoita oikeita, niin se oli vasta alkua. Saa aukoa päätän!"
Näin tälläisen tekstin. Eli jos se oli vasta alkua, sä oot sille jatkoa, mutta minä olen sen päätösosa. (Jos tiedät mitä tarkoitan...)
Ja mä oon vielä kaiken lisäks lopputekstitkin. En pelkkä jatko.
Voi vittu luullekkos selviäväsi elämästä henkissä et oo tainnu kuunnella juicen biisiä
Ikävää, että joudut olemaan aina yksin eikä sua huolita mihinkään porukkaan. Mulla itellä on muutamia kavereita, tosin se ystävyys on vain pinnallista, ku tietää niitten puukottavan selkään minkä ehtivät.
Hyvä asia ettet ole mennyt massan mukana! Mieti miltä kaikelta olet säästynyt, ku et ole alottanu juomista, polttamista tai tappelemista. Semmoset ihmiset jotka tuota tekee on aivan mielettömän lapsellisia ja tyhmiä.
Ujoudessa ei ole mitään pahaa, mutta se voi vaikeuttaa uusiin ihmisiin tutustumista. Onko sinulla mahdollisuutta saada ystäviä joltain toiselta paikkakunnalta jossa menneisyydestäsi ei tiedetä? Tai onko sulla suunnilleen samanikäisiä serkkuja tai muita sukulaisia joihin ystävystyminen ei ole niin vaikeaa?(ainoa tosi ystäväni kolme vuotta vanhempi serkkupoikani, jos tuntisit hänet et uskoisi häntä ystäväkseni...)
On hyvä että pystyt purkamaan tunteitasi jonnekin, kuten esimerkiksi tänne suomi24:ään. Omalla kohdallani on samankaltainen tilanne, yksi tosi ystävänikin asuu useamman sadan kilometrin päässä, joten eipä hänestä apua juuri ole. Katso lähellesi, voit ehkä huomata, että lähelläsi on joku joka välittää susta.
Jos olo on todellakin noin huonon tuntuinen nii olen aina valmis kuuntelemaan muiden murheita... Pistät vain mailia, jos haluat, osotteeseen: [email protected]. Koeta sie pärjätä, kyllä sie jaloilles pääset vaikkei nyt siltä tunnukaan!! =)
Täältä löytyy näköjään ymmärtäväisiäkin ihmisiä :)
On vain aika outoa, että kaikki vittuilijat ovat pysyneet poissa tästä keskustelusta. Yleensähän he tunkevat niitä kaksimielisiä lausahduksiaan joka paikkaan. No hyvä näin.
Ja kiitoksia paljon kaikille vastaajille.
Tuo äsköinen viesti siis piti tulla tuohon alkuperäisen viestin jatkoksi. Eli en tarkoittanut tuolla ymmärtäväisillä ihmisillä pelkästään snow_wolf.89:ä vaan ihan kaikkia vastanneita.
Anna vaan nyysiä.
Hmm, jos se on mahdollista, vältä ajattelu tapaa "kuin mies", siitä ei seuraa mtn oikeasti hyvää.
Emotionaalisuus on oikeasti hyvä asia, ja pinnallisissa kossi porukoisas pyöriminen on perseestä muutenkin, ystävystymällä pariin henkilöön paremmin saat enemmän aikaiseksi kuin isoissakana porukoissa pyörimisellä.
Absolutismi on myös hyvä asia, ja peruskoulun jälkeisessä elämässä sillä saa yleensä fiksummilta ihmisiltä arvostusta.
Jos joku auttaa niin puhuminen, ei välttämättä tällainen avoin forumin puhuminen. Ehkä ircin priva.
Mut jos vakavasti haluat päästä ujoudesta eroon, rupea larppamaan, mieluiten täysin toisella paikkakunnalla. Tai hanki uusia harrastuksia ja uusia ihmisiä elämääsi.
Minulla oli samanlainen tilanne peruskoulussa.
Täytyy sanoa xboy että kuulostaa tutulta. Itselläni ei kuitenkaan ollut aivan noin yksinäistä ala-asteella.
Sen mitä voi yläasteesta sanoa on että siellä SUURI osa ihmisistä elävät ikäänkuin isossa Laumassa. Kun ihminen kasvaa koulussa jopa 12 vuotta putkeen, tulee siitä tavallaan laumaeläin.
On kaveripiirejä, joissa ollaan ja vietetään aikaa.
Siitä Laumasta pääsee pois sitten kun se koulu loppuu. En tiedä mitä mieltä ootte näistä mun jutuista, nää on kuitenkin 20-vuotiaan mielipiteitä. Mutta kannattaa ajatella itse, turhaa xboykin tuskailee. Ujous on oikeastaan ihan hienoa, kyllä sen tiedätte ittekkin...
Sääntöhän oikeastaan on että mitä isompi kaveripiiri sulla on, sitä "suositumpi" sä oot.
Eikö?
...ja yleensä ne keillä ei tälläistä isoa kaveripiiriä ole, eivät yleensä tykkääkkään näistä "suosituista" ihmisistä. Kuitenkin suuri osa näistäkin salaa haluaisivat itselleen yhtä ison kaveripiirin. ...vai olenko ihan väärässä?
Ja veikkaisin että siksi sinä autat täällä muita koska haluaisit omankin elämäsi järjestykseen. ja se että autat täällä muita kertoo siitä että sinulla on hyvät mahdollisuudet saada myös oma elämäs rullaan.
Tulipas pitkä teksti, mutta niinhän tämmösistä teksteistä yleensä tulee... :)
nuku yösi vaan ihan rauhassa, ajattele mitä mä skriivasin ja mene lopuksi siihen hemmetin laumaan mukaan, kehitä vaikka ittelles sellanen pikkunen kaveriporukka.
...tai sitten et kehitä, ihan miten vaan, kuitenkaan sun ei kannata hermoilla ujoudesta.
Se kun on oikeasti niin että tytöt on aivan hulluna ujouteen... ;)
Vähän myöhässä tämäkin vastaus tulee, mutta vastaan kuitenkin.
Olet oikeassa. Yläasteella kaikki ovat jossain tietyssä porukassa. Meidänkin luokka koostuu oikeistaan neljästä porukasta. Sama juttu muillakin luokilla.
Ja onhan tuokin ihan totta, että iso kaveriporukka myöskin kasvattaa suosiota.
Toivottavasti kaikki kuitenkin tajuavat, ettei tämän keskustelun tarkoitus todellakaan ole mikään sellainen, että minä yrittäisin kerätä tyttöjen huomiota itseeni.
Kyllä minä silti osittain uskon senkin, että tytöt ovat "hulluna" ujouteen. Mutta sillähän ei ole nyt juuri mitään merkitystä.
Olet ihan ku minä...
Ite en oo päässy viel ees kasilta, ja nyt jo tuntuu samalta. Kait tästäki kyl joskus selviää, mut elä sure ku et oo ainut. Kannattaa ajatella niin, et etit kavereita joiden takia sun ei tarttis muuttua, et voit vaan olla oma hönö(?) ittes. Kyllä se siitä, ajattele valosasti.
Aika kuluneesti sanottu, mut enpä muutakaan keksi...
hyvin sanottu
No, jaa...
Sanon suoraan että mua kyllä hiukan epäilyttää tää koko sun juttu. Jotenkin mulle tuli sellainen olo että tuo tarinasi voisi olla kokonaan keksitty juttu! En väitä että näin on, mutta ainakin se tuli ensiksi mieleen kun luin tuon jutun.
Mietinpä vaan miksi oot tämän kaiken meille halunnut kertoa, ja tulee mieleen että haluat yksinkertaisesti herättää sääliä meissä muissa. Siinä olet kyllä näköjään onnistunutkin aika hyvin!
Näköjään jopa jotku 20-vuotiaat jätkät käy antamassa rohkaisevia neuvoja sulle, ja se on kyllä jo aika paksua. Oot kyllä osannut herättää sääliä oikein kunnolla!
Luultavasti tarkoituksenasi oli kuitenkin saada lähinnä kaikki tytöt kiinnostumaan sinusta! Siinäkin olet onnistunut aika mainiosti!
Herkillä ja ujoilla pojilla riittää näköjään kysyntää. Aina löytyy tyttöjä joilla on samanlaisia kokemuksia yksinäisyydestä ja kiusaamisesta ja jotka ovat auliisti jakamassa kokemuksensa sinunlaistesi kanssa. Onpa sulle näköjään jo tarjottu mahdollisuutta avautua ongelmistasi sähköpostitsekkin. Aina on joku kiltti ja ymmärtäväinen tyttö valmis kuuntelemaan toisten murheita.
Oliko tämä tekstini liian ilkeää?? Ajatteletko tämän jonkinlaisena vittuiluna. Ei tämä nimittäin sitä ole. Tämä on vain tällaista pohdiskelua...
En väitä että asiat ovat näin, mutta ne voisivat kyllä olla.
Kerrohan ihan rehellisesti oliko yhdestäkään noista vastauksesta mitä oot tuohon tarinaasi saanut, todellisuudessa minkäänlaista apua, iloa tai lohtua??
X-boyn tarinaan tulleet vastaukset ovat varsin hyviä (varsinkin tämän palstan yleiseen tasoon nähden), ja niitä voi soveltaa jokainen x-boyn tekstissä kuvailluista ongelmista kärsivä. Ei tämä ketju siis ihan turha ole, vaikkei x-boy totta torisisikaan.
Tämä juttu on ihan tosi. En ole edes liioitellut sitä. Kerroin vain sen, mitä olen väkisin pitänyt sisälläni jo melkein yhdeksän vuotta.
Ja kerroin tämän täällä, koska mulla ei ole ketään tuttuja, joille tämän olisin voinut kertoa. Oli vain pakko kertoa. En olisi enää kestänyt elää sen kanssa ihan yksin. En yritä myöskään tarkoituksella herättää mitään sääliä. Sääli on juuri se, mitä minä viimeiseksi kaipaan.
En myöskään ole yrittänyt ketään tyttöä saada kiinnostumaan minusta. Halusin vain kertoa ajatuksiani.
Minkä minä silti sille voin, jos melkein kaikki kohtalotoverini ovat tyttöjä.
Enkä minä pakota ketään väkisin murheitani kuuntelemaan. Kaikki ovat itse suostuneet vapaaehtoisesti neuvomaan minua.
Ei tuo sun tekstisi mitään ilkeää ollut. Kaikilla on oikeus mielipiteeseensä. Sitäpaitsi sinun tilanteessasi minäkin olisin voinut alkaa miettiä tuon tarinan todenperäisyyttä.
Kyllä noista neuvoista on ollut minulle paljonkin iloa ja lohtua. Ehkä myös vähän apuakin.
Tuskinpa kukaan tänne säälistä kirjottelee ku voi pitää henkilöllisyytensäki salassa. Kyl mie uskon et tuo kuulostaa epäilyttävältä, mut yksinäisyys raastaa ja sitä on hyvä purkaa kirjottamalla johonki missä ei tarvi pelätä joutuvansa haukkumisen kohteeksi. Tunteiden purkaminen ja myötätunnon saaminen helpottaa, kokeile vaikka itse, mut älä valehtele.
Siis toi viesti oli tarkotettu Jere-89:lle.
Hyvä, että ainakin sinä uskot.
Kyllä tästä silti vähän liian iso juttu tuli. Ehkäpä olisikin silloin ollut parempi jättää kirjoittamatta.
Älä vähättele kirjotustas! Miusta tuo oli ainaki hyvä, pisti ihmiset ajattelemaan ja monet samankaltaiset löysivät lohtua huomaten etteivät ite ole ainoita yksinäisiä...
On hyvä et pystyt purkaan omia tuntemuksia ainaki tänne, sillä on hyvin tuskallista pitää kaikki pahaolo sisällään.(nimimerkillä kokemusta on) Ajattele jos et ois kirjottanu, sul olis varmaa vielä hirveempi olo...
Niin ja jos kiinnostaa, nii se maili tarjous on vieläki voimassa.. Voitais keskustella muustaki, ku pelkästään yksinäisyydestä, ettei masennus ihan täysin pääse nujertamaan...=)
Ei sun kannata ajatella että sun olisi pitänyt jättää kirjoittamatta tätä juttua. Katso kuinka paljon kavereita oot nyt täältä saanut. Vielä kun saisit vaihdettua kaikkien näiden ihmisten kanssa sähköpostiosoitteet niin et varmasti olisi yksinäinen.
Ole tyytyväinen, että sinulla on asiat noinkin hyvin. Tai no paremmin vois sanoo, että sulla ei sentään ole kirjoituksesi mukaan lisää pahempia ongelmia tai enemmän jotain sellaista. Siitä sä voit tosiaankin olla tyytyväinen, mutta yritä parantaa tilannettas, äläkä päästä pahemmaksi.
Aika vastaavanlainen elämä kun itselläni kuitenkin itselläni ollut erillaisempi jossain asioissa. Kuitenkin tiedän mistä puhut pidä pääsi. Kyllä se siitä itsellä myös tuntuu, että tukenut enemmän muita ja ei ole miettinyt mikä olisi itselle parasta. Kuitenkin nykyään pystyy jotenkin nauttimaan elämästä vaikke yksinkertaista se ei ole. Tsemiä sinulle^^
tuttu tarina...ala-aste oli yhtä piinaa mut onneks yläasteella asiat muuttu vähän paremmaks. Nyt löytyy viisi hyvää kaveria mut silti vapaa-ajalla oon yleensä yksin. En vaan voi käsittää et miten jotkut pystyy olee päivästä toiseen kavereiden kans...Nuorelle elämä on hyvin raskasta (johtuen murrosiästä) mut kyl me se kestetään, eiks juu?
Ja niinku sanottu älä turhia murehdi sillä et arvaakkaan kuinka moni tarpoo samassa suossa mut ei sitä tunnusta ääneen. Ja minä hetkenä tahansa sä voit löytää uuden ystävän. Se tässä elämässä onkin kivaa ku ei koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
Tsemppiä ja iloista kevättä!
Itse olen ollu aika yksinäinen myös. Mun paras kaveri on ollu aina mun pikkusisko joka on vuoden nuorempi. Jostain syystä mäkin taidan olla aika ujo...se ei oo kivaa. oon melkein 17 ja lukiossa ekalla. Koulussa mulla on aina ollu jotain sellasia joitten kans mä ruokailen tai puhelen niitä näitä, mutta ei oikeestaan kunnon kavereita. Mä oon yleensä tunkenu sellasiin joukkoihin jotka vaikuttaa hieman nynnyiltä, mutta näyttää ihan ok:ilta. Vietän melkein kaiken ajan kotona, syystä että ei oo ketään joitten kans mennä kylällekkään pyörimään, ja mitä mä edes siellä tekisin?? pummaisin viinaa? Ihan sekoo...
Toisaalta mulla on yks kaveri. puoltoista vuotta nuorempi. nolo ja läski....ketään ei oikein pidä siitä, mutta ei se mitään....se on kertonu mulle huoliansa ja mä sille omat huoleni...tuntuu vaan siltä ettei kehenkään voi luottaa...
Joskus mä teen aika tyhmiä...sellasia että teen rohkeesti jotain mitä en tavallisesti tekis...sillain mä sain ekan poikakaverinkin, mutta jätän kertomatta miten se tapahtu....eli rohkeesti vaan tekemään tyhmiä juttuja =).
Joku voi todellisuudessä välittää susta tosi paljon...vilkuilee kenties tunnilla tai välitunneilla..
No huh.. Mukavaa ku muutki tuntee samalla tavalla. Mua alkaa itteäni pikkuhiljaa tympimään tämä ainainen kotona oleskeleminen, ei ole juuri muuta paikkaa minne mennä. Koulusta kyllä köytyy muutama kaveri, joiden kanssa jutella eri asioista.
Kummasti syö itseluottamusta kun samalla luokalla on vitun tyhmä "vihamies", aika nössö, mutta ovela. Todellakin ovela. Joskus hän saa houkuteltua muutamia luokkatovereita (voiko näitä tovereiksi kutsua?) puolelleen, vittuilemaan mulle. Kyllä syö miestä. Joskus taas menee koulussa ihan jees, kaikki tuntuu olevan hyvin, koko luokka ystäviäni, puolellani, etenkin silloin kun tämä ääliö on kipeä. Sillä on niin ovelia konsteja ettei tällä pastalla viitti edes kertoa.. kohtahan joku keksii kuka mä oon.. voi vittu. Teksi mielii vaan purkautuu ja kertoo kaikki siitä ****sta. Ja sen ****iluista. Anteeks kielenkäyttö.
