Ei ole taipumusta

roikkua kenessäkään. Ihastumisen tunteita tulee yleensä silloin, kun itse voi huonosti. Kauan kestäneen parisuhteen loppuvuosina oli useita ihastumisia, mutta ei ollut koskaan tarvetta olla missään tekemisissä yhdenkään ihastuksen kanssa. Ihastumiset palvelivat vain sitä, että oli haavemaailma mikä auttoi vaikeina vuosina. Työpaikan takia niin kävi uudelleen. Monta kammottavaa vuotta kaikkine "esityksineen" melkein vei hengen. Ihastuminen helpotti tilanetta jonkin verran, mutta ihan samoin kuin aikaisemminkin oli se tunne, ettei ole kiinnostusta ruveta tutustumaan keneenkään. Kävi päinvastoin että ihastumisen tunne muuttui ahdistukseksi, eikä edes halunnut kohdata missään tätä henkilöä. Ei ollut mitään sanottavaa hänelle.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

roikkua kenessäkään. Ihastumisen tunteita tulee yleensä silloin, kun itse voi huonosti. Kauan kestäneen parisuhteen loppuvuosina oli useita ihastumisia, mutta ei ollut koskaan tarvetta olla missään tekemisissä yhdenkään ihastuksen kanssa. Ihastumiset palvelivat vain sitä, että oli haavemaailma mikä auttoi vaikeina vuosina. Työpaikan takia niin kävi uudelleen. Monta kammottavaa vuotta kaikkine "esityksineen" melkein vei hengen. Ihastuminen helpotti tilanetta jonkin verran, mutta ihan samoin kuin aikaisemminkin oli se tunne, ettei ole kiinnostusta ruveta tutustumaan keneenkään. Kävi päinvastoin että ihastumisen tunne muuttui ahdistukseksi, eikä edes halunnut kohdata missään tätä henkilöä. Ei ollut mitään sanottavaa hänelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu