Taas se tapahtui! Ihan pienessä hetkessä rauhallinen koti-ilta päättyi täyteen katastrofiin. Lapseni uppiniskaisesti nauroi sohvalla löhöten, kun käskin häntä, mennä hampaidenpesulle. Pinnani naksahti. Tempaisin hänet sohvalta pystyyn. Ravistelin olkapäistä ja pukkasin kohti wc:tä. Inhoan itseäni, juuri tämän takia. Miksi en siedä hänen vitkasteluaan(kapinointiaan)? Jos saan ristiriitatilanteet hoidettua pelkällä huutamisella, olen huojentunut, että sain pidettyä käteni kurissa. Tämä on kamalaa! Olen yrittänyt selvittää lapselle, ettei käytökseni syy johdu hänestä. Ja hänen tottelemattomuutensa ei oikeuta minua moiseen käytökseen. Hän on jo sen verran iso, että pystymme puhumaan asiasta. "Raivokohtaukseni" ovat yleensä lyhyitä, mutta niiden jälkipyykkiin kuluu useita tunteja: anteeksi pyyntö, tilanteen selvittely lapselle ja itseleni - miten tässä taas kävi näin? Jos pyytää anteeksi, se takoittaa että on pahoillaan tekemisistään, eikä toista enää samaa. Minusta tuntuu, että anteeksi pyynnölläni ei ole enää merkitystä, koska sorrun siihen samaan tekoon kuitenkin. Mistäkö tiedän sen? Niin se aina käy. Jos ei huomenna, viimeistään kuukaiden päästä purkaudun taas. Aina pidän pientä pihinää ja kipinöintiä, mutta sitten taas räjähtää. Lapseni sanoi, että muistutan ihan Timonia (Timon ja Pumba- elokuvasta). Olen olevinaan porukan aivot, huudan ja karjun, vaikka tahtoisinkin toisille vain hyvää. Pumba sanoo samat asiat, muttei koskaan huuda.
Mitkään itsehoito-oppaat ei tunnu auttavan, että saisin paremman pinnan päähäni. Yleensä olen ihan rauhallinen tyyppi. Joskus vain tuntuu, että kattilan kansi on ollut ihan kiinni ja kaikki höyryt puskee ulos paineella.
Onneksi meillä on toimiva parisuhde. Pystyn puhumaan asiasta rehellisesti mieheni kanssa. Hänellä on todella pitkäkestoinen hermo, enkä ole koskaan kuullut hänen edes huutavan suutuksissaan.
Mitkään itsehoito-oppaat ei tunnu auttavan, että saisin paremman pinnan päähäni. Yleensä olen ihan rauhallinen tyyppi. Joskus vain tuntuu, että kattilan kansi on ollut ihan kiinni ja kaikki höyryt puskee ulos paineella.
Onneksi meillä on toimiva parisuhde. Pystyn puhumaan asiasta rehellisesti mieheni kanssa. Hänellä on todella pitkäkestoinen hermo, enkä ole koskaan kuullut hänen edes huutavan suutuksissaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kannattaa purkaa raivo lähimpään ulkona olevaan puuhun tai kiveen.
Mieluiten monta kertaa päivässä jo ennakkoon ja varmuuden vuoksi, niin ettei ole enää voimia räyhätä kotona. Kasvattaa sietokykyä kun kovasti koskee ja höyryt on pihalla. Aina se ei estä noitakaan purkauksia, mutta voi vähän helpottaa kun on usein saanut niitä purettua johonkin.
juokseminen kalliolle ja huutaa huutaa huutaaa niin kauan ettei tee enää mieli huutaa.
Minä olen itse harrastanut ulkopyrähdyksiä. Kun kattila alkaa olla kuutosella, ryntään ovesta pihalle, vaikka olisi mikä kesken. Olen vaan ja puhallan raivoa ulos ja sitten takaisin jatkaan mamman hommia.
Mihinkäs on kadonnut keskustelu kaljapäissään pahoinpitelevistä miehistä?
liitty millään tavalla keskustelun aiheena olevaan asiaan? Keskustelussa oli kyse asiasta, joka on kauan ollut tabu ja, josta nyt onneksi uskalletaan puhua enemmän. Lapselle saattaa jäädä pysyvä vamma liian kovakouraisesta käsittelystä ja äidin pitäisi hakea apua ennen kuin peruuttamaton vamma aiheutuu. Lastensuojelulaki velvoittaa aina ilmoittamaan, mikäli lapsi on vaarassa, joten mikäli todella itse koet, että sinulla on ongelma ja lapsellesi saattaa aiheutua fyysinen tai henkinen vamma, ota nyt ihmeessä yhteys ammattiauttajaan, ennen kuin ollaan tilanteessa, jossa sosiaaliviranomaiset ovat ovella! Tässä yhtydessä haluan muistuttaa, että se, että hakee apua ei tarkoita, että lapset huostaanotetaan!
Liittyy siten, että tasapainottomat naiset aikansa syyttelevät muita. Huono nykyinen taikka entinen mies ja traumaattinen menneisyys on tekosyy naisen tasapainottomuudelle. Loppujenlopuksi oikeuden eteen saapuu tatuoitu yksinhuolta selittämään, että miksi avioton lapsi löytyy tapettuna rokskiksesta. Ehkä olisi siis jo aika myöntää, että itselleen ja muille vaaralliset ja tasapainottomat naiset olisi helppoa laittaa sairaalaan jo sen ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeen, jossa he syyttelevät entistä miestään väkivallasta vaikkakin ovat itse käyneet päälle.
ymmärrän! Takana voi olla myös tämä, mutta onneksi tosiaan asiaan ollaan pikku hiljaa puuttumassa.
Tilanne on sen verran vakava, että tarvitsette ulkopuolisen apua. Sinulle lienee sanomattakin selvää, että tuollainen käytös jättää lapseesi pysyvät arvet. Voisit mennä yhdessä miehesi kanssa terapeutin tai muun ammattiauttajan vastaanotolle. Lapsesi saattaa myös tarvita jonkun perheen ulkopuolisen kenen kanssa voi jutella tapahtuneista asioista, tunteistaan ym.
Lisäksi kehottaisin sinua välittömästi aloittamaan jonkun fyysisen harrastuksen. Se auttaa purkaamaan höyryjä. Esimerkiksi karate, pitkät kävely/juoksulenkit säännöllisesti ym auttavat varmasti.
lapsesi uhittelee sinulle tahallaan, kun tietää miten paha olo sinulle tulee raivonpuuskasi jälkeen. Se on huolestuttavaa. Ja saa minut raivoisaksi. Lapsellesi pitäisi saada kunnon kuri päälle.
Jos ei sanomiset mene perille, on otettava karanteenit käyttöön, niin ei tarvitse ravistaa.
Uppiniskaisuudesta voi rankaista vaikka kännykkätakavarikolla. Ensin pitää tietysti lasta varoittaa tapojen muuttumisesta ja sitten näyttää että uusia tapoja myös noudatetaan.
Ei sinun tarvitse jatkuvaa kenkkuilua sietää.
Kenkkuile takaisin. Sinulla on siihen oikeus.
...aika hurjalta, mutta toisaalta myös hyvin lohdulliselta. Et kuitenkaan lyö häntä ja tiedostat itse, että raivosi on ylimitoitettua tilanteeseen nähden. Te pystytte myös puhumaan asiasta. Se on tärkeää.
Eli kyllä te selviätte. Teillä on kaikki keinot selvitä, vaikka jonkinlaista vihanhallintaopastusta saatat tarvitakin.