Kotiin tultuani tuskin keksin mitään tekemistä-->kotitehtävät-->tietokone-->(ehkä ulos? yksin, tai muutaman vuoden nuoremman naapurin pojan kanssa (ainoo järkevä heppu tässä maailmassa))-->NUKKUMAAN-->Kouluun. Tätä jatkuu päivästä päivään, vuodesta toiseen. Tuntuu vaikealta löytää ikäisiään LUOTETTAVIA, HYVIÄ ystäviä, joiden kanssa hengailla kaupungilla.. Joskus kaipaan näitä seikkoja. Onneks löytyy kuitenki ymmärtäväiset vanhemmat. :(
Mun elämä menee todellakin syklissä. Huonoja jaksoja, jolloin tuntuu että kavereita ei ole ja hyviä jaksoja, jolloin muutama hyvä kaveri löytyy uudestaan. Kyllä tympii. Nytki miettii, miten muut viettää vappua toistensa kanssa, iloiten. Ite nyhjään kotona vanhempien kanssa!
Sori, tuli vähän purkauduttua. Tais olla hieman epäselvää. Kylläpäs helpotti :)
Syrjitään ja nauretaan kun ei polta eikä juo.
Kuule nuori kaveri sinussa on ruutia!
Tuo määritelmä "ujo" on tosi laajasti kattava sana kaikessa lyhykäisyydessään. Kun ihminen on vähäpuheinen, hiljaisiin paikkoihin vetäytyvä perusolemukseltaan hänestä nykyään sanotaan, että ujo.
Onko ujo synonyymi sanalle arka? Ei ole. Niin usein kun olen Ujojen juttuja lukenut netistä, olen pistänyt merkille erään yhteisen piirteen nimittääin itsenäisen kyvyn ajatella asioita, sekä luonteen lujuuden. Nämä kummatkin piirteet ovat nuorisokulttuurissa käyttämättömiä ominaisuuksia, koskapa suurinosa nuorista (ilmeisetikin) pyrkii voimakkaasti laumoittumaan ja etsii elämäänsä virikettä bailaamisesta.
Ujous on mielenkiintoinen kategoria. Jos jostain ihmisestä sanotaan, että hän on ujo voin olla varma, että nyt kohta tapaan jonkun "erityisen persoonan". Kun pääsee herättämään Ujon luottamuksen ja arvostuksen voin sanoa, että se ei ole vähäinen asia, ja taatusti olen saanut erikoisen ystävän.
Huomaat sä miten sä vaikutat tähän jengiin... ja nää ei oo siis mitään tolloja. Panit asiaa liikkeelle... kiitos sulle. Ehkä toi on just se juttu... et siis miks sä ja sunlaiset on olemassa. Ette mökää apinana omia totuuksia vaan paatte kaikki muutkin ajattelemaaan muullakin kuin perseellään!
Mulla ei oo ongelmana ujous, mut silti ei tahdo olla kavereita. Ja jos on mä esitän aina jotain ihme roolia, ettei ne sais tietää millanen mä olen oikeesti. Pelkään kai et ne hyväksyis mua tälläsenä.
Ala-asteen ajan mua kiusattiin, ylä-asteella aloin saada kavereita, mut olen taas yksin. Onneks ysiä ei oo enää paljoo jäljellä.
Mulla meni kaks vuotta ihan sumussa, varmaan samalla lailla ku sullakin. Oli vaan sellanen olo etten mä ollu oikeesti ees paikalla, katoin tapahtumia ulkopuolelta. En kuunnellu tunneilla, en ollu kylillä. Istuin vaan kotona, itkin ja nukuin.
Aloin pikkuhiljaa vihaamaan itteeni ja muutuin synkemmäks. Alotin viiltelyn. Pariin kertaa koitin päästä hengestänikin.
Nyt olen ollut ihan o.k, mut pelkään et kohta menee pahemmaks.
Hienoa et sä jaksat auttaa muita. Ite en pystyis siihen. Luulen et sä kärsit masennuksesta. Kandee mennä puhuun vaikka kuraattorille.
Koeta jaksaa.
On kyllä aika tyhmää, kun joutuu esittämään jotain muuta, mitä oikeasti on. Minun mielestäni kaikki ihmiset pitäisi hyväksyä juuri sellaisina, millaisia he oikeasti ovat.
