Tässä olen lukenut erinäisiä tutkimuksia siitä kuinka usein seksiä suomalaiset pariskunnat harrastaa, joten on ihan pakko kysyä... Kuinka usein harrastatte vaakamamboa kumppaninne kanssa noin keskimäärin viikossa? Vastaa myö oletko nainen vai mies ja kuinka kauan olette olleet yhdessä. Väitetään, että kauemman aikaa yhdessä olleet harrastaa seksiä harvemmin kuin vasta tavanneet?
Kuinka usein?
babyice
71934
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi vaihdella aika paljon, joskus ei vaan ehdi kertaakaan joskus voi olla 1-3/päivä. Mies, 2.5 vuotta.
ollaan oltu yhdessä noin 7 vuotta ja viimesen puolen vuoden aikana ei olla oltu yhdessä ehk siks et meille synty puoli vuotta sitten kaksoset. et omasta kokemuksesta joko vaimo pettää tai sit se hoitaa hyvin lapsiamme.
Noin 3-4 kertaa viikossa, joskus hieman harvemmin, jos on väsyttävä viikko.
Jonkin verran on vähemmän seksiä kuin ennen, mutta voi johtua siitäkin, että nykyään asutaan yhdessä, ennen tavattiin vain silloin tällöin ja tottakai aina eksyttiin melkein sänkyyn;)
Olen nainen ja olemme seurustelleet 2,5 vuotta.
Mies, ja 20 vuotta yhdessä. Nykyisin enää kerran viikossa, aina ei sitäkään. Johtuu tietysti iästäkin, ei sitä enää jaksa kun viisikymppiä menee rikki. Alussahan sitä tehtiin melkein päivittäin, ja monta kertaa. Mutta kun aika kuluu, ei se enää tunnu yhtä tärkeältä. Silti minusta tuntuu, että suhde vaan paranemistaan paranee ja kaikenlainen yhdessäolo on mukavaa.
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa nyt n. 2 vuotta, toinen niistä asuttu saman katon alla. Alkuun mies oli suht innokas, mutta silloin jo ihmettelin/ olin jopa iloinen että sain kuitenkin olla "rauhassa". Nyt kun sitten olen ihmetellyt miksi hän haluaa harrastaa niinkin harvoin, hän vain totesi että hän haluaa vain silloin tällöin/joskus, ja että n. 2 krt/kk! riittää hänelle. Minäpä tuosta sitten otin hieman itteeni. Itse kuitenkin haluaisin useammin. Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Jo vain me naidaan joka viikko 1- 2 kertaa. naimisissa on oltu jo 30v. Kyllä se yhtä makeaa on meille kuin alussakin varsinkin nyt kun saa rauhassa seksitellä kun eivät ole lapset enää kuulolla. On tullut naimisen lisäksi muutakin seksitouhua. Iän myötä vapautuu puhumaan toiveistaan ja mielikuvituskin pelaa.
Joka Päivä