Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Lasten ja Nuorten rokotukset - nostamme syytteet tarvittaiessa

Anonyymi

Meitä on isompi ryhmä Pääkaupunki seudulla ja alamme valvoa valtiovallan ja THL;n rokotuspolitikkaa suurennuslasilla. On tullut ilmi asioita jotka eivät välttämättä kestä päivänvaloa.
Nyt suunnitteilla olevat ALLE 12 vuotiaiden rokotukset ovat yksi tälläinen WHO;n ajama karmea juoni, jolla altistetaan lapset tuolle myrkylle. Toistaiseksi kouluissa kuunneltiin ja kysyttiin vanhemmilta yläkoulu ikäisten rokotuksista. Mikäli viattomia lapsia aletaan rokottamaan, tulemme seuraamaan tarkoin mitä kouluissamme tapahtuu. Antakaa lasten olla lapsia ja rauhassa. Useat ryhmäläisistämme ovat jo ottaneet lapsensa kuulemani mukaan kotikouluun määrä ajaksi. Luottoa politikoihin ja etenkään THL;n lakeijoihin ei enää ole. Opettajille ja tervedenhoitajille tiedoksi ; Tapaamme lakituvassa mikäli ette noudata hyviä tapoja rokotuskampanjassanne. Minkäänlainen painostus ei tule kysymykseen. Päätöksen on oltava aidosti lapsen/vanhemman.

133

1277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Meitä on isompi ryhmä Pääkaupunki seudulla ja alamme valvoa valtiovallan ja THL;n rokotuspolitikkaa suurennuslasilla."

      Oioi! Meillä oikein "ammattilaiset" asialla :D

      Nyt kyllä ammattilaisia ja viranomaisia varmaan pelottaa, kun monta pesemätöntä, lippispäistä tosimiestä ryhtyy valvomaan heitä ;)

      "On tullut ilmi asioita jotka eivät välttämättä kestä päivänvaloa. "

      - Venäjän pyrkimys lahjoa somevaikuttajia levittämään valheita rokotteista
      - Rokotevastaisia "tutkijoita" joilla ei ole mitään koulutusta
      - Rokotevastaisia fabrikoituja valheita, joiden sisältö joko täysin keksittyä tai sitten viitataan oikeaan tutkimukseen, jonka tuloksesta valehdellaan

      "Antakaa lasten olla lapsia ja rauhassa. "

      Niinpä. Venäläispropagandan levittäminen koulujen pihoilla saa luvan loppua!

      Lasten ja vanhempien tulee kuunnella ammattilaisia, ei vaihtoehtopillerikauppiaita ja hörhöjä.

      • Anonyymi

        No, Venäjän coronalääke on testattu ihmisillä,Fhiser,Moderna ei ja muut.
        Varmaan ymmärrätte mitä saatte verenkiertoon,vaikka sen pitäisi mennä soluihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsimaiset lääkkeet toimivat ja niitä testattiin ensin eläimillä, sitten ihmisillä, sitten suuremmalla määrällä ihmisiä ja sitten vielä suuremmalla. Lopulta niitä (länsimaisia) lääkkeitä on jaettu tuhansia miljoonia annoksia. Mitään lääkettä tai rokotetta ei ole käytetty tai testattu aiemmin niin laajalti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kukas sinut hoitaa vuonna 2026 kun olet itse hoidettavana. Yksi lääkäri on jo sairaseläkkeellä hänestä ei nyt ole enään hoitamaan tätä rokotettujen puolesta puhujien virkaa. Teillä jotka noin puhutte kysykääpä Hannalta mitä hän on mieltä teidän omintakeisesta pröystäilystä ja uhoomiseta. Se muuten ei kanna kovin pitkälle te häviätte sen kiistan. Täällä Keski - Suomessa ei tuollaista silmille hyppelyä hyvällä katsota jos kohdistuu rokotettuihin ja Hanna N niin ei hyvä seuraa kun aina vain tulee tuota kritiikkiä.
        Nimen omaan just meille jo rokotetuille. Lapset ja teinit rohkeasti vain asemille siellä se juna odottaa eteenpäin pääsyä.

        Sinä älä sälkätä tota hesenpaskaa meille ja tuleville rokotuksen ottajille.
        Suksi suolle kyllä minä teidän sen mulla on biologia yhdeksikkö.
        Mikä numero sinulla oli biologiasta?

      • Anonyymi
        Sahaat kirjoitti:

        Kysypä Hannalta joko HÄN otti rokotteen ja oliko ihan ehtaa kamaa vai placeboa. Tuskin hän kuitenkaan uskaltaa kertoa jos jälkimmäinen. Ja joo, hän sairasti oman ilmoituksensa mukaan koronan jo aika päivää sitten, joten rokote olisi aiheellinen. Mitenkäs Rämet? Onko rokotettu oikein? Entä Bill Gates, rahoittaja, onko rokotettu, myös perheenjäsenet? Ei ole. Miksi näin? Rokote suojaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsimaiset lääkkeet toimivat ja niitä testattiin ensin eläimillä, sitten ihmisillä, sitten suuremmalla määrällä ihmisiä ja sitten vielä suuremmalla. Lopulta niitä (länsimaisia) lääkkeitä on jaettu tuhansia miljoonia annoksia. Mitään lääkettä tai rokotetta ei ole käytetty tai testattu aiemmin niin laajalti.

        Länsimaiset lääkkeet toimivat ja niitä testattiin ensin eläimillä, sitten ihmisillä, sitten suuremmalla määrällä ihmisiä ja sitten vielä suuremmalla. Lopulta niitä (länsimaisia) lääkkeitä on jaettu tuhansia miljoonia annoksia. Mitään lääkettä tai rokotetta ei ole käytetty tai testattu aiemmin niin laajalti.

        Nyt haluan todisteen tähän,tän kirjoittaja puhuu paskaa!!!

        SE Mrna on kokeellinen,ei ole testattu.
        1-3vuotta menee,niin Mrna piikitetyt kuolee??

      • Anonyymi
        Sahaat kirjoitti:

        Kukas sinut hoitaa vuonna 2026 kun olet itse hoidettavana. Yksi lääkäri on jo sairaseläkkeellä hänestä ei nyt ole enään hoitamaan tätä rokotettujen puolesta puhujien virkaa. Teillä jotka noin puhutte kysykääpä Hannalta mitä hän on mieltä teidän omintakeisesta pröystäilystä ja uhoomiseta. Se muuten ei kanna kovin pitkälle te häviätte sen kiistan. Täällä Keski - Suomessa ei tuollaista silmille hyppelyä hyvällä katsota jos kohdistuu rokotettuihin ja Hanna N niin ei hyvä seuraa kun aina vain tulee tuota kritiikkiä.
        Nimen omaan just meille jo rokotetuille. Lapset ja teinit rohkeasti vain asemille siellä se juna odottaa eteenpäin pääsyä.

        Lapset ja teinit rohkeasti vain asemille siellä se juna odottaa eteenpäin pääsyä.

        Kuolema tulee Nohinek Mengelen takia..Eikun piikille vain!
        Näette miten se Israelissa auttoi,kaksi roketta ja paljon sairaalassa he roketetut.
        Rokote laskee immuniteettia ja jo flunssa voi olla kohtalokas.
        Piikkiproiteenit tukkii viimeistään aivojen pienet hius-solut ja kanttu vei!
        Ihan sama,kuin diesel moottoriin laitetaan bensamoottorin öljyä,toimii hetken ja sitten se loppuu hitaasti ja varmasti.
        Miksi naisten kuukautis kierrot on roskapiikin takia sekaisin,miksi hedelmällisyys miehillä laskee?
        Miksi tulee veritulppia,miksi jotkut kuolee tähän koe-eläinten rokotukseen?

      • Anonyymi

        Ota yhteyttä paikkakuntasi psykiatrian hoitoon, tuo on jo vähintäänkin lääkehoito vaativa tila.

      • Anonyymi

        Kuulostat ihan Lauri Ilarilta joka touhottaa Facessa yleisessä keskustelussa.

      • Anonyymi

        Tottavie.murhaajat aloittaa työtään

      • Anonyymi
        Sahaat kirjoitti:

        Sinä älä sälkätä tota hesenpaskaa meille ja tuleville rokotuksen ottajille.
        Suksi suolle kyllä minä teidän sen mulla on biologia yhdeksikkö.
        Mikä numero sinulla oli biologiasta?

        minullakin oli numero yhdeksikkö. btw mitä sait iq testistä

    • Anonyymi

      Venäjä kortti nostettu esiin. Säälittävää. Uskomatonta. Kun argumentit loppuu alkaa syyllistäminen ja haukkumasanojen käyttö "lippispäiset..." aika halpaa

      • Anonyymi

        Se on maksettu somevaikuttaja, siksi se huutelee venäjätrollia jne. Hyvin vähän mielikuvitusta omaava :D

      • Anonyymi

        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008004375.html

        Venäjä lahjoi some-vaikuttajia levittämään väitteitä, että Pfizerin koronarokote tappaa rokotettuja. Kuulostaa kovin tutulta verrattuna tämänkin palstan sisältöön, mutta erona on , että täällä näitä hörhöjuttuja levittävät idiootit ovat liian tyhmiä saadakseen edes rahaa siitä, mitä tekevät päivästä toiseen :D

      • Mittee elä kehtaa olla nuin nuivo suottoopi olla eteiänen sinun puheissais.

    • Anonyymi

      "Meitä on isompi ryhmä Pääkaupunki seudulla "
      Isompi kuin?

      "On tullut ilmi asioita"
      Mitä asioita?

      "Minkäänlainen painostus ei tule kysymykseen. "
      Oma viestisihän on nimenomaan painostusta olla ottamatta rokotetta?

      "Tapaamme lakituvassa"
      Tapaammeko myös lakituvassa jos sinun valehtelusi johtaa rokottamattoman lapsen vaikeaan Covidiin tai kuolemaan? Hyvä.

      Mikähän siinä on, että juuri näillä hörhöillä on aina se äidinkieli hakusessa??
      ps. "Pääkaupunki" kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, jos se ei ole lauseen ensimmäinen sana.

      • Eipä muuten tavata kaihlaniemen poppoo tuotoopi uhistellla semmottii on tietii puhhee jotta mie en lnkie teij puhj.

      • Anonyymi

        Ovat koulupudokkaita, ulosanti heikkoa, kuten yleinen käsityskykykin. Ovat kyllä fanaattisia sanomassaan, välillä kyllä kovasti naurattaa, vaikkei toisen yksinkertaisuudella saisikaan nauraa.😷😁😋

    • Anonyymi

      Lääkeyhtiön trolli ehti näköjään pikavauhtia hätiin. Pitikin, koska säikähti moista aloitusta tavallista enemmän!