Mulla kuitenkin oli sama juttu. Tuntui, ettei olisi ollut paikalla. Aivan kuin ketään ei olisi edes huomannut minua.
Minäkin alan nyt uskoa, että tuo oli jonkinsortin masennusta. En silti aio puhua tästä kellekään. En edes kuraattorille.
Yritähän sinäkin jaksaa. Älä ota mitään isompia paineita. Kerranhan täällä vain eletään. Nyt vain rohkeesti rooli pois ja tuot oman itsesi esiin.
olet fiksu. todella fiksu. pidä pääsi vaatisi se mitä tahansa. :)ja jos vähänkin epäilet että sulla olis masennusta mene kuraattorille(nimim. kokemusta on, itse en olisi enää täällä muuten)olisi sääli jos kaltaisesi ihminen ei nauti elämästä.mutta niin....
ja nyt tämä näkökulma...
ala-asteen kavereiden kiusaama tulee ylä-asteelle. 7 lk. on samanlaista kuin ala-aste. 8 ja 7 lk. välisenä kesänä tapahtui muutos. aloin pyöriä kylällä, tutustuin "suosittuihin". talvi meni ryypätessä ja polttaessa. joka perjantai, mutta ei sentään viikolla. juomiin meni ainakin 900€. menin kuraattorille, sieltä nuorisopsykiatriselle ja siellä käyn vieläkin. samaa juomista koko 8 luokka. ysilläkin. nyt voin sen sanoa että se oli säälittävää. säälittävämpää kuin silloin saatoin edes kuvitella(tämähän on kuitenkin sitten mun mielipide). nyt tässä ysin alun jälkeen aloin vähentää juomista. en tiedä miksi, kai se järki palasi sinne mistä oli lähtenykkin siinä "suosittuna" olemisen huumassa.join ehkä 2-4 kertaa syyslukukauden aikana. tässä uuden vuoden jälkeen sairastuin mononukleoosiin ja olin 3 viikkoa kotona. sen jälkeen en ole polttanut kuin pari kertaa ja juonut 2. toinen oli säälittävä "nyt jodaan perseet vanhojen aikojen muistoksi" ja toinen kaverin synttärit. tosin kaverin synttäreillä oli järki mukana ja olin enemmänkin katsomassa muiden perään. polttaminen loppui tuon sairaana olemisen aikana. muutuin ulkonäöltäni. pukeudun "oudosti" ja meikkaan "voimakkasti"(terkkari käytti näitä sanoja). ja eniten muuttui se että olen kotona vapaa ajalla. rytmi ei ole enää koulusta kotiin -> ulos-> kotiin mahdolllisimman myöhään -> nukkumaan. tosin ei se nytkään hyvä ole kun olen koko ajan koneella. mutta niin.... koulussa. mulla on kavereita ja tuttavia. ei mua hyljitä. mutta viihdyn yksin. voi olla että olen liian ylpeä ihmisten seuraan tai mielipiteeni ovat liian vahvoja.... mutta pointti oli että haluaisin olla yksin. tietenkin välillä haluan olla kavereiden kanssa ja jakaa murheet. opettajat ovat huomanneet muutoksen. miettivät pitäisikö olla huolissaan ja muuta. sanoin että " mulla menee nyt paremmin ku puol vuotta sitten" ja se on totta.
sanon tuosta 7 lk. ajasta vielä vähän. mulla oli sama. kun se yksi ihminen ei ollu koulussa ni kaikki oli hyvin. oli mulla sillokin kyllä kavereita mutta rinnakkaisluokilla. se on helvetti se kun luokkalainen haluaa tehdä elämästä helvetin. ymmärrän sua. ja ymmärrän jos et halua sinne kuraattorillekkaan mennä. siellä kaivetaan syitä esille. eli asioita joita ei välttämättä halua muistella.
tulipas tästä vähän sekava ja toivon ettei mitään olennaista jäänyt pois. kysykää jos haluatte jotain tietää... mutta yrittäkää saada pointti kiinni.enkä sitten tiedä liittyikö tämä tähän keskusteluun mitenkään mutta tulipahan selitettyä.
laitetaanpas tällänen p.s.mielipide tähän.... mielummin yksin kuin ystävät jotka eivät välitä yhtään.
mä oon sun kaveri!!! :)
Mitäköhän tuo oli tarkoittavinaan? :)