Olen kuullut monilta, että kun he vuosien jatkuvan sairaalakierteen jälkeen lopulta pääsivät irti neuroleptihelvetistä, niin ei ole enää tarvinnut avata mielisairaalan ovea. Sairastelu loppui siihen.
Mielisairaalakierre loppuu usein
Anonyymi
8168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Luetuimmat keskustelut
- Tekisin SINUT ONNELLISEKSI NAINENMutta EHKÄ onni EI OLE mitä HALUAT.
- Mitähän sitä...Tsuumailin vähän muuallekin välillä ja törmäsin ajatuksiin, että miehen tulee suojella naista kaikelta pahalta. Mutta yhtään ei oltu eritelty mitä se kaikki paha on, jolta suojella. Jotenpas kysynkin kyselyikäni kyselyn…
- Hävettävä käytösHävettääkö sinua jokin?
- Kuvittelin että oltiin läheisempiäYstäviä, tavallaan. Mutta ei sitten oltukaan sun näkökulmasta. Pettymys, mutta totun kyllä asiaan vähitellen.
- Kuka murtautu illalla kipparilleJotaki hampuusia kannettu ambulanssiin ja kipparin iso ikkuna palasina..Mitä tapahtunu??
- Myönnä poisLoukkaannuit mulle silloin aikoinaan? Ne viestit, väärinymmärrykset, kaikki. Miehelle
- Omapahan on vikasi jos jää loppuelämän romanssi välistä kun haluat olla itsepäinen jääräJa tuomita, jotain mitä et kykene ymmärtämään, antamatta edes mahdollisuutta, vaikka olen tehnyt parhaani elämäni edistämiseksi ja oikeasti yrittänyt!! Itken tyynyyn... tuskin edes yhtä vuotta ilman itsetuhoisia ajatuks…
- Susilauma KorkatissaKahdeksan suden lauma käynyt repimässä Hankosen Antin lampaat Korkatissa torstain vastaisena yönä. Mahtavaa luonnon Monimuotoisuutta. ViherVasemmisto ja Greenpeace kiittää.
- Tule sunnuntaina juna-asemalleKello kymmenen aikaan, tavataan siellä. Ainoa ja viimeinen tilaisuus tavata. Jos et tule niin et enää koskaan näe minua. En halua kirjoitella mitään, en halua kuulla selityksiä. Haluan tavata.
- Onko se sinun mielestäsiminun syyni, että tilanne on se mikä se on? En tiedä. Toisaalta, en pysty uskomaan että millään minun tekemisilläni olisi ollut juurikaan merkitystä.
- Eiköhän tämä ole jo tässäParivuotta hukkaan heitetty.
- Mitä enää haluat??Tätä on kestänyt liian kauan!
- Perjantai jälleen bläähViikonloppuna sataa, mitä meinaatte tehdä? Pian on syyslomakin, suunnitelmia tähän säähän? Mulla olis pihahommaa vielä, mutta en helvetissä mene sateeseen kastumaan. Kasvoi vähän kyr*äkin otsaan kelin takia. Eikö nyt vo…
- Onko tarkoitus ottaa ihmisten eläkevarat valtion käyttöön?Vai mistä tässä eläkeiän nostossa hamaan tappiin on kyse? Eihän moni sitten saisi käytännössä eläkettä koskaan vaikka eläkemaksuja koko elämänsä olisi maksellutkin.
- kunnioitan tahtoasiEn tule sinua enää lähestymään.
- Haluan sanoa sulle miesEttä pysytään molemmat pois täältä palstalta. Maltetaan olla pois, koska olosi on silloin parempi. Minä en kirjoittele enää, joten voit unohtaa tämän. Ottaisitko minuun yhteyttä muuta kautta, jos haluat. Olisin onnessan…
- Oot melko .ufo :) ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
- Ei tuu mitäänNyt jo taivaskin itkee tätä tilannetta 💔😢
- Perjantain lukupaketti nyt kirjastossaMuhkea ja hitsausliekkiäkin kuumempi jallulehti nyt luettavissa kirjastossa! Lämpimästi tervetuloa!
- Tiedätkö yhtäkään näistä "julkkiksista"? Elämäni biisi vieraslista la 10.10. hämmästyttääElämäni Biisissä on totuttu näkemään suomalaisia julkisuuden henkilöitä, jotka ovat koko kansalle tuttuja. Vieraita on ollut mm. viihteen, taiteen, tieteen, urheilun, politiikan ja kulttuurin saralta. Jos on ollut koko …
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko noin helppoa? Itse olen kuullut monilta että on tarvittu aika paljon sitä opiskelua kuinka oma elämä saadaan tasapainoon ja toimimaan loppu yhteiskunnan kanssa.
Jos ajatus siitä että ihminen paranee pelkällä pillerillä on lähtökohtaisesti väärä, niin ei sen ajatuksen kääntäminen päinvastoin muuta sitä sen paremmaksi.
Varmaan asiaan liittyy muutakin. Onhan sairaalaan joutumisesta syynsä yleensä. Eihän sinne tyhjän takia jouduta. Mutta ainakin omalla kohdallani neuroleptilääkitys pitkään käytettynä aiheutti mittavia vaikeuksia ja sairastelua fyysisesti. Sain ensimmäisenä suvussani mm. diabeteksen. Lääkärit noudattivat käypähoitosuositusta elinikäisestä lääkityksestä, joka kohdallani oli järjetön. He eivät uskoneet millään, että voin huomattavasti paremmin ilman neuroleptejä. Sukulaiseni ovat nähneet vuosien kamppailuun niiden kanssa. Ene tuhosivat elämänlaatuni.
Minun kohdallani sama juttu kuin edellisellä.
Muutoin onneksi olen selvinnyt, mutta fyysisistä ongelmista en enää eroon pääse.
Aloittaja on oikeassa siinä, että sairaalakierre voi loppua kun lääkkeistä pääsee eroon, tai niiden käyttö muutoin vähenee.
Tunnen myös muutamia, itseni mukaan lukien, joille on näin käynyt.
Totta on kyllä tuokin, että ei se helppoa ole. Vaatii todella paljon työtä itseltä saada itsensä tasapainoon, ja täysin ymmärrettävää, että kaikilla ei yksinkertaisesti voimavarat riitä. Monien kohdalla myös tuki ja apu on olematonta.
Paljon on toki kiinni siitäkin, minkälaista mt-ongelmaa ihmisellä on, kuten myös siitä mistä ne ovat saaneet alkunsa ja minkälaista hoitoa niihin on saanut.
Lääkitys ei todellakaan välttämättä ole paras hoitomuoto, etenkään jos se on se ainoa.
Olen nähnyt, kuinka jotkut ovat täysin muuttuneet, piristyneet ihan silmissä, elämä alkanut sujua paremmin verrattuna siihen, mitä se on ollut vahvoissa lääkehuuruissa.
Omaisille ei ole myöskään helppoa, kun läheinen ihminen saa haittojakin aiheuttavia lääkkeitä, siinä tulee aika epätoivoinen ja voimaton olo.
Taustalla on usein tietämättömyyttä yleisemmin mt-asioista. Omaiset usein uskovat sokeasti, kun läheinen sairastuu, ja lääkärit kehuvat lääkkeitä, kuinka hyviä ne ovat mikä mihinkin.
Ensin tulee vahva luotto siihen, että nyt apua saadaan, mutta joskus pettymys voi olla karvaskin.
En täysin tyrmää lääkkeitäkään, tiedän, että niistä on ollut monien kohdalla hyötyäkin.
Sitä en vain ole koskaan ymmärtänyt, että aina pitäisi syödä niitä koko lopun elämän ajan, huolimatta lainkaan ihmisen elämäntilanteesta.
Monet kyllä pärjäävät akuutin vaiheen jälkeen aivan hyvin myös ilman lääkkeitä.
Jännä juttu asiassa on se, että keskustelu näistä asioista on jatkuvaa vuodesta toiseen, ja asiat pitäisi muuttua niin ja näin, mutta mitä itse olen seurannut useamman kymmenen vuotta, niin en ole kovin kummoisia huomannut.
Ainoa minkä olen erottanut, on se, ettei enää jokaista turruteta aivan tolkuttomaan tokkuraan, vaikka lääkityksiä käytetäänkin.
Huolestuttavaa on se, että joka ikiseen vaivaan ollaan tyrkyttämässä psyykelääkkeitä ( nukkumiseen, kivun hoitoon, lievempäänkin ahdistukseen, joka voi johtua vain hetkellisestä ikävästä elämäntilanteesta ), unohtamatta myöskään mainita, että niitä määrätään aina vain nuoremmille, milloin mitäkin varten.
Hienoahan se olisi, jos psykiatrisia sairaaloita ei tarvittaisi ollenkaan, vaikka ainahan niillekkin tulee tarvetta olemaan.
Toivottavasti ala on kehittynyt, sillä usein on vaikea ymmärtää mistä oikeastaan on kysymys.
Alan kehittyminen on varmaankin aika haasteellista.
Kun muistelen omia osastohoitojaksojani, joita kertyi roimasti vuosien varrella, kiinnitin jonkin verran huomiota henkilökunnan toimintaan.
Auktoriteetti ja vallankäyttöasema ammatti-ihmisillä on joskus hieman hakusessa.
Kehittymistä on vaikea saada tapahtumaan niin kauan kuin potilasta ei kunnella, hänen mielipiteitään ei oteta huomioon, häneen suhtaudutaan joskus jopa jokseenkin ilkeällä asenteella.
On tuossakin varmasti tapahtunut jotakin parempaan suuntaan, ihmisistähän sekin on kiinni, ja jotenkin vaikuttaa, että alalla olevat nuoremmat ihmiset suhtautuvat jo eri tavalla kuin iäkkäämmät. Ja ikään katsomatta ihmisestä muutenkin, jo omasta luonteestaan, empatiasta ym.
Sairaaloita ja osastojakin on hyvin erilaisia, joissa paljon erilaisia käytäntöjä.
Parhaan hoidon olen itse saanut paikassa, jonne mennessäni ensimmäiseksi sanottiin " täällä käytetään vain sen verran lääkitystä kuin on tarpeen ".
Minimiinhän se silloin heti jäi, ja toipumiseni alkoi vauhdilla.
Mulla on pari kolmekin ystävää, jotka on jatkuvalla psykoosinestolääkityksellä ja sanoo tarvivansa lääkkeensä. Ja kyllä tarvivatkin. Harhat sellaisia, että ajavat itsemurhayrityksiin ja sitäkautta osastolle. En tietenkään halua menettää heitä, joten ehdottomasti en suosittelen lääkkeidenkäytön lopettamista, kun ovat sanoneet, että ne auttaa, eivätkä ole puhuneet paljon lihomista vaikeammista haittavaikutuksista. Toki; sehän voi sitten ajan kanssa aiheuttaa rasvamaksaa... Mutta jos vaihtoehtona on niin pelottavat harhat, että haluaa kuolla...
Itsekin sain sitten paranoidi skitsofrenia-diagnoosin kolmikymppisenä avohoidossa, kun kerroin jostain teini-iässä alkaneista ajoittaisista vainoharhasista ajatuksista. Jotka siis ymmärsin jo silloin teininä mahdollisesti mielikuvitukseni temppuiluksi ja silloinkin sitten hakeuduin mielenterveystoimistoon niistä puhumaan...
Ja puhun luotettaville ystäville myös, jos ilmaantuu jotain pelottavaa, mistä en ole varma, onko se totta vai kuvittelua. En ole näin pitkään jatkuneista oireista huolimatta ikinä ollut hoidossa psykiatrisella osastolla, enkä myöskään yrittänyt itsaria. Enkä käyttänyt psykoosinestolääkkeitä.
Sille tuossa juuri itsemurhaa aikoinaan -ennen kuin löydettiin sopiva lääkitys- monta kertaa yrittäneen ystävän kanssa naureskeltiin; miksi minä en yritä itsaria, vaikka minunkin elämä on melkomoista helvetin rämpimistä ja ongelmavyyhtiä? No, kun minä en ole ateisti. Minä en usko, että se fyysisen kropan kuolemisen auttavan mitään, kun sama meno jatkuu sitten tuonpuoleisessa, mahdollisesti jopa pahempana. En voi tietää tarkkaan, mutta muutakin on selvästi, kuin käsinkosketeltava maailma...
No minäkin, kun sen diagnoosin sain, niin alkoi käypähoitosuosituksen mukainen myrkkyjen tyrkytys. En tarvii. Oon niin herkkä kehostani, että missään nimessä kestä niitä lieviäkään sivuvaikutuksia. Ja jos pahoja tulee, niin mun on tosi vaikea päästä siitä lääkkeestä sitten eroon, kun alkoholistakin on niin vaikea. Alkoakaan en aikoinaan ekaa kertaa omasta aloitteestani ottanut, vaan pitkään painostuksen tuloksena (jotta se painostus loppuis, en jaksanu kuunnella jankutusta...)
Nuorena käytin vähän aikaa yleiskarkkimasennuslääke citalopraamia, kun elämä oli vaikiaa ja en ymmärtäny paremmin. En sitte tuntenu enää mitään ja nukuin suurimman osan vuorokaudesta. Ei semmosta elämää voi kovin kauan jatkaa. Tai ainakin eläke sitten, koska en kai nyt töihin pysty, jos olen 4 tuntia vuorokaudesta valveilla ja loput haukottelen? Tämän masennuslääkekokeilun seurauksena räjähti massiivinen alkoholiongelma... Joka on vieläki.
En missään nimessä edes kokeile niitä psykoosinestolääkkeitä, kun ei se "psykoottisuus" tai paranoija ole aiheuttanut sen kummempia seurauksia, kuin, että olen joskus pelännyt ja pyytänyt saada nukkua ystävän sohvalla pari yötä. Minun kohdalla se psykoosilääkekokeilu luultavasti aiheuttaisi psykoosin, kun en kestäis niitä lääkkeen vaikutuksia ja lopettaisin sen ottamisen pian. Joten sen itsepintaisen myrkkyjen tyrkytyksen takia loppu sitte hoitosuhde avohoidossakin.
Just eilen tuli kadulla tuli vastaan joku tuntematon tyyppi, joka halus jutella. Ja siinä hän tunnisti minut, että minä olen kans ihminen joka haluaa jutella kaikenlaisista ihmiselämän ilmiöistä. Se kaveri oli aika vauhissaan ja mainitti muun puhetulvansa seassa jottain olleensa muutaman päivän ilman lääkkeitä. Kysyin sitten, mitä lääkkeitä se sitten yleensä käyttää? Ja hän sanoi sen lääkkeen nimen, mitä mullekin diagnoosin yhteydessä ensimmäisenä tyrkytettiin... Sanoin "Niin, ku nehän voi sitte lopettaessa aiheuttaa psykoottisuutta...". Ei silti tullu mieleenkään ilmottaa siitä sekavasta kaverista, eikä ikinä yhtään kenestäkään mihinkään, koska Suomessa psykiatrinen hoito enimmäkseen on sitä, mitä se edelleen on: vapaudenriistoa ja kemiallista pahoinpitelyä. Jotka ois muuten RIKOKSIA, mutta diagnoosi ja mielenterveyslaki... Ja miten monelle mun ystävälle tai tuttavalle on tehty niin paljo kaikkea tämmöstä "hoidon" nimissä.
En ikinä ketään toimittais sinne. Viimeksi kun ystävä luuli, että nyt hänellä kovasti ahdistaa ja epäilee, että on psykoosiepisodi ehkä tulossa. Sanoin, että hän voi tulla mun luo tai hakeutua osastolle. Mutta itse hän osaa sinne soittaa ja taksin tai lanssin. Minä en toimita ketään kidutettavaksi.
Tarkennuksena siis 10.29 kirjotettuun; tietääkseni jos psykoosinestolääkitys on aloitettu ja sitä on käytetty. Jos sen haluaa lopettaa; se pitää tehdä todella todella hitaasti pienentämällä annosta. Kuukausien aikana mahdollisesti. Muuten seurauksena voi olla psykoosi, vaikkei sellaista olisi ennen lääkityksen aloitusta ollutkaan vaan olisi aloitettu "ennaltaehkäisevästi" tai johonkin offlabel-käyttöön, kuten "Jospa se vähän rauhottais".
Niinhän alkoholipsykoosi eli deliriumkin tulee siinä juomisen lopettamisen vaiheessa.
Kerran luin kammottavan kirjan ihmiskaupasta. Siinä oli ympärimaailman kammottavia tarinoita ihmisistä, jotka oli joutuneet uhriksi (lähinnä pakkoprostituutioon), mutta päässeet pakoon ja avun piiriin. Moni uhri oli kertonut, että heille oli annettu hyvin vähän ruokaa ja heistä oli tuntunut, että siihen on sekoitettu jotain, mikä tekee heidät turraksi ja väsyneeksi. Voinut olla huumeitakin, mutta voinut olla psykoosinestolääkkeitäkin, kun niitä niin helpolla saa lääkäreiltä nykyään. Ei tarvii olla ku vaikka vähän työtön, ja meet flunssan takia tk:hon, niin "Siinäpä sulle lääkettä, että jos se vähän rauhottais. Ei ei, et voi ottaa ahdistavimpina iltoina nukahtamiseen 5mg Medipamia n. 2 kertaa kuussa. Sun on syötävä nyt tätä psykoosinestolääkettä joka päivä hautaan asti". No, palataan, miksi epäilen, että ihmiskauppiaat myrkyttää uhrejaan näillä samoilla: Siinä kirjassa yks tyttö oli yrittäny pakoa kolme kertaa ja neljännellä onnistunu. Ensimmäisillä se oli alkanu nähä harhoja kun se oli yrittäny paeta. Sopis kuvaan, että psykoosinestolääkitys, johon ruuan seassa totutettu puuttuu. Toisaalta onhan ne kokemukset, jos jatkuvasti raiskataan ja pahoinpidellään, pidetään nälässä ja vankina... Niin aika vahva psyyke saa olla, ettei sekoa jossain vaiheessa.
https://madinfinland.org/psykoosilaakkeet/