      Hienoa että olette perustaneet ryhmän. Sitä jo odotettiinkin. Olen itse jakanut lentolehtisiä monissa paikoissa, tänäänkin. Huoli nuorista kalvaa sydäntä. (Se haitta sydämen omistamisesta on... välillä haluaisin kyllä heittää sen pois, melkein enemmän siitä on vaivaa kuin mitään muuta, etenkin tällaisina aikoina:(

      https://tokentube.net/v/3162971696/-63---Leena-Fredriksson---Mitä-Kouluissa-Tapahtuu--Oppilaan-Ohjaajan-Näkökulma

      https://www.youtube.com/watch?v=IGRXSyQl7Pg

      • Anonyymi

        "haitta sydämen omistamisesta on... välillä haluaisin kyllä heittää sen pois"
        Aivot oletkin jo heittänyt.

      • Anonyymi

        "Olen itse jakanut lentolehtisiä monissa paikoissa, tänäänkin. Huoli nuorista kalvaa sydäntä."

        Näyttänee vähän tältä: https://www.youtube.com/watch?v=Y7rXlbHtcqM

        :D

      • Anonyymi

        Eli työntekijä ei suostu noudattamaan yhteisiä sääntöjä ja ohjeita.

        Työterveys teki selväksi, että mitään terveydellisiä perusteluita sääntöjen noudattamatta jättämiseen ei ole.

        Työntekijä kieltäytyi edelleen noudattamasta sääntöjä ja pidätettiin virasta ja valittaa siitä nyt taukkituubissa.

        On siinä taas oikea pikku lumihiutale...

      • Anonyymi

        https://tokentube.net/v/3162971696/-63---Leena-Fredriksson---Mitä-Kouluissa-Tapahtuu--Oppilaan-Ohjaajan-Näkökulma

        Useat pakkorokotettujen lasten vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä opettaja Leena Fredrikssoniin, ja videolla hän kertoo vanhempien luvalla koulujen tapahtumista:

        ”Lahden seudun koulussa terveydenhuoltaja oli luvannut vanhemmille Wilma-viestissä, että perheiden päätöstä kunnioitettaisiin eikä koulussa painostettaisi oppilaita rokotukseen. Rokotuspäivänä rehtori oli kiertänyt sanomassa oppilaille, että heidän pitäisi mennä ottamaan rokote, koska piikit menisivät samana päivänä vanhaksi. Kukaan ei ollut saanut jäädä luokkaan. Kaikkien oli pitänyt mennä liikuntasaliin ja käydä sermien takana kertomassa ottaako rokotteen vai ei. Kolme oppilasta oli yrittänyt kertoa etteivät halua sitä. He olivat myös näyttäneet huoltajan kirjoittaman lapun. Kaksi heistä oli siitä huolimatta painostettu ottamaan rokote. Kolmas oppilas oli painostuksen jälkeen huutanut isoon ääneen seuraavasti: ”Jos pistätte sen piikin, niin teen rikosilmoituksen pahoinpitelystä.” Kaikki salissa olleet kuulivat huudon. Sen jälkeen tilanne oli rauennut. Näiden painostusjuttujen jälkeen osa koulun oppilaista oli karannut koulusta, koska eivät halunneet piikkiä. Silti seuraavana päivänä, heidän oli pitänyt mennä keskustelemaan terveydenhoitajan kanssa rokotuksesta.”

        Opettaja Leena Fredriksson puhui koulujen laittomista maskipakoista Kansalaistorilla viime toukokuussa:
        https://www.youtube.com/watch?v=IGRXSyQl7Pg

        "Olen hyvin huolissani lapsista ja nuorista. En siksi, etteivätkö he itse pärjäisi, vaan koska heitä kasvattavat sairaat aikuiset. On väkivaltaista pakottaa lapsi käyttämään tutkitusti haitallista tuotetta.

        Ja vaikka te siellä kouluissa olisitte jo tottuneet siihen maskinkäyttöön, se ei tarkoita että se olisi normaalia. Tää maskiasia ei välttämättä vielä tunnu niin pahalta. Ajatellaan, että ei tässä ehkä niin kovin paljon järkeä ole. Ehkä ollaan luettu se maskipaketin kylki jossa lukee, ettei se suojaa viruksilta. Ollaan kyseenalaistettu vähän, mutta silti ajatellaan, että päästään helpommalla kun totellaan. Ajatellaan, että tämä on pian ohi, ja nopeammin, jos teemme kiltisti niin kuin käsketään. Mä voin kertoa teille opettajat, että se on täysin päinvastoin. Tämä loppuu kun päätämme lopettaa sen.

        Seuraava askel nimittäin voi olla pakkotestaukset, pakkoeristämiset ja pakkorokotukset. Ja joka kerta kun me sallitaan yksi toimenpide, joka on järkeä ja sydäntä vastaan me ollaan askelen lähempänä menettää täysin päätäntävalta meidän elämään, meidän lasten elämään ja niiden lasten elämään joita me käskytetään siellä koulussa.
        Nyt on siis aika, opettajat, valita millaisia opettajia me ollaan. "

        Puheen ajankohdan jälkeen on siis joissakin kouluissa toteutunut seuraava askel, kuten opettaja ennusti: lasten pakkorokotukset.
        Tällaista laittomuutta siis harjoitetaan Suomen kouluissa, viranomaisten hiljaisella hyväksynnällä.

        "Tällaista laittomuutta siis harjoitetaan Suomen kouluissa, viranomaisten hiljaisella hyväksynnällä."

        Siis viranomaiset syyllistyisivät virkavelvollisuuden rikkomiseen hyväksymällä laittomuuden? Miksi ihmeessä he vaarantaisìvat työpaikkansa? Missä kouluissa on käytössä pakkorokotukset? Koska et kerro, sinäkin hyväksyt asian hiljaisesti. Jutuissasi ei ole järjen häivääkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettaja Leena Fredriksson puhui koulujen laittomista maskipakoista Kansalaistorilla viime toukokuussa:
        https://www.youtube.com/watch?v=IGRXSyQl7Pg

        "Olen hyvin huolissani lapsista ja nuorista. En siksi, etteivätkö he itse pärjäisi, vaan koska heitä kasvattavat sairaat aikuiset. On väkivaltaista pakottaa lapsi käyttämään tutkitusti haitallista tuotetta.

        Ja vaikka te siellä kouluissa olisitte jo tottuneet siihen maskinkäyttöön, se ei tarkoita että se olisi normaalia. Tää maskiasia ei välttämättä vielä tunnu niin pahalta. Ajatellaan, että ei tässä ehkä niin kovin paljon järkeä ole. Ehkä ollaan luettu se maskipaketin kylki jossa lukee, ettei se suojaa viruksilta. Ollaan kyseenalaistettu vähän, mutta silti ajatellaan, että päästään helpommalla kun totellaan. Ajatellaan, että tämä on pian ohi, ja nopeammin, jos teemme kiltisti niin kuin käsketään. Mä voin kertoa teille opettajat, että se on täysin päinvastoin. Tämä loppuu kun päätämme lopettaa sen.

        Seuraava askel nimittäin voi olla pakkotestaukset, pakkoeristämiset ja pakkorokotukset. Ja joka kerta kun me sallitaan yksi toimenpide, joka on järkeä ja sydäntä vastaan me ollaan askelen lähempänä menettää täysin päätäntävalta meidän elämään, meidän lasten elämään ja niiden lasten elämään joita me käskytetään siellä koulussa.
        Nyt on siis aika, opettajat, valita millaisia opettajia me ollaan. "

        Puheen ajankohdan jälkeen on siis joissakin kouluissa toteutunut seuraava askel, kuten opettaja ennusti: lasten pakkorokotukset.
        Tällaista laittomuutta siis harjoitetaan Suomen kouluissa, viranomaisten hiljaisella hyväksynnällä.

        Maskin käyttö aiheuttaa happivajausta ja asidoosia, sekä hengitysilman liiallista hiilidioksidipitoisuutta. Hengitysilmaan kertyy bakteereja, viruksia ja sienikasvustoja, jotka viihtyvät kosteudessa. Jatkuvan maskin käytön haittoja ovat mm. päänsärky ja heikentynyt vastustuskyky viruksille.

        Tutkimusten mukaan hengitysilman liiallinen hiilidioksidipitoisuus antaa nisäkkäiden aivoille pelkosignaalin, koska se on merkki tukehtumisvaarasta. Mantelitumake, limbisen järjestelmän osa joka välittää muille aivoalueille tietoa ympäristön vaaratekijöistä, reagoi liialliseen hiilidioksidipitoisuuteen aktivoimalla pelkoreaktion. Maskia käyttäessä siis ihminen kokee itsensä usein pelokkaammaksi kuin muuten, ja tähän on fysiologiset syyt.

        https://www.sgtreport.com/2020/08/hypothesis-face-mask-induced-o2-depletion-and-co2-enrichment-elicit-fear-and-anxiety-i-e-trauma-based-control/

        https://www.cell.com/cell/fulltext/S0092-8674(09)01355-5?_returnURL=https://linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S0092867409013555?showall=true

        Kannattaa katsoa myös kokemäkeläisen opettajan Luna Lehikoisen haastattelu Leveli-ohjelmassa. Lehikoinen varoitti Wilma-viestillä oppilaidensa vanhempia tulossa olevasta pakkorokotuksesta, josta ei ollut tiedotettu koteihin, ja hänen esimiehensä nostivat asiasta sellaisen metelin että hän päätti itse irtisanoutua. Levelin ohjelmassa käydään läpi Wilma-viestin sisältö (mitä asiasta uutisoinut valtamedia ei julkaissut) ja pohditaan tapahtumien taustoja ja koronakriisiä. Mm. lainsäädäntöä huoltajan kasvatusoikeudesta.

        LEVELI #97 | LUNA opettaja I PODCAST
        https://www.youtube.com/watch?v=jGEn1knXCTU

        Luna-opettajan blogi:
        http://lunankuvisblogi.simplesite.com/

        "Maskin käyttö aiheuttaa happivajausta ja asidoosia, sekä hengitysilman liiallista hiilidioksidipitoisuutta. "
        Ei pidä paikkaansa.

        Harjoittele myös lähdekritiikkiä, ole hyvä.
        SGT Reportista:
        "Overall, SGT Report is a right-wing, strong conspiracy website that is low in factual reporting. (D. Van Zandt 8/31/2018)"

        "Maskin käyttö aiheuttaa happivajausta ja asidoosia, sekä hengitysilman liiallista hiilidioksidipitoisuutta. Hengitysilmaan kertyy bakteereja, viruksia ja sienikasvustoja, jotka viihtyvät kosteudessa. Jatkuvan maskin käytön haittoja ovat mm. päänsärky ja heikentynyt vastustuskyky viruksille. "

        Täyttä puppua. Maskeja on käytetty sata vuotta ilman moisia ongelmia. Toki maski- ja rokotevastaisten pitää aina keksiä tekosyitä roskansa tueksi :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa katsoa myös kokemäkeläisen opettajan Luna Lehikoisen haastattelu Leveli-ohjelmassa. Lehikoinen varoitti Wilma-viestillä oppilaidensa vanhempia tulossa olevasta pakkorokotuksesta, josta ei ollut tiedotettu koteihin, ja hänen esimiehensä nostivat asiasta sellaisen metelin että hän päätti itse irtisanoutua. Levelin ohjelmassa käydään läpi Wilma-viestin sisältö (mitä asiasta uutisoinut valtamedia ei julkaissut) ja pohditaan tapahtumien taustoja ja koronakriisiä. Mm. lainsäädäntöä huoltajan kasvatusoikeudesta.

        LEVELI #97 | LUNA opettaja I PODCAST
        https://www.youtube.com/watch?v=jGEn1knXCTU

        Luna-opettajan blogi:
        http://lunankuvisblogi.simplesite.com/

        Mistä lähtien joku outo kuvaamataidon opettaja on ollut pätevä ottamaan kantaa luonnontieteisiin, rokotteisiin, lääkkeisiin, sairaanhoitoon?

        Ei mistään. Jälleen kerran ladies and gentlemen, hyvät kansalaiset, medborgare, kuunnelkaa ammattilaisia ja lukekaa tutkimuksia. Sen sijaan ohjeiden kuunteleminen salaliittolaisilta, vieraan valtion maksamilta toimijoilta ja erilaisiltä häröilijöiltä ei ole koskaan hyvä idea.

        Tämän tosin pitäisi olla itsestään selvää jos älykkyysosamäärä on lapsen kengän kokoa suurempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Maskin käyttö aiheuttaa happivajausta ja asidoosia, sekä hengitysilman liiallista hiilidioksidipitoisuutta. "
        Ei pidä paikkaansa.

        Harjoittele myös lähdekritiikkiä, ole hyvä.
        SGT Reportista:
        "Overall, SGT Report is a right-wing, strong conspiracy website that is low in factual reporting. (D. Van Zandt 8/31/2018)"

        Et sitten viitsinyt lääketrolli lukaista sitä Cell-lehden artikkelia? Menes nyt tekemään läksyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten viitsinyt lääketrolli lukaista sitä Cell-lehden artikkelia? Menes nyt tekemään läksyt.

        Luin toki. Lainaapa tähän siitä se kohta, jossa kerrotaan, että maskit aiheuttavat jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luin toki. Lainaapa tähän siitä se kohta, jossa kerrotaan, että maskit aiheuttavat jne.

        Jos sulla ei ole aivoja, joilla itse ajattelisit, miten Cell-lehdessä raportoitu Ziemannin ym. tutkimus liittyy kasvomaskien käyttöön, niin sitten en voi sua trollia auttaa :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä lähtien joku outo kuvaamataidon opettaja on ollut pätevä ottamaan kantaa luonnontieteisiin, rokotteisiin, lääkkeisiin, sairaanhoitoon?

        Ei mistään. Jälleen kerran ladies and gentlemen, hyvät kansalaiset, medborgare, kuunnelkaa ammattilaisia ja lukekaa tutkimuksia. Sen sijaan ohjeiden kuunteleminen salaliittolaisilta, vieraan valtion maksamilta toimijoilta ja erilaisiltä häröilijöiltä ei ole koskaan hyvä idea.

        Tämän tosin pitäisi olla itsestään selvää jos älykkyysosamäärä on lapsen kengän kokoa suurempi.

        Mistä lähtien nobelpalkittuja ihmisiä ei pitäisi kuunnella, varsinkin kun he liittyvät tähän covidiin? Niin he siis ovat eri mieltä kuin valtaosa ja varoittavat. Siksikö heitä ei pitäisi kuunnella kun heidät on sensuroitu? Tajuatko yhtään mistä edes puhut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sulla ei ole aivoja, joilla itse ajattelisit, miten Cell-lehdessä raportoitu Ziemannin ym. tutkimus liittyy kasvomaskien käyttöön, niin sitten en voi sua trollia auttaa :)

        "Maskin käyttö aiheuttaa happivajausta ja asidoosia, sekä hengitysilman liiallista hiilidioksidipitoisuutta. Hengitysilmaan kertyy bakteereja, viruksia ja sienikasvustoja, jotka viihtyvät kosteudessa. Jatkuvan maskin käytön haittoja ovat mm. päänsärky ja heikentynyt vastustuskyky viruksille. "

        Odottelen edelleen, että lainaat tähän sen kohdan, jossa kerrotaan, että maskit aiheuttavat .. jne. Kohta minun on taas lainattava tähän Kari Enqvistiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Olen itse jakanut lentolehtisiä monissa paikoissa, tänäänkin. Huoli nuorista kalvaa sydäntä."

        Näyttänee vähän tältä: https://www.youtube.com/watch?v=Y7rXlbHtcqM

        :D

        Mittepä tuota suotta jhkailetto mölkeröt raivoo keskel Helsingin senaatin aukiota jotta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli työntekijä ei suostu noudattamaan yhteisiä sääntöjä ja ohjeita.

        Työterveys teki selväksi, että mitään terveydellisiä perusteluita sääntöjen noudattamatta jättämiseen ei ole.

        Työntekijä kieltäytyi edelleen noudattamasta sääntöjä ja pidätettiin virasta ja valittaa siitä nyt taukkituubissa.

        On siinä taas oikea pikku lumihiutale...

        Suottaapi olla suottaapi olla jotta nuota ei lankie vommostelemaan andranjanen lnkoi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Opettaja Leena Fredriksson puhui koulujen laittomista maskipakoista Kansalaistorilla viime toukokuussa:
        https://www.youtube.com/watch?v=IGRXSyQl7Pg

        "Olen hyvin huolissani lapsista ja nuorista. En siksi, etteivätkö he itse pärjäisi, vaan koska heitä kasvattavat sairaat aikuiset. On väkivaltaista pakottaa lapsi käyttämään tutkitusti haitallista tuotetta.

        Ja vaikka te siellä kouluissa olisitte jo tottuneet siihen maskinkäyttöön, se ei tarkoita että se olisi normaalia. Tää maskiasia ei välttämättä vielä tunnu niin pahalta. Ajatellaan, että ei tässä ehkä niin kovin paljon järkeä ole. Ehkä ollaan luettu se maskipaketin kylki jossa lukee, ettei se suojaa viruksilta. Ollaan kyseenalaistettu vähän, mutta silti ajatellaan, että päästään helpommalla kun totellaan. Ajatellaan, että tämä on pian ohi, ja nopeammin, jos teemme kiltisti niin kuin käsketään. Mä voin kertoa teille opettajat, että se on täysin päinvastoin. Tämä loppuu kun päätämme lopettaa sen.

        Seuraava askel nimittäin voi olla pakkotestaukset, pakkoeristämiset ja pakkorokotukset. Ja joka kerta kun me sallitaan yksi toimenpide, joka on järkeä ja sydäntä vastaan me ollaan askelen lähempänä menettää täysin päätäntävalta meidän elämään, meidän lasten elämään ja niiden lasten elämään joita me käskytetään siellä koulussa.
        Nyt on siis aika, opettajat, valita millaisia opettajia me ollaan. "

        Puheen ajankohdan jälkeen on siis joissakin kouluissa toteutunut seuraava askel, kuten opettaja ennusti: lasten pakkorokotukset.
        Tällaista laittomuutta siis harjoitetaan Suomen kouluissa, viranomaisten hiljaisella hyväksynnällä.

        Elä kehtoo jurpii jo mutengii leväperäinen asenne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://tokentube.net/v/3162971696/-63---Leena-Fredriksson---Mitä-Kouluissa-Tapahtuu--Oppilaan-Ohjaajan-Näkökulma

        Useat pakkorokotettujen lasten vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä opettaja Leena Fredrikssoniin, ja videolla hän kertoo vanhempien luvalla koulujen tapahtumista:

        ”Lahden seudun koulussa terveydenhuoltaja oli luvannut vanhemmille Wilma-viestissä, että perheiden päätöstä kunnioitettaisiin eikä koulussa painostettaisi oppilaita rokotukseen. Rokotuspäivänä rehtori oli kiertänyt sanomassa oppilaille, että heidän pitäisi mennä ottamaan rokote, koska piikit menisivät samana päivänä vanhaksi. Kukaan ei ollut saanut jäädä luokkaan. Kaikkien oli pitänyt mennä liikuntasaliin ja käydä sermien takana kertomassa ottaako rokotteen vai ei. Kolme oppilasta oli yrittänyt kertoa etteivät halua sitä. He olivat myös näyttäneet huoltajan kirjoittaman lapun. Kaksi heistä oli siitä huolimatta painostettu ottamaan rokote. Kolmas oppilas oli painostuksen jälkeen huutanut isoon ääneen seuraavasti: ”Jos pistätte sen piikin, niin teen rikosilmoituksen pahoinpitelystä.” Kaikki salissa olleet kuulivat huudon. Sen jälkeen tilanne oli rauennut. Näiden painostusjuttujen jälkeen osa koulun oppilaista oli karannut koulusta, koska eivät halunneet piikkiä. Silti seuraavana päivänä, heidän oli pitänyt mennä keskustelemaan terveydenhoitajan kanssa rokotuksesta.”

        exät ja isoäidit exän puolelta ovat myös kovin innoissaan tuputtamassa rokotteita sanoen ettei heidän kanssaan saa/pitäisi olla jos ei ole rokotettu. Tässä siis teini-ikäinen kyseessä, joka ei ole valmis vielä rokotetta ottamaan. Koulussa opettaja kysyy koko luokan läsnäollen, kuinka moni on rokotettu. Onko tässä jotain hieman pielessä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://tokentube.net/v/3162971696/-63---Leena-Fredriksson---Mitä-Kouluissa-Tapahtuu--Oppilaan-Ohjaajan-Näkökulma

        Useat pakkorokotettujen lasten vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä opettaja Leena Fredrikssoniin, ja videolla hän kertoo vanhempien luvalla koulujen tapahtumista:

        ”Lahden seudun koulussa terveydenhuoltaja oli luvannut vanhemmille Wilma-viestissä, että perheiden päätöstä kunnioitettaisiin eikä koulussa painostettaisi oppilaita rokotukseen. Rokotuspäivänä rehtori oli kiertänyt sanomassa oppilaille, että heidän pitäisi mennä ottamaan rokote, koska piikit menisivät samana päivänä vanhaksi. Kukaan ei ollut saanut jäädä luokkaan. Kaikkien oli pitänyt mennä liikuntasaliin ja käydä sermien takana kertomassa ottaako rokotteen vai ei. Kolme oppilasta oli yrittänyt kertoa etteivät halua sitä. He olivat myös näyttäneet huoltajan kirjoittaman lapun. Kaksi heistä oli siitä huolimatta painostettu ottamaan rokote. Kolmas oppilas oli painostuksen jälkeen huutanut isoon ääneen seuraavasti: ”Jos pistätte sen piikin, niin teen rikosilmoituksen pahoinpitelystä.” Kaikki salissa olleet kuulivat huudon. Sen jälkeen tilanne oli rauennut. Näiden painostusjuttujen jälkeen osa koulun oppilaista oli karannut koulusta, koska eivät halunneet piikkiä. Silti seuraavana päivänä, heidän oli pitänyt mennä keskustelemaan terveydenhoitajan kanssa rokotuksesta.”

        Pakko rokottajat, nyrkkiä päähän rotille.

        Sitten jos näitä ei rokotetta.
        Sitten ei ole hoitoa.
        Ei ole sairaalaoita.
        Ei ole kuka hoitaa.
        Ei ole minne mennä kun tulee kipeäksi.
        Ei ole ketään joka antaa lääkeitä.
        Ei ole ketään joka hoitaa ei ole ketään joka antaa reseptit.

    • Anonyymi

      Oletteko ajatelleet olla yhteydessä mediaan? Tässä muutamia uutisvihjeosoitteita:

      Yle MOT
      https://yle.fi/aihe/sivu/mot/ota-yhteytta

      Ilta-Sanomat lähetä uutisvihje
      https://www.is.fi/uutisvihje/

      Iltalehti lähetä uutisvihje
      https://www.iltalehti.fi/uutisvihje

      Hesari uutisvihje
      https://www.hs.fi/uutisvinkki/

      [email protected].
      https://yle.fi/uutiset/yhteystiedot

      Uutisvinkki
      [email protected]

      Valtamediahan sensuroi terveysviranomaisten linjasta poikkeavia näkemyksiä, mutta eivät ne täysin immuuneja kuitenkaan liene kansalaispainostukselle...

      Lasten suojelemiseksi tarvittaisiin minusta nyt myös todella ihan suoraa toimintaa. Enemmän rohkeita ihmisiä, jotka menevät kouluihin valvomaan mitä siellä tapahtuu. Kenellä olisi mahdollisuus ja aikaa, miten asia organisoidaan? Tulen mukaan:)

      • Anonyymi

        "Enemmän rohkeita ihmisiä, jotka menevät kouluihin valvomaan mitä siellä tapahtuu."
        Eikö teitä muuten lainkaan kiinnosta mitä koulussa tapahtuu? Opetus on Suomessa julkista.

      • Anonyymi

        "Lasten suojelemiseksi tarvittaisiin minusta nyt myös todella ihan suoraa toimintaa."

        Huostaanotto rokotevastaisilta vanhemmilta olisi kyllä toimiva vaihtoehto, mutta pidän sitä hieman radikaalina. Helpompaa on kysyä lapselta ja jos tämä haluaa rokotteen, niin antaa vanhemmilta kysymättä.

        Lapsissa on tämän yhteiskunnan tulevaisuus jos he nyt eivät ota rokotuksia niin tulevaisuuden työpaikat vaarantuu kun ei ole työntekijöitä. Kouluissa ei ole opettajia kun he eivät olleet ottaneet rokotuksia. Tulevaisuuden ihmiset kuolevat kun ihmiset eivät olleet ottaneet rokokotuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Lasten suojelemiseksi tarvittaisiin minusta nyt myös todella ihan suoraa toimintaa."

        Huostaanotto rokotevastaisilta vanhemmilta olisi kyllä toimiva vaihtoehto, mutta pidän sitä hieman radikaalina. Helpompaa on kysyä lapselta ja jos tämä haluaa rokotteen, niin antaa vanhemmilta kysymättä.

        Kyllä se huostaanotto varmaankin on kokonaisuutena hyväksi lapselle, eihän tuollaiset salaliittoteorioita uskovat voi olla kunnon vanhempia, opettavat tiedevastaisia uskomuksiaan vielä lapsilleenkin.

    • Anonyymi

      Ei täällä ole ketään rokotevastaista, on vain ihmisiä, jotka suhtautuvat terveellä varovaisuudella kokeellisiin lääkeaineisiin. Nyt jaettavat koronapiikit eivät ole rokotteita missään tavanomaisessa merkityksessä, vaan kiireellä kyhättyjä ja keskeneräisiä geeniteknologisia injektioita, joiden pitkäaikaisvaikutuksia ei ole tutkittu.

      Kaikki koronapiikkien ottajat osallistuvat laajaan ihmiskokeeseen, jossa tutkitaan geenimanipulaation vaikutuksia. Heitä ei ole informoitu riittävästi (jos lainkaan) aineen haittavaikutuksista eikä siitäkään, että he ovat lääketurvallisuuskokeen koehenkilöitä. Näistä syistä koronapiikeistä on jo vireillä syytteitä Haagin ihmisoikeustuomioistuimeen:

      https://koronarealistit.com/haagin-tuomioistuin-otti-kasittelyyn-israelin-hallinnon-pakkotoimet-ja-nurnbergin-saannoston-rikkomukset/

      https://tokentube.net/v/2776533823/RIKOS-IHMISYYTTÄ-VASTAAN---Rapsodia-fi--tekstitys

      https://totuudenpuolesta.me/2021/03/16/covid-19-vuosisadan-petostapaus/

      • Anonyymi

        "Nyt jaettavat koronapiikit eivät ole rokotteita missään tavanomaisessa merkityksessä, vaan kiireellä kyhättyjä ja keskeneräisiä geeniteknologisia injektioita"

        Uskot ilmeisesti, että tuosta tulee totta kun sen postaa tänne vaikkapa sata kertaa? Mieti vielä.

        Enkä mieti olen jo rokotukset ottanut taisit myöhästyä rokotusjunasta se juna vie turvaan jonka kyytii voi nousta miltä tahsnsa asemalta. Se vie etkä kerkiä sanomaan mitään kun jo juna vie muutaman lisää turvaan. Meitä kahdesti rokotettuja on jo melkein neljä miljoonaa ja lisää tulee.
        Täällä Keski - Suomessa pienistä isoitakaan Helsinkiläisistä vastustelijoista paljoa piittata. Me ketkä haluamme ottaa rokotus emme myöskään kieltäydy hengityskoneesta. Se joka kielttyy rokotuksesta voi olla hankalampi vastaisuudessa saada mitään palveluja helpolla.
        Kuin se joka on rokotettu.

    • Anonyymi

      Lapsien rokottaminen väliaikaisella myyntiluvalla olevalla kokeellisella rokotteella on itseasiassa laissa kielletty. Lakia rikotaan siinä ihan suoraan .

      Edes useimmat aikuiset eivät edelleenkään tiedä mitä mRNA rokote tarkoittaa. Itsekkin tunnen ihmisiä ketkä luulivat saavansa tavanomaista heikennettyä virusta sisältävää rokotetta.
      Valistin heitä asiasta sitten..
      Ihmiset eivät todellakaan ymmärrä mitä ovat itselleen tekemässä. Ei aikuiset, puhumattakaan lapsista.

      • Anonyymi

        Uskomatonta että lapsia piikitetään aineella, joka on rna tekijällä toimiva ja haitat etenkin lapsilla suuremmat kuin hyödyt. Lapset eivät voi vastustaa opettajaa tai muuta koulun henkilöstöä, jos tämä sanoo Hopi hopi, nyt piikille kaikki joukolla!! Muuten ne vanhenee. Oikeusprosessi näille valtaansa väärin käyttäjille. Meitä 50 vuotiaita ope löi karttakepillä kun olimme lapsia. Siitä toipui. Piikkiproteiinista ei hermosto toivu koskaan.

        "Uskomatonta että lapsia piikitetään aineella, joka on rna tekijällä toimiva ja "

        Ymmärrät mRNA-rokotteista tai piikkiproteiineista vähemmän kuin sika 5G:stä, silti toistat täällä muilta kuulemiasi juttuja haitoista, jotka ovat suuremmat kuin hyödyt. Eli alahan nyt listata niitä haittoja. Muista linkit tutkimusnäyttöön.

      • Anonyymi

        "Lakia rikotaan siinä ihan suoraan ."
        Mitä lakia siinä rikotaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Lakia rikotaan siinä ihan suoraan ."
        Mitä lakia siinä rikotaan?

        "Ei siinä rikota mitään lakia jos lapsi haluaa ottaa rokotuksen oman puhtaan tuntonsa kautta."

      • Anonyymi
        Sahaat kirjoitti:

        "Ei siinä rikota mitään lakia jos lapsi haluaa ottaa rokotuksen oman puhtaan tuntonsa kautta."

        ja ei kuitenkaan saa olla omakuvassa koulukuvauksessa? Hei, herää tyhmä! Et varmaan edes tajua että jotain on pielessä kun näin menetellään. Mut okei, jatka sinä elämääsi ja anna muiden olla. Eiköhän me pärjätä paremmin ja terveellisemmin kuin sinä.

        Tuo oli melkoinen kunnian loukkaus .

    • Anonyymi

      Kyllä on hyvä jos kaikki rokotetaan tuollaisen ääripään ajattelijat ovat ääripäätä , miksi suurinosa on erimieltä kuin tämä marginaaliryhmä, miksi?
      Kaikki lapsen vaan heti ja nopeasti rokotukseen.

    • Anonyymi

      Jos kaikki aiemmat tapaukset menivät näin:

      * Ensin koronan piti olla vain pelkkä flunssa, kunnes kävi ilmi että se on noin 20x tappavampi ja tämä oli ennen deltavarianttia.

      * Sitten maskien piti vaarantaa "luojan luoma hengityselimistö", tehdä tyhmemmäksi tai levittää tauteja, mutta rokotevastaiset unohtivat terveydenhoitoalan ja myöhemmin monen muunkin alan käyttäneen hengityssuojaimia vuosikymmeniä, ellei vuosisadan ilman ongelmia.

      * Sitten "räkäriepujen" piti olla täysin tehottomia koronaa vastaan, kunnes tutkimukset toistivat sen mitä terveydenhoidossa oltiin tiedetty vuosikymmeniä - maskit toimivat

      * Sitten ties minkä valkaisuaineiden, hevosten matolääkkeiden ja muiden ihmelitkujen piti parantaa korona, mutta ihmiset päätyivät soittelemaan myrkytyskeskuksiin ja joutuivat silti teholle koronan takia. Tutkimustulokset osoittivat melko pian alun jälkeen, että lupaavana pidetty hydroklorikiniini ei tehoakaan koronaan

      * Uutislähetykset ja videot maailman sairaaloista täynnä korona-potilaita ovat kuulemma vain näyteltyjä. Hoitajat, lääkärit ja potilaat ovat kuulemma näyttelijöitä.

      * Kokonaiskuolleisuus ei ole kuulemman noussut... Paitsi että kokonaiskuolleisuus on noussut useissa maissa ja esimerkiksi koko EU:n kuukausittaisen vaihtelun näyttävä kuvaaja osoittaa selvästi kuolleisuuden olleen korkeampaa 2020 ja 2021 kuin aiempina vuosina. Onneksi ei kuitenkaan massiivisesti.

      * Sitten rokotteiden piti:
      - muuttaa rokotettu magneettiseksi (kaatuu naurettavuuteensa)
      - sisältää mielenhallintasiruja (niinhän hullut aina luulee)
      - muuttaa rokotettu krokotiiliksi (tämäkin väite eli internetissä)
      - muuttaa rokotetun perimää (väite perustui vääristelyyn tutkimuksesta, jonka mukaan itse koronavirus (ei rokote) voisi vaikuttaa perimään)
      - tehdä rokotettu hedelmättömäksi (piti tuhota istukka, näin ei kuitenkaan ole käynyt kenellekään)
      - aiheuttaa keskenmenoja (tilastojen mukaan keskenmenoja tapahtuu yhtä paljon rokotetuilla ja rokottamattomilla)
      - tappaa rokotetut 42-365 päivää rokotuksesta (testipotilaiden rokotuksista on jo enemmän aikaa)
      - heikentää vastustuskykyä (väite perustui tarkoituksella väärin ymmärrettyyn haastatteluun)
      - rikastuttaa bill gatesia (joka ei omista yhtään lisenssiä tai patenttia)
      - pfizerin toimitusjohtaja kuulemma kieltäytyi rokotteesta (kävi ilmi että rokotevastaiset olivat suomentaneet haastattelun väärin ja hän sanoi vain, ettei halua ohittaa jonossa asemansa turvin ja ottaa rokotteen vasta kun hänen vuoronsa tulee)
      - sisältää "tappavia myrkkyjä", kuten grafeeni (=vaaraton ihmisille), kaliumkloridi (=käytetään lääkkeenä kaliumvajeisilla) ja mitä muita näitä oli :D

      Entäpä sitten "asiantuntijat" rokotevastustajien taustalla?
      - Venäjä jäi kiinni yritettyään lahjoa somevaikuttajia levittämään valheita länsirokotteista, erityisesti pfizerista
      - S24:ssä venäläinen trolli jäi kiinni käytettyään suomennettua ilmaisua, joka ei suomeksi tarkoita mitään järkevää, mutta toimii ilmeisesti venäjän kielellä
      - amerikkalainen pastori-lääkäri, joka väittää lääketehtaiden käyttävän avaruusolioiden DNA:ta ja että gynekologiset ongelmat voivat johtua unissa harrastetusta seksistä demonien ja noitien kanssa
      - amerikkalainen osteopaattilääkäri, jonka aiempi vaihtoehtolääke tappoi syöpäsairaan tuhoamalla tämän maksan "parannuskoktailillaan"
      - Suden-Pärentö joka pitää itseään analyytikkona, tutkijana ja tiedemiehenä, mutta ei tunnista edes DNA:n emäspareja, eikä selvästi tiedä mistä puhuu
      - Lauma eri alojen tyyppejä, jotka myyvät kirjoja, pillereitä, hoitoja, vastustavat 5G-torneja, väittävät lentokoneiden kemikaalivanojen levittävän koronaa

      Niin luuleeko joku oikeasti, että jos samalle sakille annetaan vielä yksi mahdolisuus, niin sillä kertaa osuvat oikeaan? :D

      • No olet melkonen keisari nero joka joutui yksinäiselle saarelle ja joutui olemaan siellä melko pitkään kunnes hänet haettiin pois yksinäiseltä saarelta jossa hänellä oli vvain pitkiä puota seurana. Eikä ensimmäistäkään ihmistä lähelläkään. Ensimmäiset ihmiset olivat aika etäällä.

    • Anonyymi

      https://mvlehti.net/2021/08/27/modernan-mrna-rokotteita-kayttokieltoon-japanissa-syyksi-epailtavissa-myrkyllinen-grafeenioksidi/

      Modernan mRNA-rokotteita käyttökieltoon Japanissa – Syyksi epäiltävissä myrkyllinen grafeenioksidi

      Nikkei Asia uutisoi lisätietoa Japanin viranomaisten määräyksestä, jonka seurauksena yli 1,6 miljoonaa Modernan mRNA-rokotetta asetettiin käyttökieltoon "ylimääräisen ainesosan" löytymisen takia torstaina. Japanin viranomaisten kertomat lisätiedot viittaa myrkyllisen grafeenioksidin löytymiseen.

      Elokuun 5. päivä uutisoimme huolestuttavista tutkimustiedoista Espanjasta, jotka viittaavat siihen, että mRNA-rokotteet, sekä Pfizerin että Modernan tuotteet, sisältävät ainakin jossain määrin vaarallista ja patenteissa salattua ainesosaa, joka liittyy rokoteagendaan liittyvään nestemäisen tekoälyn alustan luovaan geenimuokkaukseen.

      Kyseessä on metalliseos, myrkyllinen grafeenioksidi, joka liittyy puolestaan geenimuokkausta suorittavien mRNA-rokotteiden sisältämään hydrogeeliin, joka aiheuttaa ainakin osalla rokotetuista havaittua pistoskohdan magnetisoitumista. Tietous grafeenioksidista mRNA-rokotteissa levisi kesäkuusta 2021, mutta valtamedia on vaiennut ja kiistänyt löydökset.

      Eilen uutisoitiin, että Modernan mRNA-rokotteista on löytynyt Japanissa ”tuntematonta yhdistettä” ja maan viranomaiset ovat kieltäneet yli 1,6 miljoonan rokoteannoksen käyttämisen ainesosien löydosten vahvistuttua useista eri lääkintäalan toimipaikoista ympäri maata.

      Huomattakoon, että Samaan aikaan torstaina Euroopan lääkevirasto (EMA) tutkii tapausta, jossa Modernan mRNA-koronarokotteiden uskotaan ”saastuneen” valmistuksen aikana. EMA selvittää nyt, että vaikuttaako tapaus Euroopan rokotejakeluun, kertoi uutistoimisto Reuters.

      Nikkei Asia tuo lisävalaistusta siihen, että mistä löydetystä Modernan rokotteen ”tuntemattomasta aineosasta” on kysymys, ja miksi yli 1,5 miljonaa mRNA-annosta poistettiin välittömästi käytöstä Japanissa.

      Vaikka Japanin terveysministeriön lausunnossa ei suoraan sanota, että löydös on grafeenioksidia, virallisen tiedon mukaan löydetty ”tuntematon ainesosa” viittaa suoraan grafeenioksidin ominaisuuksista tiedettyyn: Viranomaisten mukaan kyse on ”metallista, joka reagoi magneettiin”.

      Löydökset ”ylimääräisestä metallista” on tehty Japanin viranomaisten mukaan kuitenkin vain tietyistä Modernan valmistuseristä, jonka seurauksena reilut 1,6 miljoonaa rokoteannosta asetettiin käyttökieltoon.

      • Anonyymi

        Monet rokotteen ottaneet ovat muuttuneet magnettisiksi, siten että pistoskohdan ihoon tarttuu metalliesineitä kuten lusikoita, avaimia jne. He ovat tehneet ilmiöstä videoita, näitä on netissä tuhansia - niin paljon ettei voi väittää keksityksi.

        Magnetisoitumista on koetettu kiistää viranomaisten taholta, näin esim. Youtubessa yhden "valistusvideon" missä parikin lääkäriä yrittää epäaito virne naamallaan selittää, ettei muka ole mitenkään mahdollista, että koronarokote tekisi ihmisiä magneettisiksi. Että ilmiö johtuisi muka pelkästä ihon kosteudesta tms. Mutta ilmiö on niin yleinen, etteivät tavanomaiset selitykset riitä kuittaamaan sitä pois.

        Tässä linkissä on tv-uutinen, joka on suomennettu, siinä selitetään miksi ja miten on tapahtunut että mRNA-rokotteet tekevät ihmisistä magneettisia.

        https://tokentube.net/v/3072263049/mRNA-rokotteisiin-LISÄTTY-magneettisuus---Rapsodia-fi--tekstitys

        Uutisessa kerrotaan, että magnetisoivaa ainetta on lisätty mRNA-rokotteisiin tarkoituksellisesti, vaikka tiedetään, että se on myrkyllistä. Magnetisoinnin vaikutusta ihmiskehoon on tutkittu yliopistoissa jo vuosia, aiheesta löytyy paljon julkisia tiedeartikkeleita esim. PubMed-tietokannasta hakusanoilla Magnetite Nanoparticles, Magnetofection. Tässä yksi sellainen artikkeli:

        Magnetofection: enhancing and targeting gene delivery by magnetic force in vitro and in vivo
        https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/11857068/

        Tv-uutisen mukaan magnetisoiva aine on myrkyllistä, mutta että sitä on kaupan, ja että nämä tiedot ovat julkisesti saatavilla kenelle vain jos haluaa hakea. Lääkeyhtiöt ja terveysviranomaiset kiistävät, että ainetta olisi lisätty koronarokotteisiin, mutta Japanin löytö "magnetisoivasta metallista" Modernan rokotteissa osoittaa tämän valheeksi. Samoin rokotettujen ihmisten itse itsestään kuvaamat videot, joissa heidän käsivarsistaan ja muistakin ruumiinosista riippuu metalliesineitä.

        Aluksi magnetisoituminen ilmenee vain pistoskohdassa, mutta ajan mittaan myös muualla esim. otsassa ja rinnassa. Tämä on olennainen seikka, koska se osoittaa, että rokoteaine ei jää pistoskohtaan kuten lääkeyhtiöt väittävät, vaan leviää ympäri kehoa.

      • Anonyymi

        "Japanin viranomaisten kertomat lisätiedot viittaa myrkyllisen grafeenioksidin löytymiseen."
        Tämä perustuu varmaankin lainaamasi lehden omien virologien tutkimuksiin? Uutisessa ei mainita kyseistä ainetta.

        "sisältävät ainakin jossain määrin vaarallista ja patenteissa salattua ainesosaa, joka liittyy rokoteagendaan liittyvään nestemäisen tekoälyn alustan luovaan geenimuokkaukseen."

        Nestemäinen tekoäly - viikon paras - toistaiseksi! Hulvatonta, kukahan ääliö näitäkin keksii ja saakohan hän siitä oikein palkkaakin :D :D. Teihin uppoaa näköjään ihan kaikki? Ei tarvitse olla idiootti ollakseen rokotevastainen, mutta se auttaa. Ostapa pullo sitä tekoälyä, että sinulla on edes jotain..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet rokotteen ottaneet ovat muuttuneet magnettisiksi, siten että pistoskohdan ihoon tarttuu metalliesineitä kuten lusikoita, avaimia jne. He ovat tehneet ilmiöstä videoita, näitä on netissä tuhansia - niin paljon ettei voi väittää keksityksi.

        Magnetisoitumista on koetettu kiistää viranomaisten taholta, näin esim. Youtubessa yhden "valistusvideon" missä parikin lääkäriä yrittää epäaito virne naamallaan selittää, ettei muka ole mitenkään mahdollista, että koronarokote tekisi ihmisiä magneettisiksi. Että ilmiö johtuisi muka pelkästä ihon kosteudesta tms. Mutta ilmiö on niin yleinen, etteivät tavanomaiset selitykset riitä kuittaamaan sitä pois.

        Tässä linkissä on tv-uutinen, joka on suomennettu, siinä selitetään miksi ja miten on tapahtunut että mRNA-rokotteet tekevät ihmisistä magneettisia.

        https://tokentube.net/v/3072263049/mRNA-rokotteisiin-LISÄTTY-magneettisuus---Rapsodia-fi--tekstitys

        Uutisessa kerrotaan, että magnetisoivaa ainetta on lisätty mRNA-rokotteisiin tarkoituksellisesti, vaikka tiedetään, että se on myrkyllistä. Magnetisoinnin vaikutusta ihmiskehoon on tutkittu yliopistoissa jo vuosia, aiheesta löytyy paljon julkisia tiedeartikkeleita esim. PubMed-tietokannasta hakusanoilla Magnetite Nanoparticles, Magnetofection. Tässä yksi sellainen artikkeli:

        Magnetofection: enhancing and targeting gene delivery by magnetic force in vitro and in vivo
        https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/11857068/

        Tv-uutisen mukaan magnetisoiva aine on myrkyllistä, mutta että sitä on kaupan, ja että nämä tiedot ovat julkisesti saatavilla kenelle vain jos haluaa hakea. Lääkeyhtiöt ja terveysviranomaiset kiistävät, että ainetta olisi lisätty koronarokotteisiin, mutta Japanin löytö "magnetisoivasta metallista" Modernan rokotteissa osoittaa tämän valheeksi. Samoin rokotettujen ihmisten itse itsestään kuvaamat videot, joissa heidän käsivarsistaan ja muistakin ruumiinosista riippuu metalliesineitä.

        Aluksi magnetisoituminen ilmenee vain pistoskohdassa, mutta ajan mittaan myös muualla esim. otsassa ja rinnassa. Tämä on olennainen seikka, koska se osoittaa, että rokoteaine ei jää pistoskohtaan kuten lääkeyhtiöt väittävät, vaan leviää ympäri kehoa.

        "He ovat tehneet ilmiöstä videoita, näitä on netissä tuhansia"

        Minä teen tuollaisen videon sinne vartissa - uskotko sinä senkin? Takuulla, jos käytät rapsodiaakin lähteenä :D. Koulujen opetussuunnitelmia pitäisi säätää niin etteivät tällaiset einsteinit enää pääse sieltä läpi tuolla ymmärryksellä.

      • Anonyymi

        Niin siis 1,63 miljoonan annoksen käyttö on keskeytetty, koska 39 putkilosta on löytynyt jotain, mikä voi olla täysin harmitonta sakkaa, mutta se halutaan ensin tutkia (ymmärrettävästi)

        Japanissa on jo rokotettu noin 60 miljoonaa henkilöä, joten tämä väliaikaisesti käytöstä poistettu setti edustaa ehkä reilua prosenttia tähän mennessä annetuista annoksista.

        Yhdenkään ei väitetä kuolleen yhdessä Modernan tuote-erässä olleisiin metallihiukkasiin, jotka ovat peräisin todennäköisesti Espanjalaisen lääketehtaan tuotantolaitteesta

        Grafeeni ei ole metalli, eikä kyseisissä näytteissä ollut grafeenia

        Grafeeni ei ole myrkyllistä tai epäterveellistä

        Koko aloitus on valehtelua - jälleen kerran

        Rokotteita vastustavat, Venäjä-myönteiset trollit yrittävät epätoivoisesti hyökätä länsimaita ja länsimaisia instituutioita vastaan, mutta ovat epäonnistuneet. Rokotekattavuus paranee koko ajan ja Putin ei voi muuta kuin puristella nyrkkejä taskuissaan naama punaisena.

      • Se oli vain ykksittäinen erä minun käsittääksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet rokotteen ottaneet ovat muuttuneet magnettisiksi, siten että pistoskohdan ihoon tarttuu metalliesineitä kuten lusikoita, avaimia jne. He ovat tehneet ilmiöstä videoita, näitä on netissä tuhansia - niin paljon ettei voi väittää keksityksi.

        Magnetisoitumista on koetettu kiistää viranomaisten taholta, näin esim. Youtubessa yhden "valistusvideon" missä parikin lääkäriä yrittää epäaito virne naamallaan selittää, ettei muka ole mitenkään mahdollista, että koronarokote tekisi ihmisiä magneettisiksi. Että ilmiö johtuisi muka pelkästä ihon kosteudesta tms. Mutta ilmiö on niin yleinen, etteivät tavanomaiset selitykset riitä kuittaamaan sitä pois.

        Tässä linkissä on tv-uutinen, joka on suomennettu, siinä selitetään miksi ja miten on tapahtunut että mRNA-rokotteet tekevät ihmisistä magneettisia.

        https://tokentube.net/v/3072263049/mRNA-rokotteisiin-LISÄTTY-magneettisuus---Rapsodia-fi--tekstitys

        Uutisessa kerrotaan, että magnetisoivaa ainetta on lisätty mRNA-rokotteisiin tarkoituksellisesti, vaikka tiedetään, että se on myrkyllistä. Magnetisoinnin vaikutusta ihmiskehoon on tutkittu yliopistoissa jo vuosia, aiheesta löytyy paljon julkisia tiedeartikkeleita esim. PubMed-tietokannasta hakusanoilla Magnetite Nanoparticles, Magnetofection. Tässä yksi sellainen artikkeli:

        Magnetofection: enhancing and targeting gene delivery by magnetic force in vitro and in vivo
        https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/11857068/

        Tv-uutisen mukaan magnetisoiva aine on myrkyllistä, mutta että sitä on kaupan, ja että nämä tiedot ovat julkisesti saatavilla kenelle vain jos haluaa hakea. Lääkeyhtiöt ja terveysviranomaiset kiistävät, että ainetta olisi lisätty koronarokotteisiin, mutta Japanin löytö "magnetisoivasta metallista" Modernan rokotteissa osoittaa tämän valheeksi. Samoin rokotettujen ihmisten itse itsestään kuvaamat videot, joissa heidän käsivarsistaan ja muistakin ruumiinosista riippuu metalliesineitä.

        Aluksi magnetisoituminen ilmenee vain pistoskohdassa, mutta ajan mittaan myös muualla esim. otsassa ja rinnassa. Tämä on olennainen seikka, koska se osoittaa, että rokoteaine ei jää pistoskohtaan kuten lääkeyhtiöt väittävät, vaan leviää ympäri kehoa.

        Uskomatonta, että joku on noin tyhmä, että tosissaan uskot tuollaista tuubaa.

    • Anonyymi

      Kaikki rokotetut eivät muutu magneettisiksi, vain osa. Tämä tukee väitteitä, joiden mukaan kyseessä olisi maailmanlaajuinen ihmiskoe, jossa eri ryhmille annetaan eri ainetta. (Osa saisi myös placeboa, eli suolavettä.) Nämä väitteet on leimattu salaliittoteorioiksi, mutta koronapiikeistä ja koko koronakriisistä on jo ilmennyt niin paljon outoa, että monikaan tavallinen ihminen, minä mukaanlukien, ei enää tiedä mitä ajatella. - Muuta kuin, että en tietenkään aio ottaa sitä piikkiä. Mutta sehän on selvää jo sen perusteella, että sen pitkäaikaisvaikutuksia ei ole vielä tutkittu. Tämä yksin jo riittää, kun noudatetaan lääketieteessä yleisesti käytössä olevaa eettistä periaatetta jonka nimi on varovaisuusperiaate.

      • Anonyymi

        Myöskin huomioitava, että Japanin terveysviranomaiset löysivät magnetisoivaa metallia vain osasta Modernan rokotteita, ei kaikista. Se tukee väitettä eri koeryhmistä. Aiemminkin ovat jotkut maat raportoineet koronarokotteista, että ne eivät ole "tasalaatuisia."

      • Anonyymi

        "Tämä tukee väitteitä, joiden mukaan kyseessä olisi maailmanlaajuinen ihmiskoe, "
        Vain sinun päässäsi.

        "Muuta kuin, että en tietenkään aio ottaa sitä piikkiä. "
        Tämä on tullut selväksi. Mutta miksi olet huolissasi muiden ottamisista?

        Tottakai tuota kampanjaa voi hyvällä syyllä kutsua ihmiskokeeksi: ovathan lääkäritkin usein todenneet vaikkapa seuraavalla tavalla koskien rokotteita :, "näyttäisi siltä että..." tai "alustavien havaintojen perusteella voidaan sanoa..." koska rokotteiden vaikutuksista ei tiedetä vielä tarkoin, on kyseessä eräänlainen ihmiskoe. Vaikea varmasti myöntää näin käyneen.

      • Anonyymi

        "Kaikki rokotetut eivät muutu magneettisiksi, vain osa."

        Sinun on pakko olla trolli jos väität rokotteen tekevän jostain magneettisen :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai tuota kampanjaa voi hyvällä syyllä kutsua ihmiskokeeksi: ovathan lääkäritkin usein todenneet vaikkapa seuraavalla tavalla koskien rokotteita :, "näyttäisi siltä että..." tai "alustavien havaintojen perusteella voidaan sanoa..." koska rokotteiden vaikutuksista ei tiedetä vielä tarkoin, on kyseessä eräänlainen ihmiskoe. Vaikea varmasti myöntää näin käyneen.

        Et sitten osannut vastata kysymykseeni?

    • Anonyymi

      "asiantuntijat" rokotevastustajien taustalla:

      - Venäjä jäi kiinni yritettyään lahjoa somevaikuttajia levittämään valheita länsirokotteista, erityisesti pfizerista

      - S24:ssä venäläinen trolli jäi kiinni käytettyään suomennettua ilmaisua, joka ei suomeksi tarkoita mitään järkevää, mutta toimii ilmeisesti venäjän kielellä

      - amerikkalainen pastori-lääkäri, joka väittää lääketehtaiden käyttävän avaruusolioiden DNA:ta ja että gynekologiset ongelmat voivat johtua unissa harrastetusta seksistä demonien ja noitien kanssa

      - amerikkalainen osteopaattilääkäri, jonka aiempi vaihtoehtolääke tappoi syöpäsairaan tuhoamalla tämän maksan "parannuskoktailillaan"

      - Suden-Pärentö joka pitää itseään analyytikkona, tutkijana ja tiedemiehenä, mutta ei tunnista edes DNA:n emäspareja, eikä selvästi tiedä mistä puhuu

      - Lauma eri alojen tyyppejä, jotka myyvät kirjoja, pillereitä, hoitoja, vastustavat 5G-
      torneja, väittävät lentokoneiden kemikaalivanojen levittävän koronaa

      • Anonyymi

        Miksi sekoitat Venäjän tähän rokote kriittisyyteen. Ethän viitsi olla noin halpamainen? Etkö usko ettei meiltä löydy aivan omasta takaa ajattelua , kriittistä sellaista? Uskot kai itse kaikkeen mitä THL tai Mika Rämet sanoo? Seuraappas vähän mistä esimerkiksi Mika Rämet saa rahoitusta? Ei ole aivan yksiselitteisen kivoja asioita selvittää , kun paljastuu kaikenlaista....

        niin. KENEN leipää syöt, sen lauluja laulat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sekoitat Venäjän tähän rokote kriittisyyteen. Ethän viitsi olla noin halpamainen? Etkö usko ettei meiltä löydy aivan omasta takaa ajattelua , kriittistä sellaista? Uskot kai itse kaikkeen mitä THL tai Mika Rämet sanoo? Seuraappas vähän mistä esimerkiksi Mika Rämet saa rahoitusta? Ei ole aivan yksiselitteisen kivoja asioita selvittää , kun paljastuu kaikenlaista....

        Lääkeyhtiön trollin TÄYTYY työskennellä täällä koko ajan, ja käyttää niitä propagandakeinoja joita hänellä on. Yleinen loanheitto, hyvin ala-arvoinenkin, on yksi niistä. Älytön venäjätrolli-huutelu myös. Sitä vain ihmettelen, että miksi lääkeyhtiöt tms. ovat palkanneet töihin ihmisiä joiden maailmankuva ja toimintatavat eivät vastaa heidän kohderyhmänsä ajattelua? Asiattomuudet, solvaukset ja sellainen typeryys kuin Venäjän sotkeminen koronarokotteita kritisoiviin Suomen kansalaisiin ei aiheuta palstan lukijoissa sellaisia reaktioita kuin hänen toimeksiantajansa toivoo... Työtulos ei vastaa tarkoitettua...

        Olen päätynyt siihen, että lääketrollin toimeksiantajapiireissä aliarvioidaan Suomi24-palstan kaltaisten keskustelupalstojen käyttäjiä. "Roskapalstaksihan" tätäkin joskus haukutaan... ns. paremmissa piireissä. Avoimia, anonyymejä keskustelupalstoja painetaan alas yhteiskunnassa yleisesti ja valtamediassa varsinkin silloin kun halutaan mitätöidä "kansan syvien rivien" näkemyksiä. - Anonyymeillä keskustelupalstoillahan on toki monenlaista aineistoa, on erilaisia trollejakin, ja ihmiset kommunikoivat joskus "asian vierestä" tai asiattomasti, kukin omista lähtökohdistaan, mutta pääasiassa anonyymit keskustelupalstat toimivat varteenotettavina ilmaisukanavina aiheissa, joille on muuten vaikea löytää tilaa yhteiskunnassa ja julkisessa keskustelussa.

        "Miksi sekoitat Venäjän tähän rokote kriittisyyteen."

        Koska Venäjä on kirjaimellisesti jäänyt kiinni rokotevastaisen materiaalin levittämispyrkimyksistä länsimaissa ja te levitätte rokotevastaista materiaalia.

        "Etkö usko ettei meiltä löydy aivan omasta takaa ajattelua , kriittistä sellaista?"

        En usko. Olen lukenut väitteitänne ja ne ovat luonnontieteellisesti mahdottomia, suorastaan idioottimaisia, täysin epäloogisia ja aivan totaalisesti vailla vähäisintäkään lähdekritiikkiä. Te ette yksinkertaisesti levittäisi tuollaisia juttuja, jos teillä olisi normaali, aikuiselta ihmiseltä odotettavissa oleva harkintakyky.

        "Uskot kai itse kaikkeen mitä THL tai Mika Rämet sanoo? "

        Olen lukenut tutkimuksia, raportteja, uutisia ja useita asiantuntijakommentteja eri puolilta maailmaa. Laaja konsensus koronasta, rokotteista ja muista asioista on varsin yhteneväinen. Eri valtioissa käytännöt ja toimet poikkeavat hieman toisistaan poliittisista ja muista syistä, mutta mitään mainittavia ristiriitoja tai voimakkaasti poikkeavia käsityksiä ei esiinny ammattilaisten keskuudessa. En ole huomannut, että THL tai Rämet olisivat esittäneet mitään tähän konsensukseen nähden ristiriitaisia lausuntoja, joten en näe syytä epäillä heitä.

        "Seuraappas vähän mistä esimerkiksi Mika Rämet saa rahoitusta?"

        Ne maksavat rokotetutkimuskeskuksen kustannuksista pääosan, jotka sen toimintoja ostavat. Jos esimerkiksi yritys haluaa saada rokotteensa tehon tutkittua, sen pitää maksaa rokotetutkimuskeskukselle rokotteen testaamisesta. Samoin esimerkiksi ajokortista pitää maksaa ajoneuvohallinnolle ja ydinvoimalan tarkastuksista pitää maksaa STUK:lle. Tässä ei ole kyse mistään lahjoituksesta tai apurahasta.

        "Ei ole aivan yksiselitteisen kivoja asioita selvittää , kun paljastuu kaikenlaista...."

        Kuten että te ääliöt levitätte kremlin propagandaa lapsille koulujen pihoilla?

        Olla lääkeyhtiön trolleilla aikaa väitellä täällä. Paljonko saatte lisätuloja?Onko hyvät proviikat?vielä jos opitte kirjoittamaan oikeata asiaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkeyhtiön trollin TÄYTYY työskennellä täällä koko ajan, ja käyttää niitä propagandakeinoja joita hänellä on. Yleinen loanheitto, hyvin ala-arvoinenkin, on yksi niistä. Älytön venäjätrolli-huutelu myös. Sitä vain ihmettelen, että miksi lääkeyhtiöt tms. ovat palkanneet töihin ihmisiä joiden maailmankuva ja toimintatavat eivät vastaa heidän kohderyhmänsä ajattelua? Asiattomuudet, solvaukset ja sellainen typeryys kuin Venäjän sotkeminen koronarokotteita kritisoiviin Suomen kansalaisiin ei aiheuta palstan lukijoissa sellaisia reaktioita kuin hänen toimeksiantajansa toivoo... Työtulos ei vastaa tarkoitettua...

        Olen päätynyt siihen, että lääketrollin toimeksiantajapiireissä aliarvioidaan Suomi24-palstan kaltaisten keskustelupalstojen käyttäjiä. "Roskapalstaksihan" tätäkin joskus haukutaan... ns. paremmissa piireissä. Avoimia, anonyymejä keskustelupalstoja painetaan alas yhteiskunnassa yleisesti ja valtamediassa varsinkin silloin kun halutaan mitätöidä "kansan syvien rivien" näkemyksiä. - Anonyymeillä keskustelupalstoillahan on toki monenlaista aineistoa, on erilaisia trollejakin, ja ihmiset kommunikoivat joskus "asian vierestä" tai asiattomasti, kukin omista lähtökohdistaan, mutta pääasiassa anonyymit keskustelupalstat toimivat varteenotettavina ilmaisukanavina aiheissa, joille on muuten vaikea löytää tilaa yhteiskunnassa ja julkisessa keskustelussa.

        ""Roskapalstaksihan" tätäkin joskus haukutaan... "

        Niin, olisikohan syynä se, että Suomi24 on viimeisiä saitteja jotka eivät moderoi viestejä?
        "Palvelu on erityisesti tunnettu solvaussisällöstään ja haluttomuudestaan poistaa tällaista sisältöä" - Wikipedia.

        "sotkeminen koronarokotteita kritisoiviin Suomen kansalaisiin "

        Voi lapsikulta kun sinä "kritisoit" koronarokotteita nolla-asiantuntemuksella. Tutustu Dunning-Kruger - efektiin eli ylivertaisuusvinoumaan. Tuo on minulle tuttu, olen itse kärsinyt siitä.

        Jos rokotteita valmistavat lääkeyhtiöt arvostaisivat avoimia, anonyymejä keskustelupalstoja ja tajuaisivat niiden arvon yhteiskunnallisessa keskustelussa ja demokratiassa, he palkkaisivat tänne meitä kiusaamaan parempia trolleja kuin se yksi mikä tässäkin ketjussa jankkaa ala-arvoista propagandaansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "sotkeminen koronarokotteita kritisoiviin Suomen kansalaisiin "

        Voi lapsikulta kun sinä "kritisoit" koronarokotteita nolla-asiantuntemuksella. Tutustu Dunning-Kruger - efektiin eli ylivertaisuusvinoumaan. Tuo on minulle tuttu, olen itse kärsinyt siitä.

        Minäkö olen lapsi kuulle nhyt erehyit pahasti loukkasit minua pahasti ei lasta voi vihkiä jos on 6 vuotias en ole 6 vuotias enkä 10 vuotias olen 52 vuotias vihitty rokotettu lain tunteva ihminen sikäli jos tulkitsen tekstisi kunnialoukkauseksi.

      • En usko tuota ollenkaan nyt tuossa oli kylä aivan hölynpölyä toinen puoli samaa potaskaa.

    • Anonyymi

      Te, tai kukaan muukaan siviilihenkilö ei nosta syytettä.
      Syytettä pitää hakea ja syyttäjä ottaa asian syyteharkintaan. Jos asiassa ei ole tapahtunut rikosta tai lain rikkomusta, asia jää käsittelemättä ja ao. saa asiasta kirjallisen lausunnon.

      Syyteharkinta
      Syyttäjä suorittaa syyteharkinnan esitutkinnassa hankitun selvityksen perusteella. Syyttäjä ratkaisee, nostaako hän epäillystä rikoksesta syytteen vai ei. Jos syyttäjä nostaa syytteen, hän laatii haastehakemuksen. Siinä kuvataan, mitä rikosta syyte koskee. Syyte käsitellään tuomioistuimessa. Jos syyttäjä jättää syytteen nostamatta, hän laatii kirjallisen päätöksen syyttämättä jättämisestä ja perustelee ratkaisunsa.

      Syyttäjä jättää syytteen nostamatta, jos riittävää näyttöä rikoksen epäillyn syyllisyydestä ei ole. Jos taas rikosepäilyn tueksi on olemassa todennäköisiä syitä, syyte on yleensä nostettava. Syyttäjä voi kuitenkin näissäkin tapauksissa luopua syytteen nostamisesta, esimerkiksi jos rikos on vähäinen, rikoksesta epäilty on alaikäinen tai jos rangaistusta olisi pidettävä kohtuuttomana tai tarkoituksettomana.

    • Anonyymi

      Ei tuo piikki uskovien lauma tule ymmärtämään noita. Mutta hyvä kun laitat linkkejä, koska pakko varoittaa ihmisiä. Eniten, ylivoim. Eniten olen huolissani lapsista joita alustavien tietojen mukaan aletaan massa rokottamaan keväällä. Heitähän ei alunperin pitänyt rokottaa lainkaan. Nyt on menossa sellainen. Massa hysteria että toista mieltä olevat lääkäritkään eivät uskalla monet suutaan aukaista. Eletään kuin psykoosissa.

      • Anonyymi

        Eniten olen huolissani ihmisistä, jotka kuolevat nauruun lukiessaan näitä foliohattulinkkejänne. Rokottamattomuus näyttää aiheuttavan myös ongelmia yhdyssanojen kirjoittamisessa.

        "In conclusion, Brand New Tube promotes tin-foil hat conspiracy theories and quackery-level pseudoscience. They completely lack credibility based on a lack of transparency and numerous failed fact checks. (D. Van Zandt 4/1/2021)"
        https://mediabiasfactcheck.com/brand-new-tube/

        https://www.factcheck.org/2020/08/new-plandemic-video-peddles-misinformation-conspiracies/

        https://apnews.com/article/fact-checking-afs:Content:9837440018

        Voit itse etsiä lisää - jos siis asia sinua oikeasti kiinnostaa.

      • Anonyymi

        Mikä ihmeen laitos?? Todisteet lääketehtaiden rahoituksesta, ole hyvä.
        Jos sinä aikuinen(?) ihminen(?) uskot näin, pitää sinun olla tavallisen sekaisin. Miten mahtavat onnistua arkiaskareetkaan noissa huuruissa?

        "Ihmettelemme, että kuka sinulle maksaa tuosta?"
        Ketkä me? Onko teitä siellä enemmän kuin yksi?
        Äidinkielesi on siinä kunnossa että epäilen sinun olevan pelkkä botti.

      • Anonyymi

        Näin on. Kovin moni ei kuitenkaan uskalla uida vastavirtaan. Toivokaamme että kaikki heillä menee hyvin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ihmeen laitos?? Todisteet lääketehtaiden rahoituksesta, ole hyvä.
        Jos sinä aikuinen(?) ihminen(?) uskot näin, pitää sinun olla tavallisen sekaisin. Miten mahtavat onnistua arkiaskareetkaan noissa huuruissa?

        "Ihmettelemme, että kuka sinulle maksaa tuosta?"
        Ketkä me? Onko teitä siellä enemmän kuin yksi?
        Äidinkielesi on siinä kunnossa että epäilen sinun olevan pelkkä botti.

        Mitä minulle sinulle ja hentun Liisalle vain mitenkä päin se nyt olikaan no olimiten oli tuo neulan pisto kuuluu kaikille niile jotka sen pystyvät ottamaan.

      • Voi teittä joita on johdatettu harhaan, voi teitä jonka polku johtaa kadotukseen.
        Sanoi: Herra Sepaut
        Minä olen tei totuus ja elämä se joka uskoo minuun elää ja voi hyvin.
        Kadotuksen polkua kulkeville ei valoa.
        Herran tiellä loistaa aina valo sinne minne ikinä menetkin.
        Kukaan ei eksy minun teilläni kuka tälle tielle astuu se johtaa turvaan.
        Se joka astuu kadotuksen tielle löytää itsensä ikimetsästä josta ei ole polkua pois.
        Siispä ei niillä ole viittoja jotka johdetaan harhaan.
        Ne keitä ei johdeta harhaan heitä johdattaa viisasten tieviitat ja kyltit.

    • Pienemmille annetaan pienempi annos se ei ole yhtä iso annos kuin aikuinen saa.
      Kun 12 vuotias saa saman verran ainetta kuin aikuinen RNMA rokotusta. Sylilapsi saa sen kaikein pienemmän annoksen rokotusta. Millä tavoin te sen teette yritätkö tehdä meistä muista pellejä lääkärien silmien edessä. Se on vasta alaarvoista ja melkoista nolaamista.
      En salli että rokotevastustajat lähtevät parrikaadeille. Ja saavat sairaalat täpötäyteen pelkkiä koronapotilaita. Se vasta menee Suomen terveydenhuollon kipukynnyksen yli olempa lukenut kuinka Yhdysvalloissa on käynyt seillä on terveydenhuolto kontallaan housut kintussa kun Corona nujertaa rapakon takaista vaurasta Amerikkalaista Jenkkivaltiota. Luisianna ja pari muuta osavaltiota on kantallaan Coronan takia sitä haluat noilla vastalauseilla. Ei mee kuule läpi.

    • Anonyymi

      Joko kuulitte uusimman oireen, joka pelottaa minua todella paljon. Piiikitetty kuolee seuraavana päivänä ja herää elävänä kuolleena. Piikin on tarkoitus tehdä puolet maailman ihmisistä zombeja ja ne tappaa rokottamattomat. Ja nää zombit on kuolemattomia. Olen nähnyt jo öisin outoja tyyppejä. Ihmisiä katoaa koko ajan eikä siitä edes kerrota lehdissä vaan kaikki salataan. Ahdistaa todella tämä. Varmaan lapsiakin koko ajan kuolee ja ne tappaa kavereitaan ja kaikki vaietaan.

      • Voi sinä harhaan kävelevä etkö tiedä mikä on totuuden polku?
        Sinä kuljet kadotusten polkua. Etkö tiedä minne menet?
        Voi rakas ystävä astu elämän polulle tule pois kadutuksen polulta.
        Astele sitä tietä minkä huomenna edessäsi näet.
        Rauha sinun sielullesi kun et kadotusen polulta löydä herran johdattamalle polulle.

    • Anonyymi

      Kuka vastaa, jos tuokin tyttö saa tulevaisuudessa niitä vähemmän toivottuja sivuvaikutuksia?

    • Niinkö uhoominen ei kannata ei poliisi usko heille tehtyjä kanteluita. Se pitää olla jo jonkin sortin isompi pamppu ei kuitenkaan lakimies eikä hänen esimieskään. Ei ne tälläsiä asioita lähe ratkomaan. Kuten rokotuskiistaa siinä häviää. MMinä en ainakaa menis käräjäsaliin vääntämään kättä yhdestä mitättömästä neulasta. Neuloja vielä tuhansia vaikka kuinka paljon ja hengitysputkia toiset mokoma lisää. Mites muuten oma terveystes kysäisempä vain huvikseni. Ettei vaan ole Corona iskenyt hampaillaan kiinni.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Olisit yhtä hyvin voinut kysyä: Saako kukaan flunssaa ensi talvena? Vastaus on valitettavasti: Kyllä, vaikka sitä sanotaankin koronaksi!

        Saatiinhan sitä kerran aasialainen ja sitten hongkongilainen, ja sikainfluenssa. Ei mitään uutta !

    • Anonyymi

      Lapset ja ja nuoret tästä rokotteesta kannattaa jättää pois. Yksiselitteinen asia.
      Selvittäkää tilastoja ja tehkää johtopäätöksiä. Korona rokotteesta on nyt paljon väärä tietoa liikkeellä joten ainoaksi asiaksi jää selvittää itse mistä on kyse. Julkisuudessakin esiintyvien terveysviranomaisten kanssa kannattaa olla varovainen. Valitettavasti heillä osalla on erilaisia kytköksiä rokote valmistajiin. Tämä on ikävä tosiasia joka vaikeuttaa huomattavasti selvitystyötä. Se on kuitenkin aina a otettava huomioon kun "asiantuntijat" esittävät näkemyksiään.
      Kyse on sikäli vakavasta asiasta että rokotteisiin on kuollut luvattoman monta ihmistä. Fimea ei ota tilastoihin lähestulkoonkaan kaikkia. Hokevat usein samaa lausetta "ajallinen yhteys kyllä löytyy..jne." käytännössä kiistävät kaiken. Uhrien omaiset jätetään puille paljaille.

    • Anonyymi

      Yle selvitti: Näin rokotevastaisuudella kerätään rahaa Suomessa – mukana myös talousrikoksista tuomittu

      https://yle.fi/uutiset/3-11772207

      Jotkut pyrkivät rikastumaan levittämällä dis-informaatiota.

      • Anonyymi

        Miksi tuot propagandalinkkejäsi tänne- lue itse ja nauti kusetuksesta- meitä ei viilata linssiin.

    • Anonyymi

      Minkälainen summa on rokote teollisuudessa?muutama kymppi tonni vain. Ei paha

      • Anonyymi

        Rokotteet ovat tuoneet toistakymmentä uutta dollarimiljardääriä, siis hyvää hanketta joillekin, kun toiset eivät ole eds dollarimiljonäärejä.

        Mitä yksi dollarimiljardääri voisi ostaa rahoillaan? Vaikkapa 2000 uutta Volvoa.

        Sillä rahallahan saa 20 000 Volvoa, jos maksavat 50 000 dollaria kappale!

    • Anonyymi

      Saksan kansa uskoi Göppelsin jorinoihin -30 ja -40 luvulla vaikka totuus oli toinen. Samalla tavoin ihmiskuntaa viedään kuin lampaita teuraalla WHOn ja demokraattipuolueen johdolla tänään. COVID on suuri sumutus. Onneksi edes pieni osuus ihmisistä on tajunnut tämän eikä usko sokeasti valtaapitävien syöttämää (lue piikittämää) myrkkyä. Tämä ryhmä tosi kansalaisia pitää uskoa ja toivoa yllä.

    • Anonyymi

      Komppaan edellistä. Menossa on hirvittävä massa psykoosi. Aivan sairasta. Rokotetut märisee täällä kun tuo tai tuo ei ota rokotetta. Ei tainnut ollakaan aivan niin hyvä lääke kun pitää yhä vain pelätä maskit naamalla. Koittakaa jo elää elämää...

    • Anonyymi

      ... Ja media säestää vieressä ja kertoo kauhujuttuja. Onhan niissä varmasti perääkin. Tosin jätetään kertomatta rokotteisiin kuolleista. Siksi koko touhu alkaa haiskahtaa

    • Anonyymi

      Totta tosiaan . Listauksia joissa rokotteeseen on kuollut tai saanut vakavan haitan on olemassa. Miksiköhän Hs, yle, Iltalehti, Iltasanomat , Lapin Kansa, Keskisuomalainen, Kaleva jne. eivät kirjoita näistä?

    • Anonyymi

      Hyvä idea, jos olisi lapsia. Mun lapset kun on jo pöllinyt valtio.

      Unelmoin kunnon vallankumouksesta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tämä ketju vaikuttaa enimmältä osin rokotevastaisten kansalaisten foorumilta!

    • Anonyymi

      Lehdestä luin että rikosilmoituksia on tulossa siitä että lapset altistetaan yleivaaralliselle tartuntataudille ilman että heillä on ollut mahdollisuutta suojautua rokotuksin. Lapsissakin on riskiryhmäläisiä.

    Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe