mikä väestön osuus lusinut vankiloissa

Anonyymi

tilastotieteitä tutkimalla voisi tietää, paljonko suomen kansasta on tuomittu vankilaan

yllättääkö %

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos aikajanaksi otetaan vaikka 60 vuotta, niin satoja tuhansia.

    • Vuodesta 1950 lähtien on jokseenkin keskimäärin tuomittu vuosittain noin 9 000-10 000 vankeusrangaistusta ehdottomana. Vuodesta 1950 vuoteen 2020 on siis Suomessa ollut noin 700 000 vankeuteen tuomittua. Heistä kaikista lienee suuri osa sellaisia, jotka ovat saaneet useamman vankeustuomion, joten pelkästään lukuja ynnäämällä ei totuus kirkastu. Heittäisin arviona, että 70 vuoden ajanjaksolla tuomittuja henkilöitä on ollut noin 300 000.

      Aloittaja kysyi kuitenkin vankilassa istuneen väestönosan määrää, joten seuraavaksi meidän tulee arvioda, kuinka suuri osa 70 vuoden aikana tuomituista on vielä hengissä. Jos ajatellaan, että ensimmäiset tuomiot saadaan parikymppisinä, voidaan tilastoista pudottaa parin vuosikymmenen vangit pois. Toisin sanoen 85 000 uusijaa olisi jo kuollut. Jäljelle jäisi näin ollen 215 000 vankeuteen tuomittua, jotka ovat vielä elossa. Tämä arvio antaisi vankilassa istuneen väentönosan suuruudeksi vajaa 4%.

      Lukema vaikuttaa suurelta, koska oletus oli, että vankeuteen tuomitut eläisivät keskimäärin 70 vuotiaiksi, mikä saattaa olla turhan lempeä arvio. Korjaamme siis tilastoista nopeaa elämää viettäneet 50 000 tuomion saanutta pois, jolloin istuneiden osuus väestöstä on 3%.

      Uskoisin rikoksenuusijoiden määrän olleen kautta aikain suurempi kuin aluksi arvioin, joten korjaamme vankilassa olleiden määrän kahteen prosenttiin koko väestöstä ja pidämme arviotani virheettömänä totuutena.

      • Anonyymi

        Ennen ns. punaista 1970 lukua ja rikoslain lievennyksiä vankeja oli päivittäin vankiloissa n. 12.000. Heistä suuri osa oli sakkolaisia, jotka lusivat vain joitakin päiviä, tai viikkoja, monet kaksikin kertaa vuoden aikana. Tähän nähden 9000 - 10.000 vankia vuodessa vaikuttaa aivan liian pieneltä määrältä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ennen ns. punaista 1970 lukua ja rikoslain lievennyksiä vankeja oli päivittäin vankiloissa n. 12.000. Heistä suuri osa oli sakkolaisia, jotka lusivat vain joitakin päiviä, tai viikkoja, monet kaksikin kertaa vuoden aikana. Tähän nähden 9000 - 10.000 vankia vuodessa vaikuttaa aivan liian pieneltä määrältä.

        Otin lukemat tilastokeskuksen julkaisemista tiedoista. Niiden mukaan vankeja oli ennen 70-lukua alle 10 000 vuosittain. En tiedä oliko sakkovangit laskettu niihin mukaan vaiko ei.

        Vankiloita on kaiketi lakkautettu enemmän kuin uusia on perustettu, joten siinä mielessä resurssit vankien pitämiseen lienevät vähentyneet menneistä.


      • Anonyymi
        rytmimunat kirjoitti:

        Otin lukemat tilastokeskuksen julkaisemista tiedoista. Niiden mukaan vankeja oli ennen 70-lukua alle 10 000 vuosittain. En tiedä oliko sakkovangit laskettu niihin mukaan vaiko ei.

        Vankiloita on kaiketi lakkautettu enemmän kuin uusia on perustettu, joten siinä mielessä resurssit vankien pitämiseen lienevät vähentyneet menneistä.

        1950 ja 1960 luvuilla lyhyitä tuomioita sakoista saaneita ei edes aina siirretty vankilaan, vaan he suorittivat tuomion poliisivankiloissa, tai poliisin putkassa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        1950 ja 1960 luvuilla lyhyitä tuomioita sakoista saaneita ei edes aina siirretty vankilaan, vaan he suorittivat tuomion poliisivankiloissa, tai poliisin putkassa.

        Se saattanee selittää tilastokommervinkin tässä tapauksessa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      309
      3658
    2. 208
      3009
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2564
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      241
      2027
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1455
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      170
      1344
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1337
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1328
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe