Kuinka moni herää suomessa ?

Anonyymi

Palattuaan Thaimaan ja Pattayan matkalta yhdelle kaverille kävin,
niin ja ei muuta, kuin seuraavana päivänä herättyä kuuli radiosta, kuin
mahtavaan ja hienoon valtioon hän oli saapunut ja ei muuta, kuin
ulosottolaskujen seasta välittömästi psyykkiseen päivystykseen.

Välittömästi kaveri kuljetettiin pimennetyssä sairasautosssa omalle
osastolle suljettuun ja pimennettyyn huoneeseen vahvassa lääkityksessä.

Hoitojakso aloitettiin pienellä kurkkauksella keinovaloon ja vähän
kerralla vähennettiin lääkitystä. Diagnoosiksi kirjattiin voimakas
Jet Lag ja epänormaalin hyvänolon tuntemus matkalla.

Psyykkinen hoito aloitettiin piiriporukalla ja sait kertoa oman
kokemuksesi miten haluat parantua. Aloitettiin, että Thaimaassa ei
ole todellista hymyä, vaan kaikki hymylee teennäisesti. Vain Onnellassa
kaikki hymyilevät oikeasti ja kaikkien oli sitten hymyiltävä piirissä.

Kaveri pääsi pois sitten hoitolasta ja pääsi ensimmäisen kerran taas
nettiin ja hän kertoi matkakokemuksistaan suorastaan karmivia
kokemuksia. Tänäkin päivänä Kaveri miettii kokemuksiaan ja sitä mitä
hän todellisuudessa on kokenut Pattayalla. Nyt on vuosia mennyt ja
suunnitelee uutta matkaa ja pelkää taas paluuta ja käykö taas, kuin
viimeksi.

Uutisissa kaveri on nähnyt pelottavia asioita ja aivan samoin, kuin
monet tällä palstalla on ammentaneet tietoa YLE:n dokumenteista.

Uutisia ei meille Thaimaan ja Aasian ihmisille haluta näyttää ja he
onkin rajoittaneet tietoliikenteen vain rajatulle alueelle.

5

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko Tämän palstan Pattayan ja Thaimaan poijilla ollut samalaisia
      uni-kokemuksia ? Kyllä se edellinen painajainen oli myös kauhea.
      Siinä oli joku hullu päässyt valtaan ja vaihtanut euron markaksi ja
      mää en päässyt enää takaisin Aasiaan. Ei ollut rahaa.

      Sitten, niissä kaikissa ruokapurkeissa luki suomi-keittoa ja kaikissa
      luki jotakin suomi ja suomalainen. Siinä lähti oikeasti mielikuvat,
      että nyt ei olla enää Pattayalla tai aasiassa.
      Minä en tiedä miten minä olin sinne suomeen joutunut ?

      Kauhee uni oli ... Kyllä, kun heräsin, niin tuntu kivalta nähä, että
      olin kodissa Cambodiassa.

      Miten, kuitenkin joku voi lähteä täältä paluulennolle, no moni on
      tehnyt pakosta sen viimeisen valinnan ja hypännyt parvekkeelta.
      On siinä surunmurtamaa miestä lähdössä muihinkin maihin mitä
      muistelin.

      Onko joku oikeasti suomessa tällä palstalla ?

    • Voin vakuuttaa että olen ollut Suomessa jo 63 vuotta ja risat hampaat.

      • Anonyymi

        Miten sinä voit ?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten sinä voit ?

        Kiitos kysymästä häiritsetkö jos poltan sätkää tässä samalla? Karvaperse sätkää tässä veän ku viltterit loppu. Vähän kohmeloa on ku alko kuu railakkaasti alkolla.. ens viikolla nähään sitten taas vilua ja nälkää. Muna voi huonosti mutta maistuu hyvältä piiraan päällä. Päivällä pystyy aina syömään vähän ku silloin ei okseta niin pal. Hammas lääkärissä kävin ni se soitti ampulanssin kun avasin suuni ja otti itelleen lisä happia.


      • Anonyymi
        SenssuChlangMai kirjoitti:

        Kiitos kysymästä häiritsetkö jos poltan sätkää tässä samalla? Karvaperse sätkää tässä veän ku viltterit loppu. Vähän kohmeloa on ku alko kuu railakkaasti alkolla.. ens viikolla nähään sitten taas vilua ja nälkää. Muna voi huonosti mutta maistuu hyvältä piiraan päällä. Päivällä pystyy aina syömään vähän ku silloin ei okseta niin pal. Hammas lääkärissä kävin ni se soitti ampulanssin kun avasin suuni ja otti itelleen lisä happia.

        Mä meen nukkumaan... täällä on jo puoliyö.
        Toivottavasti unet pysyy paikallisissa asioissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      73
      1279
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      748
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      118
      696
